Oli kyseessä uusi kieli tai mikä tahansa muu oppiaine, on opettajalla aina suuri merkitys. Kuten tiedämme, opettajalla ja tämän ominaisuuksilla voi olla hyvinkin suuri vaikutus oppilaan menestykseen ja ennen kaikkea motivaatioon.

Jos opettaja esimerkiksi käyttää oppilaalle huonosti sopivia opetusmenetelmiä, vaarana on, että oppilas menettää mielenkiintonsa opiskeluun. Hyvä opettaja, varsinkin yksityisopettaja, puolestaan paitsi käyttää oppilaalle sopivia menetelmiä, myös inspiroi ja innostaa häntä jatkuvasti oppimaan uutta.

Vieraiden kielten opettajat, kuten portugalin kielen opettajat, eivät ole tässä asiassa poikkeus. Jos sinua kiinnostaa portugalin oppiminen, on tärkeää löytää opettaja, joka sopii juuri sinulle. Sopivan opettajan löytäminen ei välttämättä aina ole aivan yksinkertaista, sillä ensimmäisenä vastaan tuleva opettaja ei välttämättä ole se paras. Olemme valmistelleet tähän blogiartikkeliin pienen oppaan niille, joita kiinnostaa portugalin opiskelun aloittaminen yksityisopettajan kanssa. Toivomme, että vinkeistämme on hyötyä itselle parhaan opettajan etsinnässä ja valinnassa!

Parhaat opettajamme saatavilla aiheessa Portugali
Juliana
5
5 (1 arvostelua)
Juliana
20€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Siru
Siru
20€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Rafael
Rafael
15€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Carolina
Carolina
17€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Julio
5
5 (35 arvostelua)
Julio
8€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Inês
5
5 (18 arvostelua)
Inês
12€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Marina
5
5 (14 arvostelua)
Marina
12€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Rafhael
5
5 (2 arvostelua)
Rafhael
3€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Juliana
5
5 (1 arvostelua)
Juliana
20€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Siru
Siru
20€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Rafael
Rafael
15€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Carolina
Carolina
17€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Julio
5
5 (35 arvostelua)
Julio
8€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Inês
5
5 (18 arvostelua)
Inês
12€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Marina
5
5 (14 arvostelua)
Marina
12€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Rafhael
5
5 (2 arvostelua)
Rafhael
3€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Hyppää kyytiin!

Löydä portugalin opettaja netistä

Jos onni on myötä, itselle sopiva portugalin yksityisopettaja saattaa löytyä omasta oppilaitoksesta tai omien ystävien kautta. Portugali on maailman mittakaavassa yksi puhutuimmista kielistä, mutta Suomessa sen opettajien löytäminen voi kuitenkin olla haastavaa. Siksi ylivoimaisesti helpoin ja nopein tapa löytää portugalin kielen yksityisopettaja on internet.

Netin kautta etsintään Superprof on oiva apuväline, sillä se on yksityisopettajat ja oppilaat yhdistävä alusta. Superprofissa eri aiheiden oppimisesta kiinnostuneet oppilaat pääsevät tutustumaan alustalle liittyneiden opettajien profiileihin ja valitsemaan heidän joukostaan juuri itselle sopivan opettajan. Kannattaa huomata, että alustan opettajat tarjoavat portugalin yksityistunteja sekä kasvokkain että etäyhteydellä!

Etäyhteydellä opiskelun suosio on viime vuosina kasvanut suuresti, ja joillekin se voi hyvinkin olla mieluisampi tapa opiskella kuin perinteinen kasvokkain tapaaminen. Nykyaikaisten videopuhelusovellusten ja muiden työkalujen ansiosta verkon välityksellä voi tehdä käytännössä kaiken saman kuin kasvokkainkin. Etäopiskelun erityisen hyviä puolia ovat esimerkiksi:

  • Voit opiskella täysin omassa rauhassa ja valita vapaasti paikan, josta käsin opiskelet.
  • Minnekään ei tarvitse matkustaa, joten etätunneille usein löytyy sopivia ajankohtia kiireisenkin arjen keskellä.
  • Yksityistunnit netissä saattavat olla edullisempia kuin kasvokkain pidettävä opetus.
  • Etäyhteys poistaa etäisyydet ihmisten väliltä, joten opettajan voi valita käytännössä kaikkialta maailmasta.
Iloinen henkilö työskentelemässä kannettavalla tietokoneella
Portugalin opiskelu onnistuu mainiosti myös etäyhteydellä (Kuva: Unsplash / Brooke Cagle)

Millainen portugalin kurssi sopisi sinulle?

Kun portugalin opiskelun aloittaa, on hyvä miettiä, mitä opiskelulta oikeastaan haluaa. Itselleen voi esittää esimerkiksi seuraavat kysymykset:

  • Mikä on nykyinen tasoni ja mille tasolle haluaisin päästä?
  • Mikä on budjettini?
  • Kuinka monta tuntia haluan opiskella? Kuinka usein?
  • Haluanko opiskella kasvokkain vai etäyhteydellä? Yksin vai ryhmässä?

Hyviä syitä portugalin opiskeluun on monia, mutta omia tavoitteita kannattaa aina pohtia. Edellä mainittuja kysymyksiä kannattaa ehdottomasti miettiä, sillä kun niihin tietää vastauksen, on juuri itselle sopivan yksityisopettajan löytäminen helpompaa. Myös tulevan opetuskokonaisuuden suunnittelu helpottuu huomattavasti.

Tavoitteiden ja opiskelutapojen avulla on myös mahdollista määrittää budjetti omalle opiskelulle. Jos esimerkiksi tavoitteena on kehittyä vasta-alkajasta keskitason puhujaksi, on selvää, että opiskelu vie aikaa ja tunteja on otettava useita. Voi esimerkiksi olla, että opettaja suosittelee tunteja pidettävän yksi viikossa kuukausien ajan. Jos taas haluaa oppia hieman perusteita tulevaa lomamatkaa varten, muutama yksittäinen täsmätunti lyhyen ajan sisällä saattaa olla toimiva ratkaisu.

Kapea kuja, jonka päässä roikkuu Portugalin lippu
Jotta kaikki olisi sujuvaa, kannattaa portugalin kurssi suunnitella hyvin ennakkoon (Kuva: Pixabay / Larah Vidotto)

Jos portugalista on jo jonkin verran aiempaa kokemusta, kannattaa ennen yksityistuntien tai -kurssien aloittamista lisäksi pohtia sekä omia olemassa olevia vahvuuksia että kehityskohteita. Kun näitä asioita on miettinyt, voi portugalin yksityisopettaja paremmin räätälöidä opetuksen juuri kyseessä olevalle oppilaalle sopivaksi. Omien taitojen arvioinnin lähtökohtana voi esimerkiksi käyttää tätä perinteistä kielitaidon osa-alueiden jaottelua:

  • Kuunteleminen
  • Lukeminen
  • Puhuminen
  • Kirjoittaminen

Ihmiset usein kokevat vastaanottamiseen eli kuten puhutun ja kirjoitetun kielen ymmärtämisen helpompana kuin kielen tuottamisen itse puhuen tai kirjoittaen. Voi siis esimerkiksi hyvin olla, että portugalinkielisen puheen ymmärtäminen onnistuu jo hyvin, mutta haasteita ilmenee, kun pitäisi itse puhua. Samalla tavoin tekstin ymmärtäminen on usein helpompaa kuin kieliopillisesti hyvän tekstin kirjoittaminen.

Vaikka tuntuisi siltä, ettei oikein tiedä mitä opettajalta pitäisi pyytää tai omien taitojen arviointi muuten vain tuntuu hankalalta, hätä ei ole tämän näköinen! Asiantunteva portugalin kielen opettaja nimittäin osaa havaita kehityskohteet ja mukauttaa opetusta niiden mukaisesti. Lisäksi opettaja voi osata antaa arvion, kuinka monta tuntia tiettyjen asiakokonaisuuksien opiskeluun on hyvä varata.

Joka tapauksessa on syytä huomioida, että yksityisopetus on ajallisesti vain pieni osa opiskelua. Tunti viikossa opettajan kanssa ei yksinään riitä tehokkaaseen oppimiseen, joten suurin osa opiskelutyöstä tehdään itse asiassa omalla ajalla itsenäisesti – portugalin itsenäinen opiskelu on siis erittäin tärkeä osa opintoja! Totuuden nimissä on sanottava, että uuden kielen oppiminen vaatii aina ahkeraa työskentelyä ja matkalla saattaa toisinaan tulla mutkia vastaan. Palkintona saatava kielitaito on kuitenkin kaiken vaivan arvoinen!

Veneitä merenrannassa Porton kaupungin edustalla
Kun vahvuudet ja kehityskohteet tunnetaan, voidaan oppilaalle suunnitella räätälöity portugalin kurssi (Kuva: Unsplash / Nick Karvounis)

Valitse tarpeitasi vastaava portugalin opettaja

Itselle parhaan opettajan löytämiseksi voi joutua näkemään hieman vaivaa, mutta vaivannäkö on ehdottomasti sen arvoista, sillä kuten tiedämme, opettajalla on aivan keskeinen rooli oppimisen kannalta. Kannattaa ensinnäkin miettiä, millainen opettaja olisi itselle paras. Opettajia ja tuutoreita on monenlaisia, joten valinnanvaraa on: opettaja voi esimerkiksi olla yliopistotutkinnon suorittanut, opettajan pedagogiset opinnot suorittanut, kieltä vasta opiskeleva tai jopa äidinkielinen puhuja.

Opettajan kokemus ja koulutus ovat tärkeitä siksikin, että ne yleensä vaikuttavat yksityistunnin hintaan. On ymmärrettävää, että valmistunut opettaja saattaa pyytää korkeampaa hintaa kuin kieltä vasta opiskeleva tuutori. Vuosia tai jopa vuosikymmeniä opettanut voi niin ikään asettaa korkeamman hinnan kuin juuri opetustyöt aloittanut opettaja. Joka tilanteessa tärkeää on löytää hyvä portugalin opetuksen hinta–laatu-suhde.

Käytännössä tämä tarkoittaa omiin tarpeisiin nähden tarkoituksenmukaisen opettajan löytämistä parhaaseen mahdolliseen hintaan. Kyse on siis yksinkertaisesti vain siitä, että tunnin hinta on sopiva ja opettaja tai tuutori tarjoaa itselle sopivantasoista opetusta. Esimerkiksi Superprofissa portugalin opettajia on useita, joten pieni tutkimustyö ja vertailu kannattaa aina.

Kaksi nauravaa henkilöä kannettavien tietokoneiden äärellä
Hyvä portugalin opettaja on paitsi pätevä, myös inspiroiva ja innostava (Kuva: Unsplash / Jason Goodman)

Esimerkiksi jos itse on täysi vasta-alkaja, joka haluaa aloittaa opiskelun aivan alkeista, ei opettajan kokemukselle välttämättä tarvitse asettaa niin tiukkoja vaatimuksia kuin edistyneissä kielen opinnoissa. Jos tarkoituksena on opiskella portugalin perusteita, kuten arkipäivän perussanastoa ja kieliopin perusteita, voi hieman kokemattomammankin tuutorin osaaminen olla täysin riittävää. Toisin sanoen opintojen alkuvaiheessa ei aina tarvitse valita opettajaa kokeneimmasta ja sitä myötä hintavimmasta päästä!

Kun kokemusta ja kielitaitoa on jo karttunut, ja varsinkin jos tavoitteet ovat korkealla, on hyvä valita koulutettu ja kokenut portugalin yksityisopettaja. Jos kieltä opiskelee esimerkiksi tulevaa Portugaliin tai Brasiliaan muuttoa varten, voisi jopa olla hyvä idea hankkia äidinkielinen opettaja, jonka kanssa pääsee harjoittelemaan mahdollisimman autenttisia kielenkäyttötilanteita. Jos on lähtemässä esimerkiksi Brasiliaan, olisi tietenkin hyvä opiskella nimenomaan brasilianportugalia!

Oli oma taso tai tavoite millainen tahansa, on portugalin yksityisopetus aina hyvä valinta, kun kaipaa yksilöllistä ja tehokasta opetusta. Tunnit räätälöidään aina oppilaan tarpeiden mukaisiksi, joten apua voi saada monipuolisesti niin sanaston, kieliopin, ääntämisen kuin kielen kultuuristen ulottuvuuksienkin opiskelussa. Mikä tärkeintä, tunneilta saa arvokasta kokemusta kielen käyttämisestä, mikä lisää itseluottamusta kielen puhujana. Jos portugalin oppiminen kiinnostaa, ota suunnaksi Superprof ja hyppää rohkeasti mukaan!

>

Alusta, joka yhdistää opettajat ja oppilaat

Ensimmäinen tunti ilmaiseksi

Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!

5,00 (1 arvio(t))
Ladataan...

Aleksi

Itselläni on koulutustaustaa journalismin ja kielten parissa. Nykyään sisällöntuotannon tehtävissä.