Esihistoria tarkoittaa aikaa ennen kirjoitettujen lähteiden syntymistä. Vanhimmat Suomesta löydetyt kirjalliset lähteet ovat peräisin 1100-luvun loppupuolelta, joten se merkkasi siirtymää esihistoriastahistoriaan. Suomen esihistorian tarkastelussa piilee kuitenkin pari muttaa:
Esihistorian muuttujat
- Koska ajalta ei ole kirjallisia lähteitä, esihistoriasta tiedetään melko vähän.
- Suomi ei ollut tällöin vielä Suomi: käsitys Suomesta ja suomalaisuudesta alkoi voimistua vasta 1800-luvulla, joten "Suomen esihistoria" tarkoittaa käytännössä esihistoriaa näillä leveyspiireillä.
Kiitos arkeologian, kielentutkimuksen ja monen muun tieteenalan, esihistorian suuret linjat ovat kuitenkin jotakuinkin selvillä. Ja vaikka ajanlaskun ensimmäisellä vuosituhannella ei ollut Suomea tai suomalaisuutta, esihistoria loi pohjan molempien rakentamiselle.
Esihistorian kaudet
Esihistoria voidaan jakaa eri kausiin sen mukaan, mistä materiaalista tärkeimmät työkalut valmistettiin. Vaikka kausille on arvioitu suuntaa antavat vuosiluvut, siirtymät ottivat aikansa – kivestä ei siirrytty pronssiin tai pronssista rautaan sormia napsauttamalla, vaan se tapahtui hiljalleen ja eri alueilla eri aikaan.
Kivikausi Suomessa
Suomesta on löytynyt merkkejä ihmisestä jo yli 100 000 vuoden takaa, mutta alueelle asututtiin pysyvästi noin 12 000 vuotta sitten viimeisimmän jääkauden jälkeen.
Ennen ilmaston lämpenemistä Pohjois-Eurooppaa peitti noin 1–3 kilometrin jääkerros. Lämpenemisen myötä mannerjään alta paljastui ensin saaria ja saarekkeita ja lopulta mannermaata. Niille kasvanut nurmi, lehtipuut, marjat ja sienet houkuttelivat alueelle riistaeläimiä, kuten hirviä, susia, karhuja, sikoja ja näätiä, mikä veti puoleensa ihmisiä.
Alueen ensimmäiset asukkaat olivatkin metsästäjiä ja keräilijöitä, jotka tekivät kesäisiä metsästysretkiä lähialueilta Suomeen. Ihmisiä saapui eri suunnista ja eri aikoina, joten muinaissuomalaiset eivät olleet yhtenäinen kansa, eikä heillä ollut yhteistä kieltä.
Kivikaudella työpäivät olivat lyhyitä. Aikakauden ilmasto muistutti nykyisen Keski-Euroopan ilmastoa, mikä houkutteli paljon eläimiä. Saalista oli niin paljon, että aikaa jäi muuhunkin kuin metsästykseen.
Hiljalleen alueelle asettui heimoja, jotka valmistivat työkalunsa kivestä, nahasta, luusta ja puusta. Kivikauden ensimmäistä puoliskoa kutsutaan mesoliittiseksi kivikaudeksi (n. 9950–5200 eaa.) Jälkimmäinen vaihe tunnetaan neoliittisenä kautena (n. 5200–1900 eaa.), joka alkoi keraamisten astioiden käyttöönotosta.
Suomessa tehty keramiikka oli tiettävästi laadukasta alusta alkaen. Yksi teoria tälle on se, että Suomeen haettiin puolisoja idästä, ja he toivat mukanaan astiantekotaidon. Tämä kuvaa hyvin kulttuurien kehitystä: lähialueiden kanssa on käyty kauppaa iät ajat, ja sen myötä uudet materiaalit, tekniikat ja tavat ovat levinneet uusille alueille.
Noin 1500-luvulla eaa. pronssiesineet tekivät tuloaan, jolloin Suomessa siirryttiin pronssikauteen.
Historian opettaja auttaa sinut eteenpäin tavoitteissasi!
Pronssi- ja rautakausi Suomessa
Pronssiesineiden myötä kivenkäsittely jäi taka-alalle, mutta kiviesineitä ja -työkaluja käytettiin yhä paljon. Pronssi oli Suomessa tuontitavaraa, eikä sitä käytetty laajalti – lähinnä rannikkoseudulla, jonne se saapui läntisten siirtolaisten mukana.
Yksi pronssikauden tärkeimmistä muutoksista oli maanviljelyn yleistyminen pyynnin rinnalla. Pronssikaudelle on ajoitettu Suomen vanhin navetta, ja pelloilla kasvatettiin muun muassa ohraa ja vehnää. Kotieläiminä oli nautoja, lampaita, vuohia ja sikoja.
Maanviljelyn myötä aiempi liikkuva elämäntapa sai jäädä, ja heimot asettuivat yhä pysyvämmin aloilleen. Pronssikausi alkoi Suomessa noin 1700 eaa. ja loppui 500 eaa., jolloin ensimmäiset rautaesineet, kuten kirveet, veitset ja keihäänkärjet, saapuivat rannikkoseudulle. Tämä merkkasi rautakauden alkua.
Rautaa tuotiin pronssin tapaan ensin muualta, mutta Suomessa alettiin hiljalleen tuottaa rautaa myös itse. Sitä saatiin 2–5 metrin syvyydestä järvi- ja suomalmista, joka sulatettiin, poltettiin ja taottiin haluttuun muotoon. Näin sepästä tuli ammatti, ja raudan työstäminen liitettiin pitkään yliluonnollisiin voimiin.
Tarkemmin rautakauteen voi tutustua esimerkiksi tällä videolla:
Jos haluat tutustua esihistorian lisäksi Suomen suuriruhtinasaikaan, se onnistuu tästä linkistä!
Viikinki- ja ristiretkiaika Suomessa
Mitä lähemmäs "historiaa" eli 1200–1300-lukuja tullaan, sitä enemmän esihistoriasta tiedetään. Tähän on vaikuttanut myös se, että rautakaudella yleistyi tapa haudata vainajia heille tärkeiden esineiden kanssa. Näin arkeologien aineisto on kasvanut, ja rautaesineitä on löydetty kivi- ja pronssiesineitä enemmän.
Eniten löytöjä on myöhäisrautakaudelta eli ns. viikinki- ja ristiretkiajalta (n. 700–1300 jaa.). Suomenlahti oli viikinkien idänreitin varrella, ja kauppareitillä liikkui erityisesti Ahvenanmaan asukkaita. Turkiskauppa oli siihen aikaan huipussaan, ja viikingit veivät niitä aina islamistisille alueille asti. Takaisin tuotiin muun muassa laadukkaita kankaita, lasihelmiä, hopearahoja ja orjia.
Viikinkiajan suhteen on pohdittu pitkään, miksei viikinkivalta yltänyt Suomeen saakka. Täältä on toki löytynyt viikinkien hautapaikkoja ja satoja viikinkimiekkoja, mutta Suomessa ei ole (Ahvenanmaata lukuun ottamatta) tiettävästi koskaan ollut sen suurempaa viikinkiasutusta.
Legendan mukaan viikinkipäällikkö Olavi Pyhä teki sotaretken Suomeen ja aina sisämaahan saakka, mutta vihamieliset paikalliset motittivat kuninkaan joukot ja pakottivat heidät perääntymään.
Tarina urhoollisesta, viikinkihyökkäyksen päihittäneestä suomalaiskansasta ei kuulosta ollenkaan hassummalta! Todennäköisempää kuitenkin on, että Suomi oli niin harvaan asuttua, köyhää, karua ja villiä seutua, että ryöstöretket oli parempi kohdistaa hedelmällisemmille alueille.
Maailmankuva ja uskomukset
Esihistorian loppupuolella eli 1100–1200-luvulla Suomessa on arvioitu olleen noin 50 000–80 000 ihmistä. He eivät olleet yhtenäistä kansaa vaan erillisiä heimoja, kuten karjalaisia, hämäläisiä ja lappalaisia. Näillä heimoilla oli omat uskontonsa omine jumalineen.
Uskomuksia yhdisti usein luonto. Vuodenajat määräsivät pitkälti elämänrytmin, sillä kesällä piti varastoida ja säilöä ruokaa talven varalle, ja talveksi saatettiin vaihtaa asuinpaikkaa. Luontoa pidettiin myös vaarallisena, mikä näkyy suomalaisessa muinaisuskossa.
Esimerkiksi ukonilman uskottiin olevan Ukko ylijumalan raivoa. Yliluonnollisia voimia pitikin miellyttää uhrilahjoilla ja loitsuilla – ennen pyynnille lähtöä jumalilta pyydettiin kala- ja metsästysonnea, ja tässä myöhemmässä maanviljelysloitsussa Ukolta pyydetään sadetta:
Oi ukko, yli Jumala,
Taatto taivaan valtia,
Nosta pilvi luotehesta,
Toinen kohti koilisesta,
Syrjin yhtehen syseä,
Lomitellen loukkajele,
Pirota vettä pilvistäsi
Orahille kasvajille,
Toukoilla tomisiella!
SKVR I4, 1753.
Heimoilla oli myös tietäjä eli shamaani, joka toimi parantajana, ennustajana sekä linkkinä henkimaailmaan. Tähän liittyvät monet kansanperinteen pyhät luonnonpaikat, joilla uskottiin olevan haltija tai joiden kautta etsittiin yhteyttä vainajiin ja tuonpuoleisiin.
Hiidet eli muinaiset pyhät lehdot ovat tästä hyvä esimerkki, mutta pyhä paikka saattoi olla myös yksittäinen puu, kivi, mäki, kallio ja lähde. Monet näistä ovat hävinneet vuosisatojen aikana, mutta niitä tiedetään yhä satoja. Oman alueen pyhiä paikkoja voi etsiä Hiidet.fi-sivuston karttapalvelusta.
Esihistoriasta historiaan ristiretkien siivillä
Esihistorian päättyminen liittyy kristinuskon leviämiseen, sillä ensimmäiset kirjalliset lähteet olivat uskonnollisia. Vanhin Suomeen liittyvä teksti oli tiettävästi paavi Aleksanteri III:n lähettämä kirje Uppsalan arkkipiispalle vuodelta 1171 tai 1172. Kirjeessä paavi kuvailee suomalaisia epäluotettaviksi ja vaatii heitä sitoutumaan kristinuskoon.
Mutta miten muinaisuskosta siirryttiin kristinuskoon? Väkipakolla, kuten tapana oli. Kristinuskon ensikosketukset Suomeen tulivat tiettävästi idästä kauppiaiden ja lähetyssaarnaajien mukana.
1100- ja 1200-luvulla Suomeen tehtiin myös sotaretkiä, joiden tarkoituksena oli käännyttää Suomen luonnonuskoinen väestö kristinuskon ja kirkon alaisuuteen. Nämä retket tunnetaan ristiretkinä, joita tehtiin ainakin Tanskasta, Norjasta ja Ruotsista.
Retkistä merkittävimmät tehtiin Ruotsin nimissä. Ruotsi valloitti ensin Ahvenanmaan, sitten rannikkoseutua ja Uudenmaan ja eteni aina Karjalaan saakka. Näin Suomeen syntyi ruotsinkielistä asutusta ja suomenruotsalaisia, ja pian Suomenmaastatuli osa Ruotsia.
Suomen alueeseen kohdistui kiinnostusta myös idästä. 1100-luvulla Novgorodin tasavalta teki tuloaan nykyisen Venäjän alueella, ja se päätyi taistelemaan Suomen herruudesta Ruotsin kuningaskunnan kanssa. Pitkään jatkuneet sotatoimet päättyivät vuonna 1323 Pähkinäsaaren rauhaan, missä Suomi sai ensimmäiset rajansa Ruotsin itämaana.
Näin Suomessa siirryttiin esihistoriasta historiaan ja Ruotsin vallan aikaan. Tämä katsaus ei kuitenkaan ollut millään tavalla tyhjentävä, vaan jokaiseen kauteen mahtuu alakausia ja jokaiseen matkaan mutkia, joihin voi perehtyä tarkemmin Henrik Meinanderin kirjassa Suomen historia (2006), jota on käytetty tämän artikkelin lähteenä.
Lähteet
- HiMa. Mikä Suomi on? Viitattu 14.10.2024
- Meinander, Henrik. 2006. Suomen historia. Helsinki: WSOY. Viitattu 14.10.2024
- Otavian oppimateriaalit. 12.1.2024. Historia: Suomen esihistoria (lukio). YouTube. Viitattu 14.10.2024
- Trötschkes, Rita. 13.2.2013. Suomen asuttaminen. Yle. Viitattu 14.10.2024
Tiivistä tekoälyn avulla:
Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!
Ladataan...
