Suomen piskuinen kansa on tehnyt vuosien varrella monenlaista musiikkia. Maailmalla suomalaiset tunnetaan erityisesti metallikansana, mutta pop-, rock- ja iskelmä-puolella on niin ikään yhtyeitä, jotka ansaitsevat olla mukana, kun puhutaan Suomen kaikkien aikojen parhaista bändeistä. Mikäli haluat kehittää omaa lauluääntäsi, etsi tarpeisiisi sopivatlaulutunnit.
Parhaiden yhtyeiden, artistien ja laulajien listaaminen on kuitenkin siitä julmaa peliä, että ränkingin ulkopuolelle jää aina huippunimiä. Alla oleva listaus onkin vain (erittäin subjektiivinen) esimerkki siitä, miltä parhaiden suomalaisbändien lista voisi näyttää. Kommenttikentässä voi sitten ehdottaa omia suosikkeja ja kuuluttaa vääryyttä kokeneita yhtyeitä!
1. Hurriganes – suomalaisen rockin suunnannäyttäjä
1970-luvun alkupuolella suomalainen musiikki- ja esiintymiskulttuuri oli melko kesyä. Tämä muuttui kerta heitolla Hurriganesin myötä: yhtyeen yksinkertaiset, raa'at ja energiset kappaleet ammensivat amerikkalaisesta ja brittiläisestä autotallirokista.
Yhtyeen alkuperäisen kokoonpanon muodostivat rumpali-laulaja Henry "Remu" Aaltonen, basisti Hugo "Cisse" Häkkinen ja kitaristi Ilkka "Ile" Kallio. Pian kitaran kaulaan tarttui Pekka "Albert" Järvinen, ja näin syntyi Hurriganesin tunnetuin kokoonpano.
Amerikkalaisvaikutukset näkyivät rosoisuuden ja energisyyden lisäksi englanninkielisissä teksteissä, jotka käsittelivät alkoholia, kapinallisuutta, seksiä ja päihteitä. Tämä vetosi suomalaisyleisöön, ja Hurriganes pisti levynmyynti- ja yleisöennätykset uusiksi kerta toisensa jälkeen.
Hurriganes toi Suomeen ripauksen suurta maailmaa, kylvi rock n’ roll -siemenen ja viitoitti tietä tuleville rock-sukupolville.
2. Leevi and the Leavings – laitapolkujen kulkijoiden tulkki
Vaikka Leevi and the Leavingsin perustamisesta on lähes 50 vuotta, yhtyeen kappaleet soivat radiossa yhä. Yksi syy tähän on keulakuva Gösta Sundqvistin huippuun hiottu biisikynä, josta syntyi suomalaisen poprockin tunnetuimpia kappaleita.
Leevien 16 albumin katalogiin mahtuu monenlaisia biisejä, mutta valtaosa niistä rakentuu kolmesta peruselementistä:
- koukuttavista syna- ja kitarakierroista
- haikeista laulumelodioista
- teksteistä, joita tähdittää laitapuolen kulkija
Göstalla oli poikkeuksellinen tapa rakentaa arjen tapahtumista tarina, jossa alkoholisti, ilotyttö, köyhä tai syrjäytynyt yrittää selvitä elämässä eteenpäin. Hahmoja kuvataan usein myönteisessä ja sympaattisessa valossa, mikä tekee kappaleista samaistuttavia ja aitoja.
Gösta Sundqvistin, Risto "Rife" Paanasen, Juha Karastien ja Niklas Nylundin yhtye muistetaan myös keikailemattomuudesta. Sundqvistin elämänkerran kirjoittaneen Timo Kalevi Forssin mukaan kyseessä oli vitsi, joka muuttui ehdottomuudeksi ja lopulta mahdottomuudeksi: Gösta kärsi pitkään sydänvaivoista ja kuoli vuonna 2003 sydänkohtaukseen vain 46-vuotiaana.
3. Eppu Normaali – suomalaisuuden soundtrack
Toinen suomirockin mammuteista Eppu Normaali syntyi niin ikään 1970-luvulla. Ylöjärven lukion tupakkaringistä ponnistanut poppoo soitti aluksi huumoripunkkia ja kiinnitti sillä Rockin SM-kisojen tuomaristoon kuuluneen Juice Leskisen huomion, mikä poiki levytyssopimuksen Poko Rekordsille.
Siirtymä suomirockin puolelle tapahtui Murheellisten laulujen maa -hitin myötä. Laulaja Martti Syrjän tarkoituksena oli kirjoittaa pilkkalaulu suomalaiselle itsesääli-iskelmälle, mutta toisin kävi – "suomalaisuuden soundtrackista" kasvoi Eppujen kenties suosituin kappale ja olennainen osa yhtyeen soundia.
Martti ja Mikko Syrjän ympärille rakentuva yhtye maalaa suomalaista sielunmaisemaa tavalla, johon harva on pystynyt. Yhtyeen perusvire nojaa suomalaiseen synkistelyyn, mutta kappaleissa on samalla jotain lämmintä ja toiveikasta.
Eppu Normaalin 15 studioalbumista kymmenen on myynyt platinaa ja viisi kultaa. Kokonaisuudessaan levymyynti on rikkonut 1,5 miljoonan rajan, ja Repullinen hittejä -tuplakokoelma on Suomen kaikkien aikojen toiseksi myydyin albumi.
4. Dingo – huumaavaa glamouria
Pertti "Nipa" Neumannin kipparoiman Dingon esikoissingle Sinä ja minä julkaistiin tammikuussa 1984. Tästä alkoi menestystarina, joka etsii Suomesta vertaistaan. Meikkeihin, huiveihin ja röyhelöihin sonnustautuneet miehenalut herättivät ihastusta erityisesti nuoremmassa polvessa, jotka kuvittelivat itsensä liikennevaloihin, slummitaloihin ja aamukasteeseen Neumannin kanssa.
Saman vuoden lopulla julkaistu Autiotalo-sinkku oli kuin bensaa liekkeihin. Haikeankoukuttavat rakkauslaulut olivat voitokas resepti, joka sai fanit pyörtymään, taistelemaan nimikirjoituksista, pinnaamaan koulusta ja stalkkaamaan bändin jäseniä kellon ympäri.
Lopulta suosio löi yli. Faneja oli liikaa, ja he tekivät kaikkensa tavatakseen idolinsa. Lähes 300 keikan vuositahti alkoi myös käydä bändilaisten voimille, ja yhtye ilmoitti lopettavansa lokakuussa 1986. Näin Dingo kulki nopeasta läpimurrosta hysteriaan ja uupumukseen alle kolmessa vuodessa.
Sinä ja minä, Autiotalo, Levoton Tuhkimo ja Nahkatakkinen tyttö jäivät kuitenkin elämään omaa elämäänsä, ja Dingo on sittemmin palannut keikkalavoille kolmesti erilaisin kokoonpanoin.
5. Kingston Wall – kulttibändeistä kultein
Vaikka Kingston Wall ei yllä suosioltaan listan kärkipäähän, sen paikka suomalaisen progerockin aatelisissa on taattu. Petri Wallin, Jukka Jyllin ja Sami Kuoppamäen muodostama trio tunnettiin jamihenkisenä liveyhtyeenä, joka yhdisteli musiikissaan psykedeelistä rokkia ja itämaisia vaikutteita.
Yhtyeellä riitti 80- ja 90-lukujen taitteessa ihailijoita Helsingin underground-piireissä, mutta isossa kuvassa psykedeelinen progeilu ajoi pahasti ajan valtavirtarockia vastaan. Laulaja-kitaristi Petrin Wallin unelmat kansainvälisistä lavoista jäivät siis haaveeksi.
Kulttimaineeseen Kingston Wall nousi vasta Wallin kuoleman myötä. Yhtye ilmoitti joulukuussa 1994 jäävänsä määrittelemättömän pituiselle tauolle – puoli vuotta myöhemmin päihde- ja mielenterveysongelmista kärsinyt Walli hyppäsi Töölön kirkon tornista.
Tämän jälkeen Kingston Wallin kolme albumia – I, II ja III Tri-Logy – on remasteroitu useaan otteeseen, ja painokset ovat myyneet järjestäen loppuun. Yhtyettä pidetäänkin yhtenä parhaista suomalaisista rock-yhtyeistä, jonka kansainvälisellä soundilla olisi ollut potentiaalia paljon suurempaan.
6. Nightwish – metallimusiikin lippulaiva
Suomi tunnetaan kansainvälisesti metallimusiikin pyhänä maana ja Nightwish sen tärkeimpänä lähettiläänä. Yhtye yhdistelee Tuomas Holopaisen johdolla sinfonista mahtipontisuutta, metallin raakaa voimaa ja elokuvamaista tarinankerrontaa, mikä on ollut voittava resepti jo lähes 30 vuoden ajan. Helsingin alueella järjestettävät laulutunnit helsinki tarjoavat oivan keinon oppia äänestään, aivan kuten bändin jäsenet ovat hienostuneet ajan saatossa.
Innovatiivisuuden lisäksi Nightwishin suosion taustalla on mukautumiskyky. Holopaisen biisikynä on pysynyt ajan hermolla ja kallistunut milloin sinfonian, milloin folkin ja milloin progen puolelle. Hän on onnistunut samalla tuomaan parhaat puolet esiin niin Tarja Turusesta, Anette Olzonista kuin nykysolisti Floor Jansenistakin, jonka kanssa bändin suosio on huipussaan.
Kaikki kiteytyy korvia hivelevään metalliin, joka herättää tunteita ja vie kuulijat matkalle läpi myyttisten tarinoiden, filosofisten pohdintojen ja luonnonoikkujen. Kun tähän lisää energisen liveshow'n, on helppo ymmärtää, miksi Nightwish on vakiinnuttanut paikkansa maailman merkittävimpien metallibändien joukossa – ja myynyt yli 10 miljoonaa levyä ja singleä kansainvälisesti.
7. HIM – samettista goottirakkautta
His Infernal Majesty syntyi vuonna 1991, kun laulaja Ville Valo, kitaristi Mikko "Linde" Lindström ja basisti Mikko "Mige" Paananen alkoivat tavoitella unelmaa kansainvälisistä lavoista. Valo oli tällöin vasta 15-vuotias.
Yhtyeen ensimmäistä albumia saatiin odottaa hetki: Greatest Lovesongs Vol. 666 julkaistiin vuonna 1997, jolloin yhtyeen nimi oli lyhentynyt virallisesti muotoon HIM. Levyn nimi antoi vihiä trion tyylistä, mutta goottilaisen rakkausrokin läpimurto tapahtui vasta seuraavalla Razorblade Romance -albumilla vuonna 1999.
Join Me in Death, Right Here in My Arms ja Gone with the Sin -sinkkujen johdolla HIM nousi listaykköseksi sekä Suomessa että Saksassa. Seuraavilla Dark Light ja Venus Doom -albumeilla yhtye hätyytteli myös Yhdysvaltain albumilistan kärkikymmenikköä, mikä oli monin tavoin historiallista. Lisäksi, jos etsit paikallista mahdollisuutta kehittää ääntäsi, kannattaa tarkistaa laulutunnit tampere.
HIMin omalaatuinen yhdistelmä goottirokkia ja romantiikkaa synnytti love-metallin genren, joka vastasi ajankuvaa sekä Suomessa että ulkomailla. Suosion salaisuus piili siinä, että Ville Valon samettinen tulkinta miellytti sekä tyttöjä että poikia, naisia ja miehiä. Yhtye lauloi rakkaudesta tavalla, joka kosketti kuulijoita sukupuoleen ja kulttuuriin katsomatta.
8. Children of Bodom – maailmanluokan örinää
Children of Bodomin tarina alkoi HIMin tapaan nuorena, kun 13–14-vuotiaat Alexi Laiho (laulu ja kitara), Samuli Miettinen (basso) ja Jaska Raatikainen (rummut) perustivat vuonna 1993 Inearthedin. Kolmikko teki demoja demojen perään ja kiinnitti pienen belgialaisyhtiön huomion muutama vuosi myöhemmin.
Levytyssopimus oli jo käytännössä valmis, mutta se osoittautui bändiläisten kannalta vedätykseksi. Inearthedin oli pakko "hajota" päästääkseen sopimuksesta irti, mistä syntyi Bodominjärven murhien mukaan nimetty Children of Bodom.
Debyyttialbumi Something Wild julkaistiin saksalaisen Spinefarm-levy-yhtiön nimissä vuonna 1997, ja se nousi saman tien Suomen albumilistan kolmanneksi. Levyllä melodinen death-metalli yhdistyy klassisiin elementteihin ja power-metalliin, mistä syntyi ainutlaatuinen cocktail.
Alexi Laihon kipparoima ryhmä ei pelännyt rikkoa rajoja vaan otti vaikutteita kaikkialta ja luki myöhemmin kriitikoilta, mitä tuli tehtyä. Ikonista soundia hiottiin seuraaville Hatebreeder, Follow the Reaper ja Hate Crew Deathroll -levyille, jotka nostivat Bodomin maailmanmaineeseen.
Tätä nykyä Alexi Laiho muistetaan yhtenä oman sukupolvensa suurimmista metallimusiikin keulakuvista. Hänet äänestettiin myös useamman kerran Total Guitar -lehden äänestyksessä kaikkien aikojen parhaaksi metallikitaristiksi.
9. Haloo Helsinki! – moderni klassikko
Jotta katsaus ei ole vain menneiden haihattelua, viimeistä sijaa pitää Haloo Helsinki! Rokkiryhmä on noussut viimeisen 15 vuoden aikana suomirockin kirkkaimpaan kärkeen yhdistämällä tarttuvia melodioita ajankohtaisiin ja yhteiskunnallisiin teemoihin.
Yhtyeen kokoonpano on pysynyt samana koko olemassaolonsa ajan: laulaja-basisti Elli Haloota tähdittävät kitaristit Leo Hakanen ja Jere Marttila sekä rumpali Jukka Soldan. Saumaton yhteispeli on luonut show'n, joka on täyttänyt sekä Olympiastadionin että jäähallikiertueen.
Jättimäistä suosiota kuvaa myös se, että neljäs albumi Kiitos ei ole kirosana nousi julkaisuvuonnaan Spotifyn maailman 100 kuunnelluimman albumin joukkoon. Turussa voit myös treenata ääntäsi ammattilaisten ohjauksessa esimerkiksi laulutunteja turku.
Listalla olisi hyvin voinut olla myös esimerkiksi PMMP, the Rasmus, Ultra Bra, Amorphis, Stratovarius, Apocalyptica, Apulanta, Tehosekoitin, Matti ja Teppo, Hassisen Kone, Yö, Poets of the Fall ja Hanoi Rocks. Sen ulkopuolelle jäivät myös esimerkiksi Juice Leskinen ja J. Karjalainen, joiden suuruus yhdistyy herroihin itseensä.
2000-luvulla on nähty lisäksi monia artisteja, jotka voivat tulevaisuudessa hätyytellä kirkkainta kärkeä, kuten ennätyksiä rikkonut räppiduo JVG. Jäämmekin innolla seuraamaan, kiilaako joku nuoremman polven artisti kirkkaimpaan kärkeen kymmen, kahden- tai kolmenkymmenen vuoden päästä!
Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!
Ladataan...
