Ruotsin 1700-lukua leimasivat valistuksen ajatukset - aivan kuten muutakin Eurooppaa tuohon aikaan. Valistuksen edelläkävijät taistelivat tyranniaa, tietämättömyyttä ja taikauskoa vastaan. Yksi keino tässä taistelussa oli kirjallisuus.

Näkemykset uskonnosta ja politiikasta vaihtelivat maittain. Vaikka Ruotsi ei ollut Euroopan keskipiste 1700-luvulla, ruotsalaisten kirjailijoiden ideoihin vaikutti vahvasti kaikki se, mitä muualla maailmassa tapahtui.

Industrialismi 1700-luvulla lisäsi köyhyyttä ja yhteiskunnan sosiaalisia ongelmia. Jotkut valistuksen aikaiset kirjailijat halusivat tuoda esiin yhteiskunnan pimeitä puolia köyhyydestä ja sairauksista. Tässä he käyttivät apunaan satiiria.

Carl Michael Bellman on hyvä ruotsalainen esimerkki, jonka ironiset ja satiiriset runot elävät yhä. Kaikki kirjoittajat eivät kuitenkaan olleet kiinnostuneita politiikan tai tieteen edistämisestä. Jotkut kirjoittivat puhtaasti viihde tai runous mielessä.

Tässä artikkelissa tutustutaan Ruotsin suurimpiin 1700-luvun kirjailijoihin ja heidän teoksiin. He ovat kaikki jättäneet jälkensä tämän päivän kirjallisuuteen.

Parhaat opettajamme saatavilla aiheessa ruotsi
Cecilia
5
5 (5 arvostelua)
Cecilia
45€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Mari
5
5 (18 arvostelua)
Mari
28€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Sami
5
5 (3 arvostelua)
Sami
35€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Laura
5
5 (2 arvostelua)
Laura
24€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Henrietta
5
5 (3 arvostelua)
Henrietta
22€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Jonathan
Jonathan
25€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Jari
Jari
30€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Soili
Soili
29€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Cecilia
5
5 (5 arvostelua)
Cecilia
45€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Mari
5
5 (18 arvostelua)
Mari
28€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Sami
5
5 (3 arvostelua)
Sami
35€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Laura
5
5 (2 arvostelua)
Laura
24€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Henrietta
5
5 (3 arvostelua)
Henrietta
22€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Jonathan
Jonathan
25€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Jari
Jari
30€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Soili
Soili
29€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Hyppää kyytiin!

Cajsa Warg (1703-1769)

Cajsan oikea koko nimi on Anna Christina Cajsa Warg. Hänen keittokirjansa Hjelpreda i Hushållningen för Unga Fruentimber julkaistiin vuonna 1755. Sillä ei koskaan ollut tarkoitus olla pienintäkään kirjallista arvoa, mutta nykypäivän kirjallisuudessakin siitä on tullut rakastettu ja usein lainattu klassikko.

Kyseisellä keittokirjalla on myös historiallista ja kulttuurista arvoa, sillä sitä luetaan saadakseen parempi kuva entisajan ruotsalaisesta arjesta. Keittokirjassa on kattavat reseptit kaikelle vasikan päästä rapumakkaraan ja maustekonjakkiin.

Kirja on suosittu, koska siinä on ainutlaatuista viehätystä ja eräänlaista kulinaristista runoutta. Cajsan sanotaan myös olevan ruotsalaisen lausahduksen man tager vad man haver alkuperä, vaikka tästä ei todellisuudessa ole mitää kirjallista tai suullista todistetta.

Carl Michael Bellman (1740-1795)

Yksi Ruotsin historian suurimmista runoilijoista on Carl Michael Bellman. Bellman oli ruotsalainen runoilija, laulaja ja säveltäjä. Hänet tunnetaan parhaiten runoistaan ​​ja lauluistaan, joiden teemoina olivat muun muassa ​​arjen nautinnot ja vaikeudet 1700-luvun Ruotsissa.

Bellmann syntyi 4. helmikuuta vuonna 1740 Tukholmassa, ja varttui keskiluokkaisessa perheessä. Bellman sai varhaiskoulutuksensa kotona ja opiskeli myöhemmin Uppsalan yliopistossa teologiaa, filosofiaa ja kirjallisuutta. Hän keskeytti opintonsa varhain eikä koskaan saanut virallista tutkintoa.

17-vuotiaana hän aloitti sen sijaan harjoittelijana keskuspankissa. Tämä pakotti hänet elämään lainoilla ja jäämään vanhempiensa luo asumaan. Samana vuonna 1757 Bellman debytoi runoilijana saksalaisesta proosateoksesta tekemällään sovituksellaan. Teoksessa oli myös hänen äidilleen omistettuja säkeitä.

Aloita ruotsin opiskelu yksityisopettajan kanssa!

Ruotsin valistus
Ruotsin kirjallisuuden historian vaikutus näkyy yhä. Kuva: Unsplash / Jens De Decker

Vuonna 1757 julkaistiin lisäksi hänen käännöstöitään ranskasta ruotsiksi. Samaan aikaan hän kirjoitti satiirisia runoja. Bellmania pidetään yleensä yhtenä Ruotsin kansallisrunoilijana ja hänen runoutensa on ollut erittäin tärkeää myöhemmälle ruotsalaiselle kirjallisuudelle.

Bellmanin merkitystä ruotsalaiselle kirjallisuudelle on verrattu William Shakespearen merkitykseen englanninkieliselle kirjallisuudelle. Bellman oli ensisijaisesti runoilija ja lauluntekijä eikä hän kirjoittanut romaaneja nimeksikään. Hän yritti kyllä kirjoittaa romaaneja, mutta palasi aina runouden pariin.

Nykyään hänet tunnetaan ensisijaisesti satiiristina ja parodisten laulujen ja runojen kirjoittamisesta. Hän on esimerkiksi sanoittanut meidän suomalaistenkin tunteman Ukko-Nooa lastenlaulun, joka on parodialaulu Raamatun Nooasta.

Bellman tunnetaan parhaiten runo- ja laulukokoelmastaan, Bellman, lauluja ja epistoloita. Se on käännetty myös suomen kielelle, kuten muitakin Bellmanin teoksia. Nämä teokset kuvaavat tavallisten ihmisten arkea 1700-luvun Ruotsissa.

Bellmanin laulut ja runot ovat edelleen suosittuja - ja niitä pidetään tärkeänä osana ruotsalaista kulttuuriperintöä.

Parhaat opettajamme saatavilla aiheessa ruotsi
Cecilia
5
5 (5 arvostelua)
Cecilia
45€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Mari
5
5 (18 arvostelua)
Mari
28€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Sami
5
5 (3 arvostelua)
Sami
35€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Laura
5
5 (2 arvostelua)
Laura
24€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Henrietta
5
5 (3 arvostelua)
Henrietta
22€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Jonathan
Jonathan
25€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Jari
Jari
30€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Soili
Soili
29€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Cecilia
5
5 (5 arvostelua)
Cecilia
45€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Mari
5
5 (18 arvostelua)
Mari
28€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Sami
5
5 (3 arvostelua)
Sami
35€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Laura
5
5 (2 arvostelua)
Laura
24€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Henrietta
5
5 (3 arvostelua)
Henrietta
22€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Jonathan
Jonathan
25€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Jari
Jari
30€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Soili
Soili
29€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Hyppää kyytiin!

Hedvig Charlotta Nordenflycht (1718-1763)

Ruotsalaista kirjailijaa Hedvig Charlotta Nordenflychtiä pidetään joskus Ruotsin ensimmäisenä feministinä ja yhtenä 1700-luvun merkittävimmistä ruotsalaisista runoilijoista. Hän oli yksi ensimmäisistä naisista Ruotsissa, joka sai elantonsa kirjoittamisella.

1700-luvulla kirjoittamista ei pidetty yleisesti sopivana ylemmän ja keskiluokan naisille. Nordenflycht sai suurta positiivista huomiota runokokoelmalla Den Sörgande Turtur-Dufwan (1743), jonka hän kirjoitti jäätyään leskeksi miehensä kuoleman jälkeen.

Rokokoo Ruotsissa
Kirjallisuudessa rokokoo sai sosiaalis-kulttuurisia piirteitä. Kuva: Unsplash / Daniels Joffe

Vuosina 1744–1750 hän julkaisi Qwinligit Tankespelin, joka sisälsi yhteensä neljä nidettä. Monet hänen teoksistaan ​​sisältävät filosofisia, poliittisia ja uskonnollisia piirteitä, sekä naisten vapautta ja oikeuksia koskevia kysymyksiä.

Runojen lisäksi Nordenflycht kirjoitti myös rokokoo-lauluja, josta edeltävässä kappaleessa esitelty Bellman tuli tunnetuksi. Hänen teoksistaan radikaalein on Fruentimrets försvar (1761). Pitkässä ja närkästyneessä esipuheessa Nordenflycht puolustaa naissukupuolta.

Nordenflychtin moderneilla ajatuksilla oli sekä kannattajia että vastustajia. Hän käytti hyväkseen asemaansa yhteiskunnan ylemmissä luokissa. Nordenflycht eli vain 44-vuotiaaksi, ja hänen teostensa jäämistä unholaan historian kirjoissa on myöhemmin kritisoitu suuresti.

Olof von Dalin (1708-1763)

Olof von Dalin syntyi vuonna 1708 Hallandissa, ja kuoli vuonna 1763 Drottningholmin linnassa. Hän oli ruotsalainen runoilija, proosakirjailija ja historioitsija. Hänen uransa lähti käyntiin hitaasti, mutta menestys vain kasvoi matkan varrella.

Kävi varhain ilmi, että Dalin oli poikkeuksellisen lahjakas ja omasi tarvittavat kyvyt tullakseen runoilijaksi - sekä sarjakuvapiirtäjäksi. Dalinin isäpuoli ohjasi häntä ensimmäisissä opinnoissaan. Dalinin oma isä oli kuollut aiemmin, mutta hänen äitinsä oli mennyt uudestaan naimisiin.

Vuonna 1727 Dalin muutti Tukholmaan, jossa useat Tukholman arvostetut perheet ottivat hänet ilolla vastaan. Yksi heistä oli presidentti Conrad Ribbing perheineen. Dalin kirjoitti runoja näille perheille sekä vuonna 1732 perustetulle Awazu ja Wallasis -ritariseuralle.

Vasta myöhemmin vuonna 1735 Dalin tuli laajalti tunnetuksi. Vuonna 1750 Dalin otti yhteyttä hoviin. Carl Gustaf Tessin palkkasi Dalinin kruununprinssi Gustavin opettajaksi. Prinssin äiti Lovisa Ulrika suhtautui Daliniin aluksi skeptisesti. Lopulta hänkin hyväksyi Dalinin osaksi hovia.

Anna Maria Lenngren (1754-1817)

Anna Maria Lenngren oli ruotsalainen runoilija, kirjailija ja kääntäjä. Hän oli aktiivinen aina 1700-luvun loppupuolelta 1800-luvun alkupuolelle. Hän syntyi 4. joulukuuta vuonna 1754 Tukholmassa, ja varttui keskiluokkaisessa perheessä. Hän oli Magnus Brynolf Malmstedtin tytär, joka oli Uppsalan yliopiston professori.

Hänen isänsä varmisti, että hän opiskeli ja luki - erityisesti latinalaista ja ranskalaista kirjallisuutta. Jo 18-vuotiaana Lenngren julkaisi omia runojaan eri aikakauslehdissä. Muuten Lenngren opiskeli kotona ja kävi myöhemmin tyttökoulua.

Uppsala, Ruotsi
Uppsala oli jo 1700-luvulla merkittävä kaupunki. Kuva: Unsplash / Bénédicte

Hän aloitti runojen kirjoittamisen ja käännösten tekemisen jo nuorena. Hän tuli tunnetuksi nokkeluudestaan, satiirisesta kirjoittamisestaan ​​ja älykkyydestään. Nuorena naisena Lenngren työskenteli kääntämisen parissa oman kirjoittamisensa ohella.

Hän käänsi erilaisia tekstejä, mukaan lukien oopperoita ja draamaa Bollhusteaternille. Hän meni naimisiin vuonna 1780, ja lopetti tuolloin teosten julkaisun omalla nimellään. Hän julkaisi kuitenkin anonyymisti noin 50 runoa Stockholms-Postenissa 1780-luvun aikana.

Lenngrenin runoista ​​tärkeimmät ovat vuosilta 1793–1800. Hänen tunnetuin runonsa on Pari sanaa rakkaalle tyttärelleni, jos minulla olisi sellainen vuodelta 1798. Runoa on vaikea tulkita, ja se voidaan lukea myös satiirina. Lenngren oli kiinnostunut myös siitä mitä muualla Euroopassa tapahtuu.

Carl Linnaeus (1707-1778)

Carl von Linné, joka tunnettiin myös nimellä Carolus Linnaeus oli ruotsalainen kasvitieteilijä, eläintieteilijä ja lääkäri. Hänet tunnetaan modernin taksonomian isänä. Hän kehitti kasvien ja eläinten luokittelu- ja nimeämisjärjestelmän, joka on edelleen käytössä.

Hänen työnsä kasvi- ja eläintieteen parissa teki hänestä myös kirjallisuuden edustajan. Hänet tunnetaan parhaiten hänen työstään biologian alalla, ja hänen panoksestaan ​​elävien organismien luokittelussa. Hänet tiedetään etenkin teoksestaan Systema Naturae.

Linné on ehkä tunnetuin ruotsalainen kirjailija 1700-luvulta. Hän kirjoitti aikanaan myös monia matkakertomuksia, mitkä kuuluivat valistusajan erittäin suosittuun genreen. Carl von Linné syntyi 23. toukokuuta 1707 Råshultissa Ruotsissa.

Ruotsin kunta
Linné on vaikuttanut suomalaiseen luonnontutkimukseen. Kuva: Unsplash / Rebecca Johansson

Hän oli viidestä lapsesta vanhin ja varttui pienellä maatilalla. Hänen isänsä Nils Ingemarsson Linné oli luterilainen pastori ja amatöörikasvitieteilijä. Isältään Linné peri rakkauden kasveihin. Linné sai varhaisopetuksensa kotona isältään, ja osallistui myöhemmässä iässä paikallisen lukion opetukseen.

Vuonna 1727 hän ilmoittautui Lundin yliopistoon, jossa hän opiskeli teologiaa, matematiikkaa ja luonnonhistoriaa. Sitten hän siirtyi Uppsalan yliopistoon, jossa hän opiskeli lääketiedettä, ja väitteli tohtoriksi vuonna 1735.

Opintojensa jälkeen Linné matkusti Lappiin toimiakseen luonnontieteilijänä. Myöhemmin hän matkusti muualle Eurooppaan. Hän oli aikaansa nähden aikamoinen matkailija. Hän kävi muun muassa Hollannissa, Englannissa ja Saksassa. Matkoillaan hän tapasi monia muita tiedemiehiä ja luonnontieteilijöitä.

Kaikki kerätyt kokemukset auttoivat laajentamaan hänen ymmärrystään luonnosta. Tällä on ollut merkittävä vaikutus hänen töihinsä luokittelun ja taksonomian parissa. Uransa aikana Linné matkusti myös paljon Ruotsissa. Ulkomailla hänen matkansa veivät usein syrjäisille ja vähän tutkituille alueille.

Hän teki yksityiskohtaisia ​​muistiinpanoja matkoistaan ​​ja havainnoistaan, ja nämä muistiinpanot julkaistiin myöhemmin matkakertomuksina. Yksi Linnén tunnetuimmista matkakertomuksista on Lappländska resan (1732-1733), jossa hän kuvaa kokemuksiaan Pohjois-Lapin matkoista.

Linné kirjoitti myös useita muita matkakertomuksia, mukaan lukien Flora Lapponica (1734-1735), Daländska resen (1734-1735) ja Ålanden resan (1741). Nämä teokset tarjoavat arvokkaita näkemyksiä Linnén vierailemien alueiden luonnonhistoriasta.

Linné kirjoitti myös monia muita teoksia kasvitieteestä, eläintieteestä ja lääketieteestä, ja hänen panoksensa tieteeseen ja luonnon ymmärtämiseen on tehnyt hänestä yhden biologian historian tärkeimmistä henkilöistä.

Seuraava aikakausi Ruotsin kirjallisuuden historiassa oli 1800-luvun romantiikka ja realismi, jolloin syntyi muun muassa moderni romaani. Tästä edettiin taasen 1900-luvun muutosten maailmaan. Ruotsalaisten kirjailijoiden menestys on kestänyt aina tähän päivään asti.

Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!

5,00 (1 arvio(t))
Ladataan...

Emilia Liberman

Oman elämänsä generalisti, joka on aina oppimassa uutta ja tutustumassa uusiin kulttuureihin.