Suomalainen ruokakulttuuri ei ehkä ole kansainvälisesti tunnettua, mutta sen tunnusmerkkejä ovat puhtaus, luonnonläheisyys ja selkeys. Ruokakaupat tarjoilevat parastaan kotimaisilla tuotteilla, kansainvälisiä makuja unohtamatta. Silti meillä jokaisella on omat ruokatottumuksemme ja ruokakaupasta usein tulee ostettua ne samat tuotteet joka kerta. Varsinkin opiskelijat tuudittautuvat helposti samojen ruokien syömiseen, vaikka opiskelijabudjetillakin on mahdollista loihtia mitä herkullisimpia kotiruokia.

Yllättäen opiskelijatalouksissa kokataan melkeinpä kaikista vähiten, vaikka monet opiskelijat hyötyisivät kotiruoasta nimenomaan sen edullisuuden vuoksi. Toisaalta on ymmärrettävä, että opiskelijoiden keittiö voi olla tilaltaan tai välineiltään vielä vajaavainen, mikä luonnollisesti aiheuttaa rajoituksia ruoanlaitolle. Lisäksi opiskelijaelämään kuuluva stressi ja kiire houkuttelee wolttaamaan ja helpottamaan nälkää takeaway -ruoilla.

Todellisuudessa nämä ratkaisut eivät aina edes säästä aikaa. Varmaa on, että ne tulevat kalliimmaksi. Ruoanlaittoon liittyy paljon myyttejä, joten todettakoon heti alkuun, että kotiruoka voi olla monipuolisempaa ja maukkaampaa kuin erilaiset tilattavat ja valmisruoat. Ruoanlaiton itsesssään ei tarvitse viedä paljon aikaa, ja se on monelle mukavaa ajanviettoa, joka tasapainottaa opiskelijan elämää. Tässä artikkelissa perehdytään opiskelijoiden suosituimpiin ja nopeisiin resepteihin sekä käydään läpi miksi opiskelijoiden kannattaa kokata itse ja miten voi säästää ruokakuluissa opiskelijabudjetilla.

Parhaat opettajamme saatavilla aiheessa Ruoanlaitto
Anniina essi johanna
Anniina essi johanna
50€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Amanda
5
5 (1 arvostelua)
Amanda
30€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Liisa
Liisa
65€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Jenni
Jenni
50€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Ilja
Ilja
43€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Giulia
Giulia
35€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Iida
Iida
20€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Venla
Venla
60€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Anniina essi johanna
Anniina essi johanna
50€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Amanda
5
5 (1 arvostelua)
Amanda
30€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Liisa
Liisa
65€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Jenni
Jenni
50€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Ilja
Ilja
43€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Giulia
Giulia
35€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Iida
Iida
20€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Venla
Venla
60€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Hyppää kyytiin!

Suosituimmat reseptit opiskelijoille

Opiskelijaelämään kuuluu opiskelun lisäksi paljon muutakin: harrastuksia, ystävien kanssa vietettyä aikaa, opiskelijatapahtumia. Opiskelun ja muiden aktiviteettien lomassa voi tuntua siltä, että ruoanlaitolle ei yksinkertaisesti löydy aikaa. Oman huolensa tuo monelle tiukka opiskelijabudjetti. Onhan ruokakulut yksi isoimmista kuukausittaisista kuluista. Ruokailun halutaan olla mahdollisimman edullista ja nopeaa. Samalla halutaan uusia makuelämyksiä. Opiskelijoiden suosituimpia vaihtoehtoisia reseptejä ovat:

  • Bataattiranskalaiset
  • Havaijilainen kulhoruoka eli poke bowl
  • Lohituorejuustoleipä
  • Suklainen mukikakku
  • Pannu-carbonara
  • Avokadopaahtoleipä
  • Sitruunainen pasta
Mukikakku ja kahvia
Opiskelijoille suunnattuja reseptejä löytyy joka aterialle. Kuva: Unsplash / Toa Heftiba

Helppoja ruokia opiskelijoille valmistettavaksi löytyy yllin kyllin. Yhdestäkin reseptistä saa irti paljon vaihtelemalla sen ainesosia. Esimerkiksi bataattiranskalaiset on suosittu vaihtoehto perunaranskalaisille. Jos osaat tehdä jälkimmäisiä, ei bataattiranskalaisten valmistamisessa ole muuta uutta kuin uusi ainesosa. Lohituorejuustoleipä on taas vaihtoehto perinteiselle kinkkujuustoleivälle. Pannu-carbonara perustuu yhden pannun pastan taktiikalle, jolla loihditaan monet muutkin herkulliset pasta-annokset.

Nopeat ja helpot kotiruokareseptit

Opiskelijabudjetilla valmistat herkullisia aterioita edullisesti jokaiselle aterialle. Monien reseptien valmistusaika on jopa alle 15 minuuttia. Eivätkä nämä ole vain aamiaispöydän sämpyläreseptejä vaan myös jälkiruoaksi tarkoitettuja kakkuja ja maukkaita lounasruokia. Reseptien ohjeiden mukaisesti kokematon kokkikin onnistuu herkullisen kotiruoan valmistamisessa. Helppoja reseptejä opiskelijoille ovat muun muassa:

  • Grillatut juustoleivät
  • Mukikakut makeanhimoon
  • Yhden pannun pasta-annokset
  • Fenkolipohjainen carpaccio
  • Rapuja ja avokadoa edullisesti
  • Kvinoaa Roquefort-vaahdon kera
  • Aamiaisen monipuolinen avokadoleipä
  • Mozarellatomaattimunakas
  • Matchaiset pikkupiirakat
Raakoja kananmunia
Kananmunat ovat hyviä proteiinin lähteitä. Kuva: Unsplash / Katherine Chase

Ruoanlaitto kuulostaa helposti vaivalloisemmalta mitä se todellisuudessa on. Esimerkiksi mukikakun valmistat parhaimmillaan alle viidessä minuutissa. Mozzarellatomaattimunakas valmistuu lähes yhtä nopeasti. Samassa ajassa et kerkeäisi edes lähimpään kauppaa hakemaan karkkipussia tai löytämään sopivaa ravintolaa wolttaamista varten. Odotusajoista puhumattakaan. Kotona laitetulla ruoalla säästät niin rahaa kuin aikaa.

Kotiruoan hyödyt opiskelijalle

Rajoittavatko opiskelijabudjetti, ruostuneet ruoanlaittotaidot tai vähäiset keittiövälineet todella kotiruoan valmistamista? Jos meiltä kysytään niin ei. Maailmassa on niin paljon reseptejä ja ruoanlaiton mahdollisuuksia, että rajoitukset koskevat lähinnä joitain ammattikokkien valmistamia reseptejä, joita ei kotitalouksissa lähtökohtaisesti valmisteta muutenkaan - olit opiskelija tai et. Monen puuttuvan keittiövälineen voi korvata toisella ja eri ruoka-aineista löytyy edullisempia vaihtoehtoja.

Mietitäänpä esimerkiksi mitä saisimme kaupasta ostettua yhden mäkkäriaterian hinnalla. Aika paljon. Edullisemmin. Ja mitä tulee hinta-laatusuhteeseen, emme saa ruokaa kaupasta vain edullisemmin vaan paremmalla laadulla. Lienee selvää, että kotona valmistetut hampurilaiset päivittävät mäkkärin "vastaavat" ravintoarvojen suhteen mennen tullen ja palatessa. Kotiruoka on terveellisempää, ja se voi olla maultaan parempaa.

Ruokaostokset paperikasseissa
Ruokakaupasta saat samalla rahalla enemmän ja parempaa. Kuva: Unsplash / Maria Lin Kim

Onko vaikeuksia valita ravintolan menusta itselle sopivaa ateriaa? Joudutko pyytämään tarjoilijalta tiettyjen ainesosien korvaamista? Yksi kotiruoan parhaimmista puolista on se, että voit aina laittaa ruokaa oman mielesi mukaan. Kukapa meistä laittaisi kotona sellaista ruokaa, josta ei pitäisi lainkaan. Ainesosien lisääminen, poistaminen ja korvaaminen resepteistä kotioloissa on helppoa ja vaivatonta. Kotiruoassa on helpompi ottaa huomioon mahdolliset erityisruokavaliot ja ruoka-allergiat.

Ruoanlaitto on taito, jossa kehittyy. Itse tehdyn ruoan syöminen on palkitsevaa. Onnistuminen ruoanlaitossa lisää itseluottamusta. Silloinkin kun ruoanlaitossa epäonnistuu tavalla tai toisella, jää muille kerrottavia hauskoja tarinoita kotikeittiöltä. Harva meistä on säästynyt ruoan polttamisella pohjaan - se on aivan normaali sattumus keittiössä. Ruoka herättää muistoja. Onko teillä perheessä omia reseptejä, joita voisit kokeilla itse omassa keittiössäsi?

Kokkailua opiskelijabudjetilla

Ostovalinnat vaikuttavat merkittävästi kuukausittaisiin ruokakuluihin. Mutta se ei ole ainut tekijä. Yksi suuri ongelma on ruokahävikin kertyminen. Toisin sanoen laitamme rahaa ruokaan, joka lopulta päätyy suoraan roskiin. Yleensä taustalla on liian suurien ruokamäärien ostaminen, suunnitelmallisuuden puuttuminen sekä parasta ennen ja viimeinen käyttöpäivä merkintöjen huomiotta jättäminen. Ruokahävikkiä vähentämällä voi säästää vuodessa pitkän pennin ruokarahoissa. Kun ruokaa päätyy roskiin, on sen tilalle ostettava uutta ruokaa.

Parhaat vinkit ruoanlaittoon liittyen opiskelijalle:

  • Ruoan preppaus eli valmistaminen isoja määriä kerralla ennakkoon.
  • Ruoan pakastaminen eli käyttöaikojen pidentäminen ja säilöminen.
  • Kausi- eli sesonkituotteiden hyödyntäminen hedelmä- ja vihannesosastolla
  • Punalaputettujen tuotteiden metsästys ja ilta-alennusten hyödyntäminen.
  • Kotiruoan suosiminen ja helppojen reseptien hyödyntäminen.

Ruoan preppaus tarkoittaa esimerkiksi sitä, että varaat ruoanlaitolle enemmän aikaa sunnuntaisin ja teet jo seuraavien arkipäivien ruoat ennakkoon. Tämä säästää aikaa arkena eikä nälkä pääse yllättämään. Jos taas jääkaapissa olevat ruoat lähestyvät viimeistä käyttöpäiväänsä, ja tiedät ettet kerkeä syömään niitä ajoissa, on aika ottaa pakastin hyötykäyttöön. Monet ruoat säilyvät merkinnöistä huolimatta jopa kuukausia pakastimessa pilaantumatta.

Ruoanlaittoa kotona
Haluatko oppia lisää ruoanlaitosta? Ota ruoanlaiton yksityistunteja Superprofin kautta. Kuva: Unsplash / Conscious Design

Parempaa edullisemmin eli sesonkituotteiden hyödyntämistä kannattaa harrastaa ympäri vuoden. Sesonkituotteiden satokalenterista näkee mikä hedelmä ja vihannes on milloinkin sesongissa. Tuolloin se on maultaan parempaa ja suuren tarjonnan vuoksi edullisempaa. Kaupan muilla osastoilla on hyvä pitää silmät avoinna mahdollisten punalaputettujen tuotteiden osalta. Punalaputetut tuotteet ovat 10-30 prosentin alennuksessa pian erääntyvän parasta ennen merkinnän vuoksi.

Jos paikan päällä valmistettu ruoka kiinnostaa, voi kauppareissun ajoittaminen ilta-aikaan olla paras vaihtoehto. Kaupan viimeisten aukiolotuntien aikana on omat ilta-alennuksesta. Nämä alennukset koskevat pääosin leipomon ja valmisruokatiskin irtotuotteita sekä valmiiksi pakattuja ylijäämäaterioita. Nämä on hyvä satunnainen lisä itse valmistetun kotiruoan ja opiskelijaravintoloiden tarjoamaan ruokavalioon.

Haluaisitko oppia lisää ruoanlaitosta? Osallistu ruoanlaiton oppitunneille oman mielenkiintosi mukaan. Superprofin kautta löydät ruokaa rakastavia yksityisopettajia, jotka voivat johdattaa sinut ruoanlaiton saloihin. Kuten kurssille osallistuvilla, myös opettajilla on omat erityiset kiinnostuksen kohteensa ruoanlaitossa. Superprofista löydät esimerkiksi jälkiruokiin tai italialaiseen keittiöön perehtyneitä opettajia, joilta voi ottaa ruoanlaiton oppitunteja kasvokkain tai verkon välityksellä.

Ruoanlaiton oppitunti voi olla kiva idea myös yhdessä kaverin kanssa, jolloin tuntihintakin voi olla teille yhdessä edullisempi. Kurkatkaa yhdessä Superprofin yksityisopettajien tarjontaa, ja miettikää mitä juuri te haluaisitte oppia valmistamaan. Se voi olla esimerkiksi parhaimmat aamiaisleivät tai erityinen menu opiskelijatapahtumaan. Yksityiset ruoanlaiton opettajat osaavat myös ottaa huomioon erityisruokavaliot ja allergiat, joten tunnit ovat kirjaimellisesti juuri sinulle suunniteltuja.

>

Alusta, joka yhdistää opettajat ja oppilaat

Ensimmäinen tunti ilmaiseksi

Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!

5,00 (1 arvio(t))
Ladataan...

Emilia

Oman elämänsä generalisti, joka on aina oppimassa uutta ja tutustumassa uusiin kulttuureihin.