Ranska on maa, jonka me kaikki tunnemme: yhdelle se on ennen kaikkea urheilumaa, toiselle hyvän ruoan ja juoman maa ja kolmas taas tuntee Ranskan erityisesti muodista. Jotakuta voi puolestaan kiehtoa erityisesti ranskan kieli. Ei siis ole ihme, että monien mielestä Ranska on kiinnostava maa! Kieli ja kulttuuri kulkevat käsi kädessä, joten jos ranska kiinnostaa, kiinnostaa varmasti myös Ranska – ja toisin päin.
Ranskan kieleen ja kulttuuriin tutustuessa huomaa, että ranskaa puhutaan ympäri maailman muun muassa Euroopassa, Amerikassa ja Afrikassa. Puhujamäärillä mitattuna ranska kuuluukin tänä päivänä maailman kymmenen puhutuimman kielen joukkoon. Mistä johtuu, että ranskaa puhutaan esimerkiksi Kanadassa ja monissa Afrikan maissa?
Tämänkertaisessa artikkelissamme luomme pienen katsauksen siihen, kuinka Ranska aikoinaan levittäytyi maailmalle. Ranskalla, kuten monella muullakin perinteisellä eurooppalaisella suurvallalla, on ollut oma osansa kolonialismin historiassa. Ranskalla on ollut siirtomaita merten tuolla puolen ennen ja jälkeen Napoleonin, ja tähän historiaan tutustumme tällä kertaa.
Ranskan varhaiset siirtokunnat
Ranska on menneinä vuosisatoina ollut merkittävä siirtomaamahti. Pyrkimyksiä siirtokuntien perustamiseen oli jo 1500-luvulla, mutta ranskalaisen kolonisaation ensimmäinen aalto käynnistyi toden teolla 1600-luvulla. Intoon lähteä merten yli lienee vaikuttanut muiden eurooppalaisten maiden, kuten Espanjan, merentakaiset matkat.
Ranskan alkeet on helppo saada haltuun Superprofin yksityisopettajan tuella.
Uusi Ranska ja Amerikka
Käsitteellä Uusi Ranska eli Nouvelle France tarkoitetaan Ranskan hallitsemia alueita nykyisen Kanadan ja Yhdysvaltain alueella. Ensimmäinen siirtokunta perustettiin Acadiaan 1600-luvun alussa, vaikkakaan se ei jäänyt kovin pitkäikäiseksi. Paikka sijaitsi alueella, joka nykyään tunnetaan Nova Scotiana, yhtenä Kanadan provinsseista.
Muutama vuosi tämän jälkeen, tarkalleen vuonna 1608, ranskalainen tutkimusmatkailija Samuel de Champlain perusti Québecin. Paikasta tuli tärkeä Uuden Ranskan keskus, jossa harjoitettiin muun muassa turkiskauppaa. Vuosien kuluessa ranskalaiset levittäytyivät entisestään perustaen uusia asutuspaikkoja jokien varrelle – esimerkiksi eteläsuunnassa edettiin aina nykyiseen Louisianaan asti Meksikonlahden rannoille.
Pohjoisessa sijaitsevan Uuden Ranskan lisäksi ranskalaiset matkasivat myös Etelä-Amerikkaan. Historia näkyy vieläkin, kun avaa karttakirjan – moni on varmasti huomannut kartalla Ranskan Guayanan. Alueelle oli saavuttu jo 1500-luvulla, mutta varsinaisia siirtokuntia perustettiin 1600-luvun puolella.
Länsi-Intia, Afrikka ja Intia
Länsi-Intian nimen ei kannata antaa hämätä – se ei suinkaan sijaitse Aasiassa, vaan se tarkoittaa Karibian saaria. Ranskalaisen mahdin kasvaessa levittäydyttiin myös Karibialle: Saint Kittsiin perustettiin siirtokunta vuonna 1625. Myöhempiä siirtokuntia olivat muun muassa Guadeloupe ja Martinique.
Pohjois-Amerikan mantereella ranskalaiset tekivät yhteistyötä paikallisten asukkaiden kanssa esimerkiksi turkiskaupan merkeissä, kun taas Länsi-Intiassa harjoitettu tupakan, sokeriruo'on ja muiden kasvien viljely perustui orjuuteen, erityisesti Afrikasta tuotuihin orjiin.
Elämä paikallisen väestön kanssa ei luonnollisestikaan ollut ongelmatonta. Paikallisten vastustus esimerkiksi johti lopulta ranskalaisten johtamaan etniseen puhdistukseen Martiniquella vuonna 1660, jonka seurauksena valtaosa paikallisista karibeista siirrettiin pois saarelta.
Ranskalainen siirtokunta-aika Afrikassa alkoi 1660-luvulla, kun Senegaliin perustettiin ensimmäisiä kaupankäyntipaikkoja. Tärkeä kaupankäyntikohde oli orjat, joita siirrettiin Karibialle. Niin ikään 1600-luvulla Ranska saapui myös Aasiassa sijaitsevaan Intiaan. Laajoja maa-alueita Ranskalla ei ollut, mutta sen sijaan muutamia yksittäisiä kauppapaikkoja.
Ensimmäisen siirtomaamahdin loppu
Vuonna 1713 solmittiin Utrechtin rauha, joka oli merkittävässä osassa Espanjan perimyssodan ratkaisemisessa. Espanjan kuningas Kaarle II:n ollessa kyvytön saamaan jälkeläisiä perimysongelmaa ratkottiin sodan keinoin eri osapuolten välillä, kunnes rauhasta saatiin sovittua. Rauhanehtojen mukaisesti Ranska luovutti Kanadassa omistamansa Newfoundlandin, Acadian ja Rupertinmaan Isolle-Britannialle.
Seuraavien vuosikymmenten aikana Ranska menetti muitakin merentakaisia alueitaan, useimmiten sotien seurauksena. Esimerkiksi vuosina 1756–1763 käydyn seitsenvuotisen sodan seurauksena Ranska menetti melkein kaikki siirtomaansa.
Napoleon ja Ranskan ensimmäinen keisarikunta
1800-luvun alussa Ranskan vallankumous oli jo takana päin. Tuolloin muuan Napoléon Bonaparte toimi Ranskan ensimmäisenä konsulina, ja kun vuonna 1804 maasta tehtiin keisarikunta, tuli hänestä keisari.
Napoleonin johdolla Ranska hallitsi suurta osaa Euroopasta: muun muassa nykyinen Alankomaat ja osa Italiasta olivat suoraan keisarikunnan omistuksessa. Lisäksi alueita oli satelliittivaltioina ja siirtomaina ympäri maailmaa.
Ongelmitta eivät valloitukset sujuneet, mistä hyvä esimerkki on vuosina 1807–1814 käyty Pyreneiden niemimaan sota. Ranska ja Espanja olivat ensin liittolaisina hyökänneet Portugaliin, minkä jälkeen Ranska alkoi miehittää Espanjaa. Tämä ei tietenkään espanjalaisille sopinut, ja lopulta Espanjan, Portugalin ja mukaan taistoon liittyneet Yhdistyneen kuningaskunnan joukot päihittivät ranskalaiset.
Lopun ajat Napoleon I:n aikakaudesta alkoivat vuonna 1812, kun keisari aloitti hyökkäyksen Venäjälle. Kuten historiasta kiinnostuneet tietävätkin, tämä sotaretki ei onnistunut ja lopulta vuonna 1814 vihollisten kokoama liittouma pakotti keisarin luopumaan kruunustaan. Kertaalleen Elban saarelle karkotettu Napoleon yritti vielä myöhemmin paluuta, mutta kohtalona oli uusi karkotus, tällä kertaa Saint Helenalle.
Siirtomaaimperiumin seuraava näytös
Napoleonin sotien jälkeen Ranska sai Britannian tuella takaisin monia merentakaisia alueitaan, kuten kauppapaikkoja Senegalissa ja Ranskan Guayanan. Ranskan palattua tasavallaksi ensimmäisenä presidenttinä toimi tunnetuimman Napoleonin veljenpoika Napoleon III, ja laajenemishaluja oli jälleen. Tällä kertaa kohteena oli Euroopan sijaan muu maailma.
Ranska aloitti Algerian valloittamisen vuonna 1830. Sen lisäksi siirtokuntia perustettiin esimerkiksi Uuteen-Kaledoniaan Tyynellämerellä ja Kotšinkiinaan eteläisessä Vietnamissa. Kambodžasta puolestaan tehtiin Ranskan protektoraatti. Myös Afrikassa edettiin syvemmälle sisämaahan ja perustettiin uusia siirtokuntia. Orjuus kiellettiin 1848, ja afrikkalaisissa siirtokunnissa keskityttiin sen sijaan arabikumin, pähkinöiden ja papujen viljelyyn. 1800-luvun loppupuolella Ranskalla oli hallussaan melkeinpä koko läntinen Afrikka.
Napoleon III halusi ulottaa enemmän valtaa myös Amerikan mantereille. 1860-luvun alussa Meksikon presidentti Benito Juárez lopetti velkojen maksamisen eurooppalaisille, minkä seurauksena Ranska hyökkäsi Meksikoon. Ranskan tukemana maahan asetettiin keisariksi Habsburgin sukuun kuuluva Maksimilian. Meksikolaisten vastarinta oli luonnollisesti kovaa, ja Napoleon III lopulta veti tukensa tältä hankkeelta vuonna 1866.
Siirtomaa-ajan loppu
Ranskan siirtomaahistoria on pitkälti syy sille, miksi ranskaa puhutaan maailmanlaajuisesti – vaikka siirtomaita ei enää olekaan, on ranskan kieli jäänyt alueille. Ranskan siirtomaaimperiumi alkoi tulla päätökseensä toisen maailmansodan aikana. Vuonna 1946 perustettiin Ranskan unioni korvaamaan entinen siirtomaaimperiumi. Tämä ei kuitenkaan vielä tarkoittanut entisten siirtomaiden itsenäistymistä emämaasta, sillä valta oli vielä vahvasti ranskalaisella hallinnolla.
Kuten voikin arvata, Ranskan valtaan oltiin tyytymättömiä. Esimerkiksi Ranskan Indokiinassa eli Vietnamissa, Laosissa ja Kambodžassa kapinaliike vastusti siirtomaavaltaa, mikä johti Indokiinan sotaan. Ranska hävisi vuosina 1946–1954 käydyn sodan, ja neljä valtiota itsenäistyi Indokiinasta. Toinen hyvä esimerkki kapinasta hallitsijaa vastaan on vuoden 1947 kansannousu Madagascarissa, joka tosin ei päättynyt itsenäistymiseen – sitä saatiin odottaa vuoteen 1960 asti.
Suuri määrä entisiä Ranskan siirtomaita itsenäistyi 1960. Muun muassa Kamerun, Togo, Burkina Faso, Senegal ja Tšad itsenäistyivät. Kaikki siirtomaat eivät kuitenkaan ole itsenäistyneet – nykyään niitä kutsutaan Ranskan merentakaisiksi alueiksi.
Nykypäivänä Ranskalla on yhteensä 11 asuttua merentakaista departementtia ja yhteisöä. Toisin kuin yhteisöt, departementit eivät voi itse säätää lakeja. Departementeista suomalaisille tutuimmat lienevät Ranskan Guayana ja Réunion, ja merentakaisista yhteisöistä taas Ranskan Polynesia sekä Wallis ja Futuna.
Tyynellämerellä sijaitsevalla Uudella-Kaledonialla on erityinen asema Ranskan merentakaisten alueiden joukossa: sillä on muita alueita enemmän hallintovaltaa kuin muilla alueilla. Saarella on viime vuosina järjestetty useampikin äänestys alueen itsenäisyydestä, ja toistaiseksi enemmistö on ollut Ranskan osana säilymisen puolella.
Historiallisista syistä johtuen ranskan on nykyään kansainvälinen kieli, jota puhutaan aktiivisesti melkeinpä jokaisella mantereella. Tässä mitä mainioin syy aloittaa Ranskaan ja ranskan kieleen tutustuminen!
Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!
Ladataan...
