Maalaustaiteen kenttä on muuttunut historian aikana paljon. Kaikki sai tiettävästi alkunsa kymmeniä tuhansia vuosia sitten, kun ihmiset alkoivat maalata luolien seiniin. Sen jälkeen maalaustaiteessa on muuttunut niin aiheet, tavat kuin välineetkin, ja tämä artikkeli esittelee maalaustaiteen historiaa länsimaissa.
Esihistoriallinen maalaustaide
Maalaustaiteella on pidemmät juuret kuin monet ajattelevat. Eräiden tutkijoiden mukaan vanhimmat luolamaalaukset ovat jopa 40 000 vuotta vanhoja, mikä tarkoittaisi, että ensimmäiset luolamaalarit saattoivat olla neandertalinihmisiä!
Luolamaalaukset yhdistetään kuitenkin vahvinten ns. Madeleinen kulttuuriin eli noin 21 000–13 000 vuoden taakse – todennäköisesti siksi, että maalauksia on löydetty tältä jaksolta eniten. Vanhimmat löydetyt maalaukset olivat kädenjälkiä, mutta yleisin maalausaihe oli eläimet, kuten biisonit ja hevoset.
Maalauksissa käytettiin maasta tuttuja värejä eli punaista, mustaa ja ruskeaa. Niitä maalattiin usein luolan seinämien kuoppiin, kohoumiin ja koloihin, mikä toi niihin lisää syvyyttä ja jopa kolmiulotteisuutta. Iso osa maalauksista on löydetty Espanjasta ja Ranskasta, jonka Lascaux'n luolat ovat suosittu matkakohde.
Miksi luolamaalauksia oikein tehtiin? Tutkijat ovat keksineet sille monia syitä. Joskus uskottiin, että ne olivat luolien koristeita. Erään teorian mukaan niiden uskottiin tuovan metsästysonnea. Eläimet saatettiin nähdä myös mytologisina olentoina.
Esihistoriallisten asioiden tutkimisessa piilee yksi iso mutta: niistä ei tiedetä juuri mitään. Mitä vieraampi jokin asia on, sitä helpommin siihen liittää omia uskomuksiaan. Esihistoriallinen taide saattoi siis olla hyvinkin erilaista kuin nykyään luullaan, ja maalaustaidettakin on saattanut olla ennen luolamaalauksia – maalaukset eivät vain ole säilyneet.
Kehitä maalauksen taitojasi Superprofilla - maalauskurssit yksityisopettajan kanssa.
Korkeakulttuurien synty
Seuraavat suuret taiteen aallot löytyvät ensimmäisistä korkeakulttuureista eli Mesopotamiasta ja muinais-Egyptistä, useampien tuhansien vuosien takaa ennen ajan laskun alkua. Molempien kulttuurien taide tunnetaan erityisesti arkkitehtuurista, veistoksista ja kohokuvataiteesta, mutta maalauksellakin oli niissä tärkeä rooli.
Muinais-Egyptissä oli esimerkiksi tapana koristella rakennuksia ja veistoksia kirkkain värein, ja temppeleihin maalattiin seinämaalauksia. Muinaisegyptiläinen maalaustaide linkittyy vahvasti myös silloiseen kirjoitustapaan eli hieroglyfeihin, jotka olivat pohjimmiltaan symboleja.
Muinais-Egypti rakentui hallitsijoiden ja jumalten ympärille, joten ne olivat myös vahvasti taiteessa läsnä. Maalaukset olivat yleisiä esimerkiksi haudoissa, sillä niiden uskottiin helpottavan kuolemanjälkeistä elämää. Hautamaalauksissa kuvattiin muun muassa matkaa tuonpuoleiseen ja tuonpuoleisen jumalia.
Maalauksia löytyi myös palatsien ja temppeleiden seiniltä. Maalaamisessa käytettiin usein maasta löytyviä mineraaleja, mikä vaikutti maalareiden värivalikoimaan. Yleisimpiä olivat punainen, keltainen, vihreä, valkoinen ja musta, mutta sinistäkin saatiin eri ainesosia sekoittamalla.
Muinaisegyptiläinen maalaustaide on säilynyt verrattain hyvin, sillä hautakammiot ja temppelit olivat usein viileitä ja kuivia. Mesopotamialaisia maalauksia on säilynyt vähemmän, mutta sielläkin seinämaalaukset ja maalatut patsaat olivat yleisiä.
Löydä maalauskurssi Helsinki Superprofilta!
Antiikkia, antiikkia
Maalaustaiteella oli tärkeä rooli myös antiikin-Kreikassa ja Rooman valtakunnassa, mutta niistä ei tiedetä yhtä paljoa kuin monista muista taiteenlajeista. Antiikin ajoilta on säilynyt lähinnä keramiikkaa, ja monelle tuleekin Antiikin maalaustaiteesta ensimmäisenä mieleen punamustaksi maalatut vaasit ja ruukut.
Tiedetään siitä kuitenkin jotakin, kuten se, että puulevyille maalaaminen yleistyi antiikin-Kreikassa. Tästä on säilynyt muutamia esimerkkejä, esim. Pitsán taulut.
Maalausten yleisimpiä aiheita olivat ihmiset, eläimet sekä uskonnolliset tarinat ja tapahtumat. Yksi esimerkki tästä löytyy makedonialaisesta kuninkaallisesta hautakammiosta, jonka seinällä on maalaus Persefonen sieppauksesta. Siinä alamaailman jumala Haades sieppaa Persefonen hevoskärryillään, kun tämän äiti Demeter katselee vierestä.
Maalauksen yksityiskohdat – aina Haadeksen kiharoita myöten – osoittaa sen, kuinka pitkälle maalaustaide oli kehittynyt, ja antiikin-Kreikassa kehitys vain jatkui. Ns. arkaaisella kaudella (700–480 eaa.) ihmiset olivat maalauksissa ja patsaissa melko jäykkiä ja suoraselkäisiä, kun taas klassisella kaudella (489–323 eaa.) niihin tuli rentoutta ja lisää yksityiskohtia.
Viimeisellä eli hellenistisellä kaudella (323–30 eaa.) taiteen aihepiiri puolestaan kasvoi. Aiemmin taide oli keskittynyt lähinnä johtajiin, sotilaisiin ja jumaliin, mutta nyt myös tavantallaajat yleistyivät taiteessa. Aluevaltaukset toivat taiteilijoille myös jatkuvasti uutta materiaalia maalattavaksi ja veistettäväksi. Tämän myötä yleistyi myös maisemien kuvaus, joka oli aiemmin loistanut poissaolollaan.
Roomalainen maalaustaide sai paljon vaikutteita antiikin-Kreikasta, ja se on monella tapaa sen jälkeläinen. Se tunnetaan erityisesti hulppeista freskoista ja seinämaalauksistaan, jotka toivat moniin huviloihin suuruuden tuntua.
Rooman valtakunnan alaisesta Egyptistä on säilynyt myös puulevyille maalattuja muumiomuotokuvia, jotka kiinnitettiin muumioitujen vainajien kasvojen päälle. Nämä ovatkin parhaiten säilynyt osa antiikin ajan taulumaalausta.
Kaipaisitko yksityisopetusta maalauksen parissa? Löydä itsellesi maalauskurssi Turku!
Keskiaika ja kirkko
Rooman valtakunta sortui 400-luvulla, mitä seurasi parinsadanvuoden pituinen suvantovaihe. Sen jättämää aukkoa tuli täyttämään kristinusko, ja keskiajan (n. 500–1400) taide rakentuikin pitkälti uskonnon ympärille. Maalaustaide oli melko pieni osa arkea, ja kun sitä tehtiin, se liittyi tavalla tai toisella kirkkoon:
- Keskiajan maalaustaiteen yleisin muoto oli kirjamaalaus, jossa uskonnollisia tekstejä koristeltiin pienillä maalauksilla ja ornamenteilla.
- Kirkkoihin tehtiin lasimaalauksia, jotka kuvasivat uskonnollisia henkilöitä ja tapahtumia.
- Rakennusten sisäseiniä peitettiin maalauksilla, jotka kuvasivat Raamatun kertomuksia. Maalauksilla oli opettavainen rooli, sillä harva osasi tuolloin lukea tai kirjoittaa.
- Kirkkojen seiniin ja kattoihin maalattiin freskoja kuvaamaan Raamatun tapahtumia.
Vaikka taiteen kenttä oli keskiajalla melko yksipuolinen, se kehittyi paljon. Hellenistisellä kaudella keksitty mosaiikkitekniikka otti huomattavia harppauksia eteenpäin, ja mosaiikkeja tehtiin kirkkojen lisäksi myös muihin rakennuksiin, joiden seiniä ei voinut maalata tai muuten koristella.
Myös freskojen suosio kasvoi, ja niitä suosittiin säilyvyyden vuoksi: freskot maalattiin kostealle kalkkilasipinnalle, joten siitä tulee ”osa seinää” maalin kuivuessa. Freskotekniikka oli käytetty jo ennen keskiaikaa, mutta tuolloin se yleistyi, ja pian siitä tuli suosituimpia maalausmuotoja kaikkialla Euroopassa.
Maalauskurssi Jyväskylä voisi myös olla hyvä vaihtoehto!
Renessanssi ja maalaustaiteen revoluutio
Renessanssi tarkoittaa ranskaksi uudelleensyntymää, ja sitä se oli myös maalaustaiteelle. Taiteilijat alkoivat ottaa etäisyyttä kirkonmenoihin ja maalata ympäröivää maailmaa.
Samaan aikaan ihmiset kiinnostuivat tieteestä ja klassisista lähteistä, mikä puski myös taidetta eteenpäin. Malliesimerkki tästä on italialainen Leonardo da Vinci, joka analysoi tieteen avulla ihmisen anatomiaa, mikä johti uudenlaisiin maalauksiin ja veistoksiin.
Suuria harppauksia otettiin myös maalaustekniikassa ja materiaaleissa: öljyvärien keksiminen toi maalaamiseen uusia ja rikkaampia värejä, mikä helpotti ympäristön todenmukaista kuvaamista. Samoihin aikoihin alettiin myös siirtyä puupaneeleista kankaisiin, mikä teki maalaamisesta halvempaa.
1500-luku olikin monessa mielessä maalaustaiteen kulta-aikaa. Monet mestaritaiteilijoista olivat da Vincin maamiehiä, kuten Sandro Botticelli, Rafael, Michelangelo, Fra Angelico, Andrea Mantegna ja Tintoretto. Huippumaalareita löytyi kuitenkin ympäri Eurooppaa, muun muassa Lucas Cranach vanhempi, Pieter Bruegel vanhempi ja Matthias Grünewald.
Siinä missä 1500-luvun ”korkeassa renessanssissa” korostuivat tasapainoiset sommitelmat ja rauhallisuus, sen vastaliikkeeksi syntyi manerismi, joka korosti epävakautta, epäilystä ja keinotekoisuutta. Tämä merkkasikin taiteen renessanssin loppua ja siirtymistä barokkiin.
Barokki ja rokokoo
Barokki oli renessanssin rinnalla dramaattista, teatraalista, tunteita herättävää ja dynaamista. Tämä onnistui muun muassa vahvojen kontrastien, syvien värien sekä varjojen ja valojen avulla.
Tässä muutamia barokin suurimpia taidemaalareita:
- Caravaggio
- Rembrandt
- Rubens
- Velázquez
- Poussin
- Georges de la Tour
- Vermeer
Erityisesti Caravaggion teokset kuvastavat barokkityyliä hyvin. Ne kuvaavat usein synkkiä ja traagisia kohtauksia, joissa taiteilija leikittelee valolla ja varjolla. Barokkitaide ja Caravaggio yhdistetään usein charoscuro-tekniikkaan, joka antaa maalaukselle kynttilänvalon vaikutelman.
Barokki sai 1700-luvulla haastajan rokokoosta, joka oli sen kevyempi ja eroottisempi versio. Siitä kasvoi Euroopan ykköstyyli, ja sitä käytettiin erityisesti huonekaluissa ja sisustuksessa, muun muassa kuninkaallisissa hoveissa ja aatelistossa. Watteau, Chardin ja Fragonard olivat kaikki rokokoon kärkiedustajia.
Kehitä taitojasi maalauksen parissa, maalauskurssi Tampere.
Uusklassismista realismiin
1800-luku oli taiteessa myrskyisää aikaa. Taidesuuntauksia ja liikkeitä tuli oikealta ja vasemmalta, ja samalla se oli yksi taidehistorian tärkeimmistä vuosisadoista.
Uusklassismi
1700-luvun loppupuolella monet taiteilijat alkoivat kaivata yksinkertaisimpia aikoja. Barokin synkkyys ja rokokoon kevytkenkäisyys olivat ajaneet heidät pisteeseen, jossa klassinen maalaustaide tuntui houkuttelevalta. Antiikin tyyli toimikin mallina taiteilijoille, jotka halusivat palata taiteen juurille.
Tätä uusklassismin liikettä vauhditti myös Pompeijissa tehdyt arkeologiset löydökset: antiikin taidetta haluttiin arvioida uudelleen ja sen perintöä haluttiin elvyttää. Tämä liike pohjusti tietä romantiikalle, joka oli yksi taidehistorian tärkeimmistä suuntauksista.
Romantiikka
Romantiikka syntyi vastareaktiona kahdelle asialle:
- 1700-luvun valistusajalle ja sen rationalismille
- uusklassismille ja antiikin sääntöjen ihannoinnille
Maalaustaiteessa romantiikka ei tarkoita tietynlaista tyyliä vaan ennemmin ajattelutapaa tai asennetta. Romantiikan ajan taidemaalarit, kuten Eugène Delacroix, Théodore Géricault ja Francisco de Goya, halusivat herättää suuria tunteita, melankoliaa, mielikuvitusta ja ihmisen suhdetta luontoon.
Tauluja maalattiin niin jylhistä maisemista kuin myrskyisistä meristä, luonnonkatastrofeista ja vallankumouksistakin. Tällöin kiinnostuttiin myös kansallisista myyteistä ja legendoista, mikä sopi 1800-luvulla monessa paikkaa heränneeseen kansallisaatteeseen.
Monet taiteilijat kuvasivat myös ihmiselämän katoavaisuutta, ja yksi romantiikan keskeisiä teemoja olikin kuvata ihmisen pienuutta luontoäidin ja muun maailman rinnalla.
Realismi
1800-luvun puolessa välissä romantiikka sai haastajan realismista. Menneiden aikojen haikailu, mielikuvitus ja suuret tunteet saivat väistyä arjen todellisen kuvauksen tieltä, mikä johtui muun muassa yhteiskunnan kehityksistä, luokkaeroista ja teollistumisesta.
Realismin tavoitteena oli kuvata ympäröivää maailmaa juuri sellaisena kuin se on – ilman krumeluureja tai kaunistelua. Parhaat realismin ajan maalaukset ovatkin kuin valokuvia. Kun valokuvaus yleistyi vuosisadan lopulla, taiteilijoiden ei enää tarvinnut kuvata näkemäänsä realistisesti, joten taiteessa alkoi puhaltaa uudet tuulet.
Modernismiin ja sen yli
1800-luvun lopulla taiteen kentällä siirryttiin modernismiin. Se ei kuitenkaan viittaa tiettyyn tyyliin, kuten romantiikka tai realismi, vaan se kuvaa 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkupuolen monia suuntauksia.
Realismia pidetään yhtenä modernismin ensimmäisistä liikkeistä, ja tässä muutamia muita, jotka syntyivät kaikki 1800-luvun lopun Ranskassa:
- Impressionismin tavoitteena oli ikuistaa tietty hetki, mikä tarkoitti yksityiskohtien ja sommittelun unohtamista (esim. Claude Monet).
- Naturalismi oli realismin äärimuoto, joka halusi kuvata maailmaa mahdollisimman tarkasti – myös sen rumuutta (esim. Jules Bastien-Lepage).
- Neoimpressionismi halusi kehittää impressionistien tekniikoita korostamalla värejä, tarkkuutta ja loogisuutta (esim. Georges Seurat).
- Symbolismi halusi kuvata verhon takana piileviä ajatuksia ja mielikuvia, ei arjen harmautta ja todellisuutta (esim. Gustav Klimt).
Tästä päästäänkin 1900-luvulle, jossa ismijuna jatkaa puksuttamistaan:
- Ekspressionismi korosti taiteilijan omia tunteita sekä voimakkaita värejä ja aiheita (esim. Vincent van Gogh).
- Dadaismi oli taiteen kapinaliike, joka halusi kyseenalaistaa taidetta, rikkoa sääntöjä ja ärsyttää (esim. Marcel Duchamp).
- Kubismi rikkoi kuvattavan asian palasiksi ja kokosi sen uudelleen, jolloin maalauksesta tulee moniulotteinen ja vinksahtanut (esim. Pablo Picasso).
- Surrealismi halusi kuvata tiedostamatonta sielunelämää ja unenomaisuutta (esim. Salvador Dalí).
1900-luku oli siis täynnä ismejä, eikä tässä ollut niistä edes kaikkia. Monet suuntauksista linkittyivät politiikkaan ja ajoivat tiettyä poliittista agendaa, mitä alettiin kyseenalaistamaan 1970-luvulla.
Näin siirryttiin postmodernismin puolelle, jossa kaikki on mahdollista. Taiteilijoilla on vapaat kädet tehdä juuri sellaista taidetta kuin he haluavat, ja katsojille annetaan vapaat kädet tulkita taideteoksia haluamallaan tavalla.
Tämä oli pikakatsaus maalaustaiteen suuriin aaltoihin, mutta niitä ei kannata ajatella näin selvärajaisina kokonaisuuksina. Eri taideliikkeet vaikuttivat eri maissa eri tavoin ja eri aikaan, eikä antiikista siirrytty keskiajalle sormia napsauttamalla. Muutokset olivat monin paikkoin hitaita, ja maalauksia tehtiin myös päätyylisuunnan ulkopuolella.
Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!
Ladataan...
