Pelit ja tv-sarjat ovat vaikuttaneet moneen perinteiseen harrastukseen kielteisesti, mutta shakin kohdalla tilanne on toinen. Tietotekniikan kehittyessä harjoittelutavat ovat monipuolistuneet, ja nykyään shakkia voi pelata vaikkapa puhelimella. Suomen Shakkiliiton mukaan lajin suosio onkin kasvussa.
E-shakin lisäksi lajissa kiehtoo edelleen sen avoimuus. Kaikki ovat tervetulleita lajin pariin, ja kaikki ponnistavat samalta viivalta. Näin shakkiturnauksen finaalistien ikäero voi olla yli 60 vuotta.
Suuret harrastajamäärät enteilevät aina myös edullisuudesta, ja paljon edullisempaa harrastusta on vaikea löytää! Pelilautoihin ja valmennukseen voi halutessaan käyttää pienen omaisuuden, mutta sille on harvoin tarvetta: shakkia voi harrastaa täysin ilmaiseksi.
Kuinka kallis harrastus shakki on?
Shakki voi olla kallis harrastus heille, jotka tähtäävät shakkimaailman huipulle ja uhraavat lajille kaiken vapaa-aikansa ja ajatuksensa. Halvimmillaan shakki voi kuitenkin olla täysin ilmaista! Alta löydät listan tavaroista, joihin shakin harrastajat tyypillisesti satsaavat.
Pelilauta
Monelle tulee shakista ensimmäisenä mieleen pelilauta ja sen ikoniset pelinappulat, ja ne ovatkin ainoa pakollinen maksuerä shakkia varten – jos et halua pelata virtuaalisesti tai lähteä lainamarkkinoille.
Shakkilautoja löytyy moneen lähtöön: on taitettavia matkamalleja, perinteisiä puisia lautoja, modernimpia lasilautoja ja kaikkea siltä väliltä. Jos et kuitenkaan vaadi sen kummempia krumeluureja, peruslaadukkaiden lautojen hinnat osuvat noin 40–100 euron välimaastoon.
Laudan suhteen voi kuitenkin halutessaan mässäillä. Shakin maailmanmestaruusturnauksen virallisten lautojen hinnat alkavat noin 400 eurosta, ja iso osa hinnasta selittyy ratsun yksityiskohtaisuudella:
Markkinoilla on myös elektronisia shakkilautoja, jotka saa yhdistettyä kätevästi tietokoneeseen; näin fyysisen laudan avulla pystyy pelaamaan verkon shakkisivustoilla. Laadukkaasta e-laudasta nappuloineen saa pulittaa jo reilusti yli 500 euroa.
Aloittelijoille paras ratkaisu: aloita shakkiharrastus verkkopeleillä tai hanki käytetty/edullinen lauta. Halpa lauta ei ole kestävimmistä päästä, mutta jos sillä pelaa vain omaksi ilokseen ja kotona, se riittää vallan hyvin. Tori.fi-sivustolta voi myös löytää kympillä tai parilla laadukkaampia ja vähän käytettyjä lautoja.
Minimihinta: 0 €
Pelikello
Jos shakkia haluaa koskaan pelata kilpailullisesti, shakkikello on tärkeä apuri. Käytännössä kelloilla mitataan siirtojen pituutta, ja pelaajilla on kokonaisaika kutakin peliä varten. Shakkikellot näyttävät yksinkertaisilta, mutta niistä saa maksaa lähes saman verran kuin pelilaudasta eli vähintään 30 euroa.
Mikä kellossa oikein maksaa? Vähäinen kilpailu ja pienet markkinat. Maailmalla ei ole turhan montaa shakkikellojen valmistajaa, ja he palvelevat todella pientä pelaajakuntaa. Shakki on tavattoman suosittu laji, mutta kaikki pelaajat eivät koskaan osta omaa kelloa; jos sellaisen ostaa, se palvelee todennäköisesti loppuelämän. Valmistajien on siis pidettävä pää pinnan yläpuolella ja pyydettävä kelloista sen verran, että bisnes on kannattavaa.
Toisaalta hintoihin vaikuttaa myös kellojen valmistusprosessi. Ne ovat toiminnoiltaan monipuolisempia kuin miltä näyttävät, ja monesti niiden pitää myös miellyttää silmää. Kyseessä on lisäksi kaksi kelloa, yksi kutakin pelaajaa kohden, mikä itsessään jo nostaa hintaa.
Aloittelijoille paras ratkaisu: tutustu sovelluskaupan tarjontaan. Shakkikelloon on aluksi turha käyttää rahaa, sillä puhelimeen voi ladata ilmaissovelluksen, joka ajaa saman asian. Jos harrastus johtaa lopulta kilpatasolle, kellon hankintaa voi miettiä silloin uudestaan.
Minimihinta: 0 €

Harjoittelumateriaali
Shakkiharrastus on helppo aloittaa, mutta siinä menestyminen ja lajin ymmärtäminen ovat täysin eri juttuja. Shakkia pitää siis harjoitella; jotkut valitsevat yksityisopetuksen, kun taas toiset harjoittelevat mieluummin omin avuin.
Itsenäisen harjoittelun tueksi tarvitsee harjoittelumateriaaleja. Kaikenikäisille shakin aloittelijoille voi suositella Mika Karttusen ”Shakki, matti! – Joka kodin shakkiopasta”. Karttunen on shakin seitsenkertainen suomenmestari, joka on opettanut erityisesti lapsia yli 10 vuotta.
Paljon muuta itsenäiseen harjoitteluun ei juuri tarvitsekaan: teos esittelee muun muassa shakin siirrot ja säännöt, yleisimmät avaukset sekä tärkeimmät taktiikat ja strategiat. E-kirjana se maksaa 13,95 € ja kovakantisena 34,50 €.
Tarjolla on toki myös ilmaisia harjoitusoppaita, kuten Veikko Valon Shakin aakkoset. Jos taas englanniksi harjoittelu luonnistuu, Chessable, Chess ja Lichess ovat kaikki hyviä sivustoja, ja jälkimmäisestä kahdesta löytyy myös suomenkielistä harjoituksia. Mikäli etsit suomenkielisiä videoita, kannattaa tutustua Shakkikoulun YouTube-kanavaan, jolta löytyy muun muassa videosarja shakin perusteista.
Aloittelijoille paras ratkaisu: riippuu mistä roikkuu! Jos tavoitteena on harjoitella mahdollisimman edullisesti, harrastuksen voi aloittaa Shakin aakkosista. Itseopiskelu vaatii kuitenkin paljon päättäväisyyttä ja motivaatiota harjoitella. Maksulliset materiaalit ovat lähtökohtaisesti ilmaisia parempia, mikä tekee harjoittelusta useimmiten myös mukavampaa ja tehokkaampaa.
Minimihinta: 0 €.

Shakkivalmennus
Jos itseopiskelu ei luonnistu tai kehitystä ei tapahdu tarpeeksi, harjoittelun avuksi voi palkata valmentajan tai yksityisopettajan. Tulisiko kaikkien aloittaa shakkiharrastus valmentajan johdolla? Riippuu tavoitteista ja resursseista.
Shakki ei ole kovinkaan vaikea peli oppia. Sen säännöt ja perusteet saa haltuun kohtalaisen äkkiä, minkä jälkeen pystyy jo pelaamaan. Lajissa menestyminen on kuitenkin eri asia: molemmilla pelaajilla on 16 pelinappulaa, jotka liikkuvat ennalta määrätyllä tavalla, mahdollisia avauksia on valtava määrä, eikä hyökkääminen tai puolustaminenkaan ole millään mittarilla yksinkertaista.
Jos valmennukseen riittää aikaa ja rahaa, yksityisopettajan palkkaaminen varmasti auttaa, mutta alkuun voi päästä ilmankin. Superprofilla shakkituntien keskihinnat pyörivät kirjoitushetkellä 30 euron korvilla, mutta tunteja voi saada halvemmallakin.
Aloittelijoille paras ratkaisu: palkkaa valmennusta, jos siihen riittää aikaa ja rahaa ja olet asettanut tavoitteet korkealle. Jos haluat vain kokeilla shakkia tai pelata sitä omaksi iloksesi, kokeile harjoittelua aluksi ilman ja ota yksityistunteja silloin, kun harjoittelu takkuaa.
Minimihinta: noin 15 € / opetuskerta

Shakkikurssit
Shakkia voi oppia hyvin kirjan sivuilta, mutta monet kaipaavat sen lisäksi visuaalista tukea. Tästä syystä netin shakkikurssit ovat todella suosittuja. Suomenkielinen kurssitarjonta ei päätä huimaa, mutta englanniksi laadukkaita (ja ilmaisia) kursseja on tarjolla pilvin pimein. Tässä muutamia erilaisia vaihtoehtoja:
- Chess.com on (Lichess.orgin ohella) verkkoshakin ykkösresurssi kurssitarjonnan osalta: sivustolla voi pelata shakkia, ja sieltä löytyy yli 350 oppitunnin ilmaiskurssi. Tunnit keskittyvät luonnollisesti shakin eri osa-alueisiin avauksista loppupeliin, ja tuntivalikoimaa voi rajata muun muassa vaikeustason ja aiheen mukaan.
- Understanding chess openings: How to play ANY opening well on malliesimerkki kertamaksullisesta kurssista, joka keskittyy tiettyyn shakin osa-alueeseen: avauksiin. Opettajana toimii shakin suurmestari ja Ukrainan mestari Mykhaylo Oleksiyenko, joka on opettanut shakkia vuodesta 2012 lähtien. Kurssin maksaa 64,99 €.
- Garry Kasparov Teaches Chess tarjoaa mahdollisuuden oppia mestarilta, eikä miltä tahansa mestarilta vaan kuusinkertaiselta maailmanmestarilta Garry Kasparovilta. Kurssi koostuu 29 video-oppitunnista, jotka kestävät 7–20 minuuttia. Kurssi on osa MasterClass-sivustoa, joten siihen pääsee käsiksi sivuston vuositilauksella, joka on 192 € (16 € kuussa).
Nämä ovat vain esimerkkejä erilaisista shakkikursseista; netti on niitä pullollaan, ja jokaiselle löytyy varmasti mieluisa kurssi, jos englannin kieli ei ole esteeksi.
Minimihinta: 0 €
Jäsenyydet
Monet shakin pelaajat kuuluvat shakkikerhoihin tai muihin lajijärjestöihin, jotka lisäävät harrastuksen hintaa. Ei kuitenkaan paljoa: vuoden jäsenyys maksaa aikuiselle yleensä noin 45 euroa ja nuorille noin 20 euroa.
Hinta on halpa, ja rahoilleen saa varmasti vastinetta. Kerhosta riippuen ohjelmasta voi löytyä peli-iltoja, shakkiopetusta tai turnauksia. Kerhoilta voi löytyä myös SM-joukkueita, ja toimintaa saatetaan järjestää eri kielillä.
Minimihinta: noin 20 € / vuosi
Voidaan siis huoletta sanoa, että shakki on tavattoman halpa harrastus. Vauhtiin pääsee täysin ilmaiseksi, eikä maksullisesta kerhotoiminnasta, valmennuksesta tai harjoitusmateriaaleista tarvitse maksaa itseään kipeäksi.