Kosketinsoittimien soitinperheen soittimia yhdistää koskettimisto. Yleisesti ottaen ajatellaan, että kosketinsoittimet ovat soittimista helpoimpia. Ilman säännöllistä harjoittelua ei näitä soittimia ole mahdollista hallita. Muutaman nuotin toistaminen pianolla ei ole vielä soittamista (joskin hyvä harjoitus!).
Piano ei ole suinkaan ainut kosketinsoitin. Kosketinsoittimia ovat muun muassa urut, cembalo, harmonikka ja elektroninen kosketinsoitin. Moni näistä soittimista kuuluu myös muihin soitinperheisiin. Esimerkiksi piano voidaan luokitella myös kieli- ja lyömäsoittimeksi.
Vaikka kaikkia kosketinsoittimia yhdistää koskettimisto, on niiden soittotavassa, äänessä ja mekaniikassa eroavaisuuksia. Aloittelevan muusikon on hyvä tuntea nämä eroavaisuudet valitessaan itselleen ensimmäistä (tai seuraavaa) soitinta soitettavaksi.
Tämän artikkelin luettuasi osaat paremmin valita sinulle parhaiten sopivan kosketinsoittimen.
Miten soitetaan urkuja?
Itseasiassa kosketinsoittimien ensimmäiset perheenjäsenet olivat urut, joita soitetaan edelleen tänäkin päivänä. Ne on kehitetty 500-luvulla jo ennen ajanlaskun alkua. Vaikka toisin voisi luulla, urkuja ei alunperin kehitetty uskonnolliseen soittamiseen. Kirkolliseen yhteyteen ne ovat tulleet vasta myöhemmin.
Nykyään useimmille urut ovat tutut nimenomaan kirkoista. Urkuja soitetaan myös muualla, ja niiden soittoa voi opiskella muun muassa musiikkitaloissa. Ne ovat osa suurien konserttisalien varustelua.
Urkujen upea ääni täyttää isommatkin tilat. Niiden ääntä pidetään myös dramaattisempana kuin muiden kosketinsoittimien.

Urut kuuluvat kosketinsoittimien lisäksi puhallinsoittimien perheeseen. Oletkin ehkä huomannut uruista lähtevät suuret pillinnäköiset putket. Monet urut ovatkin hyvin suureellisen ja koristellun näköisiä. Jotkut puhuvat jopa kosketinsoittimien kuningattaresta.
Urkujen ääni ja äänensäätö on erilainen kuin muissa soittimissa. Koskettimiston lisäksi poljinlauta ja erilaiset painikkeet äänensäätöä varten ovat merkittävässä osassa. Urkuja soittaessa onkin harjoiteltava ahkerasti jalkatyötä heti alusta alkaen.
Soittoasento on lähes sama kuin esimerkiksi cembaloa soittaessa. Ainut eroavaisuus on se, että jalkapohjat eivät asetu tasaisesti maata vasten vaan poljinlaudalle. Poljinlaudalta ei myöskään nosteta jalkoja missään kohtaa soittamista vaan niitä liu'utetaan lautaa pitkin.
Pianotunnit Helsinki, etsi itsellesi parhaiten sopiva tuutori!
Miten soitetaan cembaloa?
Cembalo on pianon edeltäjä, joka melkein jäi unholaan pianon keksimisen myötä. Onneksi tämä upea soitin palasi loistoonsa 1900-luvulla. Ensimmäinen tutkijoiden paikantama cembalo juontaa juurensa antiikin Kreikan ajoille, noin 300-luvulle ennen ajanlaskun alkua.
Ennen cembaloa kosketinsoittimiin kuului vain urut. Cembalon kulta-aikaa oli erityisesti barokki, jolloin sitä käytettiin niin säestämiseen kuin yksinsoittamiseen. Samoihin aikoihin keksittiin myös klavikordi, jota monet cembalistit käyttävät edelleen harjoitussoittimena.
Pianon edeltäjänä, ei liene yllätys, että cembalo on kaikista samankaltaisin juuri pianoon verrattuna. Cembalossa ei kuitenkaan ole perinteisesti lainkaan polkimia. Se on myös yksinkertaisempi kuin urut tai elektroninen kosketinsoitin painikkeiden "puuttumisen" ansiosta.
Yksinkertainen ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti helpompaa soitettavaa. Ammattilaiset sanovat, että cembaloa soitetttaessa virheet on kuultavissa selkeämmin. Siinä missä piano saattaa nielaista pienen virheen, cembalo kailottaa sen koko yleisölle. Älä kuitenkaan pelkää virheitä - niitä tulee meille kaikille!
Cembalo on suosittu soitin, joten sitä kannattaa ehdottomasti harkita kosketinsoitinta valittaessa. Se sopii niin lapsille kuin aikuisille. Cembalon toimintamekaniikka on hyvin erilainen muihin kosketinsoittimiin verrattuna, joten myös sen äänimaailma on ainutlaatuinen. Se on myös muita soittimia hiljaisempi.
Miten soitetaan harmonikkaa?
Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja niin myös harmonikalla. Olet saattanut kuulla puhuttavan harmonikasta myös haitarina, hanurina tai köyhän miehen urkuina. Ulkonäöltään harmonikka eroaa eniten muista kosketinsoittimista. Sen mekaniikka on lisäksi moniosaisempi.
Pianotunnit Turku, ehkä se olisi entistä parempi vaihtoehto sinulle saavuttaa tavoitteesi!

Kosketinsoittimien lisäksi harmonikka luokitellaan vapaalehdykkäsoittimeksi. Jos olet nähnyt harmonikkaa soitettavan, tiedät siihen liittyvän edestakaisen haitarimaisen liikehdinnän. Pelkällä sivusta löytyvän koskettimiston soitolla ei siis vielä pääse pitkälle. Lisäksi toiselta sivulta löytyy painikkeita äänensäätöön.
Harmonikka eroaa myös sillä, että sitä voi soittaa vaikka samanaikaisesti kävellessään. Se on niin sanotusti kannettava soitin. Vaikka harmonikkaa on kutsuttu myös köyhän miehen uruiksi, on se yllättävän monipuolinen kosketinsoitin.
Miten soitetaan elektronista kosketinsoitinta?
Elektroninen kosketinsoitin eli keyboard tai ihan vain kosketinsoitin, on kaikista kosketinsoittimista "nykyaikaisin". Se on kuin elektroninen piano. Elektronisen kosketinsoittimen perusääni on piano, mutta sillä pystyy muokkaamaan ääntä monin eri tavoin. Sillä voi jopa soittaa viulun äänin.
Pianoon verrattuna elektroninen kosketinsoitin tarjoaa monia eri tapoja monipuolistaa omaa soittamista. Sen avulla voi säätää, muokata ja lisätä ääntä. Esimerkiksi automaattiset taustasäestykset ovat olennainen osa elektronisten kosketinsoittimien varustelua.

Elektroniset kosketinsoittimet ovat suosittuja monesta syystä. Soitin mahtuu jokaiseen kotiin, ja sitä voi soittaa kuulokkeiden kanssa, jolloin ei tule häirittyä naapureita. Se on myös helposti siirreltävissä tai otettavissa jopa mukaan matkustaessa. Kosketinsoitin voi olla osa bändissä soittamista.
Soittaminen onnistuu istumisen lisäksi seisaaltaan. Muutoin soittoasento on sama eli sijoitutaan soittimen eteen keskelle. Käsivarret tulisi olla joustavina ja rentoina, käsien kaarevasti koskettimien yllä ja kyynärpäiden samalla tasolla sormien kanssa.
Elektronisella kosketinsoittimella on mahdollista äänittää omaa musiikkia. Se on myös edullinen, mikä sopii hyvin aloittelijoille sekä itsenäisesti musiikkia tuottaville. Elektronisten kosketinsoittimien ominaisuudet vaihtelevat mallista toiseen. Edullisimmillaan sellaisen saa hankittua satasella.
Kaikista monipuolisimmat ja laadukkaimmat kosketinsoittimet maksavat tuhansia euroja. Hyviä merkkejä ovat muun muassa Casio ja Yamaha. Kosketinsoittimien opettajat ja musiikkialan ammattilaiset auttavat mielellään sopivan soittimen valinnassa.
Pianonopettaja voi löytyä myös Superprofin verkko-opettajien joukosta!
Kosketinsoittimien soittotunnit
Riippumatta siitä mihin kosketinsoittimeen päädyt, on tärkeää harkita soittotuntien ottamista. Varsinkin aloittelevalla muusikolla on paljon uutta opittavaa, ja yksin opeteltaessa voi mennä arpomiseksi sen suhteen mistä olisi hyvä aloittaa. Omien vahvuuksien ja heikkouksien löytäminen on myös haastavaa.

Soittotunneilla tutustutaan koskettimistoon, sen mustiin ja valkoisiin koskettimiin. Musiikin teoria ja erilaiset harjoitukset on tärkeä osa uuteen soittimeen tutustumista. Ei siis pelkästään soiteta kokonaisia kappaleita, vaikka toki tämäkin on osa opetusta. Ehkä joku päivä soitat jopa oman kappaleen.
Soittotunneilla harjoitellaan kaikkien kosketinsoittimien osalta muun muassa:
- Soittoasentoa
- Musiikin teoriaa
- Nuotteja ja niiden lukemista
- Erilaisia soittoharjoituksia
- Kappaleiden soittamista
Kokeneemmat soittajat harjoittelevat myös esimerkiksi tyylittelyä ja improvisointia. Soittotunnit sopivat kaiken tasoisille soittajille aivan alkeista edistyneisiin. Superprofin kautta löydät opettajat, jotka tarjoavat opetusta lähialueellasi ja verkon välityksellä.
Soittotuntien lisäksi sinun täytyy edelleen opetella soittamista myös itsenäisesti. Hyvä opettaja osaa antaa sinulle tätä varten juuri sinulle sopivia harjoituksia. Opetuksen hyödyt eivät rajoitu vain soittotuntien ajalle. Opetukseen osallistuminen tekee oppimisesta hauskempaa ja tehokkaampaa.
Opettajan valinnassa voit huomioida opettajan koulutuksen, kokemuksen ja tavan opettaa. Osa opettajista on erikoistunut tiettyyn soittimeen tai vaikkapa genreen soiton suhteen. Myös hinnat vaihtelevat sen mukaan miten kokenut tai suosittu opettaja on.
Superprofin kautta on hyödynnettävissä ensimmäinen maksuton tutustumistunti opettajaa valitessa. On tärkeää, että pääset kertomaan omista toiveistasi ja tavoitteistasi, jotta opettaja voi tämän perusteella kertoa mitä niihin pääseminen vaatisi esimerkiksi soittotuntien määrän osalta.
Jos vielä arvot sen suhteen mikä olisi sinulle paras kosketinsoitin, auttavat opettajat mielellään myös tässä!