Luovilla aloilla palkka-asiat ovat melko herkkä aihe. Iso syy tähän on se, että kaikki eivät pidä taiteilijoita ”oikeina ammattilaisina”. Taiteilijoiden ja muusikoiden palkkiot vaihtelevat myös niin paljon, että paikkansapitäviä arvioita on vaikea antaa.
Tienesteihin vaikuttaa myös muusikoiden värikäs työnkuva: yksi voi tienata keikkailevana artistina, toinen studiomuusikkona, kolmas opettajana ja neljäs näiden yhdistelmänä. Ammattikitaristeille ei siis ole ”peruspalkkaa”, vaan tienestit riippuvat useasti suosiosta ja musiikin kulutuksesta.
Päätimme kuitenkin ottaa haasteen vastaan ja esitellä ammattikitaristin mahdollisia tienestejä. Luvut ovat yksittäisesimerkkejä ja karkeita arvioita, joten niitä ei kannata ottaa automaationa. Muusikkona tienaaminen on kovan työn takana, ja todellisuudessa monet joutuvat tekemään soittamisen sivussa muita hommia.
Etsi itsellesi kitaratunnit Helsinki!
Kitaransoiton opettaja
Aloitetaan siitä varmimmasta vaihtoehdosta eli musiikin opettamisesta.
Monet ammattimuusikot tarjoavat keikkailun ohella soittotunteja, ja joillekin ne ovat jopa tärkein tulonlähde. Jos opetusta tarjoaa yksityisopettajana, hinnat saa yleensä päättää itse – paitsi jos on yksityisopetusfirman leivissä, jolloin tunneille tai kursseille voi olla ennalta määrätty hinta.
Yksittäisen tunnin hintaan vaikuttavat monet asiat, kuten opetuspaikka, opettajan pätevyys, oppilaiden taitotaso ja työkokemus. Jos otetaan Superprof suurennuslasin alle, kitaranopettajien keskihinta on 32 euroa tunnilta: edullisimmillaan 15 euroa ja kalleimmillaan 60 euroa.
Käytetään 32 euron keskihintaa esimerkkinä: jos tunteja on 5 päivässä 5 päivänä viikossa, kuukausitulot ovat bruttona (ennen veroja) 3 200 euroa. Paljonko tästä jää käteen riippuu pitkälti yritysmuodosta ja tuntien toteutuksesta.
Tunteja hinnoitellessa ei kuitenkaan kannata tuijottaa pelkästään tuntihintaan vaan kokonaistyömäärään. Jos 20 euron tuntia ei tarvitse suunnitella, tuntipalkka on sama kuin 40 euron tunnilla, jonka suunnitteluun menee tunti.
Musiikinopettajana voi tietysti työskennellä myös koulumaailmassa. Sielläkin palkkoihin vaikuttavat monet asiat, kuten sektori (julkinen vai yksityinen), opetustaso sekä koulutustausta. Musiikinopettajien peruspalkka pyörii 3 000 euron molemmin puolin koulun/opiston mukaan, mutta silloin fokus ei aina ole kitarassa.
Opettajien palkkoihin vaikuttaa myös vastuut, kokemuskuukaudet sekä eri lisät, jotka vaihtelevat työtehtävien välillä.
Löydä itsellesi sopiva yksityisopettaja, kitaratunnit Turku!

Keikkaileva muusikko
Monen unelma on työllistää itsensä keikkailevana muusikkona, ja sen osalta peruspalkkoja on mahdoton antaa: suositummat artistit vetävät suurempia yleisöjä ja saavat sitä kautta enemmän rahaa.
Muusikkojen liiton mukaan yhden ravintolakeikan palkkio on karkeasti 200 euroa per soittaja. Tämä voi kuulostaa maallikolle oikein reilulta korvaukselta, mutta tässä pitää huomioida se, kuinka paljon keikan valmistelu ja harjoittelu vie aikaa.
Jos 200 euron keikkatahdilla haluaa 3 000 euron kuukausitulot, keikkoja pitää tehdä kuukaudessa 15 kappaletta eli käytännössä joka toinen päivä. Totuus on kuitenkin se, että keikoista ei aina makseta 200 euroa per naama, vaan palkkio riippuu täysin keikan tilaajasta.
Tässä törmääkin siihen ongelmaan, että kaikki eivät pidä muusikkoutta ”oikeana” ammattina: monen on helpompi maksaa 100 euroa tunnin autonkorjauksesta kuin tunnin keikasta. Jos yhtye on kuitenkin suosittu, tilanne on toinen.
Esimerkiksi Children of Bodom -yhtyeen edesmennyt laulaja-kitaristi Alexi Laiho tienasi 2000-luvulla keskiarvolta noin 100 000 euroa vuodessa. Tässä pitää toki huomioida biisinkirjoitus- ja tekijänoikeustulot ynnä muut, mutta luvut ovat joka tapauksessa korkeat.
Nightwishin keulahahmo, kosketinsoittaja Tuomas Holopainen tienasi vuonna 2022 puolestaan yli 350 000 euroa. Jos katsotaan vain Suomessa keikkailevia ykköskorin artisteja, paras esimerkki on Haloo Helsinki (vuodelta 2017):
- Laulaja Elli Haloo tienasi suurimman potin, yli 180 000 tuhatta.
- Kitaristi Leo Hakanen tienasi reilut 125 000.
- Muut jäsenet tienasivat hieman vähemmän, 85 000–100 000, mikä on sekin kelpo määrä.
Superprofilta löydät useita opettajia - kitaraopetus Espoo!

Suomalaisilla indie-artisteilla vuositulot keikkuvat yleensä 30 000–50 000 välimaastossa, mutta jotkut tienaavat myös vähemmän (ja toiset enemmän). Muutamina esimerkkejä vuodelta 2023:
- Pehmoaino: 44 000
- Antti Autio: 34 000
- Litku Klemetti: 38 000
- Ringa Manner (Ruusut): 18 000
- Lyyti: 15 000
Näistä kaikki ovat myös biisinkirjoittajia ja yhtyeidensä kasvokuvia, joten bändin jäsenet tienaavat varmasti vähemmän. Miten luvut vertautuvat kansainväliseen musiikkikenttään? Palkkojen vertailu on eri maiden välillä hieman turhaa, sillä elinkustannuksissa on suuria eroja, mutta tässä pari esimerkkiä:
Yhdysvaltalaissivusto ZipRecruiterin mukaan ammattikitaristin keskitulot ovat noin 71 500 dollaria eli noin 65 000 euroa vuodessa. Koko tienestihaarukka on 25 000–179 000 dollaria (22 900–163 000 euroa).
Niin ikään yhdysvaltalaisen Salary.comin arviot ovat maltillisemmat:
- Keskipalkkiot 51 000 dollaria (47 000 euroa)
- Palkkiohaarukka 33 800–62 200 dollaria (31 000–57 000 euroa)
Jos näitä puolestaan vertaa Palkkavertailu.comin tilastoihin, muusikon keskipalkaksi on laskettu 46 palkan perusteella reilut 2 800 euroa, mikä on vuositasolla noin 33 600 euroa. Sivustolla kuka tahansa pystyy syöttämään omat palkka-/palkkiotietonsa, joten se ei ole luotettavimmasta päästä – varsinkaan tällä otannalla.
Palkkavertailun 46 syötettyä palkkaa jakautuvat kuitenkin melko tasaisesti kolmeen eri ryhmään:
- 1 200–1 800 €/kk (11 kpl)
- 1 800–2 400 €/kk (11 kpl)
- 2 400–3 000 €/kk (10 kpl)
Vaikka siis keskiarvo ei olisi kaikkein luotettavin, se on varma, että hajontaa on. Etsi siis itsellesi kitaratunnit Tampere!

Haluatko rakentaa uraa ammattikitaristina? Tutustu Superprofin vinkkeihin!
Sessio/studiomuusikko
Kitaristina voi elättää itsensä muutenkin kuin opettamalla tai tietyn bändin jäsenenä, kuten sessio- tai studiomuusikkona. Tällöin tilanne on kuitenkin usein sama, eli tienestit riippuvat pitkälti menestyksestä.
Sessiomuusikon arki voi olla hyvinkin kirjavaa: joillekin se tarkoittaa taustabändissä soittamista, toisille kappaleiden, riffien tai soolojen kirjoittamista muille artisteille.
Yhdestä keikasta ovi jäädä käteen kaikkea 25 ja 200 euron väliltä, ja äänityshommissa on sama juttu: naapurin Penalle voi kirjoittaa ja myydä kitarariffin muutamalla kympillä, mutta isompien artistien kanssa puhutaan paljon suuremmista summista.
Sessio- tai studiomuusikon tienestejä on vaikea arvioida myös siksi, että sessiokitaristin työpäivät voivat koostua monista eri asioista, kuten soittotunneista, keikkailuista, biisinkirjoituksesta ja studiosessioista.

Orkesterimuusikko
Listan viimeistä sijaa pitää orkesterit, jotka työllistävät myös kitaristeja. Tähän kohtaan löytyy myös hieman varmempaa dataa, sillä kunta-alan muusikoille on omat virka- ja työehtosopimuksensa. Siinä kuukausipalkkaisten muusikoiden peruspalkat listataan tähän malliin:
- 1 konserttimestari: 2 748,95 e/kk
- Muut konserttimestarit, soolosoittaja ja äänenjohtaja 2 324,92 e/kk
- Varaäänenjohtaja 2 149,16 e/kk
- Ensiviulun soittaja 2 149,16 e/kk
- Soittaja 2 092,05 e/kk
Sopimuksessa esitellään myös tilapäisten muusikoiden palkkiot: esimerkiksi alle 3 tuntisesta julkisesta esityksestä saa 145,18 euroa ja alle kolmetuntisesta harjoituksesta 96,77 euroa (lyhyet esitykset ja harjoitukset ovat erikseen).
Työmarkkinatori osaa puolestaan kertoa, että orkesterimuusikon mediaanipalkka on 3 229 euroa kuussa, julkisella sektorilla 3 193 ja yksityisellä 3 242, ja lähteeksi kerrotaan Tilastokeskuksen palkkarakennetilasto.
Jos ammattikitaristin tienestit haluaa summata jotenkin yhteen, voidaan sanoa, että musiikkibisneksessä pyörii isot rahat, mutta niistä on myös kova kilpailu. Varsinkin keikkailevan muusikon palkkiot riippuvat pitkälti siitä, kuinka hyvin yhtye menestyy.
Kitaransoitossa piilee kuitenkin myös varmemmat vaihtoehdot, kuten kitaransoiton opettaminen, jolle riittää kysyntää myös jatkossa. Ammatista löytyy toisin sanoen myös vakautta, mutta jos tavoitteena on elättää itsensä pelkästään keikkailemalla, kyyti voi olla kylmää.