Ei ole yhtä ilman toista. Musiikin soittaminen millä tahansa soittimella ajatellaan ensisijaisesti yhden henkilön aktiviteetiksi. Mutta monia soittimia voi vallan mainiosti soittaa kaksi samaan aikaan. Siis sitä yhtä ja samaa soitinta - ei siis kahta erillistä "samaa" soitinta.
Pianon soittaminen yhdessä kumppanin kanssa on kaunista kuunneltavaa. Duetot eivät koske vain laulamista. Esimerkiksi pianoduetot ovat hyvin suosittuja, ja ne on luotu nimenomaan yhdessä pianon soittamista varten.
Pianon koko mahdollistaa sen soittamisen yhdessä. Sopivan kumppanin kanssa soittaminen on tärkeä lähtökohta pianoduetoille, mutta ei suinkaan sen merkittävin puoli. Yhdessä soittaminen avaa ovia sellaiseen musikaaliseen puoleen, jonka saavuttamiseen ei yksin soittaessa olisi edellytyksiä.
Löydä oma pianonsoiton opettaja Superprofilta!
Kevyistä kappaleista, kuten Chopsticks Waltzista, aina monimutkaiseen Sonataan, duettojen soittaminen on loistava tapa kehittyä pianon soittamisessa. Jopa aloittelevat pianonsoittajat voivat harjoitella pianoduettoa yhdessä. Kumppanin kanssa soittaessa on hyvä huomioida ainakin nämä asiat:
- Pianonsoittajien tulisi olla suunnilleen samalla taitotasolla.
- Molemmat ovat harjoitelleet valittuja kappaleita myös itsenäisesti.
- Yhdessä on selkeästi sovittu mitkä "vastuut" kullakin soittajalla on.
- Molempien musiikilliset ilmaisut täydentävät toisiaan, vaikka olisivatkin erilaiset.
Nämä neljä kohtaa korostavat sitä tosiasiaa, että pianoduettojen soittamiseen ei riitä vain kahden pianonsoittajan istuminen saman kappaleen ääreen. Mukana on jonkin verran yksin soittamiseen verrattuna enemmän työtä, suunnittelua ja koordinointia.
Mitä pianoduettojen soittaminen vaatii?
Kuten tämän artikkelin alkukappaleessa jo mainittiin, jopa aloittelevat pianonsoittajat voivat kehittää taitojaan soittamalla duettoja. Näin ollen voimme samaan syssyyn todeta, että kumppanin kanssa soittaminen ei ole teknisesti yhtään sen vaikeampaa kuin yksin soittaessa.
Valokeilan jakaminen kuitenkin vaatii tietynlaista asennetta. Olet ehkä kuullut sanonnan mitä useampi kokki sitä huonompi soppa. Ongelman ydin liittyy siihen, että molemmat eivät voi yhdessä soittaessaan tehdä mitä haluavat. Koordinointi toisen soittajan kanssa on ensimmäinen askel kohti pianoduettoja.
Musiikki on universaali kieli, jonka perusperiaatteet ovat samat kaikkialla maailmassa. Mutta musiikillinen ilmaisu on hyvin henkilökohtaista. On hyvin vaikeaa löytää toista soittajaa, joka jakaisi täysin samat tuntemukset soittaessaan tiettyä kappaletta.

Vielä tärkeämpää on se, että sinun on löydettävä kumppani, joka haluaa viestittää kuulijoille samat tunteet kuin sinä. Kuten mihin tahansa kumppanuuteen, pianodueton soittamiseen liittyy melkoinen määrä kompromisseja.
Ajatellaan tilanne, jossa olet esimerkiksi juuri innostunut jazzpianosta, mutta päätät ryhtyä pianoduettojen opettelemiseen soittajan kanssa, joka pitää klassisista kappaleista. Isoja ristiriitoja tuloillaan? Ei välttämättä. Huolimatta monista eroista näiden kahden genren välillä, klassisen ja jazzin soittajan tuleminen yhteen voi luoda täydellisen parin.
Molemmat jazz ja klassinen mahdollistavat runsaan tulkinnan. Sinun on vain sovittava kumppanisi kanssa yhteinen tulkkaus kappaleelle. Pianon soittaminen yhdessä ei siis suinkaan tarkoita sitä, että teidän tulisi olla samanlaisia soittajia - pikemminkin päinvastoin!
Eri osien sovittaminen yhteen on avain kaikkien pianoduettojen soittamiseen onnistuneesti. Soittaaksesi duettoja hyvin, sinun on jatkuvasti oltava täydellisessä tahdissa niin yhteisen mielen kuin soiton suhteen. On tärkeää, että olette harjoitelleet valittuja kappaleita myös yksin, jotta itse tulkinnasta on helpompi keskustella.
Löydä tavoitteitasi vastaavat pianotunnit Helsinki!
Miten roolit jakautuvat pianoduetoissa?
Pianodueton näkökulmasta pianon koskettimet jakautuvat karkeasti basson ja diskantin välillä. Bassopäätä kutsutaan secondoksi ja se on yleensä haastavampi soittaa. Diskantin päätä kutsutaan sen sijaan primoksi, joka kantaa melodiaa ja soittaa usein lisäsäveliä. Primoa pidetään usein yksinkertaisempana osuutena.
Mitä tulee pianon pedaaleihin, on tässäkin koordinoitava tarkasti. Asettautuminen yhdessä pianon ääreen vaikuttaa siihen miten pedaaleihin on mahdollista yltää - etenkin nuorempien soittajien osalta. Myös nuottien sivujen kääntämisestä on hyvä sopia etukäteen.

Tyypillisesti pianoduetossa on hetkiä, jolloin toinen soittaa ja toinen lepää. Luonnollisesti tällöin lepäävän soittajan vastuisiin kuuluu sivun kääntäminen. Mutta jos molemmat soitatte samaan aikaan, kun pääsette sivun alaosaan, pitäisi teillä olla suunnitelma valmiina.
Pianon soittaminen on harjoittelua, joka tekee sinusta paremman pianistin. Virheiden kautta oppii. Sinun on oltava suvaitsevainen kumppanisi satunnaisia epäonnistumisia kohtaan, koska tulet tekemään niitä varmasti itsekin. Saa apua - Superprofin pianotunnit Turku!
Parhaat käytännöt pianon soittamiseen kahdestaan
Olemme jo käsitelleet monia suositeltuja käytäntöjä pianoduettojen soittamiseen. Kun tiedät tulevasi pian soittamaan pianoduettoa yhdessä toisen soittajan kanssa, sinun tulee ensin opetella itsenäisesti valitsemanne kappale.
Sinulla on varmasti oma tyylisi soittaa, mutta valittua kappaletta harjoitellessa kannustamme sinua vapaasti leikittelemään eri mahdollisuuksilla. Voit esimerkiksi testailla polkemisella ja muuttaa tempoa hieman nähdäksesi, mitä kaikkea kappaleella on sanottavana.
Kun olet tutustunut valittuun kappaleeseen, kuuntele kumppanisi soittavan sen. Miten hänen soittamisensa eroaa sinun? Onko sillä erilaisia sävyjä? Tämän jälkeen vaihdatte roolia ja kumppanisi pääsee kuuntelemaan sinun soittoasi. Käykää sen jälkeen kaikki huomiot ja kysymykset yhdessä läpi.

Pianotekniikkasi ja tyylisi eivät tarvitse olla kumppanisi peilikuvia, mutta niiden on oltava riittävän läheisiä täydentämään toisiaan. Kun olette molemmat ottaneet haltuun kappaleen teknisen puolen, voitte kokeilla yhdessä teille sopivaa tulkintaa. Muista vain, että yhteisen melodian on pysyttävä kaiken muun yläpuolella.
Yhdessä soittaminen on kuin uuden taidon opettelu siinä mielessä, että säännöllinen harjoittelu tekee teistä pianoduettojen mestareita. Vaikka olisitte molemmat ansioituneita pianisteja, alkuun riittää aina paljon opeteltavaa yhdessä.
Kuuluisia pianoduettoja
Miten ja mikä pianoduetto kannattaa valita? Jotkut luottavat kappaleidensa valinnassa pianonopettajiinsa ja toiset valitsevat itse mitä kappaleita he haluavat soittaa. Jos teillä on vaikeuksia tehdä päätöksiä yhdessä, voi pianonopettajaan luottaminen olla erinomainen vaihtoehto.
Kaikki kappaleet eivät sovi duetoksi. Osa sopii loistavasti. Sitten on olemassa kappaleita, jotka on jo alunperinkin luotu duettoa silmällä pitäen. Jos kummallakaan ole paljon kokemusta sovittamisesta, kannattaa valita kappale, joka on jo tarkoitettu duetoksi.
Pianoduettoja löytyy kaikista genreistä aina popista klassiseen. Sopivia kappaleita on niin aloittelijoille kuin kokeneille pianisteille. Jos kappale on liian vaikea yksin soitettuna, on se luultavasti huono valinta duetoksikin.
Yksi suosittu pianoduetto on Chopsticks Waltz. Euphemia Allen sävelsi tämän yhden oktaavin kattavan teoksen vuonna 1877. Alkuperäinen teos sisälsi hyvin tarkan ohjeen, jonka mukaan soittajien kädet tulee kääntää sivuttain pikkusormet alaspäin. Tällä tavalla onnistuu parhaiten teokselle ominainen tyyli, josta sen on myös nimensä saanut.

Chopsticks Waltz on hauska soittaa yksin tai kumppanin kanssa, mutta niin on myös Heart and Soul. Hoagie Carmichaelin vuoden 1938 jazz-sävelmä on yksinkertaistettu vuosien saatossa, jotta pianonsoiton opiskelijat voisivat oppia soittamaan duettoa sen avulla. Yksinkertaistetusta versiosta on tullut tämän kappaleen suosituin versio.
Unkarilainen säveltäjä Franz Liszt ei ole tunnettu helpoista pianokappaleistaan, mutta aloittelevatkin duetonsoittajat pystyvät harjoittelemaan hänen kappaletta, joka tunnetaan nimellä Hungarian Rhapsody No 2. Toisinaan lyyrisenä ja toisinaan dramaattisena, se tarjoaa kumppaneille loistavan mahdollisuuden yhteiseen tulkintaan.
Pianoduettoja soitetaan ajoittain myös kahdella erillisellä pianolla, mutta suosittelemme ehdottomasti kokeilemaan nimenomaan samalla pianolla soittamista. Pianonopettajat ohjaavat mielellään pianoduoja. Aina ei siis tarvitse oppia yksin (tai siis yhdessä), jos kumpikin teistä kokeilee yhdessä soittamista vasta ensimmäistä kertaa.
Kuten missä tahansa muussakin taidoissa, monipuolinen harjoittelu auttaa kehittymään pianonsoittajana. Pianoduetot ovat upea lisä omaan pianon soittamiseen. Superprofin kautta löydät ansioituneet pianon soittamisen yksityisopettajat, joilta saat opetusta myös pianoduettoihin!









