Menestyväksi valokuvaajaksi haluavalla on pitkä tie edessään. Valokuvauksen maailma tarjoaa jo nyt yltä kyllin opiskeltavaa ja ala kehittyy koko ajan hurjaa vauhtia. Valokuvaajan tutkinnosta on hyötyä, jos haluaa päästä tutustumaan alan sisältöön jo ennen työelämään siirtymistä.
Esimerkiksi kiinteistönvälittäjän työstä tulee helposti mielikuva vain upeiden talojen esittelystä, vaikka todellisuudessa työ on suurilta osin jotain aivan muuta. Tämä pätee myös valokuvaajan työhön - eikä se ole huono juttu ollenkaan. On kuitenkin tärkeä tietää mihin on ryhtymässä.
Tässä artikkelissa tutustumme valokuvaajan päivään ja työn sisältöön. Koska valokuvaajan opinnot ovat käytännönläheisiä, on tämä samalla loistava kuvaus siitä mitä voit valokuvaajan opiskelijana koulupäiviltä odottaa. Valokuvaajan työ on paljon muutakin kuin vain kameran käyttöä.
Miltä valokuvaajan päivä näyttää?
Kameralla kuvien ottaminen on hyvin pieni osa valokuvaajan työtä. Jos siis mietitään sen prosentuaalista osaa esimerkiksi kokonaisesta työviikosta. Tämä ei tarkoita, etteikö työ olisikaan valokuvaamista. Sitä pääset tekemään aktiivisesti läpi työviikkojen.
Ajallisesti valokuvaamiseen liittyy kuitenkin paljon muuta aina valmisteluista kuvien viimeistelyyn. Ethän voi aloittaa kuvaamista, jos kuvattava kohde (oli se sitten esine, ihminen tai maisema) ei ole valmis. Eikä kuvia lähetetä käyttöön suoraan kameran muistista vaan niiden käsittely on tärkeä osa työtä.
Itse kameran käytön lisäksi kuvaus- ja työpäiväsi ovat täynnä muun muassa seuraavia tehtäviä:
- Kuvausrekvisiitan hankinta
- Studion ja valaistuksen valmistelu
- Valokuvattavien ohjaaminen
- Editointi ja kuvien läpikäyminen
- Teorian opiskelu ja trendien seuraaminen
Nämä ovat kaikki asioita, jotka kuuluvat myös opiskelijoiden käytännön harjoitteluun. Jos opiskelet ammatti- tai korkeakoulussa valokuvaajan tutkintoa, on käytössäsi mitä todennäköisimmin koulun valokuvausstudio. Tätä mahdollisuutta kannattaa todellakin hyödyntää.

Valtaosa valokuvaajista toimii yrittäjinä. Tämä tarkoittaa sitä, että kaiken sen ydintekemisen lisäksi omalle vastuulle tulee yrityksen pyörittämiseen liittyvät asiat. Samalla on huomioitava, että oma hinnoittelu vastaa kaikkea tehtävää työtä. Yleensä se on noin kolminkertainen siihen mitä pyytäisi tuntipalkkaa.
Yrittäjyyteen kuuluu vastuu muun muassa seuraavista osa-alueista:
- Kirjanpito ja verotus
- Markkinointi ja myynti
- Asiakasviestintä ja tarjousten teko
- Henkilöbrändäys ja verkostoituminen
- Projekti- ja työnsuunnittelu
Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse tehdä yksin. Hyvä kirjanpitäjä on yrittäjälle kultaakin kalliimpi. Lisäksi yrittäjäkollegoilta voi pyytää neuvoa ja erilaiset valokuvaajien verkostot voivat olla tukena. Yrittäjyys on vahvasti huomioitu alan opinnoissa.
Esimerkiksi taloudenhallintaan, myyntiin ja markkinointiin liittyy alkuvaiheen opiskeluissa pakollisia kursseja. Näillä kursseilla kannattaa todellakin olla aktiivinen. Asioihin voi itsenäisesti perehtyä myöhemminkin, mutta helpommalla pääsee osaavan opettajan opetuksessa ja osana opintoja.
Tutustu valokuvaajan koulutuksiin Suomessa.
Valokuvaajien omat verkostot
Valokuvausta voi opiskella itsenäisesti verkossa, mutta kattavamman koulutuksen saa opiskelemalla valokuvaajaksi ammatti- tai korkeakouluissa. Näiden etu on samalla se, että pääset heti alkuvaiheessa tutustumaan muihin tulevaisuuden valokuvaajiin ja rakentamaan tärkeitä verkostoja alalla.
Suomessa toimii useita valokuvausalan yhdistyksiä. Näistä vanhin ammattikuvaajien yhdistys on Suomen Ammattivalokuvaajat ry, johon voi liittyä vasta, kun tekee työkseen valokuvausta. Opiskelijat voivat kuitenkin jo opiskeluaikana liittyä esimerkiksi Suomen Kameraseurojen Liiton jäsenyhdistykseen.
Erikoistuneille valokuvaajille löytyvät omat yhdistykset, joihin voi liittyä niin sanottujen "pääyhdistysten" lisäksi. Esimerkkeinä Suomen Luonnonvalokuvaajat ja Suomen Kuvajournalistit. Opiskelijana on hyvä liittyä myös omaan opiskelijajärjestöön.

Hyvät verkostot vaikuttavat menestykseen ja mahdollisuuksiin valokuvaajana. Yhdistysten lisäksi valokuvaajille järjestetään omia tapahtumia. Tapahtumien ohella myös valokuvauksen kursseja oman osaamisen kehittämiseen löytyy ympäri Suomea. Valokuvaajana ei ole koskaan valmis!
Tutustu myös vapaamuotoisempiin ryhmiin, esimerkiksi alueellisiin Facebook-ryhmiin. Facebookin puolella on myös mielenkiintoisia TFP ja TFCD -ryhmiä, jotka toimivat hyvin oman portfolion kerryttämiseen kaiken tasoisille valokuvaajille, joita kiinnostaa ihmisten kuvaaminen.
TFP tulee englannin kielen sanoista Time For Photos, ja TFCD sanoista Time For CD. Käytännössä molemmat tarkoittavat samaa eli kyseessä on niin sanotusti valokuvaajan ja mallin vaihtokauppa, jossa molemmat saavat harjoitusta kuvaamisesta tai kuvattavana olemista sekä saavat kuvat käyttöönsä portfolioon.
Yllä mainituissa kuvauksissa raha ei vaihda omistajaa vaan molemmat sitoutuvat kuvauksiin ja oman ajan käyttämiseen. Ryhmissä voi hakea mallia esimerkiksi tietynlaisiin kuvauksiin, joita haluaa harjoitella valokuvaajana. Samalla oppii tärkeitä sosiaalisia taitoja, joita hyvältä kuvaajalta vaaditaan.
Yhteistyö alan edustajien kanssa
Siinä missä on oleellista verkostoitua muiden kuvaajien kanssa, myös muiden alojen edustajien tuntemisella pääsee pitkälle. Urasuuntauksestasi riippuen tulet työskentelemään esimerkiksi mallien, stylistien, assistenttien, asiakasyrityksen edustajien ja median kanssa.
Opiskelijalla on taas se etu, että koulut lähtökohtaisesti tekevät yhteistyötä monien eri yritysten kanssa, joten verkostoitumaan pääsee jo opintojen aikana. Lisäksi kertyy arvokasta työkokemusta yritysten kanssa toimimisesta.

Parhaimmillaan pääset näyttämään taitosi ja tarjoamaan palveluitasi samalle yritykselle myöhemmin valmistumisen jälkeen - tai jopa opintojen aikana. Mikään ei estä opiskelijaa tekemästä valokuvaajan töitä jo ennen valmistumista jos vain osaaminen ja energia riittää.
Vaikka töitä ei tekisikään, on vähintäänkin oman portfolion kasaaminen opiskeluaikana välttämätöntä. Tämä pätee myös itsenäisesti valokuvausta opiskeleviin, sillä ilman hyvää portfoliota on vaikea saada työkeikkoja.
Mitä muita taitoja valokuvaajalta vaaditaan?
Valokuvaustaidot, yrittäjyys ja verkostoituminen. Siinä ne tärkeimmät, mutta muutakin vaaditaan. Sosiaaliset taidot, kokonaisuuksien hallinta ja palava halua oppia jatkuvasti uutta ovat varmasti myös listan kärjessä, kun puhutaan menestyvän valokuvaajan ominaisuuksista.
Lisäksi kaiken maailman nippelitiedosta on hyötyä. Esimerkiksi lakiasioihin on hyvä perehtyä. Muun muassa tekijänoikeuden ja sopimusoikeuden tunteminen voi säästää monelta harmilta tulevaisuudessa. Lisäksi jokaisella valokuvauksen erikoistumisalalla on omat vaatimuksensa.

Luontokuvaajan täytyy osata muun muassa:
- liikkua luonnossa häiriöttä ja turvallisesti,
- säilyttää maltti piilokojussa (käytetään mm. eläinten kuvaamisessa),
- tunnistaa erilaisia eläin- ja kasvilajeja,
- sommitella maisemakuvia,
- ja kuvata liikkuvia kohteita.
Toisaalta esimerkiksi muotikuvaajalta saatetaan vaatia osaamista ihmisten kasvojen ja vartalon ominaisuuksien muokkaamiseen - siitäkin riippumatta mitä mieltä kukin aiheesta on. Vaikkapa ihon muokkaaminen muotikuvissa tuntuu olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus.
Superprofin kautta löydät valokuvaamiseen erikoistuneita opettajia, jotka auttavat mielellään kaiken tasoisia valokuvaajia. Helpon hakutoiminnon ja profiilien avulla pääset tutustumaan opettajiin ennalta, ja valitsemaan esimerkiksi sinun erikoistumistasi parhaiten vastaavan.
Lähteet
Busch, David D. Digital Travel Photography - Digital Field Guide. Wiley Publishing Inc. 2006.
Flyktman, Reima. Digikuvaus - Ota parempia kuvia! Readme.fi. 2012.
Flyktman, Reima. Valokuvaus harrastuksena - Luontokuvaajan opas. Readme.fi. 2018.
Freeman, Michael. Lähikuvaus digikameralla. Docendo Finland. 2006.
Freeman, Michael. Miten valokuva toimii - Näe, tulkitse ja opi mestarikuvaajilta. Docendo 2012.
Jokinen, Heikki. Työnä kuva - Visuaalisen viestinnän tekijän opas. 2021.
Kelby, Scott. Digikuvauskirja 3 (The Digital Photography Book 3). Readme.fi. 2010.
Laukkanen, Lauri. Camp Creative - Luova valokuvaus ja kuvankäsittely. Docendo. 2015.
Yle.
Suomen Ammattivalokuvaajat ry. Liity. Viitattu 24.10.2024. https://ammattivalokuvaajat.fi/liity/
Suomen Kameraseurojen Liitto ry. Jäsenseurat - Liity ja kehity kuvaajana. Viitattu 24.10.2024. https://www2.sksl.fi/jasenseurat/
Suomen kuvajournalistit. Jäseneksi. Viitattu 24.10.2024. https://www.kuvajournalistit.fi/jaseneksi/
Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry. Yhdistys. Viitattu 24.10.2024. https://luontokuva.org/yhdistys