Rumpujensoiton opettaminen on taitolaji, joka vaatii paljon muutakin kuin soittotaitoja. Opettajana joutuu tai pääsee olemaan samaan aikaan mentori, tekninen opas ja motivaattori. Maailman parhaat kapulataiturit eivät siis ole automaattisesti loisto-opettajia.
Hyvä opettaja tunnistaa oppilaan tarpeet, rakentaa mukavana oppimisympäristön ja tasapainottelee tekniikan ja hauskanpidon välillä. Esittelemme seuraavaksi kahdeksan käytännön vinkkiä, jotka auttavat varsinkin uusia ja kokemattomia opettajia.
1. Etene asia kerrallaan
Oletko koskaan aloittanut uutta harrastusta innosta pinkeänä mutta lopettanut sen kesken kaiken? Itse olen – useammankin kerran – ja syynä on usein ollut infotulva. Rumpujen soitto ei ole tässä pahimmasta päästä, mutta siinäkin riittää opittavaa ja harjoiteltavaa.
Siksi opetusta kannattaa lähestyä asia tai peri kerrallaan. Aloittelijoiden kanssa voi tutustua ensin rumpusettiin, soittoasentoon ja otteisiin. Siitä voi jatkaa pelkkään virveliin ja vuorokäsin soittoon ja hiljalleen kohti yleisimpiä komppeja ja koko setin soittoa.
Sisältö ja etenemistahti riippuvat tietty oppilaasta, mutta sama periaate toimii aina. Vaikeaa kappaletta ei kannata hinkata alusta loppuun kerralla, vaan introja, säkeistöjä, kertsejä, fillejä ja sooloja voi hidastaa ja luupata niin kauan kuin tarve.
Harrastuksen alussa pieniäkin edistysaskeleita kannattaa juhlia, sillä ne pitävät motivaatiota yllä. Puhtaat rudimentit, tasainen tempo, itsenäiset kädet ja jalat sekä ensimmäiset kompit ovat kaikki hyviä juhlanaiheita.
2. Ole kärsivällinen
Uusien opettajien kannattaa muistaa, että helppous on suhteellista. Joillekin tahdinlasku tai nuottienluku on lastenleikkiä, mutta toinen voi tuskailla niiden kanssa pidemmän aikaa. Tämä vaatii opettajalta kärsivällisyyttä ja joustavuutta.
Soittaessa törmää usein tilanteisiin, jossa kimurantti juttu onnistuu kerran tai on lähellä onnistua, mutta sitä on vaikea toistaa. Silloin ei kannata hakata päätä seinään vaan pitää pieni tauko tai vaihtaa aihetta. Kun sorvin ääreen palaa levännein mielin, härkäsistä tulee usein kärpäsiä.
3. Opeta muutakin kuin rumpuja
Soittaminen on rumputuntien paras puoli, mutta jos sitä haluaa tehdä pitkään, hartaasti ja terveesti, soittamisen ohella pitää harjoitella myös muita juttuja:
Jokaisen tunnin alussa on hyvä tarkistaa, että rumpupenkki on sopivalla korkeudella, pedaalit sopivan etäisyyden päässä ja virveli mukavasti jalkojen välissä.
Rumpusetti on tärkeä pitää kunnossa: 1) kuluneet kalvot on syytä vaihtaa uusiin, 2) runko, tomit ja pellit pitää puhdistaa pölystä ja 3) settiä pitää tarkkailla halkeamien ja vaurioiden varalta.
Rumpujensoitto on raskasta ja fyysistä puuhaa, joten heti aluksi on hyvä oppia oikeanlainen soittoasento sekä puhdas ja rento soittotekniikka.
Oheistoiminta kannattaa monestakin syystä. Lähes jokainen soittaja kärsii jossain vaiheessa tuki- ja liikuntaelinvaivoista, koska soittoasento on pielessä. Hyvä ergonomia varmistaa sen, että harrastus ei tyssää turhaan sairasteluun ja vammoihin.
Settiin tutustuminen mahdollistaa puolestaan sen, että rumpujensoitto onnistuu omalla ajalla. Jos opettaja hoitaa kaiken likaisen työn, oppilaan sormi menee äkkiä suuhun, kun kotisetin kalvot alkavat rätistä ja pellit halkeilla. Huolenpito voi myös lisätä tunnesidettä omaan soittimeen!
4. Opeta mitä osaat
Jos et pysty selittämään asiaa selvästi, et tiedä siitä tarpeeksi.
Albert Einstein
Jos takataskusta ei löydy musiikkipedagogin tutkintoa tai vuosien soittokokemusta, omia vahvuuksia kannattaa miettiä realistisesti. Opettajana on vastuussa siitä, että oppilas oppii rumpaloimaan puhtaasti ja "oikein".
Oikein on tässä lainausmerkeissä, koska soittamisessa on harvoin yhtä oikeaa tai väärää tapaa. Huonoja tapoja on kuitenkin paljon, ja niistä monet liittyvät perusasioihin, kuten soittoasentoon, kapulaotteeseen ja tukipisteen löytämiseen.
Mieti siis, mitä osaat opettaa ja mitä pitää vielä opetella. Mansikkakeitto-kompin opettaa vaikka silmät kiinni, mutta voitko taata, että oppilas pystyy soittamaan vielä 20 vuoden päästä ilman jännetuppitulehduksia, rannekanavaoireyhtymiä ja selkäkramppeja?
5. Tutustu oppilaaseen
Jokainen oppilas on erilainen, ja opettajan tehtävänä on paikantaa jokaisen vahvuudet. Jotkut tykkäävät kuunnella ja harjoitella sitten itse. Toiset oppivat katsomalla ja tekemällä perässä. Tähänkään ei ole oikeita vastauksia, mikä vaatii opettajalta joustavuutta.
Oppilaaseen kannattaa tutustua ennen varsinaista opetusta, mikä onnistuu ilmaisella tutustumiskerralla:
- Onko hänellä aiempaa soittokokemusta?
- Mitä hän tavoittelee ja miksi hän haluaa soittotunteja?
- Millainen hän on yleensä oppijana?
- Millaisesta opetuksesta hän tykkää?
Oma paikka ja rooli opettajana löytyy usein kokemuksen myötä. Ihmiset oppivat eri tahtiin ja eri tavoilla, mitä on vaikea sisäistää, jos opettamisesta ei ole kokemusta. Älä siis stressaa räätälöinnistä liikaa mutta pidä mielessä, että sama sotasuunnitelma ei toimi kaikkien kanssa.
6. Muista hauskuus
Soitinopetuksessa pitää tasapainotella hauskuuden ja hyödyllisyyden välillä – varsinkin sellaisten nuorten oppilaiden kohdalla, joilla on tapana kyllästyä ja turhautua nopeasti. Puhtaan tekniikan opettaminen on tärkeää, mutta siitä ei ole kauheasti iloa, jos innostus lopahtaa kesken.
Varmista siis, että välttämättömyyksien rinnalla on hauskoja juttuja. Rudimenttien ja teorian vastapainona voi soittaa oppilaan suosikkibiisiä tai jammailla yhdessä. Jos oppilas haluaa kehittyä filleissä ja sooloissa, soita itse komppia ja anna oppilaan sooloilla siihen päälle!
7. Ota itse tunti tai pari
Jos epäilet soitto- tai opetustaitojasi, suuntaa ihmeessä soittotunneille. Meillä kaikilla on epäpuhtauksia ja huonoja tekniikoita, jotka on hyvä tiedostaa ennen kuin omia oppeja jakaa eteenpäin. Ja vaikka epäpuhtauksia ei olisi, opettajalta saa vähintään itseluottamusbuustin.
Tätä varten kannattaa etsiä mahdollisimman kokenut opettaja, joka huomaa vahvuudet ja kehityskohteet nopeasti. Samalla konkarin kanssa voi keskustella hyvistä opetustekniikoista ja harjoituksista, jotka sopivat aloittelijoille ja joita voi soveltaa omassa opetuksessa.
8. Pidä kirjaa kehityksestä
Opettajana on hyvä pitää kirjaa oppilaan kehityksestä. Ensimmäisten tuntien muistiinpanot, äänitykset ja videot ovat konkreettisia esimerkkejä siitä, että oppimisjuna puksuttaa eteenpäin. Niistä on iloa varsinkin silloin, kun oppilaan motivaatio laahaa maata.
- Äänitykset ja videot. Tallenna oppilaan soittoa säännöllisesti. Nauhalta voi seurata oppilaan ajoituksia ja soundia, kun taas videolta on helppo kelata tekniikkavirheitä.
- Muistiinpanot. Kirjoittakaa yhteiseen kalenteriin harjoiteltavat asiat ja tavoitteet. Näin molemmat pysyvät kartalla, missä vaiheessa harjoittelu on ja mihin se on menossa.
- Tavoitteet. Keskity konkreettisiin ja lyhyen aikavälin tavoitteisiin: harjoittele kapulakontrollia harjoittelupädillä 30 minuuttia kolme kertaa viikossa.
Näistä on iloa myös omaan työhön: oppilaan kehityksen huomaaminen on yksi opettamisen parhaita puolia, ja muistiinpanoista voi ammentaa tuleville tunneille ja oppilaille.
Rumpujensoiton opettaja on samaan aikaan mentori, muusikko ja cheerleader. Yksi oppilas voi kaivata tekniikkavinkkejä, toinen jamittelukaverin ja kolmas itseluottamusbuustin. Opettajan tehtävänä on tunnistaa tämä tavoite ja sopivat keinot sen saavuttamiseen.
Paras opettaja ei ole se, joka tietää kaikesta kaiken, vaan se, joka osaa muovata opetusta ja tehdä siitä hyödyllistä ja hauskaa. Uusien opettajien onkin tärkeä pitää silmät ja korvat auki ja oppia yhdessä oppilaidensa kanssa.
Tiivistä tekoälyn avulla:
Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!
Ladataan...
