Sushien tekeminen kotona on seikkailu täynnä luovuutta, käsillä tekemistä, japanilaista ruokakulttuuria ja sopivan verran sotkua. Vaikka omat maki-rullat tai nigiri-pallot eivät vastaisi naapurin sushikokin luomuksia, ne voivat silti olla herkullisia ja hauskoja tehdä.
Ja koska sushi on Suomessa suositumpaa kuin koskaan, sushikulttuuriin tutustuminen ja sushinlaitto on todella helppoa. Tämä blogiteksti esittelee muutamia eri tapoja, joilla sushien tekoa voi harjoitella – olipa tavoitteena täydellinen sushiriisi tai sushibuffet ystävien kanssa.
Mitä sushi on?
Monet yhdistävät sushin raakaan kalaan, mutta se on vain osa kokonaisuutta. Kaiken keskellä on etikalla maustettu riisi, mihin myös japanin kielen sushi-sana viittaa (su-meshi = etikkariisi). Riisin täytteeksi tai päälliseksi käy lohi, katkarapu, tofu, kurkku tai vaikkapa avokado.
Riisi on siis sushin pysyvä osa ja täytteet/päälliset tuovat suupaloihin vaihtelua. Tästä syystä sushi sopii jokaiseen maahan, kulttuuriin ja ruokavalioon. Raa'an kalan voi korvata esimerkiksi bataatilla, tofulla tai sienillä, jolloin sushista tulee vege.
Sushit voidaan jakaa muutamaan eri lajiin:
- Maki: merilevärulla riisillä ja muilla täytteillä.
- Nigiri: käsin puristettu riisipallo, jonka päällä on kala- tai kasvissiivu.
- Temaki: merilevätötterö sushitäytteillä.
- Inari: makea tofutasku riisitäytteellä.
- Uramaki: sushirulla nurinpäin (riisi päällä).
Sushi ei ollut kuitenkaan aina riisiruoka. Sushin "varhaisversiossa" riisikuoren tarkoitus oli pidentää kalan säilyvyyttä; kun kala syötiin, käymisprosessissa pilalle mennyt riisi heitettiin pois. Kun riisiä alettiin maustaa etikalla, se säilyi syötävänä. Näin sushista tuli tuore- ja pikaruokaa, jota tarjottiin pieninä suupaloina.
Mutta se historiasta! Tutustutaan seuraavaksi sushikursseihin ja YouTube-kanaviin, joilta jokainen voi imeä sushitietoutta.

Sushikurssit Suomessa
Sushin suosi on kasvanut viime vuosina nopeasti, ja monesta kaupungista löytyy tätä nykyä sushiravintola. Samalla ovat yleistyneet ravintoloiden sushikurssit, jotka maksavat yleensä 75–90 euroa. Hintaan kuuluu raaka-aineet, tarvikkeet ja ohjaus sekä "illallinen", kun omat sushit saa syödä kurssin päätteeksi.
Pääkaupunkiseudulla kursseja järjestävät mm. Kamome ja Sushibar + Wine. Molemmilla hinta alkaa 80 eurosta, ja 2–3 tunnin kurssille voi osallistua yksin tai kaverin kanssa. Kursseilla oppii kaiken tarvittavan riisin valmistuksesta, maki-rullista ja nigiri-paloista sekä kalan käsittelystä.
Kursseja voi löytää myös pienemmällä budjetilla erilaisilta opistoilta ja järjestöiltä. Nopealle haulla esimerkiksi Eläkeliitto, Kouvolan Seudun keliakiayhdistys ja Lohjalla sijaitseva Hiiden Opisto ovat järjestäneet viime vuosina sushikursseja 20–35 euron hintaan.
Kursseja voi yrittää etsiä kansalais-, työväen- ja aikuisopistojen kurssiluetteloista, oman alueen Facebook-ryhmistä sekä ilmoitustauluilta ja paikallislehdistä. Tämä on hieman hakuammuntaa mutta joka tapauksessa hyvä vaihtoehto, jos kurssille ei ole kiire.
Jos opetusta haluaa nopeammin, kannattaa harkita ruuanlaiton yksityisopetusta. Esimerkiksi Superprofilla on kymmeniä kokkeja ja kotitalousopettajia, jotka jakavat osaamistaan eteenpäin. Opettajien tuntihinta on karkeasti 15–60 euroa, ja mukaan mahtuu myös sushiosaamista! Etsi kokkauskurssi Helsinki, joka vastaa juuri omia tarpeitasi.

Sushiopit YouTubesta
Sushien tekeminen tai niihin tutustuminen ei tietenkään vaadi erillistä kurssia tai ravintolatason vehkeitä. YouTuben avulla kuka tahansa voi tutustua perinteisiin ja moderneihin sushivillityksiin muutamassa minuutissa. Tässä muutamia kanavia, jotka esittelevät kattavaa tarjontaa:
🍚 Just One Cookbook
Yli miljoonan tilaajan Just One Cookbook -kanava esittelee japanilaista keittiötä (mukaan lukien sushia) noin 5 minuutin videoilla. Videot ovat kevyitä, kauniisti kuvattuja ja täynnä käytännön vinkkejä, kuten tämä resepti täydelliseen sushiriisiin:
🐶 Cooking with Dog
Cooking with Dog on huumorilla höystetty kanava, jonka videot seuraavat yksinkertaista kaavaa: rauhallinen kertoja selostaa japanilaiskokin reseptejä samalla, kun harmaa puudeli toimii työnjohtajana stoalaisella rauhallisuudella. Vaikka vanhojen videoiden laatu ei ole parhaasta päästä, sisältöä on vaikea voittaa – varsinkin jos on kiinnostunut perinteisestä kotisushista.
🔪 Hiroyuki Terada – Diaries of a Master Sushi Chef
Jos tavoitteena on kurkistaa sushikeittiön kulisseihin, Hiroyuki Teradan kanava on seuraamisen arvoinen. Japanissa kouluttautunut ja sittemmin yhdysvaltalaistunut Terada opettaa videolla kaikkea veitsitekniikoista pleittaukseen. Kanava ei tarjoa sushivinkkejä aloittelijoille, mutta siltä voi oppia paljon sushiravintoloiden taiteellisen tarkasta työstä.
🎬 Sushi minuutissa
Yllä olevat kanavat esittelevät sushien tekemistä yksityiskohtaisesti ja monesta näkövinkkelistä. Sushinlaitto ei kuitenkaan vaadi kattavia oppaita tai kymmeniä videoita, vaan joskus yksinkertainen on paras. Tämä K-Ruoan video esittelee maki-rullan tärkeimmät vaiheet alle minuutissa, eikä muuta tarvita, jos sushi ei ole varsinainen intohimo:
Mistä aloittaa?
Sushin tekeminen kotona ei vaadi paljoa: sushiriisiä, riisiviinietikkaa ja jonkin täytteen, kuten lohta tai avokadoa. Yleisin tapa on rullata ainekset merileväarkkiin (maki) ja tarjoilla ne soijakastikkeen ja wasabin kanssa. Rullaaminen on helpointa bambumatolla, mutta tuorekelmu ajaa saman asian.
Sushitarvikkeita saa nykyään useimmista isoista S- ja K-kaupoista. Etsi näitä:
- sushiriisiä
- riisiviinietikkaa
- kalaa (kalatiskiltä)
- kasviksia
- merileväarkkeja (nori)
- wasabia
- soijakastiketta
- sushi-inkivääriä
Isoissa kaupungeissa on myös aasialaisia marketteja, joista tarvikkeita voi ostaa kerralla enemmän. Pääkaupunkiseudulla asuvien (ja miksei muidenkin) kannattaa harkita visiittiä Tokyokan perinteiseen ruokakauppaan, joka on erikoistunut japanilaiseen ruokaan.
Sushiin onkin helpoin tutustua perinteiden kautta. Japanilaisessa sushissa on yleensä vain riisiä ja kalaa, ja kaikki muu on ekstraa. Tämä tekee sushin kokeilemisesta helppoa, ja täytteiden vähyys korostaa raaka-aineiden makua ja rakennetta.
Mikään ei kuitenkaan estä mauilla, tekstuureilla ja väreillä leikkimistä, mikä näkyy suomalaisissa sushibuffeteissa. Graavilohi, katkaravut, avokado, kurkku, majoneesi ja tuorejuusto sopivat kaikki sushin täytteeksi – ja lopputulos voi olla sekä herkullinen että hauska.
Tässä vielä lopuksi muutama vinkki onnistuneeseen kotisushiin:
- Kostuta kädet, veitset ja alustat ennen riisin käsittelyä, jotta riisi ei jää niihin kiinni.
- Laita riisiä ja täytteitä maltillisesti, sillä ohut rulla on usein paksua parempi.
- Anna riisin jäähtyä ennen rullaamista – muuten nori menee löysäksi.
Sushikursseilta ja YouTubesta voi etsiä lisävinkkejä riisin keittämiseen, täytteiden pilkkomiseen tai maki-rullien tekemiseen. Tähän artikkeliin on myös ripoteltu linkkejä muihin Superprofin sushiartikkeleihin, jos haluat oppia lisää lukemalla. Kokkauskurssi yksityisopettajan kanssa on myös oiva vaihtoehto tehokkaaseen oppimiseen.

Vaikka kaupasta tai ravintolasta ostettu sushi on herkullista, nopeaa ja kätevää, itsetehdyllä sushilla on puolensa:
- Kotona maki-rullaan tai riisipallon päälle voi laittaa mitä tahansa.
- Itse tekemällä voi säästää, varsinkin isommissa porukoissa.
- Kotona voi vaikuttaa sushien laatuun ja allergeeneihin.
- Kokkaamalla voi toteuttaa itseään ja oppia samalla japanilaisesta ruokakulttuurista.
- Sushien tekeminen on parasta porukalla ja hauska illanistujaisaktiviteetti.
Sushin maailmaan kannattaakin sukeltaa rohkeasti. Vaikka ensimmäinen satsi ei olisi täydellinen, sen voi varmasti syödä, ja kokemuksesta jää aina jotain käteen. Sushi-illassa on potentiaalia kasvaa kaveriporukan tai perheen hauskaksi perinteeksi, ja kuka tietää, ehkä sinusta kasvaa oman keittiösi sushimestari!