Jos olet koskaan perehtynyt italialaiseen ruokakulttuuriin, olet varmasti tietoinen siitä, että jokaisella alueella on oma ruokaidentiteettinsä, eikä yksittäistä oikeaa italialaista suuntausta ole olemassa.

Alueelliset identiteetit muodostuvat muun muassa perinteistä, uskomuksista, murteista ja ruoanlaittotavoista. Oliiviöljy, juustot ja tomaatit yhdistetään italialaiseen keittiöön ympäri maailmaa, mutta todellisuudessa niistäkin monet juontavat juurensa tietylle maantieteelliselle alueelle. Lisäksi on monia paikallisia herkkuja, jotka eivät ole suuren yleisön tietoisuudessa.

Italian alueelliset erot selittyvät osaltaan sillä, että maan yhdistäminen tapahtui verrattain myöhään. Tarkkaa ajanjaksoa on vaikea määritellä, mutta sen katsotaan alkaneet 1815 Wienin kongressin aikoihin ja loppuneen noin 1871 Ranskan–Preussin sotaan, jolloin Roomasta tehtiin yhtenäisen Italian ensimmäinen pääkaupunki.

Käymme tässä artikkelissa läpi Italian keskeisimmät alueet paneutumatta niihin kuitenkaan kovin tarkasti. Tavoitteena on tarjota yleiskuva italialaisista ruokakulttuureista sekä alueellisista eroista, olit sitten suuntaamassa Lombardiaan, Roomaan, Sisiliaan tai Venetsiaan.

Parhaat opettajamme saatavilla aiheessa Ruoanlaitto
Amanda
5
5 (1 arvostelua)
Amanda
30€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Noora
5
5 (5 arvostelua)
Noora
15€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Liisa
Liisa
65€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Iida
Iida
20€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Jenni
Jenni
50€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Jonna
Jonna
60€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Venla
Venla
60€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Anniina essi johanna
Anniina essi johanna
50€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Amanda
5
5 (1 arvostelua)
Amanda
30€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Noora
5
5 (5 arvostelua)
Noora
15€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Liisa
Liisa
65€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Iida
Iida
20€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Jenni
Jenni
50€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Jonna
Jonna
60€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Venla
Venla
60€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Anniina essi johanna
Anniina essi johanna
50€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Hyppää kyytiin!

Luoteis-Italia

Vuorista, merestä ja järvistä tunnettu Luoteis-Italia on kulttuurisesti rikasta aluetta, ja ruokailu olennainen osa sen historiaa. Alta löytyy muutamia seutuja ja niille ominaisia ruokia ja raaka-aineita, jotka kannattaa laittaa korvan taakse.

Aostanlaakso

Italian luoteisnurkassa oleva vuoristoalue Aostanlaakso on tunnettu erityisesti raskaasta alppiruoastaan. Alueen tunnetuin elintarvike lienee fontinajuusto, joka on EU:ssa nimisuojattu; nimisuojattujen tuotteiden valmistus tai tuotanto on perinteisesti rajattu tietylle maantieteelliselle alueelle. Aostanlaaksosta tulee myös perinteikästä kuivattu kinkkua, ja se tunnetaan myös viineistään ja grappaviinasta.

Liguria

Kukkulat, vuoret ja meri: Italian kolmanneksi pienin hallinnollinen alue tunnetaan myös nimellä ”Italian Riviera”. Jos tykkäät pastasta ja erityisesti pestokastikkeesta, voit kiittää siitä Ligurian aluetta ja sen pääkaupunki Genovaa, josta se on peräisin.

Alueella tuotetaan myös monia kasviksia, kaloja ja muita välimerellisiä tuotteita, esimerkiksi:

  • oliiviöljyä
  • täytettyä pastaa, kuten pansottia
  • Cinque Terre -alueen viiniä.
Pestopastaa lautasella
Pestokastikkeen tekeminen onnistuu nopeasti myös kotioloissa. (Kuva: Unsplash/Eaters Collective)

Lombardia

Lombardia on 10 miljoonalla asukkaallaan Italian väkirikkain alue, ja sen maatalous tuottaa huomattavan määrän maan viljasta, rehuista, hedelmistä ja viinistä.

Ruoanlaiton yhteydessä Lombardiasta ei voida puhua mainitsematta riisiä, sillä siellä tuotetaan valtaosa Italian riisistä. Jos siis haluat tehdä risottoa italialaiseen tapaan, kannattaa valita esimerkiksi carnaroli-risottoriisiä, jota kasvaa Lombardian alueella.

Muita paikallisia aineksia ja ruokia:

  • sahramilla maustettu milanolainen risotto
  • panettone (joulun ja uudenvuoden pullamainen kakku)
  • bresaola ja pancetta, parhaita italialaisia lihalekkeleitä
  • sinihomejuusto
  • osso bucco, yksi maan tunnetuimmista lihapadoista
  • Milanonleike
  • karvasmantelilla maustettu Amaretto-likööri

Piemonte

Alueen nimi tarkoittaa italiaksi ”vuorten ruokaa”. Se on Lombardian tapaan huomattava maanviljelysalue, mutta parhaiten se tunnetaan viinistään – Piemontessa tuotetaan yli 200 miljoonaa litraa viiniä vuodessa.

Alueelta ovat peräisin myös grissinit eli italialaiset leipätikut sekä valkotryffeli.

Koillis-Italia

Koillis-Italia ja Adrianmeren alue on tunnettu merellisistä mauistaan.

Veneto

Veneton alue on tunnettu erityisesti pääkaupunki Venetsiasta, joka on yksi Italian suosituimmista matkakohteista. Jos Piemonte on huomattava viinituotantoalue, sitä on myös Veneto: alueella tuotetaan vuodessa jopa yli miljardi litraa viiniä, joista 80 % on valkoviiniä.

Alueen tunnettuja syötäviä herkkuja ovat muun muassa

  • mustekalarisotto
  • gnocchi eli jauhoista tai perunasta valmistettava myky
  • carpaccio eli ohuenohuet naudanlihaviipaleet
  • pasta e fagioli eli papupasta
  • prosecco, kuuluisa italialainen kuohuviini
Viinitarhoja Italiassa
Viinitarhat ja prosecco ovat tärkeitä Veneton taloudelle. (Kuva: Unsplash/Alberto Caliman)

Emilia-Romagna

Kahden historiallisen maakunnan, Emilian ja Romagnan, nimeä kantava alue tunnetaan erityisesti pastastaan ja lihatuotteistaan, erityisesti lihaleikkeistä.

Erityisesti täytetyt pastat sekä tortelliini, lasagne ja tagliatelle yhdistetään alueeseen ja sen pääkaupunkiin Bolognaan. Myös polentaa eli jauhetusta viljasta tehtyä perunamuussimaista lisuketta syödään Emilia-Romagnassa paljon.

Vaikka Adrianmeren rannikkoalue on merkittävä kalastusalue, Emilia-Romagna tuottaa enemmän lihatuotteita, kuten Parman kinkkua, mortadella, pancettaa, coppaa ja salamia.

Trentino-Etelä-Tiroli

Trentino-Etelä-Tirolin alueen ruoka on eittämättä herkullista, mutta se ei ole savustetun speck-kinkun lisäksi kovinkaan tunnettu yksittäisistä tuotteista.

Itävallan kanssa rajaa jakavalla alueella tuotetaan muun muassa hedelmiä, kasviksia, laatuhunajaa sekä maitotuotteita.

Parhaat opettajamme saatavilla aiheessa Ruoanlaitto
Amanda
5
5 (1 arvostelua)
Amanda
30€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Noora
5
5 (5 arvostelua)
Noora
15€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Liisa
Liisa
65€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Iida
Iida
20€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Jenni
Jenni
50€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Jonna
Jonna
60€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Venla
Venla
60€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Anniina essi johanna
Anniina essi johanna
50€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Amanda
5
5 (1 arvostelua)
Amanda
30€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Noora
5
5 (5 arvostelua)
Noora
15€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Liisa
Liisa
65€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Iida
Iida
20€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Jenni
Jenni
50€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Jonna
Jonna
60€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Venla
Venla
60€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Anniina essi johanna
Anniina essi johanna
50€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Hyppää kyytiin!

Keski-Italia

Keski-Italiassa sijaitsee monia merkittäviä kaupunkeja, kuten Rooma ja Firenze, mikä tekee siitä suositun matkailukohteen. Alue on tunnettu myös monista ruoista ja raaka-aineista.

Toscana

Italian varakkaimpiin alueisiin kuuluva Toscana tunnetaan vähemmän yllättäen extra-neitsytoliiviöljystä ja oliiveista. Alueella suosittuja herkkuja ovat muun muassa

  • tryffeli ja sahrami
  • keksit
  • pecorino-juusto

Toscana on myös yksi maan merkittävistä viinintuottoalueista, ei niinkään määrän vaan laadun puolesta.

Abruzzo

Abruzzo on täydellinen paikka nauttia juustoja, leikkeleitä ja kalaa. Alueesta tekee mielenkiintoisen sen, että sieltä löytyy sekä rannikkoa että vuoria.

Perinteikkäitä herkkuja ovat esimerkiksi pecorino-juusto, savustettu ricotta, merenelävät sekä anjoviskeitto.

Latium

Mozzarella di bufalasta eli puhvelinmaidosta valmistetusta mozzarellasta tunnettu alue on kuuluisa myös pastoistaan. Alueelta ovat peräisin muun muassa carbonara pasta, pasta all’Amatriciana, penne arrabbiata sekä fettucine Alfredo.

Alueella voi törmätä myös

  • mustatryffeleihin
  • porchetta-possurullaan
  • linsseihin
  • oliivitahnaan
Koira ja mies etsimässä tryffeleitä maasta
Tryffelien löytäminen maanpinnan alta on niin vaikeaa, että apuna käytetään usein koiria tai sikoja. (Kuva: Unsplash/Andrea Cairone)

Etelä-Italia

Adrianmeren ja Välimeren väliin jäävällä alueella on paljon tarjottavaa ruoanlaittomielessä.

Campania

Voimme kiittää Campaniaa ja erityisesti sen pääkaupunki Napolia yhdestä asiasta: pizzasta. Alueella on tunnetusti myös sisäisiä eroja: siinä missä napolilaiset annokset keskittyvät mereneläviin, Casertan ja Avertan alueiden annokset ovat kasvispainotteisia.

Pizzan lisäksi Campaniasta ovat levinneet:

  • mascarpone-juusto
  • San Marzano -tomaatit, joita pidetään maan parhaina
  • limoncello
  • rum baba -rommijälkiruoka

Apulia

Apulian alueen eli saapasmaan koron ruokakulttuuri keskittyy erityisesti kalaan ja äyriäisiin, paikallisiin vihanneksiin sekä pastaan. Alueella tuotetaan erityisesti oliiviöljyä sekä vehnää, jota käytetään laajalti pastan valmistuksessa.

Italian aurinkoinen puoli tunnetaan hyvin myös seuraavista herkuista:

  • burratta-juusto
  • orecchiette-pasta, jonka muoto muistuttaa korvaa
  • savustettu scarmorza-juusto

Basilicata ja Calabria

Saapasmaan kenkäosan muodostavat kaksi aluetta, Basilicata ja Calabria, joiden ruoanlaittoperinne on kuin sekoitus muiden alueiden makuja: papuja, munakoisoa, paprikoita sekä paljon juustoa.

Calabriassa käytetään myös paljon kalaa, erityisesti anjovista, sardiineja ja tonnikalaa on syöty sukupolvien ajan.

Erilaisia kasviksia puukoreissa
Vaikka italialaisella ruoalla on paikoittain suuriakin alueellisia vaihteluita, paikalliset kasvikset ovat olennainen osa niitä kaikkia. (Kuva: Unsplash/Iñigo De la Maza)

Sardinia ja Sisilia

Italiaan kuuluvilla saarilla, Sardinialla ja Sisilialla, on omanlaiset keittiöperinteensä. Ne käsitellään tässä artikkelissa saman otsikon alla, sillä ne muodostavat saarina omat hallintoalueet.

Sardinia

Sardinialainen keittiö on melko omaleimainen italialaisella mittarilla, sillä se on saanut vaikutteita muun muassa Manner-Italiasta, Espanjasta ja arabeilta. Erilaiset lammasruoat, grillattu porsas, makkarat ja voimakkaat juustot, kuten ricotta, pecorino ja fiore, muodostavat olennaisen osan sen keittiötä.

Sisilia

Välimeren sydämessä sijaitseva Sisilian saari on loistava kohde kaikille herkkusuille. Eri valloittajakansat ovat jättäneet leimansa sen keittiöön, ja siinä maistuu erityisesti arabialainen ja afrikkalainen keittiö – maut ovat siis vahvoja, ja siellä voi nauttia esimerkiksi

  • munakoiso-ricotta-pastaa
  • caponataa eli kirpeää kasvismuhennosta
  • arancineja eli täytettyjä sisilialaisia riisipalloja
  • kuivattuja hedelmiä

Italian sisällä on siis huomattavia alueellisia eroja ruoanlaiton osalta. Jos suunnittelet omaa ruoka- tai viinimatkaa saapasmaahan, perehdy eri alueiden herkkuihin ennakkoon – jos lähdet reissuun suinpäin, et välttämättä löydä suosikkiruokaasi kohdekaupungista.

Monista eroista huolimatta italialaista ruokailua yhdistää se, että illalliset koostuvat usein monista eri ruokalajeista, maassa syödään huomattavasti myöhemmin kuin Suomessa, ja kaikkialla arvostetaan paikallisia, tuoreita raaka-aineita sekä yhdessä syömistä.

Tiesitkö, että keskiverto italialainen syö noin 23 kg pastaa vuodessa, ja jotkut syövät sitä päivittäin?

>

Alusta, joka yhdistää opettajat ja oppilaat

Ensimmäinen tunti ilmaiseksi

Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!

5,00 (1 arvio(t))
Loading...

Markus

Kieli-intoilija, kääntäjä ja sisällöntuottaja, jonka intohimoja ovat erityisesti kielet, kulttuurit ja urheilu.