Shakkiottelu voi olla ohi viidessä minuutissa tai kestää jopa yli tunnin. Eipä olisi ensimmäinen kerta, kun vapaamuotoisessa pelissä kaverusten kesken päädytään leikkimään kissaa ja hiirtä loppuvaiheessa, vaikka tappio on toisella osapuolelle väistämätön. Ammattilaisten ottelut saattavat siksikin kestää vähemmän aikaa, sillä luovuttaminen on yleinen tapa shakissa. Tällä siis tarkoitetaan sitä, että toinen osapuoli näkee ottelun päättyvän toisen voitoksi jo tulevia siirtoja ennakoimalla.

Mutta kuten otsikosta voi päätellä, shakkiottelu voi päätyä todella, todella nopeasti. Voisitko kuvitella voittavasi shakissa vain kahdella siirrolla? Tämä on mahdollista, joskin hyvin harvinaista edes aloittelijoiden otteluissa. Shakkipiireissä tätä kutsutaan nimellä narrinmatti tai englannin kielisellä termillä Fool's Mate. Nimensä mukaisesti tämän shakkimatin tekeminen vaatii "tyhmää" virhettä vastustajalta ja tilanteen hyväksi käyttämistä sinulta.

Shakkilauta aloitusasemissa
Valmiina voittoon kahdella siirrolla avauksesta? Kuva: Unsplash / Eugene Chystiakov

Jos voitat tällä strategialla, tulet muistamaan sen loppuelämäsi. Vastustajastasi puhumattakaan. Vaikka tilanne tuskin tulee vastaan usein jos koskaan, on hyvä tietää tämä strategia. Ihan jo siitä syystä, ettet itse astu ansaan. Ja osaat hyödyntää tilanteen jos sellainen sinulle tulee vastaan. Ylipäätänsä on hyvä opetella ja harjoitella erilaisia shakin strategioita, jos mielii tullakseen paremmaksi pelaajaksi sekä kehittää loogista ajattelukykyään. Shakin pelaamisesta on monenlaista hyötyä.

Parhaat opettajamme saatavilla aiheessa Shakki
Anastasia
Anastasia
30€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Kalle
Kalle
15€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Sauli
Sauli
30€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Aku
Aku
25€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Karoliina
Karoliina
35€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Anastasia
Anastasia
30€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Kalle
Kalle
15€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Sauli
Sauli
30€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Aku
Aku
25€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Karoliina
Karoliina
35€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Hyppää kyytiin!

Kahden siirron strategia

Narrinmatti on helppo oppia ja hahmottaa yhdeltä kertaa, joten nyt kannattaa olla tarkkana. On yksi vaatimus, että narrinmatin tekeminen on edes käytännössä mahdollista: sinun tulee pelata mustilla nappuloilla. Tämä liittyy siihen, että shakissa valkoisilla nappuloilla pelaava tekee aina ensimmäisen avaussiirron. Lisäksi kuninkaan ja kuningattaren paikat vastustajien välillä eivät ole samat. Hyvä muistisääntö näiden kahden nappulan alkupaikoille sijoittamiseen on, että kuningatar rakastaa omaa väriään.

Vastustajan avaussiirto

Jotta narrinmatti olisi ylipäätänsä mahdollista on vastustajan tehtävä tietyt siirrot. Tätä "ässää" ei siis noin vain omin voimin vedetä hihasta. Mikä on siis tämä peräti legendaarinen avaussiirto, joka voi viedä vastustajan pelin suoraan viemäristä alas (jos nyt oikein ollaan dramaattisia)?

Shakkilauta ulkona
Aloittelijan kannattaa hankkia shakkilauta, jossa on valmiina kirjain- ja numeroyhdistelmät. Kuva: Unsplash / Waldemar Brandt

Jos vastustajan avaussiirto on siirtää sotilasta F4 ruutuun, on sinulle auennut mahdollisuus kokeilla narrinmattia. Jos olet vielä aloittelija eikä ruudukko kirjain- ja numeroyhdistelmät ole vielä tuttuja, kannattaa näihin paneutua pikimmiten. Poikkeuksetta kaikki shakin strategiat ja pelitaktiikat selitetään näillä yhdistelmillä havainnollistaen. Näin voit myös itse demonstroida strategiaa omalla shakkilaudallasi.

Narrinmatti - siirto #1

On sinun vuorosi. Jotta vastustaja voisi tehdä narrinmattiin johtavan virheen toisella siirrollaan, on sinun nähtävä nyt tilaisuutesi ja tehdä oma siirtosi oikein. He, jotka tietävät tästä strategiasta, siihen harvemmin astuvat ansaan. Ja myös he, jotka eivät siitä tiedä, eivät yleensä astu ansaan vahingossakaan. Mutta kukapa tietää jos tämä olisi onnen päiväsi.

Sinun ensimmäisen siirron tulee olla sotilaan siirtäminen E6 ruutuun siten, että kuningattarellesi ja toiselle lähetille aukeaa vapaa linja liikkua eteenpäin. Nyt ainut asia, jota sinun täytyy jäädä odottamaan on vastustajasi astuminen ansaan toisella siirrollaan. Suosittelemme pitämään naaman peruslukemilla, jotta vastustaja ei tajua käsillä olevan legendaarinen shakkiansa.

Vastustajan astuminen ansaan

Jännitys tiivistyy. Tekeekö vastustaja kohtalokkaan virheen? Ja mikä tämä virhe käytännössä on? Jos vastustaja astuu ansaan ei hän tiedä mikä häneen iski, kun pääset tekemään voitokkaan toisen siirtosi ja voittamaan pelin. Käytännössä vauhdikkailla avaussiirroilla peliä ei ole välttämättä kestänyt vielä minuuttiakaan.

Mies pelaamassa shakkia
Shakkiottelu voi olla ohi minuuteissa. Kuva: Unsplash / Courtney Hill

Vastustajan virhesiirto olisi sotilaan siirtäminen G4 ruutuun. Ja peli on ohi - olettaen, että sinä osaat tehdä murskaavan voittosiirron. On hyvin mahdollista, että esimerkiksi aloitteleva pelaaja on ollut tietämättään tilanteessa, jossa olisi voinut voittaa narrinmatilla. Toisin sanoen, vastustajan tekemä virhe ei automaattisesti tarkoita ettetkö sinäkin voisi tehdä virheitä.

Narrinmatti - siirto #2

On sinun voittosiirtosi aika. Peli on pelattu, kun siirrät kuningattaresi H4 ruutuun. Shakkimatti. Narrinmatti. Vastustajalla ei ole enää mitään tehtävissä. Jos tämä kahden siirron strategia kuulostaa liiankin helpolta niin sitä se on, ainakin teoriassa. Siksi se on hyvä muistaa ja pitää silmällä peliä aloittaessa. Käytännössä tilanne tulee vastaan harvemmin.

Jos vastustaja ei tee ensimmäistä siirtoaan F-sotilaalla, on mahdollisuus samantien ohi. Ei kannata siis koko strategiaa kaataa narrinmatin niskaan, sillä silloin aloitat pelaamisen täysin ilman suunnitelmaa. Ja vaikka vastustaja siirtäisi F-sotilastaan, on hänen silti tehtävä vielä toinenkin siirto täysin tässä yllä esitetyllä tavalla.

Kolmen siirron strategia

Jos narrinmatti ei onnistu, voit kokeilla mahdollisuuksiasi voittoon kolmella siirrolla. Yksi ylimääräinen siirto narrinmattiin verrattuna, mutta aika vaikuttava siirtomäärä tämäkin. Kolmen siirron voitto on samaan logiikkaan perustuva strategia, joka on myös helppo ja nopea oppia. Tämä strategia on mahdollinen silloin, kun pelaat itse valkoisilla nappuloilla. Molemmat strategiat hallitsemalla sinulla on siis mahdollisuus voittaa nopeasti ja ällistyttää vastustajasi.

Sinun avaussiirtosi

Kuten narrinmatissakin, sinun on noudatettava tismalleen oikeita siirtoja. Vastustajasta puhumattakaan. Myös tässä strategiassa on tarkoitus mahdollistaa kuningattarellesi vapaa liikkuminen eteenpäin. Ensimmäinen avaussiirtosi tulisi siis olla sotilaan siirtäminen E4 ruutuun.

Vastustajan siirto #1

Sama logiikka pätee myös vastustajan ensimmäiseen siirtoon. Jotta sinulle aukeaisi mahdollisuus voittoon kolmella, on vastustajan nyt siirrettävä kahdella F-sotilastaan F5 ruutuun. F-sotilaan siirtämisen kohtalokkuus tuli varmasti jo tutuksi narrinmatista. Voisikin sanoa, että jos jotain kannattaa ottaa samalla opikseen niin varoa oman F-sotilaan liikuttamista.

Sinun välisiirtosi

Vastustajan siirron myötä sinulla on mahdollisuus syödä vastustajan sotilas omalla sotilaallasi. Ja tämä on juurikin se siirto, joka sinun täytyy tehdä halutessasi voittaa kolmella siirrolla. Eli siirrä sotilaasi F5 ruutuun. Tämän jälkeen voit jäädä odottamaan astuuko vastustaja ansaan seuraavalla siirrollaan.

Vastustajan siirto #2

Kolmella siirrolla häviäminen (tai oikeastaan molemmissa vastustaja häviää tehtyään itse vain kaksi siirtoa) on hyvin epätodennäköistä ja vaatii kirjaimellisesti hölmöjä siirtoja vastustajalta. Jos vastustajasi seuraava siirto kuitenkin on siirtää sotilas G5 ruutuun, on voitto enää yhden oman siirtosi päässä.

Sinun voittosiirtosi

Ehkä sait jo ideasta kiinni ja tiedät mitä tehdä! Kuningattarella on taas iskun paikka, joten voittosiirtosi tulee olla kuningattaren siirto H5 ruutuun. Aivan kuten narrinmatissa, vastustajalle ei jää mitään mahdollisuutta blokata linjaa tai karata kuninkaalla. Shakkimatti!

Nuorempi ja vanhempi mies pelaamassa shakkia
Voiton häämöttäessä edessä, kannattaa pitää naama peruslukemilla. Kuva: Unsplash / Tanner Mardis

Nämä strategiat on hyvä pitää mielessä jo sen vuoksi, ettet itse häviä vastustajalle astumalla ansaan. Shakki on kuitenkin täynnä erilaisia strategioita, joilla voittaa pitkässä juoksussa, joten jokaista peliä ei kannata aloittaa kahden tai kolmen siirron strategialla. Tällöin et ehkä huomaa millä strategialla vastustajasi aloittaa pelaamisen, ja jäät jälkeen ensimmäisten siirtojen blokatessa nopean voiton mahdollisuudet.

Shakki on herrasmiespeli, joten muista kunnioittaa vastustajaa nopeasta voitosta huolimatta. Haluathan varmasti pelata toisenkin pelin heti perään, ettei shakkihetki jää muutaman minuutin pituiseksi? Virallisissa turnauksissa on hyvänä tapana kätellä vastustajaa, joten vaikka seuraavaa ottelua ei olisi tiedossa, on kyse pohjimmiltaan toisten ihmisten kunnioituksesta. Kohtele muita siis siten kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan jos sattuisit astumaan näiden strategioiden ansaan vastustajan vetämänä.

Oletko jo kokeillut opettaa shakkia lapsille?

>

Alusta, joka yhdistää opettajat ja oppilaat

Ensimmäinen tunti ilmaiseksi

Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!

5,00 (1 arvio(t))
Ladataan...

Emilia

Oman elämänsä generalisti, joka on aina oppimassa uutta ja tutustumassa uusiin kulttuureihin.