Suomen kielellä on pitkä historia: vaikka vain vähän kirjallista materiaalia on säilynyt ennen 1500-lukua, kieltä on puhuttu jollain tasolla tuhansien vuosien ajan. Tänä aikana se on saanut vaikutteita monista eri kielistä ja kulttuureista. Ruotsin asema maan toisena virallisena kielenä kuvastaa hyvin ruotsin kielen merkitystä ja maidemme historiaa, mutta todellisuudessa Suomen kielikenttä on vielä värikkäämpi.

Paneudumme tässä artikkelissa suomen kielipolitiikkaan ja erityisesti siihen, milloin ja miten suomen kielestä tuli maan virallinen kieli. Matkan varrelle mahtuu paikoin tiukkojakin mutkia sekä itä- että länsinaapurin puolelle, joten pidä tiukasti kiinni!

Parhaat saatavilla olevat opettajamme
Hyppää kyytiin!

Ruotsin suurvalta-aika

Suomi oli osa Ruotsin valtakuntaa noin 1100-luvulta aina vuoteen 1809 saakka. Tänä aikana suomen kieli kehittyi hajanaisista puhutuista murteista näennäiseksi kirjakieleksi, mutta suurimmat harppaukset kohti virallisen kielen statusta otettiin 1800-luvulla ja Venäjän vallan alla.

Ruotsin valtakunnan kielikenttä oli sen historian saatossa todella kirjava. Hallintokielenä oli useimmiten ruotsi mutta toisinaan myös latina tai tanska. Latina oli pitkään ykköskieli myös kirkoissa ja kouluissa, ja ranska vaikutti erityisesti yläluokan keskuudessa. Ruotsin Itämaassa eli Suomessa iso osa väestöstä puhui puolestaan suomea.

Suomen kielen asema alkoi vahvistua 1500-luvulla reformaation eli uskonpuhdistuksen myötä. Raamattu tuli kääntää jokaisen äidinkielelle, mikä tarkoitti suomen kirjakielen luomista. Kirkollisten tekstien lisäksi suomeksi alettiin hiljalleen julkaista hallinnollisia tekstejä, mutta suomen kielen kehitys oli melko hidasta.

Kehitystä kuitenkin tapahtui: 1600- ja 1700-luvuilla kirkko opetti suomenkieliselle väestölle katekismusta ja aapista pääasiassa suomen kielellä, suomea opetettiin muun muassa Ruotsin hallitsijoille ja heidän jälkipolvilleen, ja kuninkaan kuulutukset piti lukea ääneen jumalanpalveluksissa sekä ruotsiksi että suomeksi.

Kirkolla oli siis tärkeä rooli ruotsinkielisten viestin kääntämisessä, eikä se aina mennyt aivan nappiin; valtiopäivillä suomenkieliset talonpojat valittivat useaan otteeseen epäselvistä viesteistä ja suomenkielisten virkamiesten puutteesta, mutta valitukset eivät saaneet suuria muutoksia aikaan – ainakaan käytännössä.

Lähestyttäessä 1800-lukua suomen kirjakieli jatkaa kuitenkin kehitystään, ja se laajenee kirkon ja hallinnon ulkopuolelle. Tästä osoituksena toimivat muun muassa ensimmäiset suomenkieliset almanakat, ohjekirjat, sanomalehdet ja yleinen tietokirjallisuus. 1700-luvulla myös fennomania eli suomalaisuusliike alkoi nostaa päätään: suomenkieliset alettiin nähdä omana kansakuntanaan, jolla oli oma äidinkieli ja kulttuuri, joita piti vaalia ja tukea.

Wasan näkkileipäpaketti
Ruotsin kieli on ollut osa Suomea lähes 1000 vuotta. (Kuva: Unsplash/Wasa Crispbread)

Venäjän vallan aika

Kun Ruotsi hävisi Venäjälle Suomen sodassa 1808–1809, moni asia muuttui Suomessa sekä yhteiskunnallisesti että kielellisesti. Suomesta tuli autonominen osa Venäjän keisarikuntaa, mikä tarkoitti selkeää rajaa sekä Ruotsiin että Venäjään. Kielikysymys rajautui siis selvästi tietylle alueelle: uuden Suomen alueella suomenkieliset muodostivat suuren enemmistön, lähes 90 prosenttia.

Vaikka valta vaihtui, ruotsin kieli säilytti asemansa maan hallinnollisena kielenä. Suomen kieleen suhtauduttiin kuitenkin Venäjällä myönteisesti: siellä katsottiin, että suomen kielen aseman tukeminen katkaisee siteitä vanhaan emämaahan. Virallisen kielen status oli tässä kohtaa vielä kaukana, mutta suomen kieltä käytettiin epävirallisesti jo Porvoon valtiopäivillä 1809. 1800-luvun alussa suomen kielen yhteiskunnallinen asema oli kuitenkin vielä heikko.

1700-luvun loppupuolelta eteenpäin kansainväliset tapahtumat alkoivat heijastua Suomeen yhä voimakkaammin. Yhdysvaltain itsenäistyminen ja Ranskan vallankumous olivat herättäneet kansallisromanttisia aatteita ympäri Eurooppaa, ja kieli näytteli tässä avainroolia. Kansaa oli sivistettävä heidän omalla kielellään, ja koska suomen kieli ei siihen vielä täysin sopinut, sitä tuli kehittää.

Murteiden taistelu

Suomen kieltä lähdettiin aktiivisesti kehittämään ja yhdenmukaistamaan 1810-luvulta alkaen – tavoitteena oli kieli, jota pystyy käyttämään kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Tästä heräsikin keskustelu, minkä paikallismurteen varaan yleiskieli tulisi rakentaa.

Aikojen saatossa kirjakieli oli rakentunut lähes täysin läntisten murteiden varaan, sillä suurimmat kirkolliset keskukset ja kielen kehittäjät olivat läntisestä Suomesta. Matkan varrella kirjasuomeen oli tullut myös vieraita elementtejä esimerkiksi latinasta ja ruotsista. Monet kokivatkin, että kirjakieli etääntyy puhutusta kielestä liikaa ja erityisesti sen itäisistä murteista.

Näin alkoi murteiden taistelu, joka kulminoitui d-kirjaimen tarpeellisuuden ympärille. Yhdet kannattivat tietyn murteen ottamista kirjakielen pohjaksi, toiset taas olivat sitä mieltä, että kukin kirjoittakoon miten haluaa, yhtenäiselle yleiskielelle ei ole tarvetta.

Murteiden taistelu päättyi lopulta kompromissiin: läntinen pohja säilyi, mutta itämurteista otettiin rakenteellisia ja erityisesti sanastollisia uudistuksia. Elias Lönnrot ja hänen kokoamansa Kalevala (1835), jonka kieli oli pääasiassa itämurteita, oli päätöksessä keskeisessä roolissa. Tässä muutamia esimerkkejä, joita itämurteet toivat kirjakieleen:

  • virka : viran, pelko : pelon -tyyppinen taivutus yleistyi – ei viraan/virraan tai pelvon
  • sanakirjassa on kupla ja kekri – ei kuula ja köyri
  • adjektiiveissa kuten iloinen ja pikkuinen on i-kirjain

Kiivaiden keskusteluiden jälkeen yleiskieltä alettiin kehittää yhteistuumin, ja 1800-luvulla suomen kieleen keksittiin tuhansia uusia sanoja ja sen muoto-oppia vakiinnutettiin. Kehitystyön myötä se alkoi myös levitä yhteiskunnassa.

Etsi suomen kielen opettaja Superprofilta.

Mustavalkokuva kirjapinosta
Ilman Kalevalaa suomen kieli voisi näyttää kovin erilaiselta. (Kuva: Unsplash/Petri Haanpää)

Suomen kielen asema vahvistui

1800-luvun Suomesta voi nostaa esiin pitkän listan merkittäviä tapahtumia, jotka vahvistivat suomen kielen asemaa. Tässä niistä keskeisimpiä:

  • 1824 lähtien pappien oli suoritettava suomen kielen koe
  • 1841 suomesta tuli ylimääräinen oppiaine poikakouluihin
  • 1856 suomesta tuli yleinen oppiaine oppikouluihin
  • 1856 lähtien virkamiesten oli osoitettava suullinen suomen taitonsa
  • 1865 suomi tuli ruotsin rinnalle koulukieleksi oppikouluihin ja kymnaaseihin
  • 1868 avattiin ensimmäinen suomenkielinen oppikoulu

Nämä kuvaavat hyvin sitä, miten suomi pikkuhiljaa syrjäytti ruotsin kielen yhteiskunnan eri osa-alueilla. Kielen kannalta vuoden 1863 kielimanifestia voi pitää kaikkein merkittävimpänä: se edellytti, että 20 vuoden päästä kaikki asiakirjat tulisi olla saatavilla myös suomen kielellä. Asetuksen katsotaan aloittaneen suomen kielen virallistamisprosessin, ja sen takia suomea alettiin käyttää monenlaisissa asiakirjoissa.

Kehityskäyrä ei kuitenkaan näyttänyt Venäjän alla pelkästään ylöspäin. Jo 1820-luvulla Venäjällä alettiin valvoa suomenkielisiä sanomalehtiä, ja sensuuri kulminoitui 1850 annettuun kielimanifestiin, joka kielsi suomenkielisten uskonnollisten ja taloudellisten teosten julkaisemisen. Kielisensuuri kumottiin lopullisesti 10 vuotta myöhemmin, mutta se enteili tulevaa.

1800- ja 1900-lukujen vaihde tunnetaan sortovuosina, jolloin Suomi yritettiin sulauttaa osaksi Venäjää sekä kielellisesti että kulttuurisesti. Käytännössä tämä näkyi esimerkiksi sanomalehtien lakkautuksina sekä suomen ja ruotsin kielten asemien heikkenemisenä. Venäjästä oli tarkoitus tulla korkeimman hallinnon kieli sekä virkakieli, mutta ensimmäinen sortokausi päättyi kenraalikuvernööri Bobrikovin murhaan ja suurlakkoon.

Tästä alkoi kielilakiesitysten sarja, jolla pyrittiin takaamaan suomen kielen asema ruotsin rinnalla. Aloitteet kaatuivat toinen toistensa perään, ja vuonna 1863 aloitettu virallistamisprosessi tuli päätökseen vasta Suomen itsenäistymisen jälkeen.

Nyrkki venäjän lipun väreissä
Suomalaisista piti tulla osa Venäjän valtaväestöä, mutta toisin kävi. (Kuva: Unsplash/Elena Mozhvilo)

Virallinen kieli itsenäistymisen myötä

Suomalaiset olivat menettäneet luottamuksensa Venäjän keisariin sortovuosien takia, ja Venäjän vallankumouksen myötä bolševikit olivat myös nousseet valtaan. Näin autonomisesta Suomesta ei tullut osa Neuvosto-Venäjää, vaan bolševikkihallinto tunnusti Suomen itsenäisyyden. Itsenäisen Suomen sisällä tämä tarkoitti valtataistelua ja sisällissotaa, mutta kielikysymyksessä sävelet olivat selvät:

  • vuoden 1919 hallitusmuodossa suomi nousi ruotsin rinnalle kansalliskielenä, ja 1922 kielilaki määritteli suomen ja ruotsin yhdenvertaisiksi kansalliskieliksi. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että kansalaisilla oli oikeus käyttää omaa äidinkieltään asioidessaan oikeudessa ja hallintoviranomaisten kanssa.

1920- ja 1930-luvuilla suomen kieli jatkoi vielä leviämistään muun muassa Helsingin yliopiston pääkieleksi, mutta tästä eteenpäin kysymys ei ollut enää suomen kielen asemasta vaan muutoksista ruotsin kielen asemassa.

Suomen kielen matka on siis ollut pitkä ja kivinen: ensin toisistaan poikkeavista murteista Ruotsin Itämaan vähemmistökieleksi, sitten yhdenmukaiseksi yleiskieleksi ja lopulta viralliseksi kieleksi. Vallan vaihtuminen ja Venäjän myötämielisyys Suomea kohtaan antoivat kielelle tilaa kasvaa ja kehittyä. Ilman niitä suomi olisi voinut kuihtua ruotsin kielen alla, jolloin tämäkin artikkeli olisi todennäköisesti kirjoitettu ruotsiksi.

Lähteet

  1. Hakulinen, Auli, et al. (2009). Suomen Kielen Tulevaisuus: Kielipoliittinen Toimintaohjelma. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus.
  2. Punttila, Matti. (2001). Murteellisuuksia kirjakielessä. Kotus. <https://www.kotus.fi/nyt/kolumnit_artikkelit_ja_esitelmat/kieli-ikkuna_%281996_2010%29/murteellisuuksia_kirjakielessa> (viitattu 29.9.2022)
>

Alusta, joka yhdistää opettajat ja oppilaat

Ensimmäinen tunti ilmaiseksi

Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!

5,00 (1 arvio(t))
Ladataan...

Markus

Kieli-intoilija, kääntäjä ja sisällöntuottaja, jonka intohimoja ovat erityisesti kielet, kulttuurit ja urheilu.