Kemia on keskeinen aine kaikkien koulutaipaleella. Se liittyy olennaisesti muun muassa fysiikkaan, matematiikkaan ja biologiaan, joten halu pärjätä siinä on täysin luonnollista. Jos siis lapsesi on osoittanut kiinnostusta kemiaa kohtaan ja haaveilee mahdollisista jatko-opinnoista, saa kemiasta hyviä numeroita tai vaihtoehtoisesti kaipaa lisäkertausta, kemian opintoja kannattaa tukea kotoa käsin.

Tarjoamme tässä artikkelissa kuusi tapaa, joilla oman lapsen kemian opiskelua voi tukea kotikonstein. Listan ulkopuolelle jää luonnollisesti paljon eri keinoja, jotka voivat helpottaa opiskelua, mutta tavoitteenamme on tarjota keinoja kaikenlaisille oppijoille.

Itse- ja kotiopiskelussa tulee ottaa huomioon oppilaan ikä ja taitotaso; osa suosituksista sopii paremmin yläasteikäisille, toiset taas ala-astelaisille, ja jotkut esitellyt kemialliset kokeet voivat vaatia aikuisen läsnäoloa ja perehdytystä. Kokeilkaa siis rohkeasti eri tapoja ja nostakaa siten kemian opiskelumotivaatio kattoon.

Parhaat opettajamme saatavilla aiheessa Kemia
Noora
5
5 (5 arvostelua)
Noora
10€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Milla
Milla
15€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Krista
Krista
20€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Luukas
Luukas
18€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Jenni
Jenni
15€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Thao mi
5
5 (3 arvostelua)
Thao mi
35€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Iida
Iida
15€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Hanna
Hanna
25€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Noora
5
5 (5 arvostelua)
Noora
10€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Milla
Milla
15€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Krista
Krista
20€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Luukas
Luukas
18€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Jenni
Jenni
15€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Thao mi
5
5 (3 arvostelua)
Thao mi
35€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Iida
Iida
15€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Hanna
Hanna
25€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Hyppää kyytiin!

1. Perusteiden vahvistaminen

Kemia on monitahoinen oppiaine, joka sisältää lukuisia erikoisaloja ympäristökemiasta biokemiaan ja kliiniseen kemiaan. Erikoistumiset tulevat usein kysymykseen vasta varsinaisissa kemian tutkinto-opinnoissa, joten kemian kotiopinnot keskittyvät usein perusteisiin ja niiden hallintaan.

Jos lapsi ei ole vielä koulussa, kotona voi keskittyä kemian hauskaan puoleen ja kiinnostuksen kehittämiseen. Tämä voi onnistua esimerkiksi katsomalla yhdessä kemiallisten reaktioiden videoita netistä, tekemällä yksinkertaisia kokeita kotona tai esimerkiksi tiedelelujen avulla.

Koulu-uran alkupuolella tulevia kemian opintoja voi tukea erityisesti matematiikkaan panostamalla, sillä se tulee muodostamaan keskeisen osan 5. luokalla alkavista kemian ja fysiikan opinnoista. Vanhempana yksinkertainen keino on auttaa lasta kotiläksyjen tekemisessä. Jos taas kemian opinnot ovat jo alkaneet, jo opitun kertaaminen sekä tuleviin aiheisiin ennalta perehtyminen ovat hyviä vaihtoehtoja.

Jos oma aika tai osaaminen ei riitä kemiassa auttamiseen, sen voi tehdä myös yksityisopetuksen avulla. Tärkeää kuitenkin on, että kemiaa kohtaan luodaan positiivinen ja mielenkiintoinen kuva jo nuorena, ja matematiikan hallinta luo vahvan pohjan kemian opinnoille.

Ikinä ei ole liian myöhäistä kehittää omaa osaamistaan, vaikka kemian opinnot olisivat jo pidemmällä. Matematiikassa ja kemiassa jo opitun kertaaminen on tärkeää uuden tiedon omaksumisessa, joten siitä kannattaa aloittaa, jos kemia tuntuu vaikealta.

Kissa nukkumassa fysiikan tekstikirjan vieressä
Kertaaminen voi tuntua uuvuttavalta, joten sitä kannattaa tehdä osa-alue kerrallaan ja pienissä erissä. (Kuva: Unsplash/Dimitry B)

2. Kemiaan liittyvien sarjojen katsominen

Digiajalta on mahdoton juosta karkuun, joten siitä kannattaa ottaa kaikki mahdollinen irti. Tablettien, puhelinten ja tietokoneiden tuijotus yhdistetään usein negatiivisiin asioihin, mutta niitä voi käyttää myös oppimistarkoituksiin. Opettavaiset sarjat ovat loistavia erityisesti kemian opintojen alkuaskelilla, ja ne ovat sellaisessa muodossa, jota oppilaat ahmivat vapaa-ajallaan jo valmiiksi.

Esimerkiksi Yle tarjoaa monenlaisia sarjoja ja tietopaketteja, joita voi katsoa kotoa käsin. Esimerkiksi Tiedealus tarjoaa alakouluikäisille tietoa siitä, mistä maailma on tehty. Pikku Kakkosen Tiedonjyvä esittelee puolestaan monenmoisia kemiallisia kokeita, jotka sopivat pienimillekin koululaisille, ja yläasteikäiset voivat perehtyä esimerkiksi lähtöaineisiin, sähkökemiaan, reaktiivisuuteen ja magnetismiin Tiedepankin avulla.

Kaikki Ylen nuorille tarkoitetut materiaalit ovat lyhyitä ja sopivat siksi arjen vilskeeseen ilman, että ne tuntuvat varsinaiselta opiskelulta.

Parhaat opettajamme saatavilla aiheessa Kemia
Noora
5
5 (5 arvostelua)
Noora
10€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Milla
Milla
15€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Krista
Krista
20€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Luukas
Luukas
18€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Jenni
Jenni
15€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Thao mi
5
5 (3 arvostelua)
Thao mi
35€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Iida
Iida
15€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Hanna
Hanna
25€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Noora
5
5 (5 arvostelua)
Noora
10€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Milla
Milla
15€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Krista
Krista
20€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Luukas
Luukas
18€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Jenni
Jenni
15€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Thao mi
5
5 (3 arvostelua)
Thao mi
35€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Iida
Iida
15€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Hanna
Hanna
25€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Hyppää kyytiin!

3. Lapsille sopiva kotisetti

Lapsen voi saada innostumaan kemiasta myös oman kotisetin avulla. Ne eivät ole tarkoitettu pelkästään kemistin leikkejä varten, vaan ne opettavat samalla kemian perusperiaatteista ja kemiallisista prosesseista.

Ne eivät ole myöskään kovinkaan kalliita tai vaadi paljoa tilaa – pelkkä pöytätaso riittää. Monet kaupat myyvät valmiita settejä, mutta esimerkiksi mikroskoopin, dekantterilasin ja testiputkia saa ostettua helposti myös erikseen.

Kotisettiä hankkiessa tulee luonnollisesti miettiä lapsen taitotaso sekä niillä tehtävien kokeiden turvallisuus. Valmiiden settien etuna on kattavat käyttöohjeet, selkeä ikähaarukka sekä lukuisat mukana tulevat kokeet.

Katsotaan seuraavaksi, minkälaisia hauskoja kokeita kotona voi tehdä.

4. Hauskat kemialliset kokeet kotona

Kotisetin teho perustuu kemian ihmeellisyyteen ja hauskuuteen. Erilaiset reaktiot ja kaavat voivat vaikuttaa kovin tylsiltä oppikirjan sivuilla, mutta käytännössä ne voivat hämmästyttää ja jäädä sitä kautta mieleen. Ne rohkaisevat lasta myös kokeilemaan ja yhdistelevät teorian käytäntöön, mikä voi motivoida ja tehostaa oppimista.

Moni on varmasti nähnyt videon ruokasoodan ja etikan reaktiosta syntyvästä kemiallisesta "tulivuorenpurkauksesta". Tämän lisäksi kotona pystyy helposti tekemään esimerkiksi löllölimaa maissijauhoja ja vettä sekoittamalla.

Kotikokeiden hienous nojaa niiden helppouteen: ne vaativat usein vain muutaman kodin perusraaka-aineen, eikä niiden tekemiseen tarvita hienoa laboratoriota. Kokeet auttavat myös ymmärtämään kemian perusteita ja sitä, miten yksittäiset ainesosat reagoivat toisiinsa ja synnyttävät siten ties minkälaisia reaktioita.

Jos haluat tehdä jo klassikoksi muodostuneen minttupastillin ja kolajuoman yhdistelmästä syntyvät purkauksen, suosittelemme sen tekemistä ulko-oloissa, jotta vältyt suursiivoukselta.

Mikäli kaikki yksinkertaisimmat kokeet ovat käyneet jo tylsiksi, Aalto yliopiston sivuilta löytyy monia hieman haastavampia kotikokeita katuliitujen ja muovin tekemisestä pimeässä hohtavaan booliin.

Lapsi valkoisessa takissa ja suojalaseissa hyöryävän metalliämpärin edessä
Kotikokeiden tekeminen ei vaadi paljoa aikaa, ja ne voivat herättää lapsen kiinnostuksen kemiaa kohtaan. (Kuva: Unsplash/YY TEOH)

5. Tietotaidon kasvattaminen kirjojen avulla

Koulukirjoista oppimisella koitetaan tuoda yhä enemmän ja enemmän vaihtoehtoisia oppimismuotoja, mutta oppikirjojakaan ei tulisi sivuuttaa täysin.

Kemian oppikirjat eivät tarkoita automaattisesti monimutkaisia kaavoja tai vaikeaselkoista tekstiä.

On olemassa lukuisia kemiaa käsitteleviä kirjoja eri ikäisille oppijoille, ja ne voivat esitellä esimerkiksi kemiallisia muutoksia ja reaktioita, erilaista ja hauskaa tiedettä tai vaihtoehtoisesti kemian perusteita hauskalla tavalla.

Esimerkiksi Elämyksiä kemiasta on suunniteltu varhaiskasvatusta ja esiopetusta varten, ja se tarjoaa vinkkejä ja helppoja kemiallisia kokeita 5–6-vuotiaille. 6–9-vuotiaille suunnattu Ihanan iljettävät tiedekokeet tarjoaa puolestaan tahmeaa ja hauskaa tiedettä koululaisille – kuten kirjan kuvaus osuvasti kertoo, tieteen tekeminen ei vaadi aina valkoisia takkeja ja putipuhdasta laboratoriota. Myös Tiedeleikkejä pikkututkijoille on erinomainen vaihtoehto, sillä se kannustaa ja tarjoaa mahdollisuuksia tutkia, kokeilla, ratkaista ongelmia ja oivaltaa yhdessä, ja sen tutkimuksia voi tehdä sekä kotona että ulkona.

Kuten esimerkeistä käy ilmi, kirjat on usein suunniteltu tietylle kohderyhmälle, joten kannattaa aina tarkistaa, että valittu teos osuu oman lapsen ikähaarukkaan.

Kolme keltaista ilmapalloa, joissa on hymynaama
Sähkövaraukseen ja -kenttään voi perehtyä esimerkiksi ilmapallojen avulla. (Kuva: Unsplash/Tim Mossholder)

6. Kiinnostuksen herättäminen

Viimeinen vinkki ei liity niinkään kotikonsteihin vaan yleiseen oppimiseen, ja se nitoo aikaisemmat vinkin yhteen. Oli kyseessä sitten kotikokeiden tekeminen, mielenkiintoisten sarjojen katsominen tai visiitti Tiedekeskus Heurekaan, ne voivat kaikki osaltaan lisätä kiinnostusta kemiaa kohtaan. Ne voivat esimerkiksi

  • auttaa lasta oppimaan kemian eri osa-alueista.
  • auttaa lasta ymmärtämään, että kemia ei ole pelkkä teoreettinen tiede, vaan sillä on vahvoja kytköksiä arkeen.
  • tukea lapsen yleistä osaamista ja sitä kautta koulussa tapahtuvaa opetusta.

Iso osa oppimisesta nojaa opiskelumotivaatioon, eikä sillä ole juurikaan väliä, mistä se on peräisin, kunhan sitä riittää. Yhdelle kemia on hauskuutta kokeiden muodossa, toiselle se tarjoaa vastauksia mitä mielenkiintoisimpiin kysymyksiin ja kolmas saa siitä hyviä numeroita koulussa matematiikkaan panostamisen ansiosta. Oli syy mikä tahansa, jokaisen tulisi yrittää löytää keinoja, joilla kiinnostus kemiaa kohtaan herää ja pysyy yllä.

Toivottavasti joku keinoista siis tarjoaa sopivaa inspiraatiota ja rohkaisee lasta kemian opiskeluun. Mikäli ne eivät oikein osu omalle kohdalle tai sitten oma tietotaito ei riitä lapsen tukemiseksi, kannattaa harkita yksityisopetuksen mahdollisuutta. Superprof tarjoaa monia ammattitaitoisia kemian tuutoreita, jotka tarjoavat mielellään apua erilaisiin kemiaan liittyviin ongelmiin sekä paikan päällä että etänä.

>

Alusta, joka yhdistää opettajat ja oppilaat

Ensimmäinen tunti ilmaiseksi

Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!

5,00 (1 arvio(t))
Ladataan...

Markus

Kieli-intoilija, kääntäjä ja sisällöntuottaja, jonka intohimoja ovat erityisesti kielet, kulttuurit ja urheilu.