Ranska on englannin ohella Euroopan unionin pääasiallinen työ- ja neuvottelukieli. Se on myös virallinen kieli 29 eri maassa, kuten Ranskassa, Sveitsissä, Kanadassa, Kamerunissa ja Madagaskarilla. Ranskan kielestä on siis hyötyä kansainvälisessä työelämässä sekä matkailussa, mutta ei siinä kaikki! Ranska tunnetaan myös kulttuurin kielenä.

Olitpa kiinnostunut kuvataiteesta, musiikista, muodista tai tanssista, ranskalainen kulttuuri on ollut niiden kehityksen keskiössä. Näin ranskan kielikin on juurtunut niiden keskeiseen sanastoon, ja sen avulla pääsee käsiksi moniin merkkiteoksiin niiden alkukielellä. Onhan ranskan kieli vaikuttanut pitkään myös Suomessa: kaupan hyllyltä voi tarttua mukaan entrecôte-pihvi eli välikyljys, reseptikirjasta voi löytyä kermainen bouillabaisse ja crème brûlée on monen jälkkäriherkku.

Ranska on siis Suomessakin vahvasti läsnä ja siitä hyötyy myös kotoperällä, mutta miten sitä voi opiskella? Tämä artikkeli pyrkii tarjoamaan yleiskuvan ranskan opiskelusta aina peruskoulusta korkeakouluihin, kielikursseihin ja yksityisopetukseen saakka.

Varaa ranskan kielen kurssi itsellesi jo tänään!

Allons-y!

Parhaat opettajamme saatavilla aiheessa Ranska
Juliana
5
5 (1 arvostelua)
Juliana
25€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Mohamed
5
5 (7 arvostelua)
Mohamed
35€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Eda
5
5 (1 arvostelua)
Eda
25€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Timur
Timur
17€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Elina
Elina
16€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Linda
Linda
27€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Rami
5
5 (2 arvostelua)
Rami
25€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Ruth
Ruth
18€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Juliana
5
5 (1 arvostelua)
Juliana
25€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Mohamed
5
5 (7 arvostelua)
Mohamed
35€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Eda
5
5 (1 arvostelua)
Eda
25€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Timur
Timur
17€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Elina
Elina
16€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Linda
Linda
27€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Rami
5
5 (2 arvostelua)
Rami
25€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Ruth
Ruth
18€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Hyppää kyytiin!

Ranskaa koulunpenkillä

Moni ranskaa opiskeleva suomalainen on aloittanut opintonsa jo nuorena, ala- tai yläasteella, joten aloitetaan mekin sieltä.

Ranskaa ala- ja yläasteella

Vuodesta 2020 saakka ensimmäisen vieraan kielen eli A1-kielen opinnot on aloitettu jo ensimmäisellä luokalla ympäri Suomen. Monella valinta kohdistuu tällöin englantiin, mutta myös ranskan voi aloittaa heti muiden opintojen kanssa. Täysin vieraan kielen opiskelu onnistuu, vaikkei kirjaimet tai numerot olisikaan vielä hallussa – kirjoittamisen ja lukemisen sijaan tunneilla keskitytään toiminnallisuuteen kuten loruihin, leikkeihin ja lauluihin.

Seuraava vaihtoehto on aloittaa ranska vapaaehtoisena A2-kielenä, tavallisesti 4. tai 5.luokalla. Vapaaehtoisena B2-kielenä se aloitetaan puolestaan yläasteella. Vaihtoehtoja on siis paljon, mutta pikkuoppijoille ja heidän vanhemmilleen ei aina jää liikaa valinnanvaraa.

Isommissa kaupungeissa, kuten Helsingissä, Tampereella ja Oulussa, ranska voi olla yleinenkin vaihtoehto A1-kieleksi, mutta monet kunnat tarjoavat sille paikalle vain englantia. Sama pätee myös myöhempiin luokka-asteisiin: joissain kouluissa ranskaa tarjotaan ala- tai yläasteella, mutta kaikissa ei.

Ranskaa lukiossa

Ranskan opiskelu onnistuu hyvin myös lukiossa, mutta myös niiden tarjonnassa on suuria eroja paikkakuntien ja koulujen välillä. Jotkut lukiot tarjoavat ranskaa A-kielenä, mutta eivät suinkaan kaikki.

Jos kyseessä on iso koulu Tampereelta etelään, se pystyy todennäköisesti järjestämään A-ranskan opetusta, mutta siitä pohjoiseen tarjonta on heikompaa. Jos ranskaa on tarjolla, se on usein B3-kieli eli uusi valinnaiskieli.

Joissain kaupungeissa pystyy suorittamaan naapurilukioiden kursseja, mikä voi helpottaa ranskan opiskelua.

Mikäli ranskaa haluaa opiskella lisää lukion jälkeen, korkeakoulut tarjoavat siihen monenlaisia vaihtoehtoja.

Ranskaa korkeakoulussa

Suomessa useammat yliopistot tarjoavat ranskaa sekä pääaineena että sivuaineena. Helsingin ja Turun yliopistot tarjoavat ranskasta sekä kandidaatti- että maisteriopintoja, joista voi valmistua esimerkiksi ranskan opettajaksi, kääntäjäksi tai tulkiksi.

Ranskan sivuaineopintoja voi löytää puolestaan muun muassa Itä-Suomen ja Lapin yliopistosta. Eri korkeakoulujen tarjontaa kannattaa vertailla rauhassa: jotkut voivat tarjota vain perusopintoja (n. 30 opintopistettä), toiset lisäksi aineopintoja (n. 30 op), mutta niissäkin voi olla sisällöllisiä eroja.

Laajempien opintokokonaisuuksien lisäksi useat korkeakoulut tarjoavat yksittäisiä ranskan kielen kursseja. Esimerkiksi Itä-Suomen yliopistolla voi opiskella ranskan ääntämistä, ja Vaasan yliopisto tarjoaa ranskan alkeita. Kursseja voi löytää myös ammattikorkeakouluista:

  • LAB tarjoaa ranskan opintoja Lahden ja Lappeenrannan kampuksillaan sekä verkossa.
  • SAMK ja Savonia tarjoavat yksittäisiä ranskan kursseja.
  • Aalto-yliopistosta löytyy rutkasti kaikille Aallon opiskelijoille avoimia ranskan kursseja.

Kurssimuotoinen opetus on siis yleistä, mutta onneksi ne eivät rajoitu tutkinto-opiskelijoille. Pientä korvausta vastaan ranskaa voi opiskella kätevästi vaikkapa töiden ohessa!

Henkilöitä istumassa auditoriossa
Osa avoimista korkeakouluopinnoista suoritetaan paikan päällä ja ohjatusti, toiset taas etänä ja itsenäisesti. (Kuva: Unsplash/Dom Fou)

Ranskaa kielikurssilla

Jos tähtäimessä on laajempi ranskan osaaminen, avoimet yliopistot tarjoavat siihen oivan väylän.

Jos tällä artikkelilla olisi pää, sen otsassa lukisi varmasti ”oppilaitosten välillä on suuria eroja”, sillä näin on myös avointen yliopistojen kohdalla. Esimerkiksi Helsingin avoimessa ranskan alkeis- ja jatkokursseja voi suorittaa omaan tahtiin kurssi kerrallaan, kun taas Itä-Suomen ja Turun yliopistossa opinnot suoritetaan osallistumalla yliopiston tutkinto-opetukseen; myös Tampereella haetaan ranskan opintokokonaisuuteen, ei yksittäisille kursseille.

Avoimet yliopistot painottavat siis suurempia kokonaisuuksia, jotka eivät kuitenkaan sovi kaikille. Onneksi ranskaa löytyy muualtakin. Esimerkiksi Helsingin aikuisopisto tarjoaa kuusi ranskan kurssia, joten se sopii sekä aloittelijoille että ranskaa jo opiskelleille.

Helsingissä sijaitsee myös Ranskan instituutti, joka tarjoaa ranskan opintoja sekä aikuisille että lapsille. Iso osa kursseista on pidempiaikaisia ja sisältää viikoittaisia tapaamisia, mutta joustoakin löytyy: tarjonnasta löytyy kokonaan virtuaalikursseja, ja lähiopetukseenkin voi halutessaan osallistua etänä. Jos kuinkin haluat kontaktiopetusta mutta matka Helsinkiin on pitkä, kokeile intensiivikursseja, joissa opiskelu tapahtuu muutaman päivän tehosessioissa.

Kielikursseille ei luonnollisesti pääse ilmaiseksi; avoimissa yliopistoissa kurssit hinnoitellaan usein opintopisteiden mukaan, esimerkiksi 10 euroa per opintopiste. Ranskan instituutin kohdalla intensiivikurssit alkavat 163 eurosta, ja pidemmillä kursseilla puolikas lukukausi maksaa 185 euroa.

Entä jos ranskan opiskelu kiinnostaa, mutta siihen ei ole satsata tällaisia summia tai tarjolla olevat kurssit eivät sovi omaan aikatauluun? Toki sitä voi harjoitella myös itsenäisesti.

Kirjoja pinossa
Itsenäisessä opiskelussa hyvien materiaalien tärkeys korostuu. (Kuva: Unsplash/Erik Mclean)

Omaa ranskan osaamista voi mitata eri tasokokeilla ja testeillä!

Ranskaa kotisohvalla

Itsenäinen opiskelu vaatii ennen kaikkea kolmea asiaa: selkärankaa, motivaatiota ja hyviä materiaaleja. Jos siis koet, että itseopiskelu sopii sinulle ja haluat todella oppia ranskaa, tässä muutamia hyviä resurssipankkeja.

Finn Lectura tekee kielten oppimateriaaleja aikuisopiskelijoille, ja ranskan osalta myynnissä on sekä kirjasarjoja että yksittäisiä julkaisuja. Kirja-sarjat tuovat itseopiskeluun mukavasti rakennetta, kun taas yksittäiset tekeleet sopivat tilanteisiin, jossa opiskelu keskittyy tiettyyn osa-alueeseen, kuten kielioppiin, ääntämiseen tai vaikkapa verbeihin.

Ranskan kielivalmennus on puolestaan osa Opetushallituksen rahoittamaa hanketta, ja se on erinomainen vaihtoehto, jos haluat perehtyä ranskan alkeisiin omassa rauhassa. Verkkokurssi on jaettu yhdeksään oppituntiin, ja sen avulla voi valmistautua hyvin esimerkiksi tulevaan Ranskan-matkaan.

Ylen pikavisiitti ranskaan on myös hyvä suomenkielinen vaihtoehto, ja sivuston abitreeni-paketti sopii hyvin heille, jotka haluavat virkistää muistia ranskan osalta. Jos taas englannin- tai ranskankieliset materiaalit kelpaavat, kannattaa kokeilla BBC:n ranska-osiota tai Le Point du FLE:tä, johon on koottu netissä olevia ranskankielisiä oppimateriaaleja.

Itseopiskelua kannattaa siis suunnitella ja tukea hyvillä materiaaleilla. Jos siihen lähtee sokkona, sormi voi mennä helposti suuhun tai sitten motivaatio loppuu kesken. Tällaisessa tilanteessa voi onneksi kääntyä yksityisopettajan puoleen.

Avoin reseptikirja, jonka sivulla salaatinlehti
Harjoittelun ei tarvitse aina keskittyä oppimateriaaleihin – ranskalaisten reseptien kokkaus on myös hyvä vaihtoehto! (Unsplash/S O C I A L . C U T)

Ranskaa yksityisopetuksessa

Jos mietimme edellä esiteltyjä opiskeluvaihtoehtoja, niiden parhaat puolet yhdistyvät yksityisopetuksessa:

  • Koulumaailmasta tuttu ohjattu ja ammattimainen opetus? Check!
  • Kielikurssien tarjoamat pienemmät kokonaisuudet? Check!
  • Mahdollisuus vaikuttaa opiskelun sisältöön ja aikataulutukseen kuten itseopiskelussa? Check!

Vielä kun yksityisopetus olisi itseopiskelun tapaan ilmaista, mutta eihän se maailma niin pyöri! Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että yksityisopetus olisi kallista. Superprofilla on tarjota 31 ranskan kielen opettajaa, joiden keskimääräinen tuntihinta on 28 € – edullisimmillaan opetusta voi löytää jopa 15 eurolla tunnilta.

Lähes kaikkien opettajien kohdalla tunnit onnistuvat sekä paikan päällä että etänä, ja opetus räätälöidään aina asiakkaan tarpeiden ja toiveiden ympärille. Haluatko keskittyä tunneilla ranskan ääntämiseen, sillä se on suurin kehityskohteesi? Järjestyy! Haluatko vain kokeilla, miltä ranskan opiskelu maistuu? Tottahan toki! Haluatko opiskella vain etänä ja iltapainotteisesti, sillä päivätyö vie ison osan ajastasi? Eiköhän tuo onnistu!

Voit siis vaikuttaa täysin siihen, mihin opinnot keskittyvät, kuinka nopeasti ne etenevät ja mitä niistä maksat. Jos valinnanvara pistää pään pyörälle, voit myös sysätä opintojen suunnittelun täysin ammattimaisen yksityisopettajamme kätösiin ja keskittyä opiskeluun.

Tavoitteenamme on löytää juuri sinulle sopivaa opetusta, oli se sitten muutama ranskan alkeiden tunti tai pidempiaikainen yhteistyö. Sinä olet kuskin paikalla, ja muista, että valtaosa opettajistamme tarjoaa ensimmäisen tunnin ilmaiseksi!

>

Alusta, joka yhdistää opettajat ja oppilaat

Ensimmäinen tunti ilmaiseksi

Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!

5,00 (1 arvio(t))
Ladataan...

Markus

Kieli-intoilija, kääntäjä ja sisällöntuottaja, jonka intohimoja ovat erityisesti kielet, kulttuurit ja urheilu.