

Opettajan Emma sähköpostiosoite ja puhelinnumero on vahvistettu
Emma
- Hinta 40 €
- Vastausaika 1 h

40 €/h
1. tunti ilmaiseksi
- Käsityöt
Opiskelen helsingin yliopistolla käsityö- ja kasvatustieteitä. Käsitöiden lisäksi voin tukea oppimista myös muissa luovissa aineissa.
- Käsityöt
Oppitunnin sijainti
-
Henkilön Emma luona: Helsinki
- verkossa
-
sinun luonasi tai julkisella paikalla : matkustaa 40 km asti paikassa Helsinki
-
Tietoa henkilöstä Emma
Hei siellä!
Mun nimi on Emma, olen kolmekymppinen helsinkiläinen opettaja/artisti.
Luovuus, itseilmaisu, sekä uuden oppiminen on lähellä sydäntäni.
Arkeni on fuusio akateemista kasvamista, sekä taiteellista kokeilua. Koen oman omistautuneisuuteni sekä akateemisen pohjani olevan hedelmällinen lähtökohta ohjata myös muita omalla oppisen polullaan.
Olen mm.:
-Käsityöopettajaopiskelija Helsingin yliopistolla, sekä juuri valmistunut kotikouluopettaja.
-Laulaja-lauluntekijä yli kuuden vuoden kokemuksella. Oman muusikkourani lisäksi kokemusta on myös ”autenttinen ääni”-työpajojen ohjaamisesta, joissa tarkoituksena on löytää ja voimistaa yhteyttä omaan ääneen.
-Itseoppinut kuvataiteilija, ja erikoistunut digitaaliseen taiteeseen, valokuvaamiseen, sekä käsintatuoimiseen.
Tietoa tunnista
- Kaikki tasot
- englanti
- suomi
Kaikki kielet, joilla tämä tunti on saatavilla :
englanti
suomi
Tarjoan opetusta käsitöiden, musiikin, sekä kuvataiteen kanssa. Pystyn tukemaan myös ilmaisutaitojen kehittämistä.
Käsitöissä vahvuuteni on etenkin tekstiilitöissä, mutta hallitsen myös teknisen työn perusteet. Osaamiseni ei kohdistu vain tiettyyn tekniikkaan, vaan levittyy laajemmin käsillä luomisen kentälle. Minuun sopii olla yhteydessä matalalla kynnyksellä, niin voimme selvittää kuinka voisin olla avuksi tilanteessanne.
Musiikinopiskelussa voin tukea oppijaa etenkin äänenkäytön ja laulamisen suhteen. Sen lisäksi myös sanoittamisessa, säveltämisessä, sekä pianon- ja kitaransoiton alkeissa. Olen laulaja/lauluntekijä useamman vuoden kokemuksella, sekä opiskellut yliopistolla musiikkikasvatuksen perusteet.
Kuvaamataiteessa ensisijainen osaamiseni on luovassa ilmaisussa, huomaamisen taiteessa (the art of noticing), kirjansidonnassa, askartelussa, valokuvaamisessa, digitaalisessa piirtämisessä ja kuvamanipulaatiossa.
Vahvuuteni on tukea luovan ilmaisun kehittymistä, eli tarjoan myös ilmaisutaidon opetusta.
Voin opettaa kaikenikäisiä yllä mainituissa teemoissa. Minulla on myös vuosien kokemus eritystarpeisista oppijoista.
Alkeet-syventävät opinnot, riippuen teemasta/aiheesta, sekä mahdollisuuksista (tilat esim. teknisille töille).
Olethan matalalla kynnyksellä yhteydessä, niin selvitetään kuinka voisin olla juuri teidän tilanteessanne avuksi.
Hinnat
Hinta
- 40 €
Tuntipakettien hinnat
- 5h: 200 €
- 10h: 400 €
Matkustaminen
- + 5 €
ilmaiset tunnit
Ensimmäisen ilmaisen tunnin tarkoitus henkilön Emma kanssa on tutustua opettajaasi ja katsoa vastaako hän tarpeisiisi.
- 30min
verkossa
- 40 €/h
Samankaltaiset opettajat Käsityöt
-
![teacher_picture]()
Sarita
Helsinki & verkossa- Uusi
Neulesuunnittelija ja -kirjailija, ompelija ja käsitöiden ohjaaja -opiskelija.
- 20 €/h
- 1. tunti ilmaiseksi
-
![teacher_picture]()
Sofia
Helsinki & verkossa- Uusi
Opetan perusasioita neulomisesta ja virkkaamisesta. sopii hyvin aloittelijalle.
- 28 €/h
- 1. tunti ilmaiseksi
-
![teacher_picture]()
Maija
Helsinki & verkossa- Kokenut opettaja
Opi neulomaan tai virkkaamaan! itse oppinut käsityöläinen, jonka erikoisalaa on lankojen uusiokäyttö. opetan vasta alkajia, kuin myös kokeneempia käsityön harrastajia.
- 24 €/h
- 1. tunti ilmaiseksi
-
![teacher_picture]()
Aino
Helsinki & verkossa- Uusi
Harjaantunutta opetusta ja ohjausta erilaisiin käsityöprojekteihin kuten korjausompeluun ja parsintaan
- 30 €/h
- 1. tunti ilmaiseksi
-
![teacher_picture]()
Anu
Vantaa & verkossa- Uusi
Kokenut makrameen tekijä, seinävaatteet, amppelit jne. olen pitänyt myös makrameekursseja. katsotaan yhdessä, minkälaisen työn parissa haluat aloittaa.
- 35 €/h
- 1. tunti ilmaiseksi
-
![teacher_picture]()
Anu
Imatra & verkossa- Uusi
Korutaiteilija ja ammattiaineenopettaja, amo, opettaa korutekniikoita, makramee-solmeilua, punch needle/tuftausta ja muita kädentaitoja aikuisille ja lapsille
- 45 €/h
- 1. tunti ilmaiseksi
-
![teacher_picture]()
Tarja
Kajaani & verkossa- Uusi
Olen ohjaustoiminnan artesaani ja opastan sinut villasukan neulomiseen ymmärrettävästi vaihde vaiheelta, makrameensolmujen saloihin sekä käpypitsin salaisuuksiin. kanssani voit tehdä myös himmelin.
- 35 €/h
- 1. tunti ilmaiseksi
-
![teacher_picture]()
Fanny
Tampere & verkossa- Uusi
Olen monialan artesaani ja suuntautunut ohjaustoimintaan. hallitsen erilaiset materiaalit (mm.puu,metalli,lasi,tekstiili,kynttilätjne) tätä olen monia vuosia harrastanut. jos sinulla on idea jonka hal
- 27 €/h
- 1. tunti ilmaiseksi
-
![teacher_picture]()
Janita
Tampere & verkossa- Uusi
Olen 31-vuotias, ammatiltani sisustusalan artesaani sekä kädentaitojen ohjaaja. tällä hetkellä työskentelen käsityö -kerhojen ohjaajana. olen lapsesta asti rakastanut erilaisia käsitöitä.
- 25 €/h
- 1. tunti ilmaiseksi
-
Selaa opettajia aiheessa Käsityöt









