Esihistoria tarkoittaa aikaa ennen kirjoitettujen lähteiden syntymistä. Vanhimmat Suomesta löydetyt kirjalliset lähteet ovat peräisin 1100-luvun loppupuolelta, joten se merkkasi siirtymää esihistoriasta historiaan. Suomen esihistorian tarkastelussa piilee kuitenkin pari muttaa:
- Koska ajalta ei ole kirjallisia lähteitä, esihistoriasta tiedetään melko vähän.
- Suomi ei ollut tällöin vielä Suomi: käsitys Suomesta ja suomalaisuudesta alkoi voimistua vasta 1800-luvulla, joten ”Suomen esihistoria” tarkoittaa käytännössä esihistoriaa näillä leveyspiireillä.
Kiitos arkeologian, kielentutkimuksen ja monen muun tieteenalan, esihistorian suuret linjat ovat kuitenkin jotakuinkin selvillä. Ja vaikka ajanlaskun ensimmäisellä vuosituhannella ei ollut ”Suomea” tai ”suomalaisuutta”, esihistoria loi pohjan molempien rakentamiselle.
Esihistorian kaudet
Esihistoria voidaan jakaa eri kausiin sen mukaan, mistä materiaalista tärkeimmät työkalut valmistettiin. Kausille on arvioitu suuntaa-antavat vuosiluvut, mutta todellisuudessa siirtymät ottivat aikansa – kivestä ei siirrytty pronssiin tai pronssista rautaan sormia napsauttamalla, vaan se tapahtui hiljalleen ja eri alueilla eri aikaan.
Kivikausi
Suomesta on löytynyt merkkejä ihmisestä jo yli 100 000 vuoden takaa, mutta alueelle asututtiin pysyvästi noin 10 000 vuotta sitten viimeisen jääkauden jälkeen.
Ennen ilmaston lämpenemistä Pohjois-Eurooppaa peitti noin 1–3 kilometrin jääkerros. Lämpenemisen myötä mannerjään alta paljastui ensin saaria ja saarekkeita ja lopulta mannermaata. Niille kasvanut nurmi, lehtipuut, marjat ja sienet houkuttelivat alueelle riistaeläimiä, kuten hirviä, susia, karhuja, sikoja ja näätiä, mikä puolestaan houkutteli ihmisiä.
Alueen ensimmäiset asukkaat olivatkin metsästäjiä ja keräilijöitä, jotka tekivät kesäisiä metsästysretkiä lähialueilta Suomeen. Ihmisiä saapui eri suunnista ja eri aikoina, joten muinaissuomalaiset eivät olleet yhtenäinen kansa, eikä heillä ollut yhteistä kieltä.
Hiljalleen alueelle asettui heimoja, jotka valmistivat työkalunsa kivestä, nahasta, luusta ja puusta. Kivikauden ensimmäistä puoliskoa kutsutaan mesoliittiseksi kivikaudeksi (n. 9950–5200 eaa.) Jälkimmäinen vaihe tunnetaan neoliittisenä kautena (n. 5200–1900 eaa.), joka alkoi keraamisten astioiden käyttöönotosta.
Suomessa tehty keramiikka oli tiettävästi laadukasta alusta alkaen. Yksi teoria tälle on se, että Suomeen haettiin puolisoja idästä, ja he toivat mukanaan astiantekotaidon. Tämä kuvaa hyvin kulttuurien kehitystä: lähialueiden kanssa on käyty kauppaa iät ajat, ja sen myötä uudet materiaalit, tekniikat ja tavat ovat levinneet uusille alueille.
Noin 1500-luvulla eaa. pronssiesineet tekivät tuloaan, jolloin Suomessa siirryttiin pronssikauteen.
Historian opettaja auttaa sinut eteenpäin tavoitteissasi!
Pronssi- ja rautakausi
Pronssiesineiden myötä kivenkäsittely jäi taka-alalle, mutta kiviesineitä ja -työkaluja käytettiin yhä paljon. Pronssi oli Suomessa tuontitavaraa, eikä sitä käytetty laajalti – lähinnä rannikkoseudulla, jonne se saapui läntisten siirtolaisten mukana.
Yksi pronssikauden tärkeimmistä muutoksista oli maanviljelyn yleistyminen pyynnin rinnalla. Pronssikaudelle on ajoitettu Suomen vanhin navetta, ja pelloilla kasvatettiin muun muassa ohraa ja vehnää. Kotieläiminä oli puolestaan nautoja, lampaita, vuohia ja sikoja.
Maanviljelyn myötä aiempi liikkuva elämäntapa sai jäädä, ja heimot asettuivat yhä pysyvämmin aloilleen. Pronssikausi alkoi Suomessa noin 1700 eaa. ja loppui 500 eaa., jolloin ensimmäiset rautaesineet, kuten kirveet, veitset ja keihäänkärjet, saapuivat rannikkoseudulle. Tämä merkkasi rautakauden alkua.
Rautaa tuotiin pronssin tapaan ensin muualta, mutta Suomessa alettiin hiljalleen tuottaa rautaa myös itse. Sitä saatiin 2–5 metrin syvyydestä järvi- ja suomalmista, joka sulatettiin, poltettiin ja taottiin haluttuun muotoon.
Näin sepästä tuli ammatti, ja raudan työstäminen liitettiin pitkään yliluonnollisiin voimiin. Suomen kansalliseepos Kalevalassa (1835) on muuan seppo tai seppä Ilmarinen, taivaanjumala ja takoja iän ikuinen.
Jos haluat tutustua esihistorian lisäksi Suomen suuriruhtinasaikaan, klikkaa edellä olevaa linkkiä!
Mitä lähemmäs ”historiaa” eli 1200–1300-lukuja tullaan, sitä enemmän esihistoriasta tiedetään. Tähän on vaikuttanut myös se, että rautakaudella yleistyi tapa haudata vainajia heille tärkeiden esineiden kanssa. Näin arkeologien aineisto on kasvanut, ja rautaesineitä on löydetty kivi- ja pronssiesineitä enemmän.
Eniten löytöjä on myöhäisrautakaudelta eli ns. viikinki- ja ristiretkiajalta (n. 700–1300 jaa.). Suomenlahti oli viikinkien idänreitin varrella, ja kauppareitillä liikkui erityisesti Ahvenanmaan asukkaita. Tähän aikaan turkiskauppa oli huipussaan, ja viikingit veivät niitä aina islamistisille alueille asti. Takaisin tuotiin muun muassa laadukkaita kankaita, lasihelmiä, hopearahoja ja orjia.
Viikinkiajan suhteen on pohdittu pitkään, miksei viikinkivalta yltänyt Suomeen saakka. Täältä on toki löytynyt viikinkien hautapaikkoja ja satoja viikinkimiekkoja, mutta Suomessa ei ole tiettävästi koskaan ollut sen suurempaa viikinkiasutusta.
Legendan mukaan viikinkipäällikkö Olavi Pyhä teki sotaretken Suomeen ja aina sisämaahan saakka, mutta vihamieliset paikalliset motittivat kuninkaan joukot ja pakottivat heidät perääntymään.
Tarina urhoollisesta, viikinkihyökkäyksen päihittäneestä suomalaiskansasta ei kuulosta ollenkaan hassummalta! Todennäköisempää kuitenkin on, että Suomi oli niin harvaan asuttua, köyhää, karua ja villiä seutua, että ryöstöretket oli parempi kohdistaa hedelmällisemmille alueille.
Maailmankuva ja uskomukset
Esihistorian loppupuolella eli 1100–1200-luvulla Suomessa on arvioitu olleen noin 50 000–80 000 ihmistä. He eivät olleet yhtenäistä kansaa vaan erillisiä heimoja, kuten karjalaisia, hämäläisiä ja lappalaisia. Näillä heimoilla oli omat uskontonsa omine jumalineen.
Uskomuksia yhdisti usein luonto. Vuodenajat määräsivät pitkälti elämänrytmin, sillä kesällä piti varastoida ja säilöä ruokaa talven varalle, ja talveksi saatettiin vaihtaa asuinpaikkaa. Luontoa pidettiin myös vaarallisena, mikä näkyy suomalaisessa muinaisuskossa.
Esimerkiksi ukonilman uskottiin olevan Ukko ylijumalan raivoa. Yliluonnollisia voimia pitikin miellyttää loitsuilla ja uhrilahjoilla, ja jumalilta pyydettiin kala- ja metsästysonnea ennen pyyntiä.
Heimoilla on myös tietäjä eli shamaani, joka toimi parantajana, ennustajana sekä linkkinä henkimaailmaan. Tähän liittyvät monet kansanperinteen pyhät luonnonpaikat, joilla uskottiin olevan haltija tai joiden kautta etsittiin yhteyttä vainajiin ja tuonpuoleisiin.
Hiidet eli muinaiset pyhät lehdot ovat tästä hyvä esimerkki, mutta pyhä paikka saattoi olla myös yksittäinen puu, kivi, mäki, kallio ja lähde. Monet näistä ovat hävinneet vuosisatojen aikana, mutta niitä tiedetään yhä satoja. Oman alueen pyhiä paikkoja voi etsiä Hiidet.fi-sivuston karttapalvelusta.
Esihistoriasta historiaan ristiretkien siivillä
Esihistorian päättyminen liittyy kristinuskon leviämiseen, sillä ensimmäiset kirjalliset lähteet olivat uskonnollisia. Vanhin Suomeen liittyvä teksti oli tiettävästi paavi Aleksanteri III:n lähettämä kirje Uppsalan arkkipiispalle vuodelta 1171 tai 1172. Kirjeessä paavi kuvailee suomalaisia epäluotettaviksi ja vaatii heitä sitoutumaan kristinuskoon!
Mutta miten muinaisuskosta siirryttiin kristinuskoon? Väkipakolla, kuten tapana oli. Kristinuskon ensikosketukset Suomeen tulivat tiettävästi idästä kauppiaiden ja lähetyssaarnaajien mukana.
1100- ja 1200-luvulla Suomeen tehtiin kuitenkin myös sotaretkiä, joiden tarkoituksena oli käännyttää Suomen luonnonuskoinen väestö kristinuskon ja kirkon alaisuuteen. Nämä retket tunnetaan ristiretkinä, joita tehtiin ainakin Tanskasta, Norjasta ja Ruotsista.
Retkistä merkittävimmät tehtiin Ruotsin nimissä. Ruotsi valloitti ensin Ahvenanmaan, sitten rannikkoseutua ja Uudenmaan ja eteni aina Karjalaan saakka. Näin Suomeen syntyi ruotsinkielistä asutusta ja suomenruotsalaisia, ja pian Suomenmaasta tuli osa Ruotsia.
Rakas länsinaapurimme ei kuitenkaan ollut ainoa Suomesta kiinnostunut valtio. 1100-luvulla Novgorodin tasavalta teki tuloaan nykyisen Venäjän alueella, ja se päätyi taistelemaan Suomen herruudesta (muiden asioiden muassa) Ruotsin kuningaskunnan kanssa. Pitkään jatkuneet sotatoimet päättyivät vuonna 1323 Pähkinäsaaren rauhaan, missä Suomi sai ensimmäiset rajansa Ruotsin itämaana.
Näin Suomessa siirryttiin esihistoriasta historiaan ja Ruotsin vallan aikaan. Tämä katsaus ei kuitenkaan ollut millään tavalla tyhjentävä, vaan jokaiseen kauteen mahtuu alakausia ja jokaiseen matkaan mutkia, joihin voi perehtyä tarkemmin esimerkiksi Henrik Meinanderin kirjassa Suomen historia (2006), jota on käytetty tämän artikkelin lähteenä.
Lähteet
- HiMa. Mikä Suomi on? Viitattu 14.10.2024 https://hi3.fi/mika-suomi-on/
- Meinander, Henrik. 2006. Suomen historia. Helsinki: WSOY. Viitattu 14.10.2024
- Otavian oppimateriaalit. 12.1.2024. Historia: Suomen esihistoria (lukio). YouTube. Viitattu 14.10.2024 https://www.youtube.com/watch?v=HhFFb_PqGzk
- Trötschkes, Rita. 13.2.2013. Suomen asuttaminen. Yle. Viitattu 14.10.2024 https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/02/13/suomen-asuttaminen
Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!
Ladataan...
