

Asiantuntijamme ovat vahvistaneet Linda-profiilin ja sen yhteystiedot
Linda
- Hinta 60 €
- Vastausaika 11 h

60 €/h
1. tunti ilmaiseksi
- Laulu
Moikka! Olen valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius Akatemian Global Music osastolta pääaineena laulu. Omaan osaamiseeni kuuluu rytmimusiikin laulutekniikka ja lauluilmaisu. Voin opettaa sekä suom
- Laulu
Oppitunnin sijainti
-
Henkilön Linda luona: Helsinki
-
Suositeltu
Linda on yhteisömme arvostettu opettaja. Häntä suositeltiin luotettavuutensa, opetustapojensa ja kurssiensa laadun ansiosta. Hyvä valinta itsevarmaan etenemiseen.
Tietoa henkilöstä Linda
Olen Espoossa asuva laulaja-lauluntekijä, jonka intohimo on sekä laulunopettaminen että oman musiikin tekeminen ja esittäminen! Nautin hyvin monesta eri musiikityylistä ja artisteista, Radioheadista Raye:n, klassisesta musiikista hip hoppiin ja olen urani aikana saanut työskennellä sekä muusikkona että musiikintekijänä hyvin moninaisissa rooleissa ja projekteissa, mm. elokuvamusiikin säveltäjänä ja teatterimuusikkona!
Olen toiselta ammatiltani myös tanssija/tanssinopettaja joten kehollisuus ja liike on hyvin vahvasti läsnä omassa tekemisessä ja myös opetuksessa!
Opettajana olen innostava, kannustava ja kiinnostunut siitä, mitä sinä oppilaana toivot ja haluat laulajana oppia ja kehittää.
Tietoa tunnista
- Kaikki tasot
- suomi
Kaikki kielet, joilla tämä tunti on saatavilla :
suomi
Moikka!
Olen toiminut ammatilaulajana ja taustalaulajana n 15 vuotta eri kokoonpanoissa, mm. Maija Vilkkumaan ja lauluyhtyeen Tuuletar riveissä!
Laulajana keskityn laulutekniikan vahvistamiseen ja kehittämiseen että erityisesti oman äänen ja ilmaisun löytämiseen laulajana/esiintyjänä. Etenkin pop/r n' b/jazz -tyylilajit ovat ominta mutta osaamista on myös muista musiikkityyleistä!
Tuntien aikana keskitymme laulutekniikkaan, musiikilliseen ilmaisuun, melodioiden, sanoitusten, rytmien ja harmonioiden ymmärtämiseen/analysointiin, improvisaatioon jne - tarpeidesi ja toiveidesi mukaan! Myös oppilaan omien biisinkirjoitus taitojen kehittäminen voi olla osana oppituntia ja miten esittää omia kappaleita.
Tervetuloa tunneille!
Suosittelut
Suositukset tulevat opettajan läheisiltä ja tuttavilta
Linda on tosi empaattinen ja huomioon ottava opettaja. Hän osaa innostaa ja kannustaa, ja hänen into musiikkia kohtaan loistaa.
Linda on myös hyvä huomioimaan kehollisuuden tärkeyttä laulamisessa ja osaa sanallistaa kehollisia tunteita esim lauluharjoituksia selittäessä. Hänen tunneilla on paljon hauskoja kehollisia lauluharjoituksia.
Suosittelen Lindaa lämpimästi lauluopettajana!Linda is a fantastic teacher. She provides a great combination of structure and room for spontaneity. The exercises progressed in a safe yet challenging manner. Linda also had a great ability to pick up on my need for improvement areas and what steps to take next. My warmest recommendations. /Pontus
Katso lisää suosituksia
Hinnat
Hinta
- 60 €
Tuntipakettien hinnat
- 5h: 300 €
- 10h: 600 €
ilmaiset tunnit
Ensimmäisen ilmaisen tunnin tarkoitus henkilön Linda kanssa on tutustua opettajaasi ja katsoa vastaako hän tarpeisiisi.
- 45min
Samankaltaiset opettajat Laulu
Lotta
Helsinki & verkossa
- 60€/h
- 1. tunti ilmaiseksi
Kata
Helsinki
- 68€/h
- 1. tunti ilmaiseksi
Alexander
Helsinki
- 55€/h
Heini
Helsinki & verkossa
- 65€/h
- 1. tunti ilmaiseksi
Kamilla
Helsinki
- 65€/h
- 1. tunti ilmaiseksi
Anna
Helsinki & verkossa
- 65€/h
- 1. tunti ilmaiseksi
Hanna
Helsinki & verkossa
- 65€/h
- 1. tunti ilmaiseksi
Maria
Helsinki
- 65€/h
- 1. tunti ilmaiseksi
Klaara
Helsinki
- 69€/h
- 1. tunti ilmaiseksi
Marle
Helsinki & verkossa
- 60€/h
- 1. tunti ilmaiseksi
Ella
Helsinki & verkossa
- 40€/h
- 1. tunti ilmaiseksi
Manca
Helsinki & verkossa
- 45€/h
- 1. tunti ilmaiseksi
Siru
Helsinki
- 40€/h
- 1. tunti ilmaiseksi
Maija
Helsinki & verkossa
- 65€/h
- 1. tunti ilmaiseksi
Ana
Helsinki & verkossa
- 60€/h
- 1. tunti ilmaiseksi
Sadelilja
Helsinki & verkossa
- 40€/h
- 1. tunti ilmaiseksi
Mikko
Helsinki & verkossa
- 50€/h
Katariina
Helsinki & verkossa
- 60€/h
- 1. tunti ilmaiseksi
Carla
Helsinki & verkossa
- 35€/h
- 1. tunti ilmaiseksi
Valtteri
Helsinki & verkossa
- 70€/h
-
Selaa opettajia aiheessa Laulu
