Matematiikka on suosittu oppiaine yksityisopetuksessa, eikä ihme – matematiikan osaaminen on tarpeellista muissakin oppiaineissa, työelämässä ja aivan jokapäiväisessä arkielämässäkin.
Matematiikka on paitsi tärkeä, myös mielipiteitä jakava aine. Se on perinteisesti herättänyt tunteita sekä puolesta että vastaan: jotkut rakastavat matemaattisten pulmien ratkomista, kun taas toiset haluaisivat olla missä tahansa muualla kuin matikantunnilla.
Niiden, joilla matematiikan opiskelu ei suju, kuulee toisinaan sanovan, että matikka ei vain ole heitä varten tai heillä ei ole matikkapäätä. On toki totta, että on olemassa erilaisia opiskelua haittaavia oppimisvaikeuksia. Hyvä uutinen kuitenkin on, että usein kyse ei suinkaan ole siitä, että matikan oppiminen ei olisi mahdollista tai että olisi matemaattisesti lahjattomampi kuin muut.
Monessa tapauksessa kyse on yksinkertaisesti siitä, että kielteiset mielikuvat ja asenteet ovat matematiikan oppimisen esteenä. Syitä niiden syntymiselle on varmasti yhtä monta kuin on opiskelijoitakin, mutta on muutamia yleisiä sudenkuoppia, joihin joutuminen voi viedä ilon matikasta.
Tämänkertaisessa artikkelissamme keskitymme näihin mielikuviin ja asenteisiin. Käymme läpi yleisiä sudenkuoppia, joihin matikkaa opiskeleva voi joutua, sekä kuinka niitä voisi ratkoa. Tervetuloa mukaan! Tai etsi itsellesi sopiva matematiikan kurssi Superprofilta!
Mistä mielikuvat syntyvät?
Aivan kuten moni muukin asia, myös matikan oppiminen perustuu uuden rakentamiseen vanhan päälle. Jotta uusien, entistä haastavampien asiakokonaisuuksien oppiminen onnistuu, on perusasiat hallittava. Jos siis käy niin, että jo opintojen alkuvaiheessa putoaa kärryiltä, vaikeutuu uusien asioiden oppiminen. On turhauttavaa ja keskittyminen helposti herpaantuu, jos tunneilla opetettavat asiat tuntuvat aivan liian vaikeilta.
Silkan laskutaidon ja teorian hallinnan lisäksi perusasioihin liittyy esimerkiksi matematiikan kieli – tällä tarkoitetaan sanastoa ja ilmaisutapoja, joita käytetään nimenomaan matematiikassa. Matikka vilisee termejä, kuten särmiö, tulo, likiarvo, dekalitra, eksponentti ja jaollinen, joiden tuntemista opetuksen ja tehtävien ymmärtäminen edellyttää. Osa termeistä, kuten tulo, tarkoittaa arkielämässä aivan eri asiaa kuin matematiikassa, joten ei ihme, jos se hämmentää aloittelevaa matikan opiskelijaa. Tämä on erityisen tärkeä seikka, jos oppilaan äidinkieli ei ole sama kuin opetuskieli!
Mielenkiinto ja kiinnostus matikan opiskeluun voi heiketä myös silloin, kun oppilaalle jää epäselväksi miksi mitäkin asiaa opetellaan. Jos ei esimerkiksi tiedä, mitä hyötyä potenssiyhtälöiden hallitsemisesta on ja miksi niitä ylipäätään opiskellaan, ei niiden harjoittelu välttämättä innosta. Konkreettiset matikan esimerkit ovat loistava tapa osoittaa, että matikan osaamista tarvitaan aivan jokapäiväisessä elämässäkin!

Ei myöskään voida vähätellä opetusmenetelmien merkitystä. Hyvä opiskelumotivaatio on oppimisen kannalta tärkeää, joten jos tunnilla työskentely ylipäätään ei tunnu mielekkäältä, ei oppiminenkaan ole tehokkainta mahdollista. Opimme asioita eri tavoin, joten näin voi käydä, jos tunneilla käytetyt menetelmät eivät ole juuri itselle sopivia. Osa meistä esimerkiksi oppii parhaiten toiminnallisten harjoitusten avulla, joten matikan oppiminen ei ole tehokkainta mahdollista, jos toiminta jää opetuksessa paitsioon.
Toisinaan kyse voi myös olla epävarmuudesta ja itseluottamuksesta. Tehtävien ratkominen on luonnollisesti hankalaa, jos oppilas jo etukäteen uskoo, että hän ei pysty siihen. Samalla tavoin uuden tiedon vastaanottaminen vaikeutuu, jos vallalla jo lähtökohtaisesti on tunne, että itsestä ei varmastikaan ole oppimaan kyseistä uutta asiaa.
Epävarmuus voi näkyä myös niin, että oppilas ei halua "kuulostaa hölmöltä" eikä esimerkiksi kysyä muiden kuullen asioista, joissa vielä kaipaisi apua. Tässä kohtaa on hyvä painottaa, että sekä epävarmuus että epäonnistuminen ovat täysin normaaleja asioita! Virheiden tekeminen on täysin luonnollista ja ne ovat usein jopa paras tapa oppia.
On totta, että matikan opiskelussa voi välillä tulla vastaan melkeinpä mahdottomilta vaikuttavia tehtäviä, mutta ei missään nimessä kannata luovuttaa etukäteen – esteet on tehty ylitettäviksi ja ahkeralla harjoittelulla saa tuloksia aikaan! Epävarmuuden ja epäonnistumisen sietäminen ovat nekin harjoiteltavissa olevia taitoja, ja vieläpä hyvin arvokkaita sellaisia – erehtyminen on osa oppimista.
Matematiikan opiskelu verkossa on myös hyvä vaihtoehto omien taitojen parantamiselle!

Kuinka matikan yksityisopettaja voi auttaa?
Kun matematiikan opiskeluun kaipaa lisätukea tai kun haluaa varmistaa mahdollisimman hyvät tulokset, on matematiikan yksityisopetus ehdottomasti harkinnan arvoinen vaihtoehto. Yksityisopetuksen suuri etu on, että siinä asiantunteva matikan yksityisopettaja suunnittelee kokonaisuuden aina juuri kyseessä olevan oppilaan tarpeiden ja tavoitteiden mukaisesti: opetusta voidaan antaa juuri kyseiselle oppilaalle sopivilla menetelmillä.
Tunneilla voidaan siis käsitellä juuri niitä asioita, joissa oppilas eniten kaipaa harjoitusta. Myös etenemistahti voidaan sovittaa oppilaalle sopivaksi, mikä auttaa varmistamaan, että kussakin asiakokonaisuudessa saadaan riittävästi harjoitusta. Opetuksessa voidaan tarvittaessa palata aivan perusasioihinkin, jotta tulevalle oppimiselle on mahdollisimman vahva perusta.
Merkittävä etu myöskin on, että oppilaalla on aina opettajan täysi huomio. Näin ollen tunnin aikana oppilaalla on koko ajan mahdollisuus saada apua ja opastusta. Ryhmäopetuksessa opettajalla ei yleensä ole tunnin aikana aikaa antaa henkilökohtaista palautetta kaikille, mutta yksityistunneilla sen sijaan on koko ajan mahdollisuus saada palautetta. Varsinkin jos haasteena on omiin matemaattisiin taitoihin uskominen, voi olla ensiarvoisen tärkeää saada jatkuvaa palautetta omien taitojen kehittymisestä. Positiivinen palaute auttaa epävarmaa oppilasta huomaamaan edistymisensä!
Asiantunteva opettaja auttaa oppilasta kehittämään itseluottamustaan ja varmuuttaan matematiikassa. Mielikuva omista kyvyistä ja ylipäätään positiivinen asenne ovat tärkeitä opiskelussa! Parhaimmillaan opettaja ei ole vain henkilö, joka opettaa, vaan myös innoittava ja kannustava hahmo, joka auttaa oppilasta luottamaan itseensä.

Matikka on hauskaa
Jos omista opiskeluajoista on jo tovi vierähtänyt, saattaa muistikuvissa olla matikantunteja, joilla koluttiin tehtäväkirjaa läpi tehtävä toisensa perään. Mekaaninen laskutaito on toki äärimmäisen tärkeää, ja ainoa tapa oppia sitä on mekaanisesti laskea – toistojen avulla opitut asiat iskostuvat mieleen. Nykypäivänä opiskeluun on kuitenkin saatavilla myös muunlaisia työkaluja, joilla opiskelutyöhön saa vaihtelua ja uudenlaista mielenkiintoa!
Esimerkiksi pelit ovat hyvä keino osoittaa, että matikka on hauskaa. Ne voivat olla oiva apukeino varsinkin silloin, kun oppilaalla on ikäviä kokemuksia matikan opiskelusta ja siksi kielteinen suhtautuminen siihen.
Netistä ja sovelluskaupoista on saatavilla erilaisia opettavaisia pelejä, joissa matemaattisia pulmia harjoitellaan pelaamisen lomassa. Opetuspelien pelaaminen on hauska tapa saada vaihtelua ja kevennystä matikan tunteihin!
Hyvänä esimerkkinä opettavaisesta pelistä voidaan mainita 24-peli, jota voi pelata joko sähköisenä versiona tai fyysisillä pelikorteilla – tarvittaessa kortteja voi tehdä vaikka itse. Peliä pelataan korteilla, joissa on neljä numeroa 1:n ja 9:n väliltä. Tavoitteena on yhteen-, vähennys-, kerto- ja jakolaskujen avulla päästä lukuun 24 näitä numeroita käyttäen. Ehtona on, että kutakin kortin numeroa käytetään kerran.
Jos kortissa on esimerkiksi numerot 1, 2, 3 ja 4, voi ratkaisu näyttää tältä:
- 4 × 3 = 12
- 12 × 2 = 24
- 24 × 1 = 24
Löydä matematiikan opettaja Helsinki Superprofista!

Erilaisia matikkapelejä niin sovelluksina kuin korttipeleinäkin on lukematon määrä, joten sopivaa pelattavaa löytyy takuuvarmasti. Pelien lisäksi tunteihin voi saada lisää virtaa esimerkiksi fyysisillä aktiviteeteilla, joissa tehtäviä ratkotaan samalla liikkuen. Opettajalla on vapaat kädet keksiä vaikka aivan uudenlaisia aktiviteetteja!
Loppujen lopuksi rajana on vain oma mielikuvitus, joten matikan opetuksessa voidaan käyttää pelien ja leikkien ohella myös musiikkia, videoita tai aivan uudenlaisia menetelmiä. Tällaiset aktiviteetit tekevät oppimisesta hauskempaa, ja parhaassa tapauksessa opiskelu ei edes tunnu opiskelulta! Arkielämään perustuvat harjoitukset, kuten vaikkapa kauppaleikit, auttavat myös havainnollistamaan kuinka matikan osaaminen on tärkeää jokapäiväisessä elämässä ja kuinka matikan taitoja voi soveltaa käytäntöön.
Kun matematiikan oppiminen yksityisopetuksessa kiinnostaa, kannattaa ottaa suunnaksi Superprof – se on opettajat ja oppilaat yhdistävä alusta, jossa potentiaalisiin opettajiin voi tutustua heidän profiilisivujensa kautta. Löydä juuri sinulle sopiva matematiikan yksityisopettaja ja opi matikkaa! Tiesitkö, että matikan opiskelu etäyhteydellä on nykyään yhtä toimiva tapa oppia kuin perinteinen kasvokkain opetuskin?