Kansanlaulut ovat muovanneet suomalaista kulttuuria satojen vuosien ajan. Ne ovat kuljettaneet tarinoita arjesta, luonnosta, rakkaudesta ja menetyksestä sukupolvelta toiselle ja eläneet erityisesti suullisessa perinteessä.
Monet vanhat suosikkisävelmät ovat sittemmin kadonneet tai unohtuneet, mutta tilalle on syntynyt uusia ja usein parempia veisuja. Tämä artikkeli esittelee suomalaisia kansanlauluja, joita on joskus hoilattu vauvasta vaariin eri puolilla Suomea.
Seitsemän miehen voima ja Oravan laulu
Aleksis Kiven Seitsemästä veljestä (1873) on merkkiteos isolla ämmällä. Se oli yksi ensimmäisistä suomenkielisistä romaaneista, ja veljesten toilailut ovat inspiroineet niin tavan tallaajia kuin taiteilijoita. Teoksesta on jäänyt elämään myös useampi laulu, kuten Seitsemän miehen voima ja Oravan laulu.
Kumpikaan ei syntynyt lauluksi vaan runoksi, jotka on sittemmin taiteiltu kansanlaulun muotoon. Seitsemän miehen voima kiteyttää osuvasti veljesten tunnusmerkit ja jalon voiman, kun taas Timon suusta kuultu Oravan laulu tarraa suomalaisten luontosuhteeseen tarjoten perspektiiviä ja hengähdyshetken huolten keskellä:
Tuu tuu tupakkarulla
Tuu tuu tupakkarulla edustaa kansanlaulujen kehtolaulunurkkausta, jonka pehmeiden, rauhallisten ja toisteisten veisujen tehtävänä on saada lapsi rauhoittumaan ja nukahtamaan. Tupakkarulla kuuluu Nuku nuku nurmilinnun ohella suomalaisten suosikkeihin, joita on hoilattu vuosien varrella miljoonille suomalaisille.
Tupakkarulla on herättänyt myös veikeää keskustelua, sillä eihän tupakka sovi lastenlauluun! Jaakko Suomalainen tuumasi reilut sata vuotta sitten, että laulu on todennäköisesti peräisin 1600-luvulta, jolloin tupakan käyttö levisi Ruotsin valtakuntaan ja Suomeen. Annettakoon aikalaisille anteeksi, etteivät he tunteneet tupakanpolton haittoja!
Tästä vinkkelistä tupakkarulla on melko osuva hellittelynimi kapaloidulle lapselle, mutta kaikki eivät tätä selitystä osta. Joidenkin perheissä on tupakan sijaan laulettu tupukkarullasta, joka tarkoittaa vauvan kapaloa. Itämurteissa tupakoilla on voitu viitata myös häihin, jolloin tupakkarulla on hääyön petipuuhista syntynyt muksu.
Jos laulun sanoja ruotii tarkemmin, tupakkaversio ei ole tuulesta temmattu:
Tuu tuu tupakkarulla
mistäs tiesit tänne tulla?
Tulin pitkin Turun tietä,
hämäläisten Härkätietä.
Vanha Hämeen Härkätie kulkee Turusta Hämeenlinnaan, ja mikäs muukaan nykyisen Turun Hämeenkadun varrella sijaitsee kuin Rettigin vanha tupakkatehdas!
Säkkijärven polkka
Kansanlauluja hoilattiin pitkään ilman säestystä tai yksinkertaisten soittimien avustuksella. 1600-luvulta eteenpäin Suomeen saapui uuden polven soittimia, kuten viuluja ja harmonikkoja, jotka vauhdittivat pelimannimusiikin kehitystä.
Yksi pelimannien (ruotsiksi spelman eli "soittomies") tunnetuimmista sävelmistä on Säkkijärven seudulta peräisin oleva polkka, jonka melodiaa on soitettu jo 1800-luvun Karjalankannaksella. Melodia tarvitsi tietenkin nimen, joten polkka ristittiin sitä ahkerasti soittaneiden säkkijärveläisten pelimannien mukaan.
Säkkijärven polkkaan liittyy mielenkiintoinen anekdootti jatkosodasta. Venäläiset olivat ripotelleet Viipuriin radiomiinoja, jotka voitiin laukaista soittamalla radiotaajuudella tietty kolmesointu. Kun suomalaiset äkkäsivät, että tämä taajuus voitiin sekoittaa Säkkijärven polkalla, ämyrit soittivat sävelmää taukoamatta!
Puukkojunkkarit ja häijyt häät
Mistä Etelä-Pohjanmaa stereotyyppisesti tunnetaan? Puukkojunkkareista tietty! Puukkojunkkarit eli häijyt rettelöisivät ja rellestivät pitkin poikin 1800-lukua – tunkeilivat vieraisiin häihin, ajelivat muiden hevosilla, varastelivat, tappelivat ja riistivät ihmishenkiä.
Puukkojunkkarius oli pahimmillaan Lapuanjoen keskiosassa, kuten Yli- ja Alahärmässä. Häjyjen päämiehien Antti Rannanjärven ja Antti Isotalon nimet on ikuistettu kansanlauluun Isontalon Antti ja Rannanjärvi, jonka ensimmäinen säe kuuluu näin:
Isontalon Antti ja Rannanjärvi
ne jutteli kaharen kesken:
Tapa sinä Kauhavan ruma vallesmanni,
niin minä nain sen komian lesken.
Jotkut muistavat myös laulun Härmän häistä, joista tuli Porstua-kirjaston mukaan koko Suomen tuntema käsite, kun Anssin Jukka puukotti Pikku-Lammia mikkelimaanantaina 1868. Laulu kommentoi häiden tapahtumia turhia säästelemättä:
Arvon mekin ansaitsemme
Kansanlaulujen kirjoon mahtuu myös monenlaista paatosta ja isänmaallisuutta. Malliesimerkki tästä on Jaakko Juteinin vuonna 1816 julkaisema runo Arvon mekin ansaitsemme, jota alettiin laulaa vanhan kansansävelmän tahdissa.
1800-luku muistetaan ympäri Eurooppaa kansallisuusaatteista, ja Suomessa se kiteytyi Adolf Arwidssonin lauseeseen "Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia". Juteinin runon tarkoituksena oli kohottaa suomalaisen itsetuntoa, ja siinä hän myös onnistui, sillä laulu nousi suureen suosioon.
Karjalan kunnailla
Karjalan kunnailla -kappaleesta on kasvanut yksi evakkokarjalaisuuden tunnussävelmistä. Pian sen jälkeen, kun Karjala menetettiin jatkosodassa, sen perintöä alettiin vaalia taitein eri keinoin: yksi tarttui kynään, toinen maalasi taulun, kolmas sävelsi laulun.
Karjalan kunnailla ei kuitenkaan haikaile menetetyn Karjalan perään, vaan se on kansansävelmä, jonka tekstin Valter Juva kirjoitti jo vuonna 1902. Runon puhuja ei siis kaihoa luovutetun Karjalan koivikkoihin vaan silloisen suomalaisen Karjalan.
Sävelmästä on tehty monia versioita ja levytyksiä, kuten tämä Suomineitojen tyylinnäyte:
Kerenski
Kansanlaulut on helppo mieltää tunnelmallisiksi ja koskettaviksi, mutta joukkoon mahtuu myös monia pilkkalauluja ja poliittisia veisuja. Yksi tunnetuimmista on Kerenskin laulu, jota hoilasivat 1900-luvun alkupuolella niin vauvat kuin vaarit.
Laulun aiheena on Venäjän pääministerinä vuonna 1917 toiminut Aleksandr Kerenski. Vuosi tunnetaan Suomen itsenäistymisestä, mutta ennen sitä Suomi kamppaili Venäjä-suhteidensa kanssa. Kuten laulu kertoo, Kerenski yritti laittaa tuiman taikinansa suolaksi koko Suomenmaan siinä onnistumatta:
Herrojen kanssa pellon laidalla
Herrojen kanssa pellon laidalla kuvastaa hyvin kansanlaulujen kansainvälisyyttä. Suomi oli satojen vuosien ajan Ruotsin valtakuntaa, ja vaikka täällä syntyi puhtaasti suomenkielisiä lauluja, Ruotsin kautta ja ruotsin kielestä tuli lauluperinteeseen monia elementtejä.
Laulun pohjana on ruotsinkielinen I fjol så gick jag med herrarna i hagen -kansanlaulu, joka tunnetaan ympäri Pohjoismaita. Laulu kertoo nuoresta naisesta, joka kulki herrojen kanssa pellon laitaa. Laulun lopussa herrojen tilalla on lapsi, eikä herroista ole tietoakaan.
Suomessa kappaleesta tuli koko kansan hitti 1970-luvulla Carolan tulkitsemana ja Vexi Salmen tekstillä:
Kansanmusiikki tänä päivänä
Yllä olevat laulut ovat jossain vaiheessa kuuluneet Suomen suosituimpien tai tunnetuimpien kansanlaulujen joukkoon. Ne edustavat kuitenkin melko tuoretta kansanlaulupolvea, sillä monet vanhat suosikit ovat kadonneet tai unohtuneet.
Kansanperinne onkin katoavaista. Yksi kansanlaulun tunnusmerkkejä on, että sen säveltäjää, sanoittajaa tai sovittajaa ei tiedetä. Kaikki listatut kappaleet eivät täytä tätä kriteeriä, eikä uusia kansanlauluja synny, koska tekijänoikeuksista kilpaillaan nykyään kynsin hampain.
Silti kansanmusiikki elää ja hengittää yhä. Perinnettä kerätään, tutkitaan ja esitetään ahkerasti, ja monet muusikot ammentavat vanhoista sävelmistä luodessaan uutta. Kansanmusiikin ydin on siis muuttunut: spontaani yhteisöllisyys on harvinaisempaa, mutta kiinnostus laulujen ja perinteen juuriin on kasvanut.
Kansanmusiikki on myös monipuolisempaa kuin koskaan, eikä siitä nauttiminen vaadi tarkkoja määritelmiä tai puristihattua. Vanhaa lauluperinnettä voi yhdistää hiphoppiin tai beatboxingiin, ja jouhikolla voi säestää railakasta örinämetallia.
Jos musiikin kehitys ärsyttää, voit saada lohtua Elias Lönnrotista. Kalevalan kokoaja päivitteli jo yli 150 vuotta sitten uutta riimillistä musiikkia ja kauhisteli alkusointujen puutetta. Hän päätyi kuitenkin toteamaan, että elämän ja tapojen muuttuessa ei auta jäädä suremaan entistä.
Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!
Ladataan...
