Israelin ja Palestiinan konflikti on ajankohtainen aihe ympäri maailmaa, ja se kiinnostaa myös monia suomalaisia. Harva meistä kuitenkaan tuntee konfliktin taustoja. Päätimme tästä syystä kirjoittaa omat artikkelit konfliktin taustoista sekä Israelin että Palestiinan synnystä.
Tässä artikkelissa nämä aiheet nivotaan yhteen, ja pohdimme myös sotien herättämää huomiota sekä niihin liittyvää keskustelua. Jos haluat perehtyä aiheisiin tarkemmin, tekstiin on ripoteltu linkkejä kattavimpiin artikkeleihin.
Alueen historia
Nykyinen Palestiinan ja Israelin alue sijaitsee yhden Afrikan mantereelta lähtevän päävaellusreitin varrella. Kun ihmisen esi-isät levisivät Afrikan ulkopuolelle, osa heistä asettui Lähi-itään. Ei olekaan yllätys, että Palestiinasta on löytynyt merkkejä ihmiselämästä – tai sen varhaisista muodoista – jopa 1,5 miljoonan vuoden takaa.
Kaikki merkit osoittavat siihen, että alue on ollut pitkään levoton: ensin sotivat heimot ja sitten sivilisaatiot. Erityisen levotonta oli pronssikauden loppupuolella eli noin 1200 eaa., jolloin merikansat ryöstelivät itäisen Välimeren aluetta, ja monet silloisista asutuskeskuksista romahtivat.
Tämän jälkeen aluetta asuttivat filistealaiset, jotka tunnettiin merikansana, sekä israelilaiset heimot. Kansat sotivat toisiaan vastaan tiheään, ja naapurikansojen uhka oli yksi syy Israelin kuningaskunnan syntyyn noin 1020 eaa.
Näihin aikoihin juutalaisuus alkoi erottua muista Lähi-idän uskonnoista, mikä teki israelilaisten elämästä vaikeampaa. He ajautuivat yhä voimakkaampiin yhteydenottoihin naapurimaidensa ja muiden uskontojen kanssa, ja alue näki monia hallitsijoita ennen ajanlaskun alkua.
Yksi näistä oli Rooman valtakunta, joka valloitti Palestiinan 63 eaa. Seuraavina vuosisatoina kristinusko erkaantui juutalaisuudesta omaksi uskonnokseen, ja siitä tuli Rooman valtionuskonto vuonna 380.
Tämä vaikeutti juutalaisten elämää entisestään, vaikka uskonnoilla oli yhteiset juuret. Iso osa juutalaisista joutuikin lähtemään alueelta, ja he asettuivat erityisesti eri puolille Eurooppaa. Tätä siirtolaisuutta kutsutaan diasporaksi.
Tämän jälkeen alue näki monia valloittajia. Islam syrjäytti kristinuskon alueen hallitsevana uskontona 600-luvulla, ja uskonnot taistelivat alueen hallinnasta satojen vuosien ajan. 1500-luvulla valtaan nousi Osmanien valtakunta, joka pysyi vallassa aina ensimmäiseen maailmansotaan asti.
Israelin ja Palestiinan synty
Juutalaiset elivät siis pitkään diasporassa eli ilman omaa valtiotaan. Tilanne alkoi muuttua 1800-luvulla, kun Euroopassa heräsi nationalistisia aatteita. Kansakunnat halusivat rakentaa itselleen oman kodin – Suomi mukaan lukien – mikä ei kuitenkaan ollut mahdollista juutalaisille.
Tämän pohjalta vuosisodan alkupuolella heräsi sionismin aate, jonka tavoitteena oli rakentaa juutalaisvaltio. Paikaksi valikoitui Palestiina – osittain pyhien tekstien ja osittain juutalaisten historian takia.
Sionistijärjestöt kannustivat juutalaisia muuttamaan Palestiinaan ja tukivat sitä rahallisesti. Ensimmäiset muuttoaallot tapahtuivat 1880-luvulla, kun Osmanien valtakunta hallitsi vielä aluetta. Muuttoliikenne kiihtyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun alueen valta vaihtui Iso-Britannialle.
Palestiinasta tehtiin Iso-Britannian mandaatti- eli hallintoalue, ja se sai ensimmäisen kerran viralliset rajansa. Samaan aikaan alueelle muutti enemmän ja enemmän juutalaisia, sillä Iso-Britannia oli luvannut tukea juutalaisten ”kansallisen kodin” perustamista.
Alueen arabiväestö vastusti juutalaisten maahanmuuttoa, sillä se tapahtui usein heidän kustannuksellaan. Arabien asema siis heikkeni, mikä ajoi kansat vastakkain. Kahtiajakoa yritettiin ratkoa muun muassa kahden valtion mallilla, mutta sopua ei löytynyt: juutalaiset ja arabit molemmat kokivat, että alue kuuluu heille.
Tilanne äityi ensin levottomuuksiin (1929), sitten arabikapinaan (1936), jossa vastustettiin juutalaisvaltion syntyä, ja lopulta sisällissotaan (1947), jonka lopputulos oli suurvoitto juutalaisille ja Israelin itsenäistyminen.
Näin Israel oli saanut alkunsa, mutta kahden valtion mallista toinen jäi toteutumatta. Pian itsenäistymisen jälkeen Israel hallitsi noin neljä viidesosaa Palestiinasta, ja se valloitti viimeisetkin rippeet 1960-luvulla.
Tämän seurauksena sadat tuhannet arabit menettivät kotinsa, mitä seurasi kansainvälinen pakolaiskriisi. Samoihin aikoihin ajatus palestiinalaisuudesta alkoi vahvistua. Vuonna 1964 perustetiin Palestiinan vapausjärjestö (PLO), jonka tavoitteena oli Palestiinan täydellinen vapauttaminen.
Palestiinalainen identiteetti vahvistui entisestään vuoden 1987 kansannousussa (intifada), jossa Israelin miehittämien palestiinalaisalueiden asukkaat nousivat vastarintaan. Kansannousu johti myös Palestiinan itsenäisyysjulistukseen vuonna 1988, jolloin ensimmäiset valtiot tunnustivat Palestiinan valtioksi.
Alueelle ei kuitenkaan ole saatu sopua tai rauhaa. Tilannetta on yritetty ratkoa kahden valtion mallin pohjalta, mutta neuvottelut ovat aina päättyneet umpikujaan – sekä palestiinalaiset että israelilaiset kokevat, että alue kuuluu heille.
Palestiina ja Israel syntyivät siis molemmat 1900-luvulla. Israelin taustavoimana toimi sionismin liike, jonka unelma juutalaisvaltiosta kävi toteen. Sionismin vastustaminen oli puolestaan merkittävä tekijä palestiinalaisuuden syntyyn, mutta identiteetin rakentamisesta oli merkkejä jo 1800-luvulla.
Mistä Israelin ja Palestiinan konfliktissa on kyse?
Israelin ja Palestiinan konfliktin taustalla on siis juutalaisten ja arabien kahtiajako, joka on kestänyt vuosikymmenten ajan. Nykykonfliktissa eivät kuitenkaan ole vastakkain Israel ja palestiinalaiset vaan Israel ja Hamas, joka operoi Gazan kaistalta käsin.
Hamasin tavoitteena on Israelin tuhoaminen, ja konflikti kärjistyi lokakuussa 2023, kun Hamasin terroristit hyökkäsivät Israeliin. Näillä tiedoilla Hamas näyttäytyy sodan pääsyyllisenä ja Israelin uhrina, mutta todellisuudessa tilanne on paljon tätä mutkikkaampi.
Israel on saartanut Gazaa lähes kaksikymmentä vuotta, ja palestiinalaisia on alistettu pitkään kaikilla Israelin miehittämillä alueilla. Vaikka siis Hamasin hirvittävät terroriteot on helppo tuomita, Gazan humanitaarinen kriisi ei ole syntynyt itsestään.
Konfliktin pääsyynä on kysymys maanhallinnasta eli siitä, kenellä on oikeus maahan, jota sekä juutalaiset että palestiinalaiset asuttavat. Konfliktin syntyyn on vaikuttanut myös uskonto: ajatus juutalaisvaltiosta syntyi alun perin juutalaisvainojen pohjalta.
Rauhan sopimista vaikeuttaa puolestaan väkivaltainen historia: terroritekoja on tehty pitkään puolin ja toisin, ja niitä on vaikea unohtaa tai antaa anteeksi.
Tästä päästäänkin siihen, että sodista ja konflikteista puhuminen on harvoin yksinkertaista. Puolueetonta ja varmaa tietoa on usein hankala löytää, ja eri osapuolet tulkitsevat historiaa ja sen tapahtumia eri tavoin.
Gazan sodan lisäksi maailmalla on käynnissä toista sataa aseellista konfliktia. Monia eurooppalaisia ja suomalaisia koskettaa voimakkainten Ukrainan sota, jonka taustalla on samaan tapaan vuosikymmenten kehityskulku.
Yleinen mielipide Ukrainan tilanteesta on, että Venäjän hyökkäys ei ole missään nimessä oikeutettu, ja Ukrainaa on tuettu sodassa sadoilla miljardeilla euroilla.
Jokainen sota onkin yksilö, mutta ne myös muistuttavat toisiaan. Niihin liittyy aina menetettyjä ihmishenkiä, sukupolvia ylittäviä traumoja sekä kuiluja kansakuntien välillä. Jokaiseen sotaan pätee myös vanha klisee ”sodassa on vain häviäjiä”.
Sekä Gazan että Ukrainan sodan päättyminen näyttää tällä hetkellä kaukaiselta. Venäjää on painostettu vetäytymään Ukrainasta kaikin keinoin, mutta pakotteet ja Ukrainan tukitoimet ovat vaikuttaneet vain hidastavan Venäjän sotateollisuutta ja toimintaa.
Palestiinan tilanteessa ratkaisuksi on yhä esitetty kahden valtion mallia, mutta käytännössä sen toteutuminen näyttää liki mahdottomalta. Kumpikaan osapuoli ei ole valmis tinkimään tavoitteistaan, ja rauhan on mahdoton syntyä ennen sitä.
Mitä kauemmin sotatilat jatkuvat, sitä suurempia vahingot ovat – olipa kyseessä Ukraina, Venäjä, Israel tai Hamas – ja iso osa kärsimyksestä kohdistuu siviiliväestöön.
Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!
Ladataan...
