Murteet saksan kielessä Guten Tag! Hallo! Gruß got! Servus! Tiesitkö, että saksa on yksi tärkeimmistä kielistä Euroopassa ja muualla maailmassa? Vuonna 2021 saksan kieltä puhuvia arvioitiin olevan maailmanlaajuisesti 135 miljoonaa. Tästä luvusta noin 75 miljoonaa puhuu sitä äidinkielenään. Saksa on myös suosituin valinnainen kielivalinta suomalaisessa peruskoulussa heti pakollisten kielten, englannin ja ruotsin, jälkeen. Moni kuitenkin[…]
24/04/2024∙5 minuuttia luettavana
Parhaat vinkit Berliiniin matkustavalle Saksa on suosittu matkailumaa ja varsinkin sen pääkaupunki Berliini on matkailijoiden suosiossa. Berliinin kaduilla taivaltaa miljoonia matkailijoita joka vuosi, ja monet heistä ovat suomalaisia – jokainen meistä tuntee varmasti jonkun, joka on käynyt Berliinissä. Berliini on hyvä matkakohde, sillä sinne on keskeisen sijainnin ansiosta helppoa matkustaa käytännössä kaikkialta Euroopasta. Berliinillä on[…]
29/09/2023∙5 minuuttia luettavana
Opas Saksassa opiskeluun Saksa on yksi Euroopan suurimmista maista niin pinta-alaltaan kuin väkiluvultaankin. Lisäksi se on suuri opiskelumaa, jossa opiskelusta haaveilee suuri määrä opiskelijoita. Valinnanvaraa todellakin on, sillä yliopistojen määrä mitataan kymmenten sijaan sadoissa, ja tutkinto-ohjelmiakin on tuhansia. Vaihto-opiskelu on monille yksi elämän tärkeimmistä kokemuksista – opiskeluajasta jää monia hyviä muistoja ja tarinoita kerrottavaksi. Vaihto[…]
28/07/2022∙5 minuuttia luettavana
Saksan kurssi yksityisopettajan kanssa takaa nopean kehityksen Itävaltalaiset tutkijatkin ovat tutun lausahduksen jo vääräksi todistaneet: vanha koira oppii kyllä uusia temppuja. Ikä ei ole este eikä hidaste uuden kielen oppimiselle. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Uuden kielen opiskelu auttaa niin työelämässä etenemisessä kuin aivojen skarppina pitämisessä. Saksan kielen oppiminen haastaa aivojamme positiivisella tavalla. Jos et[…]
22/04/2022∙5 minuuttia luettavana
Haluatko oppia puhumaan saksaa?
Olitpa sitten aloittelija tai jo melko sujuva saksan kielen taitaja, meiltä löydät tarvitsemasi avun. Superprof tarjoaa parhaan kanavan saksan kielen opiskelulle Suomessa. Meiltä löydät ammattitaitoisia saksan kielen yksityisopettajia ympäri maata. Tutustu vaikka heti Helsingin opettajatarjontaan täällä! Perehdy lähellä oleviin profiileihin ja varaa ilmainen kokeilutunti jo tänään. Autamme sinua löytämään juuri sinulle sopivan opettajan, jonka kanssa saksan opiskelu sujuu kuin tanssi.
Saksan opetusta kaikentasoisille opiskelijoille
Superprofin avulla saksan oppiminen sujuu vaivattomasti ja ilman stressiä. Löydät yksityisopettajia läheltäsi vain muutamalla klikkauksella.
Opiskelitpa saksaa sitten vapaa-ajalla, peruskoulussa, lukiossa, ammattikoulussa, ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa, pieni tukiopetus on aina paikallaan. Huomaat jo muutaman yksityistunnin jälkeen kehitystä oppimisessa. Myös aloittelijat ovat tervetulleita Superprofin opetukseen. Yksityisopetus on tehokasta, koska opettajat osaavat räätälöidä oppitunnit juuri sinun tarpeisiisi. Saat apua aiheisiin, jotka tuntuvat liian vaikeilta ja mahdollisuuden kehittää jo olemassa olevia taitojasi.
Tarvitsetko apua kieliopissa vai haluatko laajentaa sanavarastoasi? Tavallisilla saksan tunneilla joutuu sopeutumaan luokan tasoon ja koulun opetussuunnitelmaan. Tämä saattaa johtaa siihen, että jotkut oppilaat jäävät jälkeen, kun taas toiset etenevät liian nopeasti. Turun parhaat saksan kielen yksityisopettajat löydät Superprofilta. Ottaessasi yksityistunteja opit saksaa omassa tahdissa, oli se sitten hidas tai nopea.
Saksan kielen oppiminen vaatii työtä
Uuden kielen oppiminen ei ole koskaan helppoa, erityisesti kun tavoitteena on sujuva kielen taito. Se vaatii omistautumista ja aikaa. Jos olet jo kokeillut saksan opiskelua omatoimisesti, tiedät kuinka haastavaa se voi olla. Toki toiset oppivat helpommin kuin toiset, mutta jokainen tarvitsee joskus apua!
Saksan kielen kielioppi voi olla aluksi haastavaa varsinkin suomalaiselle. Jos haluat välttää turhautumista, suosittelemme kokeilemaan yksityisopetusta Superprofin kanssa. Saksan kielen yksityisopettajamme tukevat sinua opiskelun kaikissa vaiheissa ja auttavat sinua saavuttamaan nopeasti tason, johon tähtäät saksan kielessä. Oli tavoitteenasi saksan sujuva puhuminen tai perustaitojen oppiminen matkailua varten, Superprofin kokeneet saksan kielen opettajat laativat sinulle henkilökohtaisen opetussuunnitelman.
Meillä on laaja kurssivalikoima, joka kattaa opetuksen niin aloittelijoille kuin yliopisto-opiskelijoillekin. Superprofin kautta voit löytää keskustelukursseja, intensiivikursseja ja ryhmäkursseja. Yksityistunti saksan opiskelussa tarjoaa täydellisen vaihtoehdon niille, jotka kamppailevat saksan kielen kanssa koulussa tai harkitsevat Saksaan muuttamista. Aloita saksan kielen opiskelu Tampereella Superprofin kanssa. Osallistumalla saksan kielen yksityistunneille voit myös parantaa saksan taitojasi työelämässä. Onhan kyseessä yksi arvostetuimmista liike-elämän kielistä Euroopassa heti englannin jälkeen.
Miksi opiskella saksaa?
Saksa on virallinen kieli tietenkin Saksassa ja Itävallassa. Se on myös yksi virallisista kielistä Sveitsissä, Belgiassa, Liechtensteinissa ja Luxemburgissa. Saksa on maailman yhdestoista puhutuin kieli, ja sillä on noin 155 miljoonaa puhujaa. Näistä noin 80,6 miljoonaa asuu Saksassa. Saksan kielen osaamisesta voi olla erittäin suurta hyötyä urallasi, erityisesti kun otetaan huomioon Saksan asema yhtenä Euroopan suurimmista talouksista. Tämän vuoksi saksaa osaavilla ihmisillä on paremmat mahdollisuudet työllistyä haluamallaan alalla. Työnantajat arvostavat henkilöitä, jotka taitavat muitakin kieliä kuin suomea, ruotsia ja englantia. Monikielisyys on merkittävä etu ansioluettelossasi, jonka avulla saatat saada työtarjouksia, joista et edes osannut unelmoida.
Saksan kielen sujuva puhuminen on myös yksinkertaisesti hauskaa ja avaa ovia moneen eri suuntaan. Vaikka useimmat saksalaiset puhuvat kohtalaisesti englantia, kyky kommunikoida saksaksi on aina etu – erityisesti jos asut, opiskelet tai työskentelet Saksassa tai saksalaisten kanssa internetin ja puhelimen välityksellä. Uusien ihmisten tapaaminen ja osallistuminen yhteisöön on helpompaa, kun osaat saksaa. Kieltä opiskelemalla opit myös samalla saksalaisesta kulttuurista ja historiasta. Mitä siis vielä odotat? Tutustu Jyväskylän saksan kielen yksityisopettajiin jo tänään.
Löydä täydellinen saksan kielen opettaja Superprofilta
Superprofilta löydät unelmaopettajasi. Voit valita monista eri opettajista, joista jotkut puhuvat äidinkielenään saksaa, kun taas toiset ovat oppineet saksaa itsenäisesti tai koulun penkillä. Vaihtoehtoja on monia, jotta sinä löydät juuri itsellesi sopivan opettajan vaivattomasti!
Saksan kielen opiskelussa on tärkeää ikään kuin hengittää kieltä päivittäin. Tämä onnistuu matkustamalla Saksaan, katsomalla saksankielisiä TV-sarjoja ja elokuvia, kuuntelemalla saksankielistä musiikkia ja lukemalla saksankielistä kirjallisuutta. Kokeile myös osallistua keskusteluihin saksankielisillä foorumeilla tai pelaa saksankielisiä videopelejä. Tämän lisäksi kannattaa tutustua Oulun saksan kielen yksityisopettajiin Superprofilla!