Kuinka monta syytä keksit vieraiden kielten opiskelulle? Yksi on varmasti opetussuunnitelma: monet osaavat englantia ja ruotsia erityisesti sen takia, että niiden oppimiselta ei voi välttyä. Toiset taas valitsevat valinnaiskieliä, kun se helpottaa unelma-ammattiin työllistymistä. Joillakin on sukujuuria ulkomailla, jolloin sukulaisten äidinkielen oppiminen kiinnostaa. Tavoitteena voi olla myös kieliopinnot korkeakoulussa, ja monet opiskelevat kieliä myös omaksi ilokseen.
Oli syy mikä tahansa, tavoitteiden asettamisella on tärkeä rooli opiskelussa ja oppimisessa. Kaikki asettavat tavoitteita – jotkut saavuttavat ne, toiset taas eivät. Päämäärätietoisuus ja tahdonvoima auttavat siinä paljon, mutta vielä tärkeämpää on asettaa oikeanlaisia tavoitteita.
SMART-tavoitteet pähkinänkuoressa
SMART on akronyymi sanoista specific, measurable, achievable, relevant ja time-bound. SMART-kriteerit yhdistetään usein Peter Druckerin tavoitejohtamiseen, mutta niiden ensimmäinen tunnettu käyttäjä oli George T. Doran tutkimuksessaan ”There’s a S.M.A.R.T. way to write management’s goals and objectives” (1981). Hänen mukaansa on siis olemassa viisas (SMART) tapa asettaa johdon tavoitteita ja päämääriä.
Millaisia ne viisaat tavoitteet ja päämäärät sitten ovat?
- S = specific eli selkeästi määriteltyjä
- M = measurable eli mitattavissa olevia
- A = achievable eli tavoiteltavissa olevia
- R = relevant eli merkityksellisiä
- T = time-bound eli aikaan sidottuja
SMART-tavoitteet liittyivät alun perin yritysmaailmaan, jossa niitä käytetään edelleen. Kriteeristön tavoite on yksinkertainen: helpottaa tavoitteiden ymmärtämistä ja niiden saavuttamisen tiedostamista. Asetamme kaikki itsellemme tavoitteita, joten miksei niitä voisi hyödyntää myös tavallisessa arjessa?
Miltä englannin kielen kurssi Espoo kuulostaisi sinulle?

SMART englannin kielen opiskelussa
Kieltä lähdetään opiskelemaan monista syistä. Oli syy mikä tahansa, konkreettisena tavoitteena on aina oppia käyttämään kyseistä kieltä. Jos silmissä kiiluu kuitenkin vain päätavoite, lähestymistapa on pielessä – oppimista tulisi aina tukea välitavoitteilla. Tämä ennen kaikkea siksi, että kielenoppiminen on kuin tilkkutäkki; se rakentuu monenlaisista osa-alueista ja palasista, johon kaikkiin tulee panostaa.
Saatat kehittyä kielivaihdon aikana englannin kielen puhujana, mutta kielioppi ja sanasto voivat vaatia vielä paljon työtä. Akateemisella polulla tilanne voi olla toinen: fonologia ja fonetiikka eli äänne- ja ääntöoppi voivat olla hyvin hallussa paperilla, mutta niiden soveltaminen käytäntöön takkuaa.
Vieraan kielen oppiminen voi siis tuntua toisinaan ylivoimaiselta: kun yhdellä osa-alueella tapahtuu kehitystä, nurkan takana on pitkä lista asioita, joita pitäisi vielä opiskella ja harjoitella – eikä kaikkea edes voi oppia.
Tässä SMART-tavoitteet voivat auttaa. Kun lähestymistapaa sovelletaan kielenoppimiseen, ylivoimainen haaste pilkotaan aivoille pienempiin ja sopivan kokoisiin palasiin: kiivettävä vuori ei olekaan 8 848 metrin Mount Everest vaan 5 895 metrin Kilimanjaro, 3 776 metrin Fuji tai kenties 2 157 metrin Uranostind, riippuen omista tavoitteista, välitavoitteista ja niiden asettamisesta.
Olisiko englannin kurssi Oulu sinulle sopiva vaihtoehto?

Selkeästi määritelty
Onko tavoitteenasi ”oppia englantia” tai ”olla hyvä englannissa”? Hieno homma! Onko se kuitenkaan hyvä SMART-tavoite? Ei ole. Englannin oppiminen tai sen taituruus ei ole konkreettinen tavoite; se ei kerro, mitä haluat todellisuudessa saavuttaa, mitä saavuttaminen vaatii tai miksi tavoittelet sitä.
Mitä haluat tarkalleen ottaen saavuttaa? Jos alkuperäinen tavoitteesi oli olla ”hyvä englannissa”, mieti, mikä lasketaan hyväksi. Tarkoittaa se arvosanaa 8, 9 tai 10 seuraavasta kokeesta tai kenties ylioppilaskirjoitusten E:tä tai L:ää?
Miksi haluat saavuttaa tavoitteesi? Minkä takia haluat kehittyä englannissa? Suunnitteletko ulkomaille muuttoa ja haluat parantaa työllisyysnäkymiäsi? Oletko ollut aina hyvä kielissä ja haluaisit opiskella englantia yliopistossa?
Miten aiot saavuttaa tavoitteesi? Minkälainen opiskelu ja harjoittelu tukee tavoitteitasi parhaiten? Missä asioissa olet jo entuudestaan vahva ja mitä osa-alueita pitäisi vielä kehittää? Jos tavoitteenasi on kehittyä englannin puhumisessa tai ääntämisessä, tavoitteesi voi olla harjoitella englannin ääntämistä ja puhumista yksityisopetuksessa ja suorittaa sen jälkeen lukion ENA8-puhekurssi, jotta pystyt menemään pääsykokeisiin luottavaisin mielin.
Nappaa englannin kielen kurssi Superprofilta!

Mitattavissa oleva
Tavoitteitasi tulisi pystyä myös mittaamaan: missä kehitys etenee ja mistä tiedät, kun tavoite on saavutettu? Jos tavoitteena on kurssimenestys tai hyvä yo-tulos, konkreettinen mittari tulee vasta arvioinnissa, joten matkalle on hyvä asettaa mitattavia välitavoitteita.
Ne voivat olla esimerkiksi välikokeita, joiden arvosanat kertovat, missä mennään. Myös vanhojen englannin yo-kokeiden tekeminen on hyvä tavoite: ensin oppimateriaalien kanssa ja ilman aikarajoja, lopuksi varsinaista koetilannetta simuloiden.
Jos haluat kehittyä kuullun ymmärtämisessä ja tavoitteenasi on 70 pistettä, tee kuullun ymmärtämisen testejä ja kirjoita tuloksesi ylös – ensin esimerkiksi niin, että kuuntelet nauhan kahdesti ja lopuksi vain kerran. Mitattavaksi asiaksi kelpaa niin määrä, nopeus kuin tarkkuuskin, riippuen tavoitteesta.
Löydä englannin kielen kurssi netissä vastaten juuri sinun tarpeitasi!
Tavoiteltavissa oleva
Kuinka realistista tavoitteen saavuttaminen on? Tavoitteet on hyvä asettaa korkealle, sillä ne puskevat omia suorituksia ja kehitystä eteenpäin. Liian korkeat tavoitteet kuitenkin syövät motivaatiota ja lannistavat, minkä takia olisi tärkeä löytää se kaikkien etsimä kultainen keskitie.
Minkälaisia arvosanoja olet saanut englannista? Jos tavoitteenasi on englannin kielen E ja kurssiarvosanat pyörivät 8 ja 9 välimaastossa, tavoite on erittäin realistinen. Jos taas arvosanat ovat lähempänä 6 ja 7 ja olet jättänyt harjoittelun viime metreille, olet kenties haukannut liian suuren palan.
Lähtötason lisäksi kannattaa miettiä myös tilannetta ja ympäristöä, josta ponnistat. Onko aikasi kortilla jo valmiiksi ja stressitasot hipovat pilviä? Lisäpanostus englantiin ei välttämättä onnistu, vaikka sitä kuinka haluaisi. Tällaisessa tilanteessa tavoitteiden muokkaus voi olla paikallaan: haluan menestyä englannissa yhtä hyvin kuin aiemmin mutta laskea siihen käyttämääni aikaa ja samalla stressitasoja.
Testaa englannin kielitaitosi!

Merkityksellinen
Hyvien tavoitteiden taustalla on merkityksellisyys eli se, miksi sen saavuttaminen on tärkeää. Lähes kaikkea on mukava harjoitella aluksi, mutta merkityksellisyyttä mitataan erityisesti vastoinkäymisissä. Kun tavoite on tärkeä, sen kanssa jaksaa ponnistella, vaikka harjoittelu olisi toisinaan työlästä – vähemmän tärkeä tavoite on helpompi unohtaa.
Mieti siis sitä, miksi tavoite on sinulle tärkeä, miten paljon vaivaa olet valmis näkemään sen eteen ja miten se vertautuu muihin tavoitteisiisi. Hyvä englannin yo-tulos voi auttaa yhteishaussa, mutta kärsiikö muut tavoitteet ylimääräisestä harjoittelusta? Ovatko englannin kieleen liittyvät tavoitteesi tavoitelistan kärkipäässä vai ajaako jokin loppupeleissä ohi?
Aikaan sidottu
Opiskelujen aikataulutus on usein helppoa: jos englannin koe on kolmen viikon päästä, päätavoitteen on asetettu. Englannin yo-koepäivät ovat myös pitkään tiedossa, joten niidenkin aikataulutus on helppoa. Tärkeämpää on suunnitella sitä, miten oman aikansa käyttää ennen varsinaista tulikoetta.
Miten käytät aikasi mahdollisimman tehokkaasti, jotta saavutat tavoitteesi? Välitavoitteita voi asettaa esimerkiksi kolmen kuukauden tai kahden viikon päähän tai esimerkiksi jokaiselle päivälle. Jos tavoitteenasi on nostaa arvosanoja, suunnittele, kuinka paljon nostat opiskelumäärää. Voit myös asettaa konkreettisia tavoitteita, esimerkiksi kerrata tiettyjä kurssialueita tai sanastoja päivittäin.
Muista miettiä myös vastoinkäymisiä! Pitkäaikaisessa harjoittelussa kaikki menee harvoin suunnitelmien mukaan, joten miten varaudut mahdollisiin kömmähdyksiin? Aikataulussa on hyvä olla tarpeeksi joustavuutta, jotta tavoitteen saavuttaminen pysyy realistisena vastoinkäymisistä huolimatta.
SMART-kriteerit tunnetaan erityisesti yritysmaailmassa, mutta kuten tästä artikkelista kävi toivottavasti ilmi, niitä voi hyödyntää kaikenlaisten tavoitteiden asettamisessa. Niiden avulla tavoite ei ole vain kaukainen unelma vaan konkreettinen, saavutettavissa oleva päämäärä, mikä motivoi ja kannustaa harjoittelemaan.