Suomi oli osa Ruotsin valtakuntaa noin 1100-luvulta aina vuoteen 1809 saakka, jolloin emämaa vaihtui Venäjään. Jälkiviisaana tämä oli merkittävä muutos, joka mahdollisti Suomen kehittymisen omaksi kansakunnakseen.
Suomen suuriruhtinaskunta sai säilyttää Ruotsin aikaiset lakinsa, hallintonsa ja kulttuurinsa, sillä Venäjä ei ollut erityisen kiinnostunut uudesta alueestaan, eikä sillä ollut riittävää hallintokoneistoa Suomen yhtenäistämiseen.
1800-luvun mittaan tilanne muuttui: mitä pidemmälle hallintokoneisto ja -kulttuuri kehittyivät, sitä voimakkaammin Suomea venäläistettiin. Samaan aikaan Suomi ja suomalaisuus kuitenkin kehittyivät, mikä antoi sille mahdollisuuden irtautua emämaastaan ja itsenäistyä.
Kohti itsenäisyyttä
1800-luvun alkupuolella suomalaiset olivat melko repaleinen kansa:
Suomi 1800-luvun alussa
- Suomalaiset elivät hajallaan ympäri maata, eikä heillä ollut omaa identiteettiä.
- Suomi oli sääty-yhteiskunta (aatelisto, papit, porvarit ja talonpojat).
- Valtaosa kansasta jäi kuitenkin säätyjen ulkopuolelle.
- Aatelisto ja porvarit puhuivat pääasiassa ruotsia.
- Alemmat säätyluokat ja "rahvaat" puhuivat suomea.
Viimeisten kohtien kielikysymys väritti koko 1800-lukua ja suomalaisuuden rakentamista. Kun Suomesta tuli Venäjän suuriruhtinaskunta, suomesta tuli ensimmäistä kertaa kansakunnan puhutuin kieli. Näin alkoi vahvistua ajatus siitä, että suomalaisten pitää puhua suomea, ei ruotsia tai venäjää.
Suomi ei kuitenkaan taipunut vielä kirjakieleksi, joten sitä piti kehittää. Suurimmat harppaukset otettiin 1860-luvulla alkaneessa suomalaisuusohjelmassa, jonka tavoitteena oli kehittää suomen kieltä ja asemaa.
Vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla syntyikin suomenkielistä kirjallisuutta, taidetta ja arkkitehtuuria eli suomalaista kulttuuria. Kun tähän lisätään Suomen yhteiskunnallinen kehitys ja teollistuminen, Suomi oli valmis irtautumaan emämaastaan.
Venäläistämiskaudet
Suomen irtautumisaikeet pantiin merkille myös Venäjällä. Sen tavoitteena oli ollut kehittää Suomea ja sitoa sitä lähemmäs itseään. Tässä oli kuitenkin epäonnistuttu, ja kuilu suuriruhtinaskunnan ja keisarikunnan välillä oli kasvanut.
Tilannetta yritettiin "korjata" helmikuun 1899 manifestilla, jonka seurauksena Venäjä pyrki venäläistämään Suomen kaikin keinoin. Suomen lait kyseenalaistettiin, valtaa siirrettiin Pietariin, venäjästä tehtiin virkakieli ja venäläiset saivat Suomessa täydet kansalaisoikeudet.
Venäläistämiskaudet värittivät 1900-luvun alkua, mutta kuten tapana on, kaikki (paha) loppuu aikanaan. Sodissa rypenyt ja tappioita kärsinyt Venäjä jäi vallankumouksen jalkoihin, mikä tarjosi Suomelle mahdollisuutta katkaista siteensä.
Kun V. I. Leninin johtamat bolševikit ottivat vallan Venäjällä marraskuussa 1917, Suomen irtautuminen Venäjästä alkoi näyttää yhä todennäköisemmältä. Viimeinen sinetti tuli 6. joulukuuta 1917, kun eduskunta hyväksyi Suomen itsenäisyysjulistuksen.
Pitkään kytenyt kahtiajako
Venäjä oli ajautunut ensimmäisen maailmansodan myötä sisäiseen kriisiin, mikä johti valtakunnan pirstaloitumiseen, vallankumoukseen ja sitä kautta Suomen itsenäistymiseen. Itsenäistyminen ei kuitenkaan tarkoittanut Suomelle kriisistä irtautumista vaan Venäjältä tuttua valtataistelua.
Otetaan kuitenkin hieman takapakkia. Suomi oli ollut keskiajalta saakka sääty-yhteiskunta, jossa aatelistolla, papistolla, porvaristolla ja talonpojilla oli omat oikeutensa. Valtaosa väestöstä eli kuitenkin säätyjen ulkopuolella työläisinä. Kun Suomi kehittyi Venäjän vallan alla, osapuolten välille alkoi muodostua rakoja ja ristiriitoja.
Suomen itsenäistyminen vaati itsenäisyysjulistuksen lisäksi muiden valtioiden tunnustuksia. Ensimmäisenä Suomen itsenäisyyden tunnusti virallisesti Neuvosto-Venäjä vuoden 1917 lopussa. Tämän jälkeen tunnustuksia alkoivat antaa myös muut maat, kuten Ruotsi, Saksa ja Ranska.
Samalla kun säädyllisten olot paranivat, työläiset elivät usein kurjissa oloissa, ilman omaisuutta tai mahdollisuutta vaikuttaa. Tämän pohjalta työväki lyöttäytyi yhteen ja perusti työväenliikkeitä, joilla puolustettiin ja ajettiin omia oikeuksia.
Tällä ei kuitenkaan saatu kurottua eroa kiinni; vaikka työväen olot paranivat, säädyllisten olot paranivat paljon nopeammin. Näin kansa alkoi jakautua säätyläisiin ja säädyttömiin, sivistyneistöön ja tavan kansaan, työantajiin ja työntekijöihin, oikeistoon ja vasemmistoon, valkoisiin ja punaisiin.
Kun Venäjän keisarikunta mureni vuonna 1917, kahtiajakautunut kansa alkoi taistella itsenäisen Suomen vallasta. Jos haluat palata ajassa taakse päin ja tutustua Ruotsin vallan aikaan, se onnistuu tämän linkin kautta!
Itsenäisyydestä itsenäisyyssotaan
Sisällissodan taustalla oli siis kansan kahtiajako, mutta sodan syttyminen liittyi vahvasti myös toisen maailmansodan jälkipyykkiin.
Venäjällä valtaan noussut bolsevikkihallitus tunnusti Suomen itsenäisyyden uudenvuoden aattona 1917–1918, sillä se halusi vauhdittaa vallankumousta myös Suomessa. Bolsevikit tukivat ja painostivat suomalaista työväenliikettä (punaisia) vallankumoukseen.
Toisella puolella porvarit (valkoiset) tekivät tiivistä yhteistyötä Saksan kanssa, joka näki Suomen strategisesti tärkeänä alueena Pietarin lähipiirissä. Kahtiajako kärjistyi tammikuun lopulla 1918 sisällissodaksi punaisten ja valkoisten välillä.
Sodan alussa punaiset saivat paljon aseita Suomessa olevilta venäläisjoukoilta, mutta heiltä puuttui ammattiupseereita sodan johtamiseen. Valkoiset kärsivät sen sijaan materiaalipulasta, mutta heidän johtonsa C. G. E. Mannerheim keihään kärkenä oli selkeä valtti. Molempien osapuolten sotilaallinen vahvuus oli parhaimmillaan 80 000 sotilasta.
Sodan käännekohtana pidetään Saksan ja Venäjän solmimaa rauhansopimusta, joka päätti ensimmäisen maailmansodan itärintamalla. Suomen sisällissota syttyi siis Venäjän ja Saksan rauhanneuvottelujen ollessa kesken, ja neuvotteluiden päätteeksi Venäjä joutui vetämään joukkonsa Suomesta.
Punaiset jäivät yhä selvempään alakynteen, ja Saksasta saapunut 13 000 sotilaan vahvistusjoukko sinetöi valkoisten voiton toukokuussa 1918. Suomi oli siis pelinappula Saksan ja Neuvosto-Venäjän valtapelissä, mutta maailmansodan seurauksena Suomi kärsi myös elintarvikepulasta, mikä ruokki levottomuuksia.
Eheyttämällä eteenpäin
Valkoisten voiton myötä Suomen oli tarkoitus siirtyä Venäjän valtapiiristä Saksan piiriin. Suomelle oli kaavailtu Saksasta kuningas, mutta suunnitelmat kariutuivat Saksan tappioon ensimmäisessä maailmansodassa. Näin Suomesta tuli aidosti itsenäinen, mutta kahtiajako ja sodat leimasivat sitä vielä vuosikymmeniä.
Sisällissota vaati yhteensä noin 38 000 uhria, joista 75 % oli punaisia. Varsinaisessa sodassa kaatui 11 000 sotilasta – loput teloitusten, terrorin ja sairauksien seurauksena. Samalla kun voitokkaat valkoiset kokosivat vankileireille noin 80 000 punaista, espanjantauti (influenssa) pyyhkäisi Suomen yli vaatien monen hengen.
Koska kuningaskuntahanke Saksan kanssa kariutui, Suomesta tuli tasavalta ja ensimmäiseksi presidentiksi valittiin K. J. Ståhlberg vuonna 1919. Ståhlberg lähti ajamaan eheyttämispolitiikkaa, jonka tavoitteena oli korjata sisällissodan taustalla olevia epäkohtia ja turvata Suomen demokratia:
Kieltolakia lukuun ottamatta suuret uudistukset menivät jotakuinkin nappiin: talous kasvoi, tasa-arvo parani ja kuilu kansan välillä kapeni. Yhtenäisyyttä tarvittiin, kun Suomesta tuli jälleen pelinappula Saksan ja Neuvostoliiton valtataistossa ja toisessa maailmansodassa.
Niin sanotussa Molotov–Ribbentrop-sopimuksessa Saksa ja Neuvostoliitto solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen – missä ei ollut sinänsä mitään väärää – mutta samalla valtiot sopivat etupiirijaosta: Saksa sai hyökätä Puolaan ilman vastaiskupelkoa, kun taas Neuvostoliitto sai valloittaa Latvian, Viron ja Suomen.
Sopimus toimi valmisteluina toiselle maailmansodalle, joka syttyi Saksan hyökätessä Puolaan 1. syyskuuta 1939. Suomen osalta taistelut alkoivat Neuvostoliiton lavastamista Mainilan laukauksista, jotka rikkoivat maiden välisen hyökkäämättömyyssopimuksen.
Näin syttyi talvisota, jonka seurauksena Suomi menetti alueitaan Karjalasta, Kainuusta ja Lapista. Sodalla oli kuitenkin hopeareunus: repaleinen Suomi yhtenäistyi. Vaikka Suomi ei voittanut sotaa, se selvisi ylivoimaisen jättiläisen kynsissä ja sai säilyttää itsenäisyytensä.
Talvisota päättyi Moskovan rauhansopimukseen maaliskuussa 1940. Rauha loppui kuitenkin lyhyeen Saksan suunnitellessa iskua Neuvostoliittoon, mikä ajoi Suomen puun ja kuoren väliin: sen piti joko hyökätä Saksan rinnalla tai jäädä kahden tulen väliin. Näin Suomi ajautui jatkosotaan Saksan rinnalla kesäkuussa 1941.
Sodan alussa joukot valtasivat talvisodassa menetettyjä alueita takaisin, ja unelma Suur-Suomesta vahvistui. Unelma jäi kuitenkin toteutumatta, ja jatkosota päättyi kolme vuotta myöhemmin perääntymiseen ja uusiin aluemenetyksiin.
Jatkosodan päättäneen rauhansopimuksen ehtoina oli, että Suomessa olevat saksalaiset oli ajettava maasta. Näin talvi- ja jatkosotaa seurasi Lapin sota, jossa saksalaiset vetäytyivät Suomesta ns. poltetun maan taktiikalla, jossa rautateitä, tieverkkoa, siltoja ja rakennuksia tuhottiin perusteellisesti.
Saksalaisjoukot tuhosivat Lapin sodan aikana yli 40 % alueen rakennuskannasta. Useassa kaupungissa, kuten Savukoskella, Rovaniemellä ja Enontekiöllä, lähes kaikki rakennukset hävitettiin kirkkoineen päivineen.
Kohti nykypäivää
Sotavuosia seurasi jälleenrakennuspolitiikka, jossa rakennettiin sekä maata että kansan mielenterveyttä. Helppoa se ei ollut, sillä Suomi tuomittiin maksamaan Neuvostoliitolle jättimäiset sotakorvaukset (300 miljoonaa dollaria), mihin valjastettiin koko maan tuotanto seuraavaksi kuudeksi vuodeksi.
Rajan yli virtasi kaikkea mahdollista laivoista vetureihin, koneisiin ja taloihin. Kun viimeinen toimitus ylitti itärajan syyskuussa 1952, Suomessa huokaistiin helpotuksesta. Veli venäläisestä ei kuitenkaan päästy eroon noin vain, vaan suhde Neuvostoliittoon väritti Suomea useamman vuosikymmenen ajan.
Väri oli harmillisen harmaa. Sotien jälkeen Suomi jäi lännen ja Neuvostoliiton väliin harmaalle alueelle, ja presidentti toisensa jälkeen yritti rakentaa hyviä naapuruussuhteita itään ja välttää samalla kylmän sodan konflikteja.
Pahimmillaan Neuvostoliitolle kumartelu herätti puheet "suomettumisesta". Neuvostoliitosta vaikutettiin Suomen politiikkaan aina eduskunta- ja presidentinvaaleihin asti, mutta sotavuodet olivat niin tuoreessa muistissa, ettei Venäjän karhua haluttu ärsyttää.
Mielistelyllä oli sekin hyvä puoli, että Suomi uskalsi raottaa ovea länteen Neuvostoliiton ollessa tyytyväinen. 1970-luvulla Suomi solmi esimerkiksi vapaakauppasopimuksen Euroopan talousyhteisön kanssa, mikä tehosti ulkomaankauppa ja viitoitti suuntaa tulevalle.
Samalla Suomi kehittyi yhteiskuntana nopeasti, ja puheet hyvinvointivaltiosta alkoivat. Viimeiset naulat suomettumisarkkuun iskettiin 1990-luvulla, ensin Neuvostoliiton romahtaessa vuonna 1992 ja sitten Suomen liittyessä EU:hun vuonna 1995.
Ja näin päästiin jo melko lähelle tätä päivää, jolloin viimeisetkin siteet Venäjään ovat katkenneet Ukrainan sodan myötä. Olemme tässä artikkelipaketissa kartoittaneet Suomen historiaa ajanlaskun alusta tähän päivään, joten jos olet kiinnostunut esimerkiksi esihistoriasta tai Ruotsin valta-ajasta, klikkaile artikkeliin ripoteltuja linkkejä!
Lähteet
- HiMa. Nationalismi luo Suomen kansan. Viitattu 14.10.2024
- HiMa. Suomalainen yhteiskunta romahtaa – sisällissota. Viitattu 14.10.2024
- Meinander, Henrik. 2006. Suomen historia. Helsinki: WSOY. Viitattu 14.10.2024
Tiivistä tekoälyn avulla:
Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!
Ladataan...
