Esittelimme toisessa artikkelissamme kaikkien aikojen merkittävimpiä taidemaalareita. Vain yksi listalle päässeistä oli syntynyt 1900-luvulla (Salvador Dalí), mikä sai meidät Superprofilla pohtimaan, ketkä ovat tunnetuimpia moderneja taidemaalareita?
Päätimme kasata listan, jolta löytyy (ainakin) kolmenlaisia nimiä:
- sellaisia, jotka kolkuttelevat taidemaalauksen legendojen ovia mutta eivät ihan yllä samalle tasolle
- sellaisia, jotka eivät välttämättä ole taidemaalareina kaikkein taitavimpia mutta ovat silti nousseet suureen suosioon
- sellaisia, jotka tulevaisuudessa saatetaan nostaa suurten taidemaalarien joukkoon
Jokainen lukija voi itse päättä, mihin kastiin kukin taidemaalari kuuluu, sillä kauneus on kliseisesti katsojan silmissä – ja siitähän taiteessa on kyse.
Jackson Pollock
Vuonna 1912 syntynyt Jackson Pollock oli yksi 1900-luvun merkittävimmistä maalareista ja abstraktin ekspressionismin tärkeimpiä edustajia.
Hän tuli tunnetuksi omintakeisesta tiputtelutekniikastaan, jossa hän kaatoi, tiputti ja roiskutti maaleja maalauskankaalle. Näin syntyi monimutkaisia, abstrakteja, viivamaisia ja suuria maalauksia, jotka olivat tyypillisiä abstraktille ekspressionismille.
Pollockilla oli suuri merkitys erityisesti yhdysvaltalaistaiteelle. Ennen häntä taidemaalauksen vaakakuppi oli vahvasti Euroopan puolella, ja hän auttoi tasapainottamaan sitä. Hänen ympärilleen rakentunut abstrakti ekspressionismi oli myös ensimmäinen puhtaasti yhdysvaltalainen taidesuuntaus.
Pierre Soulages
Ranskalainen taidemaalari ja kuvanveistäjä Pierre Soulages (1919–2022) tunnettiin abstraktina taiteilijana, jonka työt rakentuivat mustan värin ympärille. Hän oli kiinnostunut erityisesti mustan värin ja valon suhteesta, kuten siitä, miten valo heijastuu mustasta ja miten valo muuttaa sitä.
Soulages tunnettiin myös omalaatuisesta kaavintatekniikastaan, jossa hän asetti kankaan lattialle ja kaapi siihen mustia paksuja viivoja. Kaikki hänen maalauksistaan eivät kuitenkaan olleet yksivärisiä tai mustavalkoisia; toisinaan hän maalasi ensin kankaalle värikkäitä pohjavärejä, peitti ne mustalla ja kaapi sitten maalausta paljastaakseen värikkään taustan.
Vuonna 2014 Ranskan silloinen presidentti François Hollande kutsui Pierre Soulagesia maailman suurimmaksi eläväksi taiteilijaksi.

Gerhard Richter
Abstraktien maalareiden listaa jatkaa saksalainen Gerhard Richter (s. 1932), joka on kuulunut taidemaalauksen ykkösnimiin 80-luvulta saakka. Hänen teoksensa ovat myyneet kymmenillä miljoonilla, hän on vaikuttanut moniin nuoremman sukupolven taiteilijoihin, ja hän on puskenut maalaustaidetta eteenpäin aikana, jolloin monet ennustivat sen kuihtuvan pois.
Dresdenissä taideoppinsa saanut Richter on kerennyt kokeilla abstraktin taiteen lisäksi monia modernin taiteen suuntauksia, kuten realismia ja ekspressionismia, sekä esimerkiksi lasiveistostaidetta ja digitaidetta. Monille hänen maalauksilleen onkin ominaista realismin ja abstraktion yhdistäminen ja vastakkainasettelu.
Kun Richterin myyntimenestykseen, arvostukseen ja taiteelliseen perintöön lisää vielä tuotteliaisuuden ja valtavan pitkän uran, harva moderni taiteilija yltää hänen tasolleen.
Georg Baselitz
Richterin maamies Georg Baselitz (1938–) on yksi Euroopan tärkeimmistä sodanjälkeisistä taidemaalareista. Hän kasvoi maailmansodan raunioissa ja näki sen läheltä, mikä heijastuu hänen taiteeseensa.
Baselitz nousi suuren taideyleisön tietoisuuteen 60-luvulla, kun hän alkoi maalata kohteensa ylösalaisin. Hän halusi tällä tavoin ottaa etäisyyttä aiempiin teoksiinsa, jotka keskittyivät liikaa sisältöön ja edustavuuteen. Perspektiiviä kääntämällä Baselitz myös rikkoi taiteen yleisiä normeja ja haastoi katsojan kokemusta, mikä on hänelle tyypillistä.
Hän on itse kuvannut lapsuuttaan ja sen suhdetta taiteeseen näin:
”Synnyin tuhoutuneeseen järjestykseen, tuhoutuneeseen maisemaan, tuhoutuneeseen kansaan ja tuhoutuneeseen yhteiskuntaan. En halunnut palauttaa järjestystä: olin nähnyt tarpeeksi niin sanottua ’järjestystä’. Minun oli pakko kyseenalaistaa kaikki, olla ’naiivi’ ja aloittaa alusta.”
Etsi maalauskurssi netissä Superprofilta!

Maalaustaiteen juuret ovat pidemmät kuin monet ajattelevatkaan.
Anselm Kiefer
Toinen maailmansota on vahvasti läsnä myös saksalaisen Anselm Kieferin (s. 1945) maalauksissa. Hän tuli tunnetuksi ottamalla itsestään kuvia natsi-Saksan univormussa ja tehden natsitervehdyksiä, mikä oli hänen keinonsa varoittaa ja muistuttaa ihmisiä kipeästä historiasta ja siitä, että natsismi on yhä läsnä Euroopassa.
Kieferillä on ollut tapana käyttää maalauksissa esimerkiksi hiekkaa, sementtiä, lyijyä ja tuhkaa. Näin teokset saivat lisää tekstuuria ja rosoisuutta, mikä herättää historialliset tapahtumat eri tavalla henkiin. Hänen taiteensa onkin auttanut tabujen rikkomisessa ja herättänyt paljon keskustelua.
Maalauskurssi Helsinki voi auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi nopeammin.
Marlene Dumas
Etelä-Afrikassa syntynyt Marlene Dumas (s. 1953) aloitti maalaamisen parikymppisenä, kun hän halusi käsitellä omia kokemuksiaan valkoisena naisena Etelä-Afrikassa. Muutama vuosi myöhemmin hän lähti opiskelemaan taidetta Hollantiin, ja sille tielle hän myös jäi.
Dumas käsittelee maalauksissaan monia universaaleja teemoja henkilökohtaisella tavalla, kuten rasismia, politiikkaa, sotaa, seksuaalisuutta ja esineellistämistä. Hän ottaa ahkerasti polaroid-kuvia, jotka toimivat inspiraatioina hänen teoksilleen.
Dumas on maalannut niin vauvoja, vanhuksia, malleja, strippareita kuin julkkiksiakin, mutta tärkeintä ei ole niinkään kuvattu ihminen vaan heidän kokemansa tunteet.
Yksityiset maalauskurssit oman opettajan kanssa.
Peter Doig
Skottilaistaiteilija Peter Doig (s. 1959) kuuluu 1900- ja 2000-lukujen myydyimpiin taidemaalareihin. Hänet tunnetaan erityisesti maisemakuvistaan, joiden keskellä on usein yksinäinen, piskuinen hahmo.
Doigin tyyliä on verrattu saksalaisiin romantikkoihin ja esimerkiksi Edvard Munchiin. Hän muistuttaa 1800- ja 1900-lukujen edeltäjiään myös siinä, että hänen teostensa takana on ympäröivä arki, kuten työhuoneen ikkunan näkymä, tilannekuva ohikulkijasta tai kaupan postikortti.
Doigia pidetään myös mestarillisena ja rohkeana värien käyttäjänä. Hänen tyyliään on kuvattu ”maagiseksi realismiksi”, jossa tavallisen arjen tilanteet yhdistyvät johonkin hengelliseen, taianomaiseen tai yliluonnolliseen.

Jean-Michel Basquiat
Yhdysvaltalainen Jean-Michel Basquiat (1960–1988) kasvoi maahanmuuttajaperheessä, jossa äiti kärsi mielenterveysongelmista ja isä uskoi kuritukseen. Osittain näistä syistä hän lopetti 17-vuotiaana koulunkäynnin ja ajautui kaduille ja huumeisiin.
Basquiat oli kuitenkin taiteellinen nuori, ja hän aloitti maalaamisen graffiteista. Myöhemmin hän kiinnostui maalaamisesta ja piirtämisestä, mikä ajoi hänet taidepiireihin ja lopulta loppuunmyytyihin näyttelyihin. Tätä kautta hän tutustui pop-taiteen isähahmoon Andy Warholiin, ja kaksikko teki paljon yhteistyötä.
Basquiat edusti uusekspressionistista suuntausta, jossa kuvattiin usein ihmisiä abstraktisti, rosoisesti ja jopa väkivaltaisesti. Hänellä oli kuitenkin tunnistettava tyyli, jossa oli katutaiteen piirteitä. Monet hänen teoksistaan myös kritisoivat kolonialismia, rasismi ja luokkaeroja.
Basquiat kuoli vuonna 1988 huumeiden yliannostukseen vain 27-vuotiaana, ja siitä lähtien hänen teostensa arvo on kasvanut jatkuvasti. Vuonna 2017 Untitled-maalaus myytiin 110,5 miljoonalla dollarilla, mikä on yksi kaikkien aikojen kalleimmista maalauksista.
Takashi Murakami
1950-luvun Britanniassa syntyi pop-taiteen liike, joka halusi ajaa taidetta lähemmäs suurta yleisöä ja kauemmas korkeakulttuurista. 2000-luvun pop-taiteen uuden aallon eli neopopin supertähtenä pidetään japanilaistaiteilija Takashi Murakamia (s. 1962), joka on tuonut korkeakulttuuria ja kansankulttuuria lähemmäs toisiaan.
Murakamin taiteessa perinteinen japanilainen taide yhdistyy japanilaisen sarjakuvan piirteisiin, kuten hymyileviin kukkasiin tai psykedeelisiin sieniin, jotka tuovat maallikolle mieleen 80-luvun Nintendo-pelit. Näin Murakami tuo japanilaisen taideperinteen nykypäivään ja ajaa samalla maalaustaidetta yhä suuremmalle yleisölle.
Murakamin työt ovat kovassa huudossa myös taidekeräilijöiden piireissä, ja niitä on myyty kymmenillä miljoonilla.

Jenny Saville
Listan päättää vuonna 1970 syntynyt Jenny Saville, jonka maalausten keskiössä on usein lihavat naiset. Hänen tyylinsä on yliampuvaa ja liioittelevaa, ja se tuo räikeästi esille ”virheitä”, jotka sotivat taiteen klassista naiskuvaa ja kauneusihanteita vastaan.
Savillen monet maalaukset korostavat naisten vartaloiden ja ihon kuoppia, kerroksia ja muita epätäydellisyyksiä, joita harvoin nähdään alastomia naisia esittävissä kuvissa. Saville ei myöskään halua olla pelkästään kuvaaja vain myös kuvattava, ja hän on toiminut mallina monelle teokselleen.
Kuka moderneista taidemaalareista on sinun suosikkisi? Tämän listan ulkopuolelle jäi monia nimiä, jotka ansaitsisivat olla keskustelussa mukana, joten lista ei ole missään nimessä tyhjentävä!