Viuluharrastuksen ensimmäinen vaihe on usein soittotuntien ottaminen ja viulun hankkiminen. Jotkut päätyvät ostamaan oman viulun, kun taas toiset vuokraavat sen opiston tai soitinliikkeen kautta.
Pelkällä viululla ei kuitenkaan pääse vielä hirveän pitkälle – ainakaan mukavasti. Sen (ja jousen) avulla onnistuu se kaikkein tärkein eli soittaminen, mutta soittamisen pitää olla myös mukavaa ja ergonomista, jotta harrastuksesta voi nauttia.
Viulua hankkiessa kannattaakin panostaa oheistarvikkeisiin, jotka ovat tämän artikkelin aiheena.
Viulusarjat helpottavat ostamista
Oheistarvikkeilla ei tee mitään ilman viulua, joten aloitetaan katsaus viulun ostosta. Markkinoilla on monenlaisia viuluja, joista halvimmat maksavat alle 100 euroa ja kalleimmat miljoonia.
Hyvän oppilasviulun saa yleensä 200–300 eurolla, ja kaikki siitä eteenpäin on plussaa. Aloittelijoiden kannattaa bongata ns. viulusarjoja, joissa tulee viulun lisäksi jousi, kotelo ja kenties hartsia. Kotelon avulla viulu kulkee kätevästi soittotunneille, ja hartsi tuo jouseen tarvittavan kitkan, jotta viulusta lähtee ääntä.
Ostaminen ei ole kuitenkaan ainoa vaihtoehto, vaan monet aloittavat vuokraviuluilla. Tämä on fiksua monella tapaa:
- Sopivan viulun löytäminen on vaikeaa ilman soittokokemusta, ja vuokraviulut tarjoavat juuri sitä.
- Lapset vaihtavat isompaan viuluun vuoden–parin välein, ja vuokraaminen tekee viulun vaihtamisesta helppoa.
- Vuokraamalla saa usein rahoilleen vastinetta, sillä vuokraviulut ovat harvemmin heikkolaatuisia.
Ensimmäisen viulun ostamista kannattaakin pohtia rauhassa ja budjetoida. Se voi olla yksin vaikeaa, joten avuksi voi pyytää viulunsoiton opettajaa tai soitinliikkeen myyjää.
Viulun kielet
Viulua ostaessa kielet tulevat lähes aina valmiina mukana. Jos viulun ostaa laadukkaasta musiikkikaupasta tai viulunrakentajalta, mukana tulevat kielet ovat yleensä oikein hyviä. Jos taas netistä tilaa edullisen ”tehdasviulun”, kielet jättävät usein toivomisen varaa.
Viulunkieliä on monenlaisia, ja niiden laatu vaikuttaa paljon viulun sointiin. Kielet vaikuttavat muun muassa äänen väriin eli ns. soundiin sekä siihen, kuinka helposti tiettyjä ääniä saa soitettua.
Paksujen kielten ääniväri on esimerkiksi voimakkaampi, siinä missä ohuet soivat kirkkaammin. Viulisteilla onkin usein erilaisia kieliä eri tilanteisiin, mutta aloittelijat pärjäävät vallan mainiosti yhdellä setillä. Varakielten ostaminen ei tietenkään haittaa, jos kieltenvaihto onnistuu kotona.
Kielillä on siis väliä, mutta ne eivät ole kaikki kaikessa: jokainen viulu on yksilö, ja jousikin vaikuttaa sointiin paljon. Koska muuttujia riittää, yleisiä kielisuosituksia on vaikea antaa, mutta teräskielet sopivat aloittelijoille hyvin, sillä ne ovat kestäviä ja edullisia.
Viulun viritin
Viulun virittäminen voi tuntua aluksi hankalalta, mutta siihen oppii nopeasti.
Viulussa on neljä kieltä: paksuin ja matalin G-kieli, D-kieli, A-kieli sekä ohuin ja korkein E-kieli. Virittäminen aloitetaan yleensä A-kielestä, ja kielet viritetään kvintin välein. Jos musiikin teoria ei ole tuttua, kvintti tarkoittaa viiden askeleen väliä eli intervallia.
Kvintin välein viritetty viulu näyttää siis tältä: g–d1–a1–e2. Jos kvintit tai intervallit eivät soita kelloja, virityksen avuksi voi hankkia ääniraudan tai viritysmittarin. Hyvä mittari helpottaa virittämistä kummasti, sillä se näyttää vihreää valoa, kun kieli on vireessä.
Hiljalleen virittämisessä kannattaa kuitenkin siirtyä korvakuuloon. A-kielen voi virittää pohjaksi mittarilla tai raudalla, ja sen avulla voi virittää muut kielet kvintin välein. Viulistien on nimittäin tärkeä oppia tunnistamaan puhtaita kvinttejä, ja niitä voi harjoitella virityksen yhteydessä.
Kaulamerkit
Viulu on siitä haastava soitin, että sen kaulalla ei ole nauhavälejä kuten esimerkiksi bassossa tai kitarassa. Aloittelija ei voi toisin sanoen paikantaa silmällä, missä kohtaa tietty sävel syntyy.
Tätä varten on kehitetty erilaisia tarroja, jotka merkkaavat kaulalla sormien paikkoja. Ilman opettajan apua tarrat menevät kuitenkin helposti väärään paikkaan, jolloin apu löytyy koko kaulan mittaisista tarroista (esimerkki Thomannilta).
Tarra on helppo laittaa paikoilleen, sillä se laitetaan kaulalla mahdollisimman ylös kielten alle. Näin viivat ja sitä kautta sormet löytävät varmasti oikeat paikat. Koko kaulan peittävä tarra voi aluksi kauhistuttaa, mutta sen saa helposti pois eikä sen pitäisi jättää kaulaan merkkejä tai tahmeutta.
Toinen yleinen huoli on se, että viivoihin kasvaa riippuvaiseksi. Viulu voi siis olla vaikea soittaa ilman niitä, jolloin korvakuulo ei juuri kehity eivätkä sormet löydä paikkoja luonnostaan. Tämä on ihan oikea huoli, mutta liuska on tarkoitettu aloittelijoille.
Se helpottaa alkuun pääsyä, ja kun perusteet alkavat olla hallussa, liuskan voi ottaa pois tai vaihtaa pienempiin merkkeihin, joihin ei kiinnitä yhtä paljon huomiota.
Onko treenimotivaatio hukassa? Sukella viulunsoiton maailmaan ja inspiroidu!
Olka- ja leukatuki
Viulua ei tunneta erityisen mukavana soittimena. Se on pieni ja kova, eikä soittoasento ole kovinkaan luonnollinen. Avuksi on onneksi kehitetty erilaisia tukia, jotka tekevät soittamisesta mukavampaa. Näistä yleisin on leukatuki, jonka tavoitteena on helpottaa viulun paikallaan pysymistä – varsinkin silloin, kun vasen käsi liikkuu viulun kaulalla.
Leukatuki on nykyään usein viulussa valmiina kiinni, mutta niitäkin on eri mallisia ja kokoisia. Sopivaan tukeen vaikuttaa mm. viulistin leuan muoto sekä kaulan pituus, joten jos mukana tullut leukatuki tuntuu huonolta, sitä kannattaa yrittää säätää tai vaihtaa kokonaan toiseen.
Toinen yleinen apuväline on olkatuki, jota käytetään viulun ja hartian välissä. Olkatuen tärkein tehtävä on vähentää kolotusta, mutta se myös tuo viulun lähemmäs leukaa, mikä helpottaa sopivan soittoasennon löytämistä.
Laadukkaat olkatuet ovat usein säädettäviä, jolloin ne mukailevat olkapään muotoa hyvin. Tuen voi yrittää korvata kotikonstein esimerkiksi tyynyllä, vaahtomuovilla tai taitellulla pyyhkeellä, mikä ajaa parhaimmillaan saman asian.
Varsinkin lasten kohdalla kannattaa varmistaa, että tuki on mukava – säädettävät aikuisten mallit ovat monesti liian korkeita ja kovia.
Ovatko tuet pakollisia? Eivät, mutta monet viulistit käyttävät molempia. Olka- ja leukatuen pitäisi yhdessä vastata kaulan pituutta. Lyhytkaulaiset voivat siis pärjätä pelkällä leukatuella, kun taas pitkäkaulaiset voivat joutua teettämään kustomoidun olkatuen, jos perusmallit ovat liian pieniä.
Äänenvaimentimet eli sordiinot
Viulu ei ole aloittelijan käsissä kovinkaan kauniin kuuloinen soitin – ja vaikka olisi, siitä lähtee melkoisen paljon ääntä. Apu tähän voi löytyä sordiinosta eli äänenvaimentimesta!
Sordiinoja on monenlaisia: jotkut on tarkoitettu konserttikäyttöön, jolloin ne muuttavat lähinnä sointia, kun taas toiset vaimentavat ääntä selkeästi. Näistä jälkimmäisiä kutsutaan harjoitus- eli yösordiinoiksi, ja niitä voi suositella varsinkin aloittelijoille ja kaikille, joilla on naapureita.
Sordiinot kiinnitetään tallan päälle tähän tapaan, ja ne laskevat volyymia parhaimmillaan huomattavasti:
Viulun soittoon on siis monenlaisia apuvälineitä ja oheistarvikkeita, jotka tekevät soittamisen aloittamisesta helpompaa ja mukavampaa. Niidenkin – kuten itse viulun – ostamista kannattaa lähestyä tunnustellen ja opettajan johdolla, sillä jokainen soittaja on erilainen ja vaihtoehtoja riittää!
Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!
Ladataan...
