Ulkomaan kokemukset ovat aina mielenkiintoista kuultavaa. Etenkin jos kyseessä ei ole vain perinteinen lomamatka vaan pidempi oleskelu esimerkiksi vaihtovuoden tai au pairina toimimisen kautta. Ehkä olet haaveillut omasta seikkailusta ulkomailla ystäväsi tarinan innoittamana tai katsomalla suosituksi noussutta au pairit (missä milloinkin) TV-ohjelmaa. Kokemus ulkomailla vietetystä ajasta on ikimuistoinen, ja samalla saa otettua haltuun sujuvan englannin kielen taidon loppuelämäksi.

Englannin kielen opiskelu onnistuu nykypäivän monin eri vaihtoehdoin perinteisen koulussa tarjotun opetuksen lisäksi. Paras ja tutkitusti tehokkain tapa oppia uutta kieltä on kuitenkin sukeltaminen kielellä ympäröityyn maailmaan. Onhan tämä osaltaan täysin sama tapa, jolla opimme ensimmäisen äidinkielemme paljon ennen kouluikään pääsyä. Vaihtovuosi osana paikallista isäntäperhettä on kielellisen oppikokemuksen lisäksi unohtumaton muisto jaettavaksi.

Vaihtovuoden avulla voit saavuttaa sujuvan englannin kielen kielitason nopeammin ja helpommin kuin muilla tavoin opiskelemalla. On vaikea sanoa luvullisesti montako opiskeluvuotta tai oppikirjan parissa vietettyä tuntia vaihtovuosi vastaa, sillä jokaisen meidän yksilöllinen tausta ja aikaisempi kielitaito vaikuttaa asiaan. Oppimisen tehokkuus kielen luonnollisessa ympäristössä on kuitenkin kiistatonta - liittyyhän kielen opiskelu erottamattomasti kommunikaatioon.

Tässä artikkelissa perehdymme vaihtovuoden viettämiseen isäntäperheessä; mitkä sen hyödyt ovat, kenelle se sopii ja miten käytännössä päästä alkuun vaihtovuoden järjestämisessä.

Parhaat opettajamme saatavilla aiheessa Englanti
Lidia
5
5 (14 arvostelua)
Lidia
34€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Minttu
5
5 (3 arvostelua)
Minttu
10€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Ida
5
5 (5 arvostelua)
Ida
26€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Meghan
5
5 (5 arvostelua)
Meghan
25€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Sara
5
5 (9 arvostelua)
Sara
30€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Saara
5
5 (4 arvostelua)
Saara
30€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Aino
5
5 (3 arvostelua)
Aino
20€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Vilma
4,5
4,5 (2 arvostelua)
Vilma
14€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Lidia
5
5 (14 arvostelua)
Lidia
34€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Minttu
5
5 (3 arvostelua)
Minttu
10€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Ida
5
5 (5 arvostelua)
Ida
26€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Meghan
5
5 (5 arvostelua)
Meghan
25€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Sara
5
5 (9 arvostelua)
Sara
30€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Saara
5
5 (4 arvostelua)
Saara
30€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Aino
5
5 (3 arvostelua)
Aino
20€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Vilma
4,5
4,5 (2 arvostelua)
Vilma
14€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Hyppää kyytiin!

Miksi pitää vaihtovuosi isäntäperheessä?

Sanotaan, että pakko on paras innoittaja. Tähän lauseeseen tiivistyy osin myös isäntäperheessä vietetyn vaihtovuoden ja englannin kielen oppimisen salaisuus. Kun pänttäämme oppikirjoja kotona tai osallistumme englannin kielen oppitunnille, voimme käytännössä painaa kielen unholaan ainakin joksikin aikaa heti opiskeluajan päätyttyä. Ollessa osa isäntäperhettä viettäessä vaihtovuotta englantia puhuvassa maassa, ei tämä niin sanottu "hetkellinen kielen unohtaminen" onnistu - hyvällä tavalla.

Kun on 24/7 englantia puhuvassa ympäristössä, aivosi oppivat koko ajan uutta englannin kielellä. Vaikka alku saattaa tuntua haastavalta, tulee englannin kielen käytöstä nopeasti luonnollista kielitasostasi huolimatta. Pakko on paras innoittaja, mutta vaihtovuosi ja isäntäperheen kanssa kommunikointi ei tunnu lainkaan pakottavalta. Suuri osa englannin kielen oppimisesta tapahtuu kuin huomaamatta sen ollessa olennainen osa arkeasi.

Iso-Britannia, puisto Windsorin lähellä
Ympäröi itsesi englannin kielellä Isossa-Britannissa. Kuva: Unsplash / King's Church International

Mutta miksi majoittua isäntäperheen luona, kun erilaiset kielimatkat tarjoavat myös muita majoitusvaihtoehtoja? Tai miksi omatoimimatkailu ei ole yhtä tehokasta - ollaanhan silloinkin englannin kielisessä ympäristössä jatkuvasti? Isäntäperheen kanssa olet jatkuvasti kommunikaatiossa, osallistut perheen arkeen ja yhteisiin askareisiin. Isäntäperheen kanssa syntyy samalla emotionaalinen side, joka tehostaa oppimista entisestään. Se on paljon syvempi sukellus kielen kulttuuriin kuin majoittuminen esimerkiksi hostellissa.

Kun puhutaan suomalaisten kielellisistä heikkouksista, harvemmin haasteeksi nousee yleinen englannin kielitaso. Kielen oppiminen jaetaan kuitenkin neljään eri kategoriaan; luetun ymmärtäminen, kuullun ymmärtäminen, kirjoittaminen ja puhuminen. Arvaa vain missä näistä neljästä suurin osa kokee eniten haasteita. Jälkimmäinen eli englannin kielen puhuminen tuntuu olevan monelle haaste. Puhumaan oppii vain puhumalla. Siksi vaihtovuotta viettävät saavat oivan valttikortin mitä tulee englannin kielen puhumisen taitoon.

Ulkomailla englannin kielen puhuminen antaa myös kyytiä rallienglannille. Kun kuulet jatkuvasti paikallisten puhetta, alat ennen pitkää kuulostaa myös heiltä itse puhuessa. Aksenttia on vaikea oppia puhuessa englantia vain Suomessa. Tosin nappaamasi aksentti tulee riippumaan pitkälti siitä minne päin maailmaa päätät suunnata vaihtovuotesi. Vaikka puhumisen harjoittelu tapahtuu vaihtovuonna kuin itsestään, täytyy sinun myös varata aikaa edelleen perinteiselle kieliopin ja sanaston opiskelulle.

Englannin kielen kirjoja ja kyniä
Puhumaan oppii puhumalla, lukemaan lukemalla. Yhdistele erilaista opiskelua. Kuva: Unsplash / Debby Hudson

Tässä vielä tiivistetysti joitain isäntäperheen kanssa vietetyn vaihtovuoden eduista:

  • Saat yhdistettyä kaikki kielen oppimisen osa-alueet puhumisesta kieliopin opiskeluun.
  • Opit oikean ääntämyksen, aksentin ja paikallisen tavan puhua puhekielisen sanaston lisäksi.
  • Pääset verkostoitumaan ulkomailla ja luot elinikäisiä uusia ihmissuhteita.
  • Voit elää normaalia elämää osana isäntäperheen arkea ja kulttuuria.
  • Pystyt yhdistämään vaihtovuoteesi muun muassa opiskelua tai työntekoa.
  • Lisäät arvokkaan kokemuksen ansioluetteloosi ja koko loppuelämääsi.

Vaihtovuosi avaa uusia mahdollisuuksia pitkälle tulevaisuuteen. Maailmankatsomuksesi laajenee ja opit ymmärtämään uutta kulttuuria. Kielitaidolla on paljon hyötyä työelämässä lähes alasta riippumatta. Ehkä haluat tienata ylimääräistä auttamalla muita oppimaan englantia tai haaveissasi on ryhtyä täysipäiväiseksi englannin kielen opettajaksi (tutustu myös Superprofin tarjoamiin mahdollisuuksiin tämän osalta). Niin tai näin, monikielisyydestä on vain hyötyä monella elämän eri osa-alueella.

Mihin maahan suunnata vaihtovuodeksi?

Englannin kieltä käyttäviä maita löytyy moneen makuun. Mikäli mielit jäädä Euroopan alueelle, on Iso-Britannia ja Irlanti loistavia kohteita vaihtovuodesta haaveilevalle. Suosituimpia kohteita Euroopan ulkopuolelta ovat Yhdysvallat, Australia ja Uusi-Seelantia. Eivät vaihtoehdot kuitenkaan vielä tähän lopu. Englanti on virallinen kieli muun muassa Bahamalla ja Jamaikassa. Lisäksi englantia puhutaan laajalti muun muassa Filippiineillä, Maltalla ja Etelä-Afrikassa. Eurooppaan haluavan opiskelijan kannattaa tutustua myös Erasmus -ohjelmaan.

Tietenkin on vielä se vaihtoehto, että suuntaat englantia puhuvaan isäntäperheeseen oikeastaan mihin maahan tahansa. Tällöin englannin kieleen sukeltaminen tapahtuu kuitenkin pääosin isäntäperheen arjessa. Kohdetta ja isäntäperhettä valittaessa on tärkeintä tietää mitä itse vaihtovuodelta haluaa. Vaihtovuosi Etelä-Afrikassa voi olla hyvin erilainen kokemus kuin vastaava Isossa-Britanniassa. Tutustu tarkasti eri vaihtoehtojen mahdollisuuksiin sekä selvitä myös mitä ulkomaille lähteminen käytännössä vaatii (viisumi, opiskelumahdollisuudet, vapaa-ajan vietto yms).

Katu ja kauppa Australiassa
Hello down under! Ota suunnaksi Australia tai Uusi-Seelanti. Kuva: Unsplash / Rose Lamond

Vaihtovuodelle lähtemiselle ei sinänsä ole olemassa ikärajaa, mutta yleensä kyseessä on osa opintoja tai nuoremmalla iällä au pairiksi lähteminen. Vanhemmalle ja/tai perheelliselle löytyy myös toinen loistava vaihtoehto. Mitäpä jos ryhtyisit isäntäperheeksi Suomessa ja toisit niin sanotusti kansainvälisyyden luoksesi. Isäntäperheeksi etsitään monenlaisia kotitalouksia esimerkiksi AFS:n kautta eikä edes omien lapsien puuttuminen ole ongelma!

Miltä arki näyttää osana isäntäperhettä?

Olit minkä ikäinen tahansa, kielimatka tuo uutta elämänkokemusta ja pakottaa omalta mukavuusalueeltasi poistumista. Tutustuminen muihin kulttuureihin vaatii avointa mieltä ja rohkeutta. Vaihtovuosi luo uusia sosiaalisia yhteyksiä. Mutta samalla sinun on oltava valmis elämään isäntäperheessä tavoilla, jotka poikkeavat enemmän tai vähemmän kotimaastasi tutusta tavasta elää. Sopeutuminen uuteen arkeen voi aiheuttaa äkillisen kulttuurishokin tai koti-ikävän, mutta nämäkin menevät yleensä ohi alkuvaiheen jännityksen lauetessa.

Vaihtovuosi on niin paljon muuta kuin vain englannin kielen oppimista. Uuden maan kulttuuriin ja tapoihin on hyvä tutustua jo ennakkoon ennen lähtöä. Varsinkin sosiaalisten normien tunteminen on hyvä asia, ja osoittaa samalla kunnioitusta muita ihmisiä kohtaan. Isäntäperheeltä ei voi odottaa sopeutumista sinun kulttuuriin tai tapoihin. Myös käytännön asiat, kuten isäntäperheen päivärytmi ja arkitottumukset ovat asioita, joihin kannattaa valmistautua sopeutumaan.

Englannin kielinen kirja
Vaihtovuoden vaikutus on suurempi mitä voisimme uskoa. Kuva: Unsplash / Thought Catalog

Ensimmäinen päivä isäntäperheen luona voi olla vielä haparointia oman englannin kielen kanssa. Pian huomaat pärjääväsi jo loistavasti. Kuten sanottua puhumaan oppii vain puhumalla. Moni vaihtovuotta viettävä kertoo kokemuksesta, kun oma ajattelu on joidenkin kuukausien päästä yhtäkkiä vaihtunut englanniksi. Tämä jos mikä kertoo sujuvasta kielen oppimisesta. Isäntäperheessä on tärkeää, että kommunikaatio toimii moitteetta, joten voit rohkeasti aina sanoa, jos jokin asia ei avautunut sinulle ensimmäisellä kerralla.

Tässä vielä kootusti muutamia vinkkejä onnistuneeseen vaihtovuoteen osana isäntäperheen arkea:

  • Avoin kommunikaatio isäntäperheen kanssa.
  • Ensivaikutelma on tärkeä. Tunne maan tavat ja tuo tuliainen saapuessa.
  • Sopeudu isäntäperheen arkeen (päivärytmi, ruokailu, kotityöt).
  • Hyväksy kulttuuriset tai sosioekonomiset eroavaisuudet.
  • Osallistu arjen askareisiin (siivoaminen, ruoanlaitto, arjessa auttaminen).
  • Kuuntele ja osallistu keskusteluihin sekä verkostoidu myös perheen ulkopuolella.

Monet vaihtovuotta viettäneet palaavat lomamatkojen merkeissä isäntäperheen kohdemaahan myöhemminkin. Isäntäperheestä syntyy monelle kuin toinen perhe, jonka kanssa pidetään tiiviisti yhteyttä myös vaihtovuoden jälkeen. Vaihtovuosi antaa unohtumattomia kokemuksia ja elinikäisiä ihmissuhteita. Ja pääset vakuuttaa muut erinomaisella englannin kielen taidollasi sekä jakamaan omia mielenkiintoisia tarinoitasi merten takaa.

>

Alusta, joka yhdistää opettajat ja oppilaat

Ensimmäinen tunti ilmaiseksi

Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!

5,00 (1 arvio(t))
Ladataan...

Emilia

Oman elämänsä generalisti, joka on aina oppimassa uutta ja tutustumassa uusiin kulttuureihin.