Suomi oli osa Ruotsin valtakuntaa 1100-luvulta alkaen – vai oliko se 1200-luvulta? No viimeistään 1300-luvulta ja Pähkinäsaaren rauhasta! Ruotsin valta-ajan ensimetrit olivat melko sumeaa aikaa, sillä ruotsalaisvalta ulottui Suomeen kauan ennen Ruotsin kuningaskunnan syntyä (1350).
Sumea valta-aika jatkui aina 1800-luvun alkuun saakka, kunnes Ruotsi menetti Itämaansa Venäjälle Suomen sodassa. Näin alkoi uusi aika, joka tarjosi Suomelle uudenlaisia mahdollisuuksia kehittyä ja kasvaa valtiona.
Suomen sota ja Porvoon valtionpäivät
Edellinen artikkelimme Ruotsin valta-ajasta esittelee tarkemmin sitä, miten Suomesta tuli osa Venäjää. Tässä pikaversio:
- 1700- ja 1800-lukujen taitteessa Ranska on valloittanut Napoleonin johdolla ison osan Euroopasta, ja vain Iso-Britannia seisoo sen tiellä.
- Napoleon asettaa Iso-Britannian kauppasaartoon, jota Ruotsi vastustaa.
- Napoleon solmii Venäjän keisarin kanssa sopimuksen (voitettuaan heidät ensin), jonka mukaan Venäjän pitää kääntää Ruotsin pää.
- Kun pää ei käänny neuvottelemalla, Venäjä hyökkää Ruotsiin 1808 käynnistäen Suomen sodan.
Kun sota oli vielä kesken, Venäjän keisari Aleksanteri I kutsui säädyt koolle Porvooseen maaliskuussa 1809 ja esiintyi ensimmäisen kerran Suomen suurruhtinaana – sinänsä rohkea temppu, kosiskella uskollisuutta vieraalla maaperällä.
Tämä merkkasi symbolisesti vallan vaihtumista, mille saatiin sinetti Suomen sodan päättäneessä Haminan rauhassa saman vuoden syyskuussa. Uusi valta tiesi uutta aikaa, mutta monet asiat säilyivät myös ennallaan.
Suomi sai pitää Ruotsin aikaiset lakinsa, hallintonsa ja kulttuurinsa, mikä antoi Suomelle lähes autonomian eli itsehallinnon. Jälkiviisaana tämä voi aiheuttaa kummastusta, mutta sille oli loogisia syitä:
- Venäjältä puuttui tarvittava koneisto ja kulttuuri laita-alueidensa hallintaan.
- Ruotsilta peritty hallinto oli edistynyt ja Venäjää edistyneempi.
- Laajat oikeudet ja vapaudet helpottivat valloitettujen alueiden vakauttamista.
Autonominen asema oli Venäjälle siis käytännöllisin vaihtoehto, ja sen tavoitteena oli tehdä hiljalleen pesäeroa vanhaan emämaahan ja lisätä kytköksiä Venäjään. Näin syntyi Suomen suuriruhtinaskunta, jossa Suomi pystyi kasvamaan valtiona toisen valtion sisällä.
Suuriruhtinaskunta vastasi kuitenkin suurruhtinaalle eli Venäjän keisarille, jonka yksi suurimmista muutoksista oli siirtää pääkaupunki Turusta Helsinkiin lähemmäs Pietaria vuonna 1812. Uutta pääkaupunkia piti päivittää, sillä se oli kärsinyt pahoin vuoden 1808 suurpalossa.
Seuraavan 20 vuoden aikana Helsingistä ja varsinkin Senaatintorin ympäristöstä kasvoi Pietarin pienoismalli, millä osoitettiin uskollisuutta uudelle emämaalle. Suomea hallitseva eliitti ymmärsi, että se oli riippuvainen keisarikunnasta, ja uskollisuudella haettiin liikkumatilaa.
Toisaalta kyse ei ollut pelkästä mielistelystä, vaan suuriruhtinaskunnan ensimmäisillä vuosikymmenillä uskottiin vahvasti, että sulautuminen Venäjään jatkuu – olihan kyse yhdestä ajan suurimmista valloista.
Olisiko oma historian opettaja sinulle hyvä juttu? Näin pääset tehokkaasti eteenpäin!
Ajatus kansakunnasta syntyy
1800-luvun alussa suomalaiset eivät olleet kovinkaan yhtenäinen kansakunta. Iso osa väestöstä samaistui ennen kaikkea kirkkoon ja hallitsijaan, eikä kansan riveissä juuri unelmoitu omasta valtiosta.
Tietyt asiat uudessa Suomessa loivat kuitenkin kansallisaatteelle pohjaa. Kun valta vaihtui, suomesta tuli ensimmäistä kertaa kansan puhutuin kieli. Tämä vaatii virkamiehiltä parempaa kielitaitoa, ja kieltä myös kehitettiin ja tutkittiin aktiivisesti.
Näin syntyi muun muassa suomenkielisiä sanakirjoja sekä kansalliseepos Kalevala (1835). Ruotsin kieli säilyi kuitenkin hallinnon ja akateemisen eliitin kielenä aina 1880-luvulle saakka; osittain siksi, ettei suomi taipunut vielä opetuskieleksi.
Ajatus suomen kielen kehittämisestä vahvistuikin hitaasti mutta varmasti. Hieman nurinkurista tässä on se, että ”kehityskeskustelut” käytiin aluksi ruotsiksi. Esimerkiksi kansalaisliikkeen kasvokuva J. V. Snellman ja Suomen kansallisrunoilija J. L. Runeberg kirjoittivat lähinnä ruotsiksi.
Suomesta tuli aktiivinen kieli yhteiskunnallisessa keskustelussa vasta 1870-luvulla, muttei mennä vielä niin pitkälle! 1840-luvulle tultaessa ajatus Suomesta erillisenä kansakuntana oli voimistunut, mikä pistettiin Venäjällä merkille.
Suomenkielisiä lehtiä lakkautettiin, sillä niiden koettiin yllyttävän kansaa ja erityisesti uuden sukupolven opiskelijoita. Toisaalta viranomaiset kannustivat suomalaisia laulamaan uutta Maamme-lauluaan, koska se nähtiin pienempänä pahana kuin Euroopassa levinneet avoimesti vallankumoukselliset laulut.
Sensuuri kulminoitui vuonna 1850 annettuun sensuurimääräykseen, jonka mukaan suomeksi sai julkaista vain uskonnollista ja taloutta koskevaa kirjallisuutta.
Suomen kansallislaulu Maamme on aluperin J. L. Runebergin ruotsinkielinen runo Vårt land, joka julkaistiin Vänrikki Stoolin tarinoissa 1848.
Krimin sota
1850-luvulla Venäjä ajautui kiistaan Osmanien valtakunnan kanssa. Kiista yltyi vuonna 1853 ensin taisteluiksi Välimeren herruudesta ja lopulta eurooppalaiseksi suurvaltasodaksi, kun Iso-Britannia ja Ranska lyöttäytyivät Venäjää vastaan.
Britannian ja Ranskan tavoitteena oli heikentää Venäjän vaikutusvaltaa ja pakottaa se kahden rintaman sotaan. Venäjä osasi varautua tähän rakentamalla ja vahvistamalla Suomen rannikkoseudun linnoja, mutta se ei estänyt länsivaltoja hyökkäämästä Suomeen kesällä 1854.
Hyökkäyksen kärki tapahtui seuraavan vuoden syksyllä, kun länsivaltojen laivasto pommitti Helsingin edustalla sijaitsevaa Viaporia lähes kaksi vuorokautta. Venäjä ei pystynyt vastaamaan tuleen, sillä puolustustykkien kantama oli merkittävästi lyhyempi.
Tykkituli kiersi Helsingin kaupungin tarkoituksella, eikä hyökkäys edennyt koskaan mantereelle. Tavoitteena oli antaa paikallisten seurata ilotulitusta sivusta ja heikentää sitä kautta Venäjän statusta.
Tässä länsivallat myös onnistuivat. Sota tuli päätökseensä muutama viikko myöhemmin, kun venäläisten linnake Krimin niemimaalla vallattiin, ja Venäjän suurvalta-aika Euroopassa koki suuren kolauksen.
Esittelemme tässä artikkelipaketissa Suomen rakentamista esihistoriasta itsenäisyyteen saakka. Jos siis muutkin jaksot kuin Venäjän vallan aika kiinnostavat, klikkaile artikkeliin ripoteltuja linkkejä!
Kohti uudistusta
Krimin sodan tappiot johtivat Venäjällä suuriin uudistuksiin, mikä merkkasi käännekohtaa myös Suomessa. Suomi oli osoittanut sodassa uskollisuutensa, joten se pääsi mukaan uuden keisarin Aleksanteri II:n uudistusohjelmaan vuonna 1863.
Ohjelman tavoitteena oli kehittää kauppaa ja merenkulkua, teollisuutta, koulutusta, liikenneyhteyksiä ja hallintoa, mikä kuulostaa paperilla oikein hyvältä! Suomen osalta se tiesi kuitenkin yhä vahvempaa sidettä Venäjään, joten uudistuksiin suhtauduttiin varauksella.
Puolassa vastaavanlainen ohjelma oli johtanut kapinaan saman vuoden keväällä. Tästä oppineena keisari katsoi parhaakseen myöntyä suomalaisten odotuksiin, jotta levottomuuksilta vältyttäisiin.
Vuonna 1864 keisari kutsui valtiopäivät koolle ensimmäistä kertaa 54 vuoteen ja innostui lupaamaan, että tästedes säädyt kokoontuvat säännöllisesti. Ruotsin aikaisia lakeja oli myös tarkoitus päivittää, mutta se jäi suurilta osin haaveeksi.
Aleksanteri II ei ollut kuitenkaan hyväntekijä. Tavoitteena oli kehittää Suomea ja sitoa sitä yhä tiukemmin Venäjään. Keisarilla oli myös viimeinen sana kaikissa päätöksissä, mutta Suomen tilanne keisarikunnassa oli yhtä kaikki poikkeuksellinen:
- Se sai säätää omat lakinsa (jotka keisarin piti hyväksyä)
- Sillä oli oma suomenkielinen armeija, joka toimi vain Suomen alueella.
- Se sai oman valuutan, markan ja pennin.
Venäjän tavoitteet menivät siis metsään: Suomi kyllä kehittyi, mutta suuriruhtinaskunnan erityisoikeudet eivät kaventaneet kuilua Suomen ja Venäjän välillä vaan laajensivat sitä.
Kansalaisaate puhkeaa kukkaan
Vuonna 1863 alkaneessa uudistusohjelmassa Suomessa tuli voimaan uudistuksia, jotka näyttivät tietä suomalaisuuden rakentamiselle. Ongelmana oli kuitenkin yhä se, ettei kansalla ollut omaa toimivaa kieltä.
1860-luku muistetaankin J.V. Snellmanin johtamasta suomalaisuusohjelmasta, jossa kieltä kehitettiin tarmokkaasti. Tämä tapahtui Venäjän tuella, sillä venäläiset eivät uskoneet, että suomesta voisi kehittyä valtiollinen kieli. Toisaalta ruotsin kielen aseman heikkeneminen estäisi kaihoilua vanhan emämaan perään, ja lopullisena tavoitteena oli korvata ruotsi venäjän kielellä.
Vuosisadan loppua kohden tilanne Venäjällä ja Euroopassa kiristyi. Venäjä pelkäsi vahvistaneen Saksan hyökkäystä, mikä korosti Suomen roolia puskurialueena. Venäjä otti myös osaa kenellä on suurin imperiumi -kisaan, jolloin Suomen erityiskohtelulle jäi vähemmän energiaa.
Tämä ei kuitenkaan estänyt kehitystä: 1870-luvulta eteenpäin teollisuus, elinikä, infrastruktuuri, koulutus, suomen kieli ja suomalainen kulttuuri kehittyivät kaikki nopeasti, mikä loi pohjaa Venäjästä irtautumiselle.
Sortovuodet ja irtautuminen
Venäjän pitkän aikavälin tavoitteena oli siis kehittää Suomea ja sitoa sitä lähemmäs itseään. Yhtenäistämispyrkimyksissä laitettiin pikavaihde silmään, kun Nikolai II astui kuolleen isänsä Aleksanteri III:n keisarinsaappaisiin vuonna 1894.
Nikolai II aloitti ohjelman, jonka tavoitteena oli venäläistää Suomi kaikin keinoin, ja sen toteuttamiseen nimettiin kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov. Käytännössä Venäjä pyrki syrjäyttämään Suomen perustuslain ja tekemään venäjästä virkakielen kaikilla yhteiskunnan aloilla.
Tämä sortovuosina tunnettu jakso alkoi 1899 helmikuun manifestista, mikä otettiin Suomessa vastaan tyrmistyneenä. Sitä vastustanut joukkovetoomus keräsi nopeasti yli puoli miljoonaa allekirjoittajaa, ja muitakin uudistuksia vastustettiin sankoin joukoin.
Kun venäläistämistoimet kiristyivät, passiivisesta vastarinnasta siirryttiin aktiiviseen ja lopulta rikolliseen vastarintaan, mikä kulminoitui Bobrikovin murhaan kesällä 1904. Ensimmäinen sortokausi ei kuitenkaan loppunut suomalaistoimiin vaan yleiseen levottomuuteen.
Venäjällä puhkesivat lakot, mikä pakotti keisarin myöntymään keväällä 1905. Näin monet Suomessa tehdyistä uudistuksista peruttiin, mutta iloa ei kestänyt kauaa. Venäjällä valtaan noussut pääministeri Pjotr Stolypin toimeenpani vuonna 1908 ohjelman, jolla Suomen autonomiaa kavennettiin entisestään.
”Apu” tuli jälleen ulkopuolelta: Venäjä kärsi vuonna 1914 syttyneessä ensimmäisessä maailmansodassa mittavia tappioita, mikä johti ensin elintarvike- ja polttoainepulaan ja lopulta vallankumoukseen. Venäläisten bolsevikkien valtaannousu tarjosi Suomelle mahdollisuuden hakea itsenäisyyttä, jonka se myös sai joulukuussa 1917.
Suomi sai kehittyä suurruhtinaskuntana valtioksi toisen valtion sisällä. Vuosisadan aikana siitä oli kasvanut riittävän vahva ja yhtenäinen, jotta se pystyi unelmoimaan omasta valtiosta; Ruotsin vallan alla se olisi tuskin koskaan onnistunut.
Itsenäistyminen ei kuitenkaan ollut yksinkertaista. Vaikka sitä oli monin paikoin toivottu, Suomi oli kasvanut ensin tiiviinä osana Ruotsia ja sitten Venäjää, eikä sillä ollut selkeää suuntaa tai kokemusta toimia itsenäisesti tulenarassa Euroopassa.
Kun tähän lisää Venäjältä levinneen vallankumousaatteen ja repaleisen Suomen kansan, itsenäisyyden alkumetrit olivat kivikkoiset. Jos haluat sukeltaa tarkemmin myös Suomen itsenäistymiseen, klikkaa yllä olevaa linkkiä!
Lähteet
1. HiMa. Nationalismi luo Suomen kansan. <https://hi3.fi/2-nationalismi-luo-suomen-kansan/> Viitattu 14.10.2024
2. Leivo, Veli-Pekka. 1.2.2021. Miksi Suomi sai autonomisen aseman osana Venäjän keisarikuntaa (HI3). YouTube. <https://www.youtube.com/watch?v=DZr9H0XHSm8> Viitattu 14.10.2024
3. Meinander, Henrik. 2006. Suomen historia. Helsinki: WSOY. Viitattu 14.10.2024
Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!
Ladataan...
