Lääkäriä tarvitaan viimeistään siinä kohtaa, kun kärsitään äänen menetyksestä, käheästä kurkusta tai kurkunpään tulehduksesta. Maallikon onkin vaikea itse todeta mikä voisi olla käheän kurkun taustalla, sillä moni eri sairaus aiheuttaa kyseistä oiretta. Lääkärit suosittelevat laulajille usein puheterapeutin hyödyntämistä. Suosituksessa voi olla negatiivinen kaiku, mutta siinä ei ole lainkaan kyse. Lääkärit ja puheterapeutit ovat loistava apu laulajalle. Aivan kuten urheilijat käyvät lääkärin ja fysioterapeutin vastaanotolla.

Viime vuosien aikana laulamista ammatikseen tekevien ihmisten lukumäärä on ollut nousussa. Sitäkin enemmän löytyy vapaa-ajan laulamisen harrastajia. Moni tunnettu bändi onkin saanut alkunsa jonkun autotallista yhteisenä perjantai-illan tekemisenä. Toisaalta laulamisen ja musiikin pariin on löydetty jo pienellä iällä. Laulamisen maailmaan mahtuu ihmisiä kaikista ikäluokista, elämäntilanteista ja kansallisuuksista.

Äänestä huolehtiminen on tärkeää ihan kaikille. Lähes poikkeuksetta kaikki meistä käyttävät ääntään päivittäin. Eikä kyse ole vain laulamisesta, sillä samoja äänihuulia käytetään ihan vain puhumiseen. Monet puhumista työkseen tekevät kärsivät samoista liiallisen äänen käytön riskeistä kuin laulajat. Onneksi meillä Suomessa on osaavat asiantuntijat, jotka auttavat niin ongelmien ennakoinnissa kuin ongelmien parantamisessa.

Tässä artikkelissa pureudumme puheterapeutin sekä muun lääketieteellisen avun hyötyihin laulajille sekä äänen käyttöön. Vaikka visiitti puheterapeutilla ei olisi juuri nyt sinulle ajankohtainen, on tästä artikkelista paljon apua tulevaisuuteen. Lukemalla tiedät mihin, miten ja milloin apua on saatavilla äänen käytön haasteisiin.

Parhaat opettajamme saatavilla aiheessa Laulu
Saara
5
5 (4 arvostelua)
Saara
25€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Maria
5
5 (1 arvostelua)
Maria
40€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Nancy
5
5 (3 arvostelua)
Nancy
20€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Olli-tapio
5
5 (2 arvostelua)
Olli-tapio
40€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Jenni
5
5 (3 arvostelua)
Jenni
40€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Arlene
Arlene
45€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Maria
5
5 (1 arvostelua)
Maria
60€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Anna
5
5 (2 arvostelua)
Anna
35€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Saara
5
5 (4 arvostelua)
Saara
25€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Maria
5
5 (1 arvostelua)
Maria
40€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Nancy
5
5 (3 arvostelua)
Nancy
20€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Olli-tapio
5
5 (2 arvostelua)
Olli-tapio
40€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Jenni
5
5 (3 arvostelua)
Jenni
40€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Arlene
Arlene
45€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Maria
5
5 (1 arvostelua)
Maria
60€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Anna
5
5 (2 arvostelua)
Anna
35€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Hyppää kyytiin!

Mikä on puheterapeutti?

Suomessa puheterapeutti on Valviran (Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston) laillistama terveydenhuollon ammattilainen. Koulutuksellaan puheterapeutit ovat valmistuneet filosofian maistereiksi logopedian koulutusohjelmasta yliopistoista. Logopedialla tarkoitetaan tiedettä, joka on perehtynyt ihmisen äänen, kielen ja kommunikaation tutkimiseen. Myös syömiseen ja nielemiseen liittyvät ongelmat kuuluvat tälle tieteenalalle.

Puheterapiassa on siis kyse lääkinnällisestä palvelusta, jota tarjoavat niin julkinen kuin yksityinen terveysalan sektori. Äänen käheys sekä äänihäiriöt ovat yleinen syy saapua puheterapeutin vastaanotolle. Suomessa puheterapeutteja edustaa Suomen puheterapeuttiliitto, joka ottaa myös kantaa puheterapiaan liittyviin ajankohtaisiin aiheisiin. Suomen puheterapeuttiliitolla on lähemmäs 2000 jäsentä ympäri maan aina opiskelijoista monen vuoden kokemuksen omaaviin puheterapeutteihin.

Mikrofoni ja mieslaulaja
Jokainen laulaja kärsii jostain äänen käyttöön liittyvistä haasteista ennemmin tai myöhemmin. Kuva: Unsplash / Daniel Chekalov

Joskus puheterapeutin vastaanotolle päädytään suoraan ilman lääkärin lähetettä, ja he tarvittaessa ohjaavat tutkimusten jälkeen erikoistuneelle lääkärille mikäli tarvetta ilmenee. Puheterapeutin kanssa kuitenkin päästään jo pitkälle ellei ole tarvetta esimerkiksi reseptilääkkeille tai kirurgisille toimenpiteille. Puheterapiassa voidaan tehdä muun muassa erilaisia äänen käytön harjoitteita. Kaikki harjoitteet on suunniteltu yksilöllisesti vastaamaan asiakkaan haasteisiin.

Vaikka puheterapeutit eivät ole itse luultavasti laulajia, on heillä suuri määrä tietoa äänen käyttöön liittyen. Laulaminen liittyy aivan samoihin tekijöihin pääosin kuin mikä tahansa muu äänen käyttö. Omasta laulutaustasta on aina hyvä mainita, jotta asiantuntija osaa ottaa sen huomioon harjoitteissa sekä muissa suosituksissaan. Esimerkiksi laulaja käyttää ääntään huomattavasti enemmän kuin keskivertoihminen, joten tämä vaikuttaa moneen asiaan.

Milloin puheterapeutin vastaanotolle?

Puheterapeutin vastaanotolle olisi hyvä suunnata kroonistuneen käheyden tai muiden äänen käyttöön liittyvien haasteiden vuoksi. Sen sijaan muun muassa kurkunpään tulehdus tai flunssasta johtuvat oireet on parempi hoitaa lääkärin vastaanotolla. Pienimmissä oireissa ei välttämättä tarvitse edes lääkäriä, sillä monesti hekin suosittelevat lähtökohtaisesti vain levon antamista omalle äänelle. Muita kotikonsteja ovat esimerkiksi eukalyptuspastillit, sitruunamehu ja yrttitee.

Joskus laulunopettaja saattaa suositella puheterapeutilla käyntiä, jos äänen käytössä on huomattavassa olevia haasteita. Haasteet eivät välttämättä haittaa arkista elämää, mutta saattavat hoitamattomina estää pääsyäsi laulajana täyteen potentiaaliin. Laulunopettajan suosituksia on hyvä ottaa tosissaan. Jo laulaminen itsessään saattaa johtaa äänihuulten ja kurkun alueen ongelmiin ilman erillistä sairauttakin.

Mieslaulaja lavalla
Laulajat ovat tuttu näky puheterapeutin vastaanotolla, joten ei kannata turhaan jännittää onko siitä sinulle apua. Varmasti on! Kuva: Unsplash / Vidar Nordli-Mathisen

Varsinkaan pitkittyneet ongelmat eivät kaikkoa itsestään. Siksi on tärkeää konsultoida asiantuntevaa ammattilaista, joka pystyy löytämään ongelmien syyn. Seuraavista oireista olisi hyvä suunnata puheterapiaan:

  • Äänen käyttöön liittyvä väsymys
  • Vaikeus korottaa ääntäsi
  • Vaikeus saavuttaa korkeita nuotteja
  • Kurkunpään kipu
  • Turvotus kurkussa
  • Vaurioitunut kurkku
  • Äänen käheys ilman selkeää syytä
  • Kurkun tulehdus tai ärsytys
  • Muu muutos lauluäänessäsi

Puheterapeutit ottavat tutkimuksissa huomioon elämäntilanteesi ja saattavat kysellä paljon elintapoihisi liittyen. Näin ei löydetä vain sillä hetkellä olevien haasteiden syitä sekä hoitoa vaan pystytään samalla ehkäisemään mahdollisia tulevia ongelmia. Esimerkiksi tupakointi aiheuttaa merkittäviä ongelmia äänen käyttöön ja kurkun alueen terveyteen. Ota nämä kymmenen vinkkiä haltuun omasta lauluäänestä huolehtimiseen.

Puheterapeutin ja lääkärin vinkkejä kotiin

Sekä lääkäri että puheterapeutti antaa aina vastaanotolta mukaan myös ohjeita kotiin. Nämä voivat olla yleisiä vinkkejä tai harjoitteita äänen käyttöön. Ääneen voi vaikuttaa moni eri ongelma aina äänihuulien sairauksista keuhkojen toimintaan. Mitä vakavampia tai pidempään kestäneitä oireet ovat, sitä enemmän on syytä lähteä ammattilaisen paikkeille. On kuitenkin paljon mitä voit tehdä jo ennestään kotoa estääksesi oireita pahenemasta.

Mieslaulaja laulamassa
Asiantuntijat auttavat, mutta lopulta sinä olet itse vastuussa omasta äänen käytöstäsi. Kuva: Unsplash / Riley Bartel

Ensinnäkin äänen liiallinen käyttö on yksi yleisimmistä syistä laulajien äänen käytön ongelmiin. Ensimmäisenä vinkkinä on siis lepo. Levon merkitystä ei voi liiaksi korostaa. Ethän voi joka päivä juosta maratoniakaan, joten tuntikausia laulaminenkaan ei varmasti onnistu. Ainakaan ilman negatiivisia seuraamuksia. Liiallinen laulaminen ei ole ainut synti. Turha huutaminen ei ole hyvästä sekään. Moni tietää, että esimerkiksi konsertti-illan tai jääkiekkoottelun aikana (katsojana) tulee huudettua melkein huomaamatta ja seuraavana päivänä ääni on yhtäkkiä poissa.

Nesteytys on olennaisessa osassa, jotta kurkku ei pääse kuivahtamaan. Runsaan veden juomisen lisäksi ilmankostuttimesta voi olla apua kuivassa sisäilmassa. Joskus stressi saa meidät jännittämään kaulan alueen lihaksia turhaan, ja tähän helpostusta tuovat kotona tehtävät hengitysharjoitukset. Keskittymistä vaativat hengitysharjoitukset ovat laulajille hyväksi muutenkin, sillä oikeanlainen hengitys auttaa laulamaan luonnollisesti.

Mitä vastaanottokäynniltä voi odottaa?

Monia jännittää lähteä lääkärin vastaanotolle. Joitain jännittää enemmän diagnoosi, toisia taas itse tutkimus. Jotta puheterapeutti tai lääkäri löytää oikean diagnoosin, on heidän tehtävä kattava kartoitus tilanteesta. Tässä tarvitaan sinua kertomaan oireen synnystä sekä kuvailemaan oireilua. Lisäksi lääkäriä kiinnostaa muu terveydentilasi ja elämäntilanteesi. Kartoituksen avulla lähdetään suorittamaan alustavia tutkimuksia, joissa lääkäri usein käyttää apuvälineitä.

Mies laulamassa
Korva-, nenä- ja kurkkutauteihin erikoistuneet lääkärit osaavat auttaa laulajia parhaiten. Kuva: Unsplash / Biruk Masresha

Kurkkua voidaan tähystää endoskopiassa, jolloin lääkäri pääsee kuvantamaan pienen pienen kameran avulla kurkun sisään. Tähystys voi tapahtua suoraan suun tai sierainten kautta. Tutkimus ei vaadi sinulta ennakkovalmistautumista. Usein tätä tutkimusta ei tarvita jos lääkäri näkee ilman sitäkin mikä kurkussa on vikana. Etenkin tulehduksiin ja flunssaan liittyvät oireet on nähtävissä suuhun katsomalla ilman erillisiä toimenpiteitä.

Yksi lääkärikäynti riittää diagnoosin saamiseksi. Vain harvoin on tehtävä useampia käyntejä diagnoosin löytämiseksi. Lääkärin antamia hoito-ohjeita noudattamalla vaiva pääsee parantumaan eikä seurantakäyntiä tarvita. Tarvittaessa lääkäri voi antaa lähetteen puheterapiaan. Myös laulunopettajasi tulee huomaamaan, kun ongelmat ovat kadonneet ja pääset hyvillä mielin jatkamaan laulamista. Tässä taas yksi loistava syy turvautua laulunopettajaan laulamisen harrastamisessa.

>

Alusta, joka yhdistää opettajat ja oppilaat

Ensimmäinen tunti ilmaiseksi

Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!

5,00 (1 arvio(t))
Ladataan...

Emilia

Oman elämänsä generalisti, joka on aina oppimassa uutta ja tutustumassa uusiin kulttuureihin.