Oletko harkinnut espanjan kielen opettajan uraa, ja miettinyt, mitä se oikeastaan vaatii?

Espanjan kielen taito on tietenkin välttämätön edellytys sen opettamiseksi muille. Mutta sen lisäksi opettajan koulutus voi tulla tarpeeseen oli kyseessä sitten koulun opettajan tai yksityisopettajan työt. Esimerkiksi kunnan tai valtion palkkaama opettaja on samalla viranhaltija, joten aivan ilman koulutusta ei tämän roolin vaatimuksiin vielä ylletä. Toki opettajana voi toimia myös yksityisellä puolella, jolloin kriteerit eivät ole aivan yhtä tiukat.

Aloitetaan kuitenkin siitä välttämättömyydestä eli espanjan kielen opiskelusta. Opetit missä tahansa, on tämä vaadittava taito keneltä tahansa espanjan kielen opettajalta. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa espanjan kielen opiskelua, mutta monet aloittavat kielen harjoittelun jo peruskoulun aikana. Monelle espanjan kieli on yksi useammista opiskelluista vieraista kielistä, mutta espanjaa voi opiskella myös ainoana vieraana kielenä... siis lähes pakollisten ruotsin ja englannin kielen opiskeluiden ohella.

Espanjan kielinen teksti Meksikossa
Espanjaa pidetään rakkauden kielenä. Kuva: Unsplash / 1983

Espanjan kielen opiskelussa auttaa paljon se, että se on suosittu kieli, jonka moni hallitsee. Näin ollen sen opiskelu onnistuu ympäri Suomen sekä tietenkin verkon välityksellä. Sinäkin voit opiskella espanjan kieltä tasolla, jolla pystyt myös opettamaan sitä muille. Tässä artikkelissa käymme tarkemmin läpi minkälaista koulutusta kannattaa harkita jos espanjan kielen opettajan työt houkuttelevat.

Parhaat saatavilla olevat opettajamme
Hyppää kyytiin!

Espanjaa peruskoulusta lukioon

Kuten aikaisemmin mainitsimme, moni tutustuu espanjan kieleen jo peruskoulussa. Osa kouluista saattaa tarjota espanjan kieltä vieraana kielenä jo ala-asteella, mutta sitäkin yleisempää sen tarjonta valinnaisena oppiaineena on yläasteilla. Itsekin pääsin ensimmäistä kertaa opiskelemaan espanjaa yläasteella - ja jos totta puhutaan niin meillä kyseisen oppiaineen virallinen nimi oli "turistiespanja" (näin lukee jopa peruskoulun päättötodistuksessani).

Espanjan kielen opiskelu vieraana kielenä on suosituimpien joukossa yhdessä mm. ranskan ja saksan kielen kanssa. Sitä voi opiskella niin pitkänä kuin lyhyenä kielenä (tai A2 ja B1 kielenä, kuten oman peruskouluni aikana vielä kielten opiskelusta termeinä käytettiin). Vaikka peruskoulu olisi jo ohi eikä espanjan kieli kuulunut omiin valinnaisiin, ei hätää, sillä espanjan kielen tarjontaa löytyy seuraaviltakin koulutusasteilta.

Etenkin lukioissa on yleensä laaja kielitarjonta niin itselleen uusien kielien aloittamiselle kuin jo peruskoulussa opiskelluiden kielien jatkamiselle. Lukiossa kielivalintojen taustalla on jo yleensä hieman selkeämpiä motiiveja kuin peruskoulussa. Oli agendana sitten espanjan kieliseen maahan muutto tai Serranon perheen vanhojen kausien ymmärtäminen ilman tekstityksiä, kaikki syyt ovat aivan yhtä hyviä espanjan kielen opiskelulle.

Espanjassa asuva tyttö
Espanjan oppiminen on Suomessa mahdollista jo pienestä pitäen. Kuva: Unsplash / Kamila Maciejewska

Lukion päätteeksi voit valita myös suorittavasi ylioppilaskirjoitukset espanjan kielestä. Se onnistuu niin lyhyen kuin pitkän kielen opintotaustalla, ja voi toimia loistavana todisteena omasta kielitaidosta. Espanjan kielen ylioppilaskirjoitukset sisältävät niin kuuntelukokeen kuin kirjoituskokeen. Mutta pakollista tämä ei ole, ja voit jatkaa espanjan kielen opiskeluita yliopistoon asti, vaikka et olisi suorittanut aineesta ylioppilaskirjoituksia.

Lukion aikana on Suomessa mahdollista lähteä vuodeksi vaihtoon, joten sekin voi olla oiva mahdollisuus espanjan kielen opiskelulle. Espanjan kieliseen maahan voi lähteä vaihtoon opiskelemaan kieltä aivan alkeistason osaamisellakin. Kielen luonnollisessa ympäristössä sitä oppiikin parhaiten. Lisäksi kouluilla on erilaisia yhteistöitä ulkomailla sijaitsevien koulujen kanssa, joten joskus nekin tarjoavat omia lisämahdollisuuksiaan espanjan kieleen syventymiseen.

Yliopistotason espanjan kielen opinnot

Yliopisto-opiskelussa on kaksi oivaa vaihtoehtoa espanjan kielen opettajaksi mielivälle. Voit esimerkiksi opiskella luokanopettajaksi suorittamalla kasvatustieteen maisterin tutkinnon yliopistossa. Perinteisempi reitti kielten (tai ylipäätänsä minkä tahansa tietyn aineen) opettajaksi, on kuitenkin opiskella kyseistä ainetta pääaineena ja suorittaa sen ohella pedagogiset opinnot. Pedagogisten opintojen avulla on mahdollista pätevöityä opettajaksi. Ilman tutkintoa voi toimia yksityisopettajana.

Espanjan kielen opiskelu pääaineena on hyvinkin mahdollista isoimmissa yliopistoissa ja yleensä se tähtää humanististen tieteiden kandidaattitutkintoon sekä filosofian maisteritutkintoon. Tällainen tutkinto koostuu useimmiten 180 opintopisteestä kandin osalta sekä 120 opintopisteestä maisterivaiheen osalta. Periaatteessa kaikki suorittavat sekä kandi- että maisterivaiheen ja aikaa tähän kuluu arviolta yhteensä 5 vuotta (3 + 2).

Aineenopettajaksi pätevöityminen suo mahdollisuuden ryhtyä opettajaksi valtion tai kunnan omistamiin kouluihin (sekä yksityisessä omistuksessa oleviin kouluihin). Yksityisopettajaksi ryhtyminen ei kuitenkaan vaadi opettajan pätevyyttä tai edes yliopistotason opintoja. Tällaiseen positioon voi päästä muullakin koulutuksella esimerkiksi yksityissektorin toimijoiden palvelukseen. Tai itsenäisesti vaikkapa Superprofin kautta yksityistuntien tarjoamiseen.

Kirjakauppa Kataloniassa
Espanjan kielessä riittää opiskeltavaa. Kuva: Unsplash / Alfons Morales

Tärkeintä on espanjan kielen hallinta, ja tähän riittää kielen opiskelu itsenäisesti tai osana mitä tahansa opintoja. Tietenkin voit olla oppinut kieltä myös ulkomailla asuessa. Tai ehkä olet kaksikielinen. Tiettyjä ominaisuuksia yksityisopettajaltakin vaaditaan kielitaidon lisäksi opetuksen onnistumiseksi. Näitä ominaisuuksia ovat muun muassa kärsivällisyys, kyky kuunnella sekä selittää asioita selkeästi.

Espanjan kieltä voi opiskella muun muassa osana ammattikorkeaopintoja, ottamalla osaa avoimen yliopiston kursseille tai yksityisten toimijoiden järjestämille oppitunneille. Kaikenlaisille opettajille erilaisilla taustoilla on tarvetta erityisesti yksityisopetuksen puolella. Se mikä ei sovi toiselle, voi olla täydellinen yksityisopettaja jollekin muulle. Tärkeintä on espanjan kielen taito, kuten olemme jo monesti todenneet.

Opiskelu espanjaa puhuvassa maassa

Espanjan kielen osaaminen on paljon muutakin kuin vain kieliopin hallintaa, täydellisiä taivutuksia ja laajaa sanavarastoa. Kieli on aina sidoksissa myös sitä ympäröivään kulttuuriin, joka vaikuttaa kaikkeen kielessä ja sen kehittymisessä. Esimerkiksi suomen kielessä on kymmeniä eri sanoja kuvaamaan lunta tai vaikkapa kansalliseläintämme karhua (otso, mesikämmen ja niin edelleen). Tämä pätee aivan perussanoihin. Esimerkiksi espanjan kielellä kaikki tal vez, quizás ja quizá tarkoittavat enemmän tai vähemmän "ehkä".

Siksi espanjan kielen käyttäminen espanjaa puhuvassa ympäristössä on yksi kielen opiskelun käännekohdista. Tai voisi jopa sanoa välttämättömyydestä mitä tulee sujuvan espanjan kielitaidon saavuttamiseen. Oli se sitten muutto, opiskelu tai pidempi lomamatka espanjan kieltä puhuvaan maahan, on sillä suuri merkitys kielitaidon kehittymiseen. Ja tätä kautta tietenkin tulevaan uraasi espanjan kielen opettajana.

Botin-keskus Espanjassa
Espanja tarjoaa paljon uutta nähtävää, kuultavaa ja koettavaa. Kuva: Unsplash / Illán Riestra Nava

Suosituin kohde meille eurooppalaisille on tietenkin samalta maanosalta löytyvä Espanja. Mutta tämän lisäksi loistavia tilaisuuksia tarjoaa monet Etelä-Amerikan maat kuten Chile, Kolumbia ja Meksiko. Näissä maissa pääset harjoittamaan espanjan kieltäsi päivittäin sekä syventymään kieltä ympyröivään kulttuuriin. Muista kuitenkin ottaa huomioon, että kaikissa näissä maissa puhutaan espanjan kieltä hieman omalla tavallaan ja lokaalilla sanastollaan. Samoin kuin englantia ympäri maailman.

Ulkomailla ollessa kannattaa ottaa kaikki hyöty irti espanjan kielen opiskelusta:

  • Keskustele paikallisten kanssa ja yritä sopeutua paikallisten tapaan puhua.
  • Tutustu kulttuuriin aina hyvästä ruoasta urheiluun ja taiteesta tieteeseen.
  • Muista opiskella "kirjasta" myös ulkomailla ollessa, jotta kielioppi pysyy hyvin hallussa.
  • Suorita mahdolliset maan omat espanjan kielen testit todistusta varten.
  • Ylläpidä kielitaitoa säännöllisesti palattuasi Suomeen, esimerkiksi pitämällä yhteyttä uusiin tapaamiisi ihmisiin.

Espanjan kielen opiskelulle on suurta kysyntää, joten paikkoja on aina auki hyville uusille espanjan kielen opettajille niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Ja meillä Superprofissa voit tarjota joustavasti omien aikataulujesi ja elämäntilanteesi puitteissa espanjan kielen yksityistunteja. Etkä tarvitse edes opettajan pätevyyttä, vaikka ei siitä tietenkään haittaa ole. Aloittaminen on tehty helpompaa helpommaksi!

>

Alusta, joka yhdistää opettajat ja oppilaat

Ensimmäinen tunti ilmaiseksi

Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!

5,00 (1 arvio(t))
Ladataan...

Emilia

Oman elämänsä generalisti, joka on aina oppimassa uutta ja tutustumassa uusiin kulttuureihin.