Jos edessä on muutto Ruotsiin esimerkiksi vaihto-opiskelun tai työn vuoksi, on ruotsin opiskelun aloittaminen ajankohtainen kysymys. Jos omat ruotsin taidot kaipaavat vielä harjoitusta, kannattaa harjoittelu aloittaa mahdollisimman pian – mielellään jo ennen muuttoa.
Kun lähtee Ruotsiin, ovat mahdollisuudet moninaiset. Jotakuta saattaa kiinnostaa maan pääkaupungissa Tukholmassa opiskelu, kun taas joku toinen haluaa pohjoisen pienempiin kaupunkeihin. Oiva vaihtoehto myöskin on Göteborg, johon keskitymme tämänkertaisessa artikkelissamme. Tervetuloa mukaan!
Göteborg on väkiluvultaan Ruotsin toiseksi suurin kaupunki ja kaupunkialue: asukkaita on yli 600 000. Kaupunki sijaitsee meren rannalla maan länsirannikolla. Pohjoismaanmatkaajalle sijaintia voisi kuvailla jopa loistavaksi: Göteborgista pääsee Tanskaan kätevästi lautalla, eikä Norjankaan rajalle ole pitkä matka – Osloon on noin 300 kilometriä.
Ruotsin kurssit helpottavat ja ennen kaikkea nopeuttavat uuteen ympäristöön sopeutumista. Mitä enemmän kieltä opiskelee, sitä nopeammin pääsee jyvälle paikallisesta elämänmenosta, mikä puolestaan tarkoittaa, että matkasta saa enemmän irti! Ruotsi on kansainvälinen maa, jossa tarvittaessa pärjää englannillakin, mutta aidoimman kokemuksen saa, kun osaa paikallista kieltä. Miltä kuulostaisi tuoda tuliaisina myös hyvät ruotsin kielen taidot?
SFI-opetus Göteborgissa
SFI eli svenska för invandrare on maksutonta maahanmuuttajille suunnattua ruotsin opetusta Ruotsissa. Se on tarkoitettu aikuisille, jotka ovat kirjoilla jossakin Ruotsin kunnassa, ja joilta ruotsin perustaidot vielä puuttuvat. Jos suunnitelmissa on jäädä pysyvästi asumaan Ruotsiin, on tässä vaihtoehto, jota voi harkita.
Tällaisen koulutuksen aloittamiseen kuuluu usein alkutapaaminen, jossa saa lisätietoa tulevista opinnoista ja sen käytännön järjestelyistä. Tulevana ruotsin opiskelijana pääsee siis kertomaan omasta taustasta ja toisaalta myös tavoitteista. Jos opiskeluun tarvitsee lisätukea, kannattaa siitä mainita!
Kunnat vastaavat SFI-opetuksesta, ja opetuksen järjestäjinä voivat toimia kansalaisopistot ja muut koulutusta järjestävät tahot. Göteborgissa opetusta tarjoaa esimerkiksi Folkuniversitetet. Muita järjestäjätahoja ovat muun muassa:
- ABF Vux
- Finska Folkhögskolan
- Göteborgs Folkhögskola
Kannattaa huomioida, että käytännöt ja käytännön järjestelyt voivat olla eri oppilaitoksissa ja paikkakunnilla erilaisia. Esimerkiksi Malmön SFI-opetus voi toimia hieman eri tavoin kuin Göteborgin. Siksi tietoa kannattaa aina etsiä kaupungin ja koulutuksen järjestäjien omista tietolähteistä ja keskustella opetuksen vastuuhenkilöiden kanssa!

Eri SFI-opetustapoja
SFI-opetusta järjestetään eri tavoin. Perinteinen opetusmuoto on intensiivikurssi luokkahuoneessa, jossa opiskellaan ohjelman mukaisesti tietty tuntimäärä viikossa. Tällaisia ruotsin kursseja voi olla saatavilla myös osa-aikaisina, jolloin tunteja on viikossa vähemmän – silloin itsenäisen työskentelyn merkitys kasvaa.
Koulutusta järjestetään myös iltaopetuksena. Se sopii niille, joilla on arkisin muita kiireitä, kuten töitä tai muita opintoja. Göteborgissa on mahdollista myös lauantaiopiskelu, jossa opiskellaan lauantaisin osittain opettajan ohjauksessa ja osittain itsenäisesti.
SFI-opiskelu onnistuu myös etäyhteydellä. Siinä pääpaino on itsenäisellä opiskelulla opiskelualustojen avulla, mutta myös verkkotapaamisia on. Tämä on hyvä vaihtoehto niille, joilla itsenäinen työskentely sujuu kuin vettä vain. Kenties siis ruotsia netissä?
Mielenkiintoisena faktana mainittakoon, että ruotsin opetusta järjestetään myös ammattiopintoihin yhdistettynä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kieliopintojen ohella opiskellaan jonkin ammatin, kuten kokin tai siistijän, työtä. Tässä hyvä tapa parantaa työllistymismahdollisuuksia uudessa ympäristössä!

Muut ruotsin kurssit Göteborgissa
Jos olet Göteborgissa opiskelijana, kannattaa suunnata katse oman korkeakoulun kurssitarjontaan. Esimerkiksi Göteborgin yliopisto tarjoaa ruotsin kursseja, joiden avulla omaa kielitaitoa ja -tietoa voi syventää. On kuitenkin hyvä huomioida, että kaikki kurssit eivät suinkaan ole alkeiskursseja – ruotsin alkeet ja perusteet on hyvä olla jo etukäteen hallussa.
Kun etsii ruotsin alkeiskursseja Göteborgissa, Folkuniversitetet on hyvä paikka niiden löytämiseen. Ruotsin kurssit ovat eritasoisia alkaen alkeista kohti edistyneempiä tasoja, joten niistä voi saada hyvän jatkumon omissa opinnoissa. Eurooppalaisen kielitaidon viitekehyksen mukaisesti kurssit jaetaan A-, B- ja C-tasoihin, joista A tarkoittaa aloittelevaa kielen käyttäjää ja C puolestaan jo verrattain taitavaa.
Jos tuntuu siltä, että ruotsi ei taitu juuri ollenkaan, ovat A-tason alkeiskurssit hyvä lähtökohta. Tässä kohtaa hyvänä vinkkinä kuitenkin mainittakoon, että varsinkin jos ruotsia on opiskellut lukiossa asti ja jopa kirjoittanut sen hyvin arvosanoin, ovat vähintäänkin ruotsin kirjalliset taidot jo hyvät! Silloin aivan ensimmäiset alkeiskurssit eivät välttämättä ole itselle oikea paikka – opiskelun voi aloittaa suoraan korkeammilta tasoilta. Tästä ei kuitenkaan kannata ottaa paineita, sillä juuri itselle oikeat koulutukset ja kurssit löytyvät kokeilemalla.
Ruotsin opiskelun aloittaminen on nykypäivänä helppoa, sillä perinteisten kurssien lisäksi internet tarjoaa runsaasti hyvää opiskelumateriaalia ruotsin kielen opiskeluun usein jopa täysin maksutta. Erilaiset oppimissovellukset, kuten Duolingo, ovat hauska tapa saada vaihtelua opiskeluun. Myös esimerkiksi Youtubesta voi löytää ruotsin tunteja videoiden muodossa ja parhaassa tapauksessa kokonaisia kursseja – nämä ovat täysin ilmaisia. Videoiden, sovellusten ja pelien suuri plussa on, että niihin voi tutustua kaikessa rauhassa silloin kun itselle sopii ajasta ja paikasta riippumatta.

Opiskele ruotsia kokonaisvaltaisesti
Opistojen ruotsin kurssit ja tarvittaessa myös SFI-kurssit ovat erinomainen tapa päästä alkuun oppimisessa. Opetusmuodot vaihtelevat, joten niiden joukosta on mahdollista löytää juuri itselle sopivia vaihtoehtoja. Vanha totuus kuitenkin on, etteivät kurssit yksinään riitä tehokkaassa kieltenopiskelussa.
Kaikkea ei voi oppia koulun penkillä, joten ruotsin oppiminen vaatii aina myös itsenäistä työskentelyä. Toisen vanhan totuuden mukaisesti kieltä voi oppia vain käyttämällä sitä, joten kun saavut paikan päälle, asioi rohkeasti ruotsiksi kaupassa, käy kielikahviloissa (niitä järjestetään myös Göteborgissa) ja katso elokuvia – sillä mitä teet ei niinkään ole väliä, kunhan teet sen ruotsiksi! Ruotsin opiskelu vastaten omia tarpeitasi.
Göteborg tarjoaa paljon nähtävää museoiden ja muiden nähtävyyksien muodossa. Urheilun ystäville mainittakoon, että Göteborg on perinteisesti ollut vahva urheilukaupunki – yhdistä siis huvi ja hyöty ja lähde vaikkapa jääkiekko-otteluun testaamaan ruotsin taitojasi käytännössä.
Paikan päällä kannattaa myös hyödyntää omaa lähipiiriä. Ruotsalaiset työ- tai opiskelukaverit ovat mitä mainion apukeino käytännön ruotsin harjoitteluun – puhu siis heille ruotsia jo alusta alkaen ja pyydä tarvittaessa neuvoa. Osaa ihmisistä saattaa jännittää uudella kielellä puhuminen, kun virheiden tekeminen tai naurunalaiseksi tuleminen pelottavat. Huoli pois, sillä yleisesti ottaen ihmiset kiinnittävät huomiota siihen kuinka hyvin jo osaat ruotsia eikä niinkään siihen, mitä et vielä osaa!
Löydä ruotsin kielen kurssi Helsinki yksityisopettajan kanssa!

Jos kaipaa lisätukea ja enemmän henkilökohtaista otetta opetukseen, myös ruotsin yksityisopettajan hankkiminen on vaihtoehto. Sellaisen voi löytää Superprofista, joka on opettajat ja oppilaat yhdistävä alusta!
Yksityisopetuksessa tunnit suunnitellaan alusta alkaen vastaamaan oppilaan henkilökohtaisia tarpeita ja tavoitteita, joten opiskelussa voidaan keskittyä juuri itselle tärkeisiin asioihin. Tuntuuko sinusta esimerkiksi, että haluaisit harjoitella ruotsin keskustelutaitoja vai koetko kenties verbien taivutuksen haastavaksi? Yksityisopetus on lisäksi ennen kaikkea joustavaa: etenemistahti, tuntien määrä ja opetuksen ajankohdat ovat täysin sovittavissa.
Superprofin hakukoneen avulla voit löytää ruotsin yksityisopettajia omalta lähialueeltasi. Käytännössä kaikki opettajat pitävät tunteja myös etäyhteydellä, joten ei hätää, vaikka juuri omalla paikkakunnalla opettajaa ei olisikaan. Halutessasi voi siis jatkaa tunteja vielä muuton jälkeenkin, mutta Superprof toimii myös Ruotsissa, joten mahdollista myöskin on etsiä itselleen paikallinen opettaja – se voi olla hyvä idea varsinkin, jos haluaa oppia paikallista Göteborgin murretta. Ruotsissa ruotsin opettajien saatavuus on luonnollisesti loistava, joten opettajan voi löytää melkeinpä mistä tahansa. Jos Göteborgin lisäksi esimerkiksiTukholmassa, Uumajassa, Linköpingissä tai vaikkapa perinteikkäässä yliopistokaupunki Uppsalassa opiskelu kiinnostaa, kaikki onnistuu!