Ensimmäistä maailmansotaa seurannut rauha osoittautui hauraaksi. Versaillesin rauhansopimus oli Saksalle nöyryytys, joka toi mukanaan jättimäiset sotakorvaukset. Samalla taloudellinen sekasorto ja poliittiset levottomuudet levisivät ympäri Eurooppaa.
Epätoivo ruokki ääriliikkeitä, jotka lupasivat voimaa, järjestystä ja uudistumista. Ääriliikkeistä oli lyhyt matka diktatuuriin, ja Eurooppa luisui jälleen kohti katastrofia. Tämä artikkeli esittelee toisen maailmansodan syitä, tapahtumia ja seurauksia.
Repaleinen Eurooppa
Ensimmäinen maailmansota päättyi virallisesti kesäkuussa 1919 solmittuun Versaillesin rauhaan. Rauhansopimuksessa Saksa todettiin sodan ainoaksi syypääksi. Kun Saksa jäi neuvotteluiden ulkopuolelle, sen oli hyväksyttävä ehdot mukisematta.
Ehdot olivat ankarat: Saksan piti maksaa jättimäiset sotakorvaukset, rajoittaa armeijansa kokoa, kieltää asevelvollisuus, demilitarisoida Reininmaa ja luopua siirtomaistaan. Sopimus herätti saksalaisissa katkeruutta, ja sitä alettiin kutsua häpeänrauhaksi (Schandfrieden).
Saksan talous ajautui syöksykierteeseen: inflaatio nousi pahimmillaan 726 000 000 000 prosenttia heinä–marraskuussa 1923. Katkeruuden ja epätoivon keskellä maaperä oli otollinen kansallissosialistisen työväenpuolueen ja Adolf Hitlerin valtaannousuun.
Yhdysvaltojen talousromahdus vuonna 1929 levisi nopeasti ympäri maailmaa. Pankkikriisit, työttömyys ja tuotannon pysähtyminen kurittivat erityisesti Saksaa ja lisäsivät ääriliikkeiden kannatusta.
Talousvaikeudet kurittivat myös Italiaa, jossa pelättiin sosialistien vallankumousta. Jälkiviisaana yksi ongelma korvattiin toisella: vuonna 1922 valtaan astui fasistien johtaja Benito Mussolini, joka teki Italiasta muutamassa vuodessa poliisivaltion ja itsestään diktaattorin.
Saksa oli ajautumassa samaan suuntaan, kun Hitler nimitettiin valtakunnankansleriksi 1933. Hän kielsi ensitöikseen muut puolueet ja nousi diktaattoriksi. Samalla Saksaan perustettiin ensimmäiset keskitysleirit toisinajattelijoille ja rikollisille.
Führerinsä johdolla Saksa vähät välitti Versaillesin rauhansopimuksesta. Kun muut suurvallat eivät vähentäneet aseidensa määrää, Hitler ilmoitti aseistavansa Saksan samalle tasolle. Aktiivinen asevarustelu herätti huolta erityisesti naapurimaa Ranskassa.
Hitlerin Saksa löysi hengenheimolaisen Mussolinin Italiasta, ja maat solmivat vuonna 1936 epävirallisen akseliliiton. Kun Japani liittyi mukaan vuonna 1940, akselivaltojen suurvaltakokoonpano oli valmis.
Britit seurasivat Saksan varustautumista pitkään sivusta. Ajatuksena oli, että Saksan kasvu lännessä tasapainottaisi Neuvostoliiton kasvua idässä, mikä palvelisi brittien operaatioita Itämerellä. Kansallissosialismi nähtiin myös kommunismia pienempänä pahana.
Laajeneminen alkaa
Hälytyskellot eivät soineet edes silloin, kun Saksa marssi demilitarisoituun Reininmaahan ja liitti Itävallan itseensä. Uskottiin, että Hitler haluaa vain yhdistää saksankieliset kansat. Näin Saksa kasvoi ja laajeni ilman suoranaisia sotatoimia.
Itävalta oli aiemmin menettänyt saksankielisiä alueitaan Tšekkoslovakialle, mistä syntyi seuraava kiistakapula. Hitler vaati sudeettialueiden liittämistä Saksaan, mikä toteutettiin syyskuussa 1938 Münchenin sopimuksella. Tšekkoslovakian kohtalosta päättivät Saksa, Iso-Britannia, Ranska ja Italia – ilman isäntävaltiota.
Münchenin sopimusta on pidetty lepyttely-yrityksenä, joka ei kuitenkaan onnistunut. Hitler vaati pian lisää ja uhkasi pommittaa Prahan, jolloin Tšekkoslovakia antautui. Britannia ja Ranska ymmärsivät epäonnistuneensa ja aloittivat varustautua sotaan.
Akselivallat
- Saksa
- Italia
- Japani
Liittoutuneet
- Neuvostoliitto
- Iso-Britannia
- Ranska
- Yhdysvallat
Katastrofin partaalla – taas kerran
Toisen maailmansodan lähtölaukauksena pidetään Saksan hyökkäystä Puolaan 1. syyskuuta 1939. Tätä edelsi kuitenkin Saksan ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimus ja sen salainen etupiirijako. Maat sopivat Suomen, Baltian maiden, Puolan ja Romanian jakamista ilman pelkoa vastahyökkäyksestä.
Saksa hyökkäsi Puolaan vain viikko sopimuksen allekirjoittamisesta:
23.8.
Molotov–Ribbentrop-sopimus
1.9.
Saksa hyökkäää Puolaan
3.9.
Ranska julistaa Saksalle sodan
17.9.
Neuvostoliitto hyökkää Puolaan
Molotov–Ribbentrop-sopimus johti myös talvisotaan. Kun Suomi ei taipunut Baltian maiden tavoin Neuvostoliiton vaatimuksiin, puna-armeijan hyökkäys alkoi 30. marraskuuta 1939. Suomi menetti nelikuisessa sodassa Karjalan sekä alueita Sallasta ja Kuusamosta.
Saksa eteni länsirintamalla hurjaa vauhtia. Se miehitti Tanskan, Norjan, Alankomaat ja Belgian nopeasti ja jatkoi hyökkäystään Ranskaan, jonka antautui kesäkuussa 1940. Pian Saksa hallitsi Atlantin rannikkoa Norjasta Ranskaan ja valmisteli hyökkäystä Neuvostoliittoon.
Norjan miehitys ajoi Suomen puun ja kuoren väliin: Neuvostoliitto valtasi etelässä Baltian maita ja jatkoi painostusta idästä. Samalla Saksa suunnitteli hyökkäystä Neuvostoliittoon, joka tapahtuisi tavalla tai toisella Suomen kautta. Suomi kääntyi Saksan puoleen – osittain olosuhteiden pakosta, osittain omasta tahdosta vastustaa neuvostopainostusta.
Operaatio Barbarossana tunnettu suurhyökkäys käynnistyi kesäkuussa 1941. Suomelle se tarkoitti jatkosodan alkua, mutta Suomi ei ollut virallisesti Saksan liittolainen. Se kuitenkin antoi alueitaan Saksan käyttöön, sai siltä aseapua ja soti sen rinnalla.
Saksan tavoitteena oli vallata Neuvostoliiton Euroopan puoleinen osa, ja hyökkäys eteni jälleen nopeasti. Se saartoi Leningradin (Pietarin) syyskuussa 1941 ja eteni Moskovan porteille, mutta valtausyritys epäonnistui. Neuvostoliitto sai apua länsivalloilta ja käynnisti vastahyökkäyksiä talvella 1941–42.
Sodan käännekohtana pidetään Stalingradin (Volgogradin) taistelua 1942–43 taitteessa. Puna-armeija onnistui saartamaan kaupungin, motittamaan 250 000 sotilasta ja torjumaan saksalaisten vastahyökkäykset. Akselivallat menettivät taisteluissa 850 000 sotilasta:
- 400 000 saksalaista
- 200 000 romanialaista
- 130 000 italialaista
- 120 000 unkarilaista
Voitto käynnisti Neuvostoliiton vastahyökkäyksen ja pakotti Saksan perääntymään. Vuoden 1944 alussa puna-armeija päätti Leningradin saarron ja saavutti Puolan rajan. Se hyökkäsi myös Karjalankannakselle kesäkuussa, ja jatkosota päättyi Suomen ja Neuvostoliiton erillisrauhaan 19. syyskuuta.
Liittoutuneet avasivat toisen rintaman Eurooppaan Normandian maihinnousulla kesäkuussa 1944. Maihinnousu yllätti saksalaisten puolustuksen, ja liittoutuneet etenivät Pariisin kautta kohti Berliiniä. Saksan puolustus murtui alkuvuonna 1945, ja maa antautui lopullisesti 8. toukokuuta.
Muut rintamat ja sodan päätös
Toisen maailmansodan tapahtumat eivät rajoittuneet vain Eurooppaan. Liittoutuneet löivät Italian joukot Pohjois-Afrikassa ja etenivät Sisilian kautta Italian mantereelle. Kun joukot saavuttivat Pohjois-Italian, Mussolini syrjäytettiin ja Italia vetäytyi sodasta.
Samaan aikaan Tyynellämerellä Japani oli rakentanut voimakkaan laivaston ja vallannut laajoja alueita Kaakkois-Aasiassa. Yhdysvallat liittyi liittoutuneiden puolelle vuoden 1941 lopulla, kun Japanin hyökkäsi Pearl Harborin tukikohtaan Havajilla.
Alkuvaiheen menestyksen jälkeen Japani joutui puolustuskannalle, kun Yhdysvallat eteni saari kerrallaan lähemmäs Japania. Iwo Jiman ja Okinawan veristen taistelujen jälkeen Yhdysvallat pommitti Japania ankarasti; Tokion suurpommitukset tuhosivat noin neljänneksen kaupungista ja tappoivat yli 100 000 ihmistä.
Liittoutuneet vaativat Potsdamin julistuksella (heinäkuu 1945) Japanin antautumista ja uhkasivat sitä tuholla, mutta ne eivät paljastaneet uutta asettaan. Aiemmin kaupungin tuhoaminen oli vaatinut satoja koneita ja mittavia tappioita, mutta Hiroshimaan (6. elokuuta) ja Nagasakiin (9. elokuuta) riitti yksi kone ja yksi atomipommi.
Japani antautui lopullisesti 15. elokuuta 1945, viikko Nagasakin tuhon jälkeen. Sodan päättyminen Tyynellämerellä merkkasi toisen maailmansodan loppua.
Sodan seuraukset
Eurooppa oli sodan jälkeen kriisien värittämä. Monet suurkaupungit oli pommitettu raunioiksi, miljoonat jäivät kodittomiksi ja uhriluku nousi 70–85 miljoonaan, joista yli puolet oli siviilejä. Holokausti ja muut kansanmurhat paljastivat sodan ja natsi-Saksan hirveimmät puolet.
Kaupunkien, yhteisöjen ja suhteiden mukana romahti myös Euroopan vaikutusvalta. Yhdysvalloista oli tullut taloudellinen painopiste jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen, ja sen asema vain vankistui, kun Eurooppaa lähdettiin uudelleenrakentamaan Yhdysvaltojen Marshall-avun turvin.
Sodan jälkeen oikeusvaltio, demokratia ja ihmisoikeudet nostettiin jalustalle. Nürnbergin oikeudenkäynti tuomitsi ensimmäistä kertaa kansainvälisesti sotarikollisia. Rauhaa turvaamaan perustettiin myös uusia järjestöjä, kuten Yhdistyneet kansakunnat, joka pyrki estämään tulevia konflikteja.
Vaikka kolmannelta maailmansodalta vältyttiin, uusi konflikti odotti nurkan takana. Koska Neuvostoliitto oli kärsinyt sodassa mittavia tappioita, se rakensi pienistä naapurimaistaan puskurivyöhykkeen lännen hyökkäyksille. Iso-Britannian pääministerin Winston Churchillin sanoin Eurooppaan oli laskettu "rautaesirippu", joka merkitsi kylmän sodan alkua.
Sota oli jättänyt jälkeensä valtatyhjiöitä, joita Neuvostoliitto ja Yhdysvallat molemmat havittelivat. Näin maailma jakautui kahtia demokraattiseen länsiblokkiin ja kommunistiseen itäblokkiin, ja kahtia jaetusta Berliinistä tuli muureineen kylmän sodan symboli.
Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!
Ladataan...
