Ranskan suuri vallankumous sai alkunsa, kun iso osa kansasta paheksui vallitsevia oloja. Vallankumouksen seurauksena Ranska siirtyi epäoikeudenmukaisesta feodaalijärjestelmästä kohti tasa-arvoa ja vapauksia ylistävään demokratiaan. Politiikka, uskonto, ihanteet ja yhteiskunta – moni asia muuttui, mutta kehitys tapahtui usein aaltoillen, kaksi askelta eteen ja yksi taakse.
Sääty-yhteiskunnan loppu
Epäoikeudenmukainen feodaalijärjestelmä oli yksi Ranskan vallankumouksen (1789–1799) suurimpia katalysaattoreita. Kaksi ylintä säätyä – aatelisto ja papisto – nauttivat verovapauksista ja erityisoikeuksista, kun kolmas sääty kantoi suurimman taakan fyysisestä työstä ja verojen maksusta.
Ranskan kolmas sääty koostui työläisistä, talonpojista ja porvareista. Kun yhteiskunnan elinolot paranivat, alimmat yhteiskuntaluokat alkoivat vaatia lisää oikeuksia ja tasa-arvoa.
Ranskan feodaalijärjestelmän katsotaan päättyneen "vallankumouksen helluntaiyönä" 4–5. elokuuta 1789. Tässä vaiheessa Ranskan kuninkaan yksinvalta oli murtunut ja maa kärsi pahoista levottomuuksista. Ns. suuren pelon aikaan talonpoikien levottomuudet yltyivät suurhyökkäyksiksi aateliskartanoita vastaan, mikä romautti feodaalijärjestelmän pohjan.
Aateliston etuoikeuksien romahtaminen pakotti vallankumousta johtaneen kansalliskokouksen nopeisiin rakenteellisiin uudistuksiin. Helluntaiyön kokouksessa feodaalijärjestelmä kumottiin muodollisesti, ja sääty-yhteiskunnan tilalle alettiin hahmotella tasa-arvoisempaa kansalaisyhteiskuntaa.
Tasavallan synty
Ennen vallankumousta Ranska oli absoluuttinen monarkia, jossa kuninkaalla oli lähes rajaton valta lainsäädäntöön, verotukseen ja sodankäyntiin. Monarkian hajottua Ranskasta tuli vuonna 1792 tasavalta, joka nojasi valistusajan demokraattisiin ihanteisiin, kuten kansansuvereniteettiin ja kansalaisoikeuksiin.
Tasavalta ajautui nopeasti sisäisiin ristiriitoihin ja väkivaltaisuuksiin. Ns. terrorin aikana (1793–1794) jakobiinihallitus pyrki suojelemaan vallankumousaatetta ulkoisilta ja sisäisiltä uhilta keinoja kaihtamatta. Tuhansia ihmisiä tuomittiin ja teloitettiin giljotiinilla, ja demokratia sai väistyä vallankumouksen tieltä.
Kun terrorin aika päättyi, valta siirtyi viisihenkiselle direktoriolle (1795–1799), joka yritti palauttaa maahan järjestyksen. Korruptio, sisäiset ristiriidat ja laajamittaiset sodat useita Euroopan monarkioita vastaan tekivät tästä kuitenkin mahdotonta.
Epävakaus tarjosi Napoléon Bonapartelle mahdollisuuden tarttua epävakaan Ranskan vallankahvaan 1799. Valtaannousu tarkoitti vallankumouksen päätöstä, ja Napoléon näyttäytyi tasavallan pelastajana.
Hän säilytti monia vallankumouksen uudistuksia, kuten kansalaisoikeudet, uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden, mutta keskitti päätöksenteon vähitellen itselleen.
Vuonna 1804 Napoléon kruunattiin keisariksi, mikä merkkasi tasavallan virallista loppua ja keisarikunnan alkua. Unelma tasavallasta sortui siis ennen aikojaan, mutta se loi pohjan modernille kansalaisyhteiskunnalle ja myöhemmille demokratialiikkeille.
Ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistus
Yksi vallankumouksen tärkeimmistä perinnöistä oli vuonna 1789 laadittu Ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistus. Julistus korosti valistusajan hengessä yksilön- ja uskonnonvapautta, yhdenvertaisuutta lain edessä, kansansuvereniteettia ja oikeusturvaa.
Vaikka julistusta pidetään yleismaailmallisten ihmisoikeuksien esikuvana, oikeudet rajattiin aluksi vain miehiin. Olympe de Gougesin kirjoittama Naisten oikeuksien julistus (1791) toimiikin muistutuksena siitä, että vallankumousihanteet eivät toteutuneet tasapuolisesti.
Olympe de Gouges otti kirjoituksissaan kantaa naisten oikeuksien lisäksi muun muassa avioeroon, orjuuden lakkauttamiseen, orpolasten oikeuksiin sekä rikkaiden verotukseen. Tämä ei miellyttänyt terrorin aikaan vallassa olleita jakobiineja, ja de Gouges tuomittiin maanpetoksesta kuolemaan 1793.
Ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistus vaikutti joka tapauksessa voimakkaasti tulevaan. Se loi pohjan modernille oikeusvaltiolle ja demokratialle, ja sen periaatteet vaikuttivat moniin myöhempiin asiakirjoihin, kuten Yhdysvaltain Bill of Rightsiin ja YK:n ihmisoikeuksien julistukseen.
Kirkon ja valtion erottaminen
Aika ennen Ranskan suurta vallankumousta tunnetaan Ancien régimenä, "vanhana hallituksena", jolloin katolisella kirkolla oli keskeinen poliittinen ja sosiaalinen rooli.
Vuonna 1790 annettu papiston siviiliperustuslaki (la Constitution civile du clergé) alisti katolisen kirkon valtion valvontaan: kirkon omaisuus takavarikoitiin, papit määrättiin valtion virkamiehiksi ja heidän tuli vannoa uskollisuus vallankumoukselliselle hallitukselle.
Nyky-Ranskassa kirkon ja valtion erottaminen on kirjattu lakiin (vuoden 1905 laïcité-laki), ja valtio suhtautuu uskontoihin tiukan puolueettomasti. Lain mukaan valtion tulee olla uskonnollisesti neutraali, eikä uskonto saa vaikuttaa julkiseen päätöksentekoon.
Moderni lakikokoelma ja koodisto
Vallankumous muovasi myös Ranskan lainsäädäntöä. Ancien régimen aikaan Ranskan lainsäädäntö oli tilkkutäkki eri aikakausien lakeja, roomalaisia oikeuksia, paikallisia tapaoikeuksia ja keskiaikaisia oikeuskäytäntöjä. Vallankumousta johtanut kansalliskokous näki tarpeen uudistukselle.
Uuden siviililain laatiminen käynnistyi vallankumouksen aikana, mutta sen lopullinen versio syntyi Napoléonin valtakaudella. Maaliskuussa 1804 hyväksytty Code Civil liitti vallankumoukselliset periaatteet, kuten yhdenvertaisuuden ja omistusoikeuden, lainsäädäntöön.
Vuonna 1807 Code Civilistä tuli Code Napoléon keisarin kunniaksi. "Napoléonin laki" levisi muun muassa Eurooppaan, Latinalaiseen Amerikkaan ja Afrikkaan Napoléonin valloitussotien mukana ja vaikutti sitä kautta oikeusjärjestelmiin ympäri maailmaa.
Nationalismi ja ranskalaisuus
Ranskan vallankumous oli merkittävä käännekohta modernin nationalismin synnyssä. Ennen vallankumousta ranskalaiset samastuivat ennen kaikkea kuninkaaseen ja paikallisyhteisöihin, eivät niinkään valtioon. Vallankumous korosti ajatusta kansasta valtiovallan lähteenä, kansansuvereniteettia, mikä loi pohjan ranskalaiselle identiteetille.
Lakiuudistusten, yhdenvertaisuuden ja kansalaisoikeuksien kautta ranskalaisista tuli – ainakin paperilla – saman valtion tasa-arvoisia jäseniä. Vallankumous edisti myös ranskan kielen asemaa, isänmaallisia symboleja (kuten trikolorilippua ja Marseljeesi-kansallislaulua) sekä ajatusta yhteisestä historiasta. Näin syntyi uudenlainen kansallinen yhteenkuuluvuuden tunne, joka levisi myöhemmin myös muihin Euroopan maihin.
Ranskan vallankumoksen syihin, keskeisiin tapahtumiin ja seurauksiin voi tutustua myös valkokankaalla!
Kansainvälinen vaikutus & massapolitiikka
Ranskan suurella vallankumouksella oli kauaskantoisia vaikutuksia ympäri maailmaa:
- Vapauden, tasa-arvon ja kansansuvereniteetin periaatteet innoittivat muun muassa Latinalaisen Amerikan itsenäisyysliikkeitä (esim. Simón Bolívar) ja Euroopan 1800-luvun vallankumouksia (erityisesti vuoden 1848 tapahtumia ja Ranskan helmikuun vallankumousta).
- Ranskan siirtomaassa Saint-Domingue'ssa (nyk. Haiti) orjat nousivat kapinaan ja perustivat maailman ensimmäisen mustien johtaman itsenäisen tasavallan vuonna 1804 – Ranskan vallankumouksen ja tasa-arvoihanteiden innoittamana.
Vallankumouksen aikana syntyi myös uusia poliittisen osallistumisen muotoja: kansankokoukset, poliittiset klubit (kuten jakobiinit) ja pamflettijulkaisut toimivat äänitorvena tavallisille kansalaisille. Myös useat tänä päivänä käytetyt poliittiset käsitteet, kuten vasemmisto–oikeisto-jako, populismi ja radikalismi yleistyivät vallankumouksen myötä.
Samalla vallankumous osoitti, että kansaa voi mobilisoida tehokkaasti poliittisiin päämääriin – joko demokratian tai terrorin nimissä. Tämä vaikutti pysyvästi poliittisen vaikuttamisen tapoihin tulevina vuosisatoina, sekä Ranskassa että sen ulkopuolella.
Historioitsijoiden kanssa onkin helppo olla samaa mieltä siitä, että Ranskan suuri vallankumous kuuluu Euroopan ja koko maailmanhistorian merkittävimpiin tapahtumiin. Sen vaikutukset ovat olleet kauaskantoisia, ja ne ulottuvat myös Suomeen:
- Napoléonin sotien seurauksena Suomi liitettiin osaksi Venäjää, mikä muutti Suomen geopoliittista asemaa.
- Ranskassa puhjennut kansallisuusaate levisi myös Suomeen, mikä loi pohjaa suomalaisuudelle ja kansallisen identiteetin kehittymiselle.
- Nationalismi oli merkittävässä roolissa ensimmäisen maailmansodan syttymisessä, mikä mahdollisti lopulta Suomen itsenäistymisen.
- Ihmisoikeuksien julistuksen aatteet tasa-arvosta, suvaitsevuudesta ja perustuslaista levisivät myöhemmin Yhdistyneiden kansakuntien ja EU:n kautta Suomeen.
Vallankumouksen perintö näkyykin tämän päivän demokratiassa, ihmisoikeuksissa ja kansalaisvaikuttamisen arvoissa ympäri maailmaa. Se osoitti, että kansa voi muuttaa historian kulkua – mutta myös sen, kuinka vaikea vapaus on säilyttää ilman vastuuta.
Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!
Ladataan...
