'A sandwich and a cup of coffee, and then off to violin-land, where all is sweetness and delicacy and harmony' Sherlock Holmes teoksessa Punatukkaisten säätiöKauniisti soivasta soittimesta, kuten viulusta, nauttimisen ei tarvitse rajoittua vain kuunteluun. Kuka tahansa voi nimittäin oppia myös soittamaan sitä! Viulunsoiton opiskelu vaatii motivaatiota ja omistautumista. Näitä ominaisuuksia tarvitaan, kun osallistutaan säännöllisille soittotunneille, joita asiantunteva viulunsoiton yksityisopettaja suunnittelee kulloisenkin opiskelijan tarpeiden mukaisesti. Opiskelu ei rajoitu vain kerran pari viikossa järjestettäviin tunteihin, sillä suurin työ on tehtävä yksin omatoimisesti harjoittelemalla. Käytännön teknisen osaamisen lisäksi on luonnollisesti hallittava myös musiikin teoreettinen puoli. Jotta viuluaan soittaisi oikein ja sen lisäksi osaisi tulkita lukemaansa musiikkia oikein, tarvitaan monia taitoja. Tässä oma opettaja on korvaamaton tietolähde. Opettajan kanssa sukelletaan viulunsoiton maailmaan, joka sisältää käytännön harjoittelua, teoriaa sekä tärkeänä osana myös soittimen huoltamista. Jos viulunsoitto on haaveesi, kannattaa tutustua artikkeleihimme! Superprof-blogi sisältää runsaasti hyödyllistä tietoa viulunsoitosta kiinnostuneille: annamme vinkkejä niin tärkeistä tarvikkeista, opettajan etsimisestä kuin viulutunneistakin.
Viulutunnit aloittelijoille
Ennen ensimmäistäkään tapaamista opettajan kanssa on luonnollisesti hankittava itselleen soitin. Jos aiempaa kokemusta ei ole ollenkaan, sopivan viulun löytäminen voi tuntua vaikealta. Silloin kannattaa suunnata soitinliikkeeseen. Liikkeiden asiantunteva henkilökunta auttaa mielellään itselle sopivan kokoisen ja laatuisen viulun löytämisessä! Tänä digitalisaation aikakautena saattaa houkutella ajatus viulun ostamisesta netistä. Jos itse on vielä aloittelija, käytetyn viulun ostaminen varsinkaan yksityishenkilöiltä ei ole suositeltavaa. Ei nimittäin ole missään nimessä varmaa, että edellinen omistaja on käsitellyt soitintaan oikein pitäen sen hyvässä kunnossa. Liikkeissä soittimet sen sijaan ovat varmasti hyväkuntoisia, joten niissä vierailu on aloittelijoille erittäin suositeltavaa. Hyvän soitinmyyjän avulla löytää sopivan hintaisen ja ennen kaikkea sopivan kokoisen viulun sekä saa arvokkaita neuvoja viulun käsittelystä ja huollosta.
Kuinka löytää sopiva viulunsoiton opettaja
Jos itse ei kuulu musiikkipiireihin eikä kukaan tuttukaan käy soittotunneilla, voi olla hankalaa keksiä, miten ja mistä löytää hyvä viulunsoiton opettaja. Opettajan etsintä vaatii perehtymistä, sillä pelkästään ensimmäiselle vastaantulevalle nimelle soittaminen ei useinkaan tuota parasta tulosta. On siis syytä kiinnittää huomiota opettajan ominaisuuksiin. Opettajan ensinnäkin olisi hyvä osata ottaa oppilaan tarpeet huomioon. Huomioon ottaminen tarkoittaa käytännössä, että opettaja suunnittelee tunnit oppilaan taitotason ja kokemuksen mukaan. Hyvä viulunsoiton opettaja on lisäksi kärsivällinen ja innokas, vaikka kaikki ei aina sujuisikaan kuten elokuvissa. Nämä ominaisuudet ovat erittäin tärkeitä, sillä kun viulun soittoa aletaan harjoitella nollasta, voi oppilas edistyä vaikeiden asioiden kohdalla hitaasti ja toisinaan jopa turhautua. Opettajan henkilökohtaisten ominaisuuksien lisäksi on muutamia käytännön asioita, jotka on otettava huomioon. Yksi niistä on sijainti: jos tarkoituksena on opiskella kasvokkain, opettaja ei voi sijaita satojen kilometrien päässä. Toinen tärkeä seikka on luonnollisesti hinta. Eri opettajat pyytävät eri hintoja tunneistaan, joten vertailua kannattaa tehdä. Opettajan etsimiseen on monia keinoja. Viidakkorumpu toimii aina, joten jos esimerkiksi etsii lapselleen opettajaa, kannattaa kysyä lapsen kavereiden vanhemmilta, tuntisivatko he ketään opettajaa tai soittotunneilla kävijää. Kysellä voi niin työpaikalla, vapaa-ajan harrastuksissa kuin missä tahansa muuallakin. Vaikka joku tietäisikin jonkin muun soittimen opettajan, kannattaa yhteystiedot ottaa ylös joka tapauksessa. Opettajat usein tuntevat muita opettajia, joten jonkin aivan muun soittimen opettajan kautta saattaa hyvinkin löytyä viulun opettaja.
Millaisia viulutuntien hinnat ovat?
Soittotunneilla on kalliin harrastuksen maine. Monia soittoharrastuksesta haaveilevia saattaakin siksi mietityttää, millaisia viulutuntien hinnat mahtavat olla. Moneen muuhun harrastukseen verrattuna väite harrastuksen kalleudesta on osittain totta, mutta on huomattava, että hinnoissa voi olla runsaastikin vaihtelua. Kuten missä tahansa muussakin palvelussa ja tuotteessa, myös soittotunneissa on monia erilaisia hintaan vaikuttavia tekijöitä. Esimerkiksi Superprof-palvelussa suomalaisille opiskelijoille tunteja tarjoavien opettajien hintoja tutkimalla selviää, että yleinen viulutunnin hinta on noin 30 €. Toisinaan tunnit ovat tätäkin edullisempia. Kun katsoo muidenkin soittimien opettajien hinnastoja, ei viulunsoitto ole sen hintavampaa kuin muunkaan soittimen harjoittelu. Kyse on kuitenkin vain Superprof-palvelun kautta tarjotuista hinnoista, joten yleispäteviä päätelmiä viulunsoiton kustannuksista ei kannata tehdä. Yleisellä tasolla puhuttaessa hintaan vaikuttaa esimerkiksi opiskelijan taitotaso: alkeistason tunnit ovat yleensä edullisempia kuin edistyneille tarkoitettu opetus. Yhtälailla opettajan taitotaso on merkittävä tekijä. Jos opettajalla on musiikkialan tutkinto, pyytää tämä varmasti suuremman hinnan kuin alaa vasta opiskeleva saatikka harrastemuusikko. Kolmas merkittävä tekijä on sijainti. Jos samalla alueella on useita opettajia, kilpailutilanne saattaa vaikuttaa hintoihin opiskelijan kannalta suotuisasti. Toisaalta suurissa kaupungeissa kysyntää saattaa olla runsaastikin, joten vaikutus voi olla myös päinvastainen. Hinnoitteluun voi luonnollisesti vaikuttaa myös se, järjestetäänkö tunnit kasvokkain paikan päällä vai etäyhteydellä.
Tärkeitä viulunsoiton tarvikkeita
Kun aloittaa uuden harrastuksen, ensimmäisenä tehtävänä on tietenkin hankkia tarvittava välineistö. Kun puhutaan viulunsoitosta, monille saattaa tulla yllätyksenä, että itse soittimen lisäksi soittamiseen tarvitaan useita muitakin tarvikkeita. Alkajaisiksi tarvitaan tietysti viulu. Viulun hankkiminenkaan ei välttämättä ole aivan yksinkertaista, sillä aluksi on päätettävä, haluaako ostaa vai vuokrata soittimensa. Vuokraviuluja voivat tarjota niin musiikkiopistot, soitinliikkeet kuin soitinvuokraukseen erikoistuneet yrityksetkin. Vuokraaminen voi tulla kyseeseen varsinkin silloin, kun harrastuksesta on vielä epävarma. Vuokraviulun kanssa voi kokeilla soittamista, ja jos se ei olekaan oma juttu, ei rahaa ole mennyt hirvittävästi hukkaan. Pidemmällä tähtäimellä oman viulun ostaminen on kuitenkin paras vaihtoehto. Viulua ei voi ostaa vain kävelemällä viuluhyllylle ja tarttumalla ensimmäisenä vastaan tulevaan soittimeen. Viulun on nimittäin oltava oikean kokoinen soittajalle. Viuluja on erikokoisia, ja kokovaihtoehtoja on yleensä kuusi. Kokoviulu on 4/4, kun taas pienin on usein kokoa 1/16. Oikea viulun koko riippuu soittajan käsivarsien pituudesta – tärkeää on, että soittaja pystyy pitelemään soitinta kunnolla ja samalla soittamaan ongelmitta. Soitinliikkeessä viuluja voi "sovittaa": viulua pidetään soittoasennossa, ja jos soittaja ylettyy vaivattomasti pitämään kiinni viulun kierukasta, on soitin sopivan kokoinen. Kun viulu ja sen mukana yleensä tuleva jousi on hankittu, on aika hankkia muutkin keskeiset tarvikkeet. Tämä on tärkeää, sillä soittimia on huollettava säännöllisesti. Vastuu siitä on luonnollisesti soittimen omistajalla. Hyvä viulun huolenpito kattaa monia toimenpiteitä, mutta muutama niistä on erityisen tärkeitä. Ne ovat:- Viuluhartsi: muun muassa paloina myytävää kovetettua pihkaa, jota on tarkoitus hangata jouseen säännöllisesti. Syy on se, että hartsi lisää kitkaa jousen ja viulun kielten välillä. Hyvän äänen tuottamiseksi kitka on välttämätöntä, sillä ilman sitä jousi vain ikään kuin liukuu kielten yli.
- Puhdistusliina: viulua on hyvä pyyhkiä säännöllisesti nukkaamattomalla liinalla. Pyyhkiminen auttaa poistamaan ylimääräisen hartsin, käsistä irtoavan rasvan sekä pölyn viulun pinnoilta.
- Jousen säätäminen: yksi ensimmäisenä opittavista toimenpiteistä. Joka kerta ennen soittamista jousen jouhi kiristetään jousesta löytyvää ruuvia pyörittämällä. Soittamisen jälkeen jouhi löysätään jälleen.

Harjoitus tekee mestarin
Harjoitus tekee mestarin – tässä tapauksessa viulistin. Oli kyseessä mikä tahansa soitin tai taito ylipäätään, tuloksia voi saavuttaa vain harjoittelemalla. Säännöllinen ja kokonaisvaltainen harjoittelu on avain menestykseen myös viulunsoitossa. Vasta-alkaja ei kuitenkaan välttämättä vielä tiedä, kuinka harjoitella tehokkaasti. Hätä ei ole tämän näköinen, sillä viulunsoiton opettaja antaa ohjeita kaikessa harjoitteluun liittyvässä: muun muassa siinä, kuinka usein tuntien ulkopuolella pitää harjoitella ja kuinka kauan kunkin harjoitussession osa-alueen pitäisi kestää. Kun tavoitteena on hyvä ja vakaa edistymistahti, on rutiini kaiken a ja o. Kun harjoittelu on säännöllistä ja määrätietoista, tehostuu tunneilla oppiminen ja yleinen musiikin osaaminen kehittyy hyvään tahtiin. Pelkkä soittotunneilla käyminen ei riitä, joten omatoimista harjoittelua tarvitaan runsaasti. Ihannetilanteessa soittotunnit muodostavat itse asiassa vain pienen osan kaikesta harjoitteluun käytetystä ajasta. Yleinen käytäntö onkin, että opettaja antaa oppilaalle kotiläksyjä eli itsenäisesti harjoiteltavaa materiaalia. Läksyt voivat esimerkiksi olla tekniikkaharjoituksia, joissa soittotaitoa ja sormien lihaksia kehitetään tarkoituksellisen mutkikkailla tehtävillä. Kotitehtävä voi myös olla jokin lyhyt kappale, kuten Tuiki tuiki tähtönen tai osa jotakin pidempää teosta. Apuna voidaan käyttää jotakin nuottikirjaa tai viulunsoitto-opasta. Tällaisen materiaalin hankkiminen on usein opiskelijan itsensä vastuulla. Alkuvaiheessa suuri osa keskittymisestä menee luonnollisesti perusasioihin, kuten hyvän soittoasennon säilyttämiseen ja siihen, miten viulua ylipäätään soitetaan. Kun teknistä osaamista karttuu, huomio pikku hiljaa siirtyy itse soittamiseen. Kun osaamista kertyy tarpeeksi, kappaleiden harjoittelu alkaa viedä leijonanosan harjoitteluun käytetystä ajasta – kappaleiden soittamisenhan takia viulunsoittoa harjoitellaan. Tämä on viulunsoiton suola, sillä viulunsoitossa eittämättä parasta on oppia soittamaan jokin itselle sopivan haastava kappale sujuvasti. Jos haluaa taitavaksi viulistiksi, varmin tapa saavuttaa tämä haave on harjoitella oikealla tavalla sopivan usein. Jos tekee ahkerasti töitä, voi jonakin päivänä huomata soittavansa viulua ammatikseen suurilla lavoilla!Tiivistä tekoälyn avulla:












