Miksi kuvataiteen tai maalauksen yksityisopettajaksi kannattaa ryhtyä? Monestakin syystä! Jos kuulut taiteileviin romantikkoihin, syyksi kelpaa oman intohimon jakaminen eteenpäin, itsensä toteuttaminen ja itsestään uuden oppiminen.
Jos taas kuulut taiteilevien realistien joukkoon, yksityisopettajana voi hankkia lisätienestejä epätasaisen leipätyön rinnalla. Oli syy mikä tahansa, yksityisopettajuus ei vaadi tutkintoja ja pätevyyksiä vaan käytännön osaamista, intohimoa ja ripauksen järjestelmällisyyttä.
Tämä opas käy läpi aloittamisen tärkeimmät askeleet:
- suunnittelun
- hinnoittelun
- oppilaiden etsimisen
- itsensä kehittämisen
1. Määritä yleisö ja fokus
Opettaja tarvitsee yleisönsä siinä missä taiteilijakin. Ennen tuntien suunnittelua pitääkin määrittää kohdeyleisö, sillä se vaikuttaa kaikkeen opetustyylistä hinnoitteluun ja materiaaleihin. Oppilasryhmät jaetaan usein taitotason tai iän mukaan:
- Aloittelijat ja harrastajat etsivät rentoa ohjausta ja kannustusta.
- Kokeneemmat harrastajat kaipaavat tarkempaa palautetta ja teknistä kehitystä.
- Lapset tykkäävät leikeistä, tarinankerronnasta ja väreistä.
- Aikuiset suosivat rakennetta ja viikonloppuopetusta.
Yleistykset sotivat hieman yksityisopetuksen luonnetta vastaan, mutta pitäähän se jostain aloittaa! Seuraavaksi voit kysyä:
- Suositko yksilö- vai ryhmäopetusta?
- Opetatko kasvotusten vai etänä?
- Haluatko pitää teknisiä, ilmeikkäitä vai kenties terapeuttisia oppitunteja?
- Keskitytkö tiettyyn tyyliin tai tekniikkaan?
Kysymysten on tarkoitus olla suuntaa antavia; uuden opettajan ei pidä lokeroida itseään liikaa, sillä oma tyyli löytyy helpoiten kokemuksen kautta. Vaihtoehdoista voi rakentaa myös mieluisan cocktailin: teoriaan voi tutustua etänä, käytäntöön omassa ateljeessa tai asiakkaan kotona.

2. Tutustu tarjontaan ja hintoihin
Taideaineiden yksityisopetuksessa pitää tasapainotella luovuuden ja bisnesvainun välillä. Suomessa yksityistuntien hinnat osuvat usein 20–60 euron väliin riippuen opettajan taustasta, sijainnista, tuntien sisällöstä sekä oppilaan tavoitteista.
Ennen varsinaista mainontaa kannattaa tutustua eri markkinointikanaviin (tästä lisää kohta) ja sitä kautta kilpailijoihin. Millaisia profiileja muilla opettajilla on? Mitä he tarjoavat ja millä hinnalla? Miten heidän palvelunsa vertautuvat omiin?
Tee samalla laskelmia kannattavuudesta. Jos yksityisopettamisesta haluaa leipätyön, asiakkaita pitää olla riittävästi ja hinnat riittävän korkeat. Jos taas tavoitteena on kerryttää kokemusta sivutoimisesti, fokus on tienestien sijaan oppilaiden löytämisessä.
Maalauksen osalta pitää miettiä myös materiaaleja ja työtiloja. Jos tarjoat maalaustarvikkeet itse, miten se näkyy hinnoissa? Kysymyksiä on paljon, mutta niihin ei tarvitse vastata kaikkiin kerralla. Pääasia on, että ne jättää hautumaan hyvissä ajoin.
3. Panosta oppimisympäristöön
Yksityistunteja voi järjestää omassa tai asiakkaan kodissa, studiolla tai esimerkiksi vuokratiloissa. Kuvataiteen opetuksessa tilan merkitys korostuu, koska taiteilu vaatii tietyt puitteet ja tilaa voi hyödyntää markkinoinnissa.
Perusstudio ei vaadi paljoa: hyvän valaistuksen ja ilmanvaihdon, riittävästi laskutilaa ja telineitä, vesipisteen ja altaan sekä varastotilaa tarvikkeille. Tilaa voi ehostaa ripustamalla seinille omia teoksia ja panostamalla taustamusiikkiin!
Jos neliöitä riittää, studioon voi rakentaa myös toimistonurkkauksen. Tästä on hyötyä varsinkin etäopetuksessa, kun maalaustarvikkeet ja tietokone ovat samassa tilassa. Etäopetus onnistuu esimerkiksi Zoomissa tai Teamsissä.
Jos pääpaino on kontaktiopetuksessa (tai neliöistä on pulaa), vähempi on usein parempi, sillä ylimääräinen tavara ja sotku syövät helposti luovuutta. Avarat tilat on myös helpompi siivota, ja maalauksen luota pitää vähän väliä astua kauemmas tarkastelemaan kokonaiskuvaa.

4. Markkinoi monipuolisesti
Asiakkaiden etsiminen jännittää monia, ja markkinointi-sana voi nostaa niskavillat pystyyn. Sitä ei kuitenkaan tarvitse ajatella asiakkaiden houkutteluna vaan omien töiden ja itsensä esittelynä.
Painota paikallista
- Kerro kavereille, ystäville ja kollegoille, että tarjoat opetusta.
- Tee pieniä flajereita ilmoitustauluille.
- Liity paikallisiin taide- ja opettajaryhmiin.
Rakenna opettajaprofiilia
- Luo Instagramiin opettajatili tai tee erillinen portfolio.
- Jaa somessa teoksia, kurkistuksia kulisseihin ja oppilasprojekteja (heidän luvallaan).
- Rekisteröidy yksityisopetusalustoille, kuten Superprofille.
Opettajana kannattaa myös verkostoitua ja tutustua alan ihmisiin. Muilta yksityisopettajilta voi saada vinkkejä asiakkaiden hankintaan ja opettamiseen, taidekouluista voi etsiä sijaisuuksia ja taidekauppojen kanssa voi tehdä kaupallista yhteistyötä.
Viimeisenä markkinointivinkkinä on tarjota ensimmäinen tunti ilmaiseksi. Vaikka se voi tuntua rahan haaskaukselta, ilmainen starttikerta madaltaa kynnystä kokeilla yksityisopetusta ja lisää sitä kautta asiakasvirtaa. Samalla pääsee myös tutustumaan oppilaaseen ennen varsinaista opetusta.
5. Tutustu oppilaaseen
Tunteja varten voi suunnitella valmiin sapluunan, joka taipuu eri tilanteisiin ja aiheisiin. 45–60 minuutin tunti voi pitää sisällään esimerkiksi intron ja jutustelun, aiheeseen tutustumisen, ohjattua harjoittelua ja loppureflektoinnin.
Yksityisopetus on kuitenkin räätälöityä, eli opetus nojaa oppilaan tavoitteisiin ja toiveisiin. Suunnittelusta on hyötyä, mutta niitä ei kannata tehdä liian pitkälle liian varhain, koska yksityistunteja otetaan eri syistä.
(Ilmaisella) tutustumiskerralla kannattaa siis keskittyä tutustumiseen:
- Kuka oppilas on?
- Miksi hän on ottanut yhteyttä?
- Mitä hän haluaa saavuttaa?
- Missä ajassa?
Vastausten pohjalta voi rakentaa karkean suunnitelman ja aikataulun. Jos tavoitteena on piirtää oma sarjakuva, sen voi jakaa ideointiin ja käsikirjoitukseen, luonnoksiin, piirtämiseen, tekstitykseen ja väritykseen sekä viimeistelyyn ja julkaisuun.

6. Harjoittele ja kehity
Opettamisen sivussa kannattaa silloin tällöin astua oppilaan saappaisiin ja miettiä, mitä itse haluaa saavuttaa ja missä haluaa kehittyä. Tavoitteet voi jakaa karkeasti neljään: oppimiseen, taiteen tekemiseen, promootioon ja antamiseen.
Uuden oppiminen
Opettajana ja taiteilijana voi aina kehittyä ja oppia uutta – joko opettamisesta, taiteen tekemisestä tai asiakkaiden hankkimisesta. Tavoitteiden on hyvä olla konkreettisia:
- Lue kolme kirjaa vesivärimaalauksesta kuukaudessa.
- Osallistu maalaustyöpajaan kahden kuukauden ajan.
Taiteen tekeminen
Luovuuden "pakottaminen" jakaa mielipiteitä. Jotkut maalaavat vain inspiraation iskiessä, mutta jos tavoitteena on oppia ja kehittyä, kevyestä pakottamisesta ja rutiinista on usein hyötyä:
- Maalaa viitenä päivänä viikossa.
- Piirrä joka viikonloppu suosikkihahmo eri tyylilajeissa.
Promootio
Taiteen jakaminen voi poikia paitsi asiakkaita myös muita mahdollisuuksia uralla etenemiseen. Teoksia voi jakaa verkkosivuilla, portfoliossa, Instagramissa, TikTokissa, Facebookissa tai YouTubessa:
- Jaa maanantaisin maalaukseen liittyvä TikTok-video #maanantaimaalaus
- Jaa perjantaisin harjoitteluvinkkejä Instagramissa #perjantaipainting
Antaminen
Taiteilijana ja opettajana voi myös antaa paljon. Viikoittain voi antaa palautetta muiden töistä tai jakaa kannustavia sanoja somessa, ja kerran kuussa voi lähettää eteenpäin maalauksia, postikortteja, tarroja tai kirjanmerkkejä. Tavoitteena on oppia ja kehittyä, mutta jos se tuo hyvän mielen ja näkyvyyttä, mikäs sen parempi!

7. Etene pienin askelin
Ensimmäisiin yksityistunteihin kannattaa aina panostaa, mutta niiden ei tarvitse olla täydellisiä. Yksityisopettajana oppii parhaiten tekemällä, ja oppilailta voi pyytää suoraa palautetta: mikä toimii, mikä on hauskaa ja mitä voisi kehittää?
Oma opetustyyli kehittyy siinä sivussa. Ajan kanssa huomaa, mitkä harjoitukset toimivat, miten oppilaat reagoivat ja miten opetus rakentuu taiteen tekemisen ympärille. Pienin ja selkein askelin pienestä sivutoimesta voi kasvaa vakituinen osa arkea.









