Palestiina on terminä melko mutkikas. Sillä voidaan viitata Palestiinan valtioon mutta myös Palestiinan alueeseen, jonka rajat ovat olleet historian saatossa melko epäselvät ja vaihtelevat.
Palestiina (arab. فلسطينية, Falasṭīn) tai Palestiinalaisalue viittaa Lähi-idässä sijaitsevaan alueeseen, jonka Israel miehitti vuonna 1967 ja joka julistautui itsenäiseksi 1988. Vuodesta 2013 alkaen siellä toimiva palestiinalaishallinto on käyttänyt itsestään nimitystä Palestiinan valtio.
Palestiina-termi kytkeytyy tietysti myös Palestiinan arabiväestöön eli palestiinalaisiin, joista iso osa elää Palestiinan ulkopuolella maanpaossa. Nimitys yleistyi tässä käytössä kuitenkin vasta 1960-luvulla, ja ennen tätä esimerkiksi Suomessa puhuttiin yleisesti arabeista.
Tästä herää kysymys, miten Palestiina ja palestiinalaisuus saivat alkunsa. Esittelemme seuraavaksi alueen historiaa, nyky-Palestiinan muodostumista sekä sen tärkeimpiä vaiheita, mikä sivuaa Israelin ja Palestiinan konfliktia.
Palestiina historiallisena alueena
Nykyisen Palestiinan alueelta on löytynyt merkkejä ihmisten esi-isistä noin 1,5 miljoonan vuoden takaa. Alue tunnetaan eteläisenä Levanttina, joka oli tärkein Afrikasta lähtevä muuttoreitti. Ei olekaan yllätys, että jotkut päätyivät alueelle myös asumaan.
Kesti kuitenkin vuosituhansia, ennen kuin klaaneista ja heimoista kehittyi sivilisaatioita. Ensimmäinen maininta "Palestiinasta" on noin 1100-luvulta ennen ajanlaskun alkua. Egyptin 20. dynastia (1189–1077 eaa.) viittasi naapurimaahansa tai sen asukkaisiin Peleset-nimellä.
Alkuihmisten kulkureittinä toiminut eteläinen Levantti kuuluu ns. hedelmällisen puolikuun alueeseen. Alue tunnetaan mm. maanviljelyn syntypaikkana ja Palestiinan Länsirannalla sijaitsevasta Jerikosta, joka on yksi ensimmäisistä tunnetuista kaupungeista.
700-luvun eaa. assyrialaisten teksteissä on puolestaan käytetty Palashtu-nimeä. Vielä myöhemmin kreikkalaisten miehittäessä maata he kutsuivat sitä Palaistineksi. Nimi on siis ollut käytössä pitkään, mutta palestiinalainen identiteetti vahvistui vasta myöhemmin.
Noin 1000-luvulla eaa. alueelle perustettiin Israelin kuningaskunta, mikä toimi sysäyksenä juutalaisen uskon syntyyn. Tätä seuranneet vuosisadat olivat levottomia ja sotaisia, ja alue oli milloin Assyrian, milloin Babylonian, milloin Aleksanteri Suuren ja milloin roomalaisten hallinnassa.
Levottomuudet ja sodat johtivat lopulta siihen, että juutalaiset lähtivät – tai joutuivat lähteä – etsimään maata, jossa he saivat harjoittaa uskontoaan rauhassa. Tämä diasporana tunnettu juutalaisten siirtolaisuus oli keskeisessä roolissa sekä Palestiinan että Israelin valtion synnyssä.
Palestiina saa viralliset rajat
Lähdettyään kotimaastaan juutalaisyhteisöt asettuivat eri puolelle maailmaa, ja Palestiinan alueella oli monia hallitsijoita. Sen pitkäaikaisin isäntä oli Osmanien valtakunta, joka valloitti alueen vuonna 1517.
Palestiina-nimen käyttö oli yleistynyt ajanlaskun alkupuoliskolla Rooman valtakunnassa ja kristittyjen keskuudessa. Osmanit käyttivät alueesta samansukuista Filastin/Filistin-nimeä, kun taas juutalaiset puhuivat "Israelin maasta" (Eretz Israel), jotka molemmat viittaavat pyhään maahan.
1800-luvulla syntyneellä sionistisella liikkeellä oli tärkeä rooli Palestiinan synnyssä: sen tavoitteena oli perustaa juutalaisvaltio Raamatussa mainittuun luvattuun maahan – Kanaaninmaahan – eli Palestiinaan. Sionistisen liikkeen taustalla oli kaksi keskeistä syytä:
- Juutalaiset olivat hajaantuneet eri mantereille, ja heiltä puuttui oma valtio.
- Juutalaisvainot olivat yleistyneet erityisesti Euroopassa, ja juutalaiset joutuivat jälleen pakenemaan.
Juutalaisten muuttoliikenne käynnistyi 1880-luvulla, jolloin ajatus juutalaisvaltiosta yleistyi. Ensimmäisen maailmansodan myötä alueen valta oli vaihtunut osmaneilta Iso-Britannialle, joka oli keskeisessä roolissa ns. kahden valtion mallin rakentamisessa – tai sen yrittämisessä:
1917
Balfourin julistus
Britit tukivat juutalaisten kansallisen kodin perustamista Palestiinaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
1919
San Remon päätös
Lähi-idän alueet jaettiin sodan voittajien kesken, ja Palestiinasta tuli Iso-Britannian mandaatti- eli hallintoalue.
San Remon päätöksen myötä Palestiina sai ensimmäiset viralliset rajansa. Samalla päätettiin, että juutalaisten kansankoti perustettaisiin Palestiinaan "samaan aikaan turvaten ei-juutalaisten asukkaiden siviili ja uskonnolliset oikeudet".
Oma valtio omine rajoineen ei kuitenkaan ollut palestiinalaisten alkuperäinen tarkoitus. Vuonna 1919 järjestetyssä Palestiina-arabikongressissa esitettiin, että Palestiina kuuluu suur-Syyriaan ja että se on aina ollut osa arabi-Syyriaa. Syyria jaettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen Ranskalle, eikä ajatus suur-Syyriasta ollut enää mahdollinen.
Palestiinalla tai palestiinalaisuudella ei siis ollut vakiintunutta kansallista identiteettiä vielä 1900-luvun alussa, vaan se alkoi muodostua ja vahvistua samalla, kun juutalaisten kansalliskotia rakennettiin.
Israelin ja Palestiinan konflikti on vain yksi Euroopan lähellä käytävistä sodista.
Tilanne kiristyy
Juutalaisten muuttoliikenne Palestiinaan kiihtyi 1900-luvulla: vuonna 1914 Palestiinassa asui noin 94 000 juutalaista ja 595 000 "ei-juutalaista" – vuonna 1947 vastaavat luvut olivat 630 000 ja 1 300 000.
Tavoitteena oli, että juutalaiset ja arabit eläisivät alueella sulassa sovussa, mutta näin ei tapahtunut. Kasvava juutalaisväestö vei arabeilta työpaikkoja ja koteja, ja mitä enemmän alueelle muutti juutalaisia, sitä vahvemmaksi kahtiajako yltyi.
Silmä silmästä tekee koko maailman sokeaksi.
Mahatma Gandhi
Juutalais- ja arabiväestöt ottivat väkivaltaisesti yhteen, ja molemmat kääntyivät koko ajan vahvemmin myös brittihallintoa vastaan. Tilanteeseen ehdotettiin sekä yhden että kahden valtion mallia, mutta sopua ei koskaan syntynyt.
Tämä ajoi Palestiinan mandaattialueen sisällissotaan. Vaikka juutalaisia oli vähemmän, he olivat sotilaallisesti vahvempia, ja sota päättyi Israelin itsenäisyysjulistukseen vuonna 1948 – samana päivänä, kun Iso-Britannian lippu laskettiin Jerusalemissa viimeisen kerran.
Israelin itsenäistyminen johti mittaviin puhdistuksiin, ja sadat tuhannet arabit joutuivat pakolaisiksi. Palestiinalaiset viittaavat tähän termillä al-Nakba – katastrofi. Itsenäisyysjulistus johti myös Israelin sisällyssotaan, kun muut arabimaat hyökkäsivät Israeliin.
Tämä oli pikakatsaus 1900-luvun alkupuoliskon tilanteeseen. Se linkittyy vahvasti Israelin ja Palestiinan konfliktiin sekä Israelin syntyyn, ja toinen artikkelimme tarjoaa tarkemman selonteon.
Ajatus palestiinalaisuudesta vahvistuu
Arabimaissa oli herännyt 1900-luvun alkupuolella käsitys panarabialaisuudesta tai panarabismista, joka korosti arabimaiden yhtenäisyyttä. Liikkeen myötä useat arabivaltiot itsenäistyivät, ja ajatus oli myös yhdistää niitä toisiinsa.
Arabivaltiot sotivat Israelia vastaan useamman kerran 1950–70-luvuilla. Palestiinan kannalta merkittävin oli 1967 sodittu kuuden päivän sota, jossa Israel miehitti viimeisetkin Palestiinan rippeet eli Länsirannan ja Gazan.
Arabimaiden tappioiden myötä panarabismi otti takapakkia. Samoihin aikoihin käsitys palestiinalaisuudesta vahvistui: vuonna 1964 perustettiin Palestiinan vapautusjärjestö (PLO), jonka keskeisenä tavoitteena oli Palestiinan täydellinen vapauttaminen ja Palestiinan valtio.
Vuonna 1987 Israelin miehittämien alueiden palestiinalaiset nousivat vastarintaan, mikä tunnetaan ensimmäisenä Palestiinan kansannousuna (intifada). Sen taustalla olivat mm. palestiinalaisalueiden miehitys, Israelin koventuneet otteet sekä Gazan alueen kurjat elinolot.
Kansannousua seurasi Palestiinan itsenäisyysjulistus (1988), ja ensimmäiset valtiot tunnustivat Palestiinan valtioksi. Samana vuonna PLO irtisanoutui terrorismista ja hyväksyi kahden valtion ratkaisun, mutta Israel piti PLO:ta yhä terroristijärjestönä.
Tilanne eteni seuraavina vuosina, ja rauhaa pyrittiin neuvottelemaan kahden valtion mallin pohjalta. Vuonna 1993 Israel ja PLO tunnustivat toisensa ja sitoutuivat kahden valtion ratkaisuun. Vuotta myöhemmin Israel vetäytyi Gazasta ja Länsirannalta osittain ja salli palestiinalaishallinnon perustamisen.
Sopimuksessa ei kuitenkaan otettu kantaa palestiinalaisvaltion perustamiseen, Jerusalemin jakamiseen tai palestiinalaispakolaisten kohtaloon, eli isoimmat kysymykset jäivät ratkomatta. Neuvottelut etenivät vuosituhannen vaihteeseen saakka, mutta ne päättyivät lopulta umpikujaan.
Epäonnistuneita neuvotteluja seurasi toinen intifada eli palestiinalaisten kansannousu vuonna 2000, eikä kahden valtion malli koskaan toteutunut.
Palestiinan nykyinen määritelmä juontuu pitkälti Iso-Britannian hallintoaikaan, jolloin alue sai ensimmäiset muodolliset rajansa. Palestiinalainen kansallinen identiteetti alkoi vahvistua 1900-luvun jälkipuoliskolla, vaikka alueella ja sen väestöllä on pitkä historia.
Nykyisin Palestiinalla viitataan yleensä arabien asuttamiin Gazan ja Länsirannan alueisiin, jotka eivät kuitenkaan muodosta yhtenäistä hallinnollista tai maantieteellistä kokonaisuutta. Alueilla asuu miljoonia palestiinalaisia, mutta heitä asuu paljon myös siirtolaisina. Palestiina onkin valtioltaan ja väestöltään todella pirstaloitunut.
Tiivistä tekoälyn avulla:
Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!
Ladataan...
Erinomaiisen hyvä
Juurisyistä tarvitaan tietoa!,joten kiitos!
T Unto Ahvensalmi,Vihti
Moikka Unto! Kiitos kommentistasi :)
”Palestiinalla ja palestiinalaisuudella on siis melko lyhyet juuret.” Nykyisten palestiinalaisen juuret silloisen Levantin / nykyisen Palestiinan ja Israelin alueelle ovat pitkät, vahvat ja yhtenäiset – ilman katkoksia. Viimeisten 9 vuoden aikana on 12 tieteellisissä geneettisissä ja arkeologisissa tutkimuksissa tämän on osoitettu. Alueen alkuperäisväestö Natufian ihmiset ovat asuneet siellä 12,500 – 9,500 eaa. Heidän jälkeen tulleet kaanoniitit jne. Nyt siis jo 14.000 vuoden ajan. Mies, joka kävi läpi nuo tutkimukset teki videon vastaukseksi Benjamin Netanjahulle hänen valheisiinsa. Videossa on B.N:n osuus alussa. Löytyy YT-tililtä ”The Face of Paradox.”
Tässä mielessä juuret siis kiistattomasti tieteellisissä tutkimuksissa osoitetusti – pitkät, vahvat, yhtenäiset.
Identiteetti-asiaa mietin, kun olen nähnyt jotain heidän taiteestaan ja perinteisistä asuistaan, mutta en tiedä yhtään enempää, miltä ajalya ovat.
Seuraava teksti Israelin valtion synnystä on hieman vajaa:
”Tämä ajoi Palestiinan mandaattialueen sisällissotaan. Vaikka juutalaisia oli vähemmän, he olivat sotilaallisesti vahvempia ja järjestyneempiä ja voittivat sodan. Voitto johti Israelin itsenäistymiseen vuonna 1948 – samana päivänä, kun Iso-Britannian lippu laskettiin Jerusalemissa viimeisen kerran.
Israelin itsenäistyminen ja sodan murskavoitto johti mittaviin puhdistuksiin, ja sadat tuhannet arabit joutuivat pakolaisiksi. Palestiinalaiset viittaavat tähän termillä al-Nakba – katastrofi.”
Todellisuudessa samalla hetkellä, kun Israel itsenäisty kaikkii ympäröivät arabivaltiot (Egypti, Jordania, Syyria, Libanon, Irak) hyökkäsivät Israelin kimppuun. Oli käsittämätön ihme, että Israel selviytyi voittajana. (Tulee mieleen Suomi ja Neuvostoliitto 1939)
Esimerkiksi Wikipediassa löytyy aika perusteellinen kuvaus tästä sodasta, joka ei siis ollut mandaattialueen sisällissota
niin kuin yllä olevassa sitaatissa väitetään.
Kiintoisa artikkeli kokonaisuudessaan, mutta näkökulma akselilla Israel ja arabivaltiot painottuu arabien puolelle. Mutta niinhän se on, että tasapuolisuuteen Lähi-Idän kysymyksissä on todella vaikea päästä.
Kyllä tuo Palestiinan ja arabien soluttautuminen Lähi-itään on todella vailla todellisuus- ja faktapohjaa. Milloinkaan ei ole ollut Palestiinan valtiota mutta noin 400 (1050-650) vuoden Daavidin kuningaskunta kyllä on ollut.
Palestiinan arabeille on tarjottu mahdollisuutta itsenäiseen valtioon neljä-viisi kertaa 1980 luvulta alkaen mutta he eivät halua jakaa maata vasten arabit haluaa hävittää juutalaiset pois alueelta. Tämä logiikan takana on täysin uskonnolliset perusteet vaikka tutkijat / poliitikot eivät sitä hyväksy.
Molemmat juutalaiset sekä muslimit odottavat Messiasta ( juutalaiset/kristityt) tai Mahdia (muslimi). Tämä on lopunaikojen eskatologiaa!