Nykypäivää leimaa monikulttuurisuus ja kansainvälisyys. Tämä näkyy myös ruokakulttuurissa. Joka maan ravintolavalikoimasta löytyy niin italialaista, meksikolaista ja japanilaista ravintolaa. Ei ole poikkeus, että toisen kulttuurin ruokaa mukautetaan miellyttämään oman maan makuhermoja. Tämä koskee myös japanilaista ruokaa.

Kysymys kuuluu, mistä tunnistaa aidon japanilaisen ruoan? Länsimaihin mukautetussa japanilaisessa ruoassa ei suinkaan ole mitään vikaa, mutta jos olet aidosti kiinnostunut autenttisesta japanilaisesta ruoasta, on hyvä tuntea sen perinteet.

Myös japanilaiset ovat ottaneet omakseen länsimaisia ruokia, ja tehneet niistä japanilaiseen suuhun sopivia. Heillä on tälle oma sanakin, yoshoku. Tästä hyvä esimerkki on tonkatsu, joka on riisin ja kaalisalaatin kanssa tarjoiltu paistettu porsaanfilee.

Pohjimmiltaan yoshoku edustaa eurooppalaisia ​​ruokia japanilaisella kehyksellä. Mainittu tonkatsu todellakin muistuttaa saksalaista schnitzelia. Ruokakulttuurien sekoittuminen alkoi Meiji-kaudella. Tässä artikkelissa sukellamme japanilaisen ruokakulttuurin historiaan.

Kaada siis itsellesi kuppi japanilaista teetä tai vaikka sakea, jos oikein innostut, ja jatka lukemista. Tai etsi samantien ruoanlaittokurssi itsellesi!

Parhaat opettajamme saatavilla aiheessa ruoanlaitto
Tracy
5
5 (8 arvostelua)
Tracy
50€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Gionata
Gionata
35€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Jenni
Jenni
50€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Lucile
Lucile
15€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Natalie
Natalie
15€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Jenni
Jenni
35€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Deng
Deng
20€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Tracy
5
5 (8 arvostelua)
Tracy
50€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Gionata
Gionata
35€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Jenni
Jenni
50€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Lucile
Lucile
15€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Natalie
Natalie
15€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Jenni
Jenni
35€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Deng
Deng
20€
/h
Gift icon
Ensimmäinen tunti ilmaiseksi!
Hyppää kyytiin!

Japanilainen keittiö - aikamatkalla historiaan

Varhaisimmat arkeologiset löydöt osoittavat, että riisi ja kala ovat olleet japanilaisen keittiön perustuotteita neoliittisesta kaudesta lähtien – jopa noin 12 000 vuotta sitten. Tähän päivään mennessä mikään ei ole tämä osalta muuttunut. Kala ja riisi on edelleen japanilaisen ruoanlaiton ytimessä.

Myös jotkin ruokakulttuurin rituaalit ovat säilyneet noilta ajoilta lähtien. Toki niiden merkitys on erilainen tänä päivänä. Aterioiden peruskoostumus sen sijaan on pysynyt lähes koskemattomana. Suuri osa varhaisesta japanilaisesta ruokakulttuurista on peräisin Kiinasta.

Itse asiassa Japani siirtyi metsästäjä-keräilijöistä maanviljelijöiksi ottamalla käyttöön riisinistutuksen, jonka he oppivat kiinalaisten ansiosta. Henkisyys vaikutti myös Japanin alkuaikojen ruokakulttuurin muovautumiseen.

Riisipeltoja Japanissa
Riisipellot ovat tuttu näky Japanissa. Kuva: Unsplash / Nathan Cima

Yamato-kaudella, vuosina 300-538 jälkeen ajanlaskun alun, Japanissa alettiin seurata buddhalaisuuden ohjenuoria. Tämäkin rantautui Japaniin Kiinan ja osin myös Korean ansiosta. Kiinan vaikutus japanilaisen elämän kaikilla osa-alueilla oli tuolloin merkittävä. Eikä se jäänyt japanilaisilta huomaamatta.

Japanilaiset alkoivat tietoisesti jäljitellä kiinalaista ruokaa ja kulttuuria. Esimerkiksi Mapu tofu, Japanissa nykyäänkin suosittu ruokalaji, on peräisin Kiinan Sichuanin maakunnasta. Se toimii yhtenä todisteena Kiinan vaikutuksesta japanilaiseen ruokakulttuuriin.

Kiinalla ja buddhalaisuudella oli pysyviä vaikutuksia Japaniin. Vuonna 675 keisari Temmu antoi kiellon lihansyöntiin. Ennen tätä keisari Temmun julistusta ei ollut epätavallista syödä lihaa, jopa hevosia, koiria ja kanoja ympäri vuoden.

Kaikki kansalaiset eivät kieltoa kuitenkaan noudattaneet, ja esimerkiksi syrjäisillä alueilla syötiin edelleen riistaa. Sitä pidettiin välttämättömänä sen ajan ruokavaliolle. Muutoin kanoista tuli lemmikkejä, ja apinoita syötiin vain osana seremonioita. Kyllä, luit oikein. Japanissa syötiin tuolloin myös apinanlihaa.

Muitakin ruokaan liittyviä kieltoja on Japanin historiassa nähty. Keisarinna Koken julisti kalastuskiellon vuonna 752. Korvatakseen kalastajille heidän toimeentulonsa, hän lupasi heille ylimääräistä riisiä. Heian-kaudella, vuosina 794-1195, lihansyönnin kiellot jatkuivat.

Tuon ajanjakson ehkä oudoin säädös oli, että jos joku valtion virkamies, keisarillisen perheen jäsen tai aatelinen söi lihaa, häntä pidettiin epäpuhtaana kolmen päivän ajan. Heiltä myös kiellettiin osallistuminen mihinkään uskonnolliseen rituaaliin.

Lihakielto pohjautui buddhalaisille uskomuksille. Jo tämän lyhyen historian perusteella näemme valtavan vaikutuksen, joka kiinalaisilla oli varhaiseen japanilaiseen ruokakulttuuriin. Eikä se koskenut ainoastaan ruoan raaka-aineita vaan myös miten ruoka valmistettiin, tarjoiltiin ja syötiin.

Kiinan Tang-dynastian loppu merkitsi tämän kulttuurisen vaikutusvallan loppua Japanissa. Viimeisin ja ehkä edelleen näkyvin vaikutus oli syömäpuikkojen käyttöönotto. Alunperin vain aatelisto käytti syömäpuikkoja, ja tavalliset rahvaat söivät edelleen käsin. Pian tapa kuitenkin levisi koko kansan keskuuteen.

800-luvulta lähtien Japani pyrki edistämään yksilöllisyyttään sekä keittiössä että kulttuurissa. Kiinalaista vaikutusta alettiin pitämään huonona.

Tämä johti siihen, että ruoasta tuli yksinkertaisempaa ja runsasta. Tätä voisi kutsua myös talonpoikaisruoaksi. Monimutkaiselle ruoanlaitolle heitettiin hyvästit. Apua tähän? Löydä ruoanlaittokurssi Helsinki!

Riisiä kupissa
Riisi on aina ollut osa japanilaista ruokakulttuuria. Kuva: Unsplash / Seiya Maeda

Kalat ja äyriäiset palasivat japanilaisten ruokavalioon. Lihansyönti pysyi tabuna. Eläimiä metsästäviä ja riistaa syöviä syrjittiin ja hyljeksittiin. Lihankiellon vaikutuksista kesti päästä kauan eroon. Tänä päivänä liharuoat ovat osa japanilaista ruokakulttuuria.

Honzen-ryori

Honzen-ryori on yksi kolmesta japanilaisesta keittiöstä. Se on syntynyt 1300-luvulla, jolloin syömisestä tuli erittäin ritualisoitua ja tyyliteltyä. Sitä ennen kaikki ruoka aseteltiin pöydälle kerralla - kuten Kiinassa nykyäänkin tehdään.

Tämän keittiön ruokailuetikettiin kuuluu, että ruoka tarjoillaan yksittäisille ruokailijoille jalkatarjottimilla. Ruokien kattaminen noudatttaa tarkkaan määrättyä järjestystä ja noudattaa tiukkaa sallittujen ruokien listaa. Näihin ruokiin kuuluu:

  • Sakizuke: alkupala, joka tarjoillaan yleensä saken kanssa.
  • Nimono: haudutettu ruokalaji, joka sisältää dashia ja kalaa, tofua tai kauden vihanneksia.
  • Mukozuke: sashimi-ruokaa.
  • Hassun: mikä tahansa sesongin ruoka - oli se sitten hedelmiä, vihanneksia tai lihaa. Myös liharuoilla on sesonkikaudet Japanissa.
  • Yakimono: grillattua kalaa tai liharuokaa.
  • Sokuji: riisiruokaa.

Tätä juhlallista ateriointia edeltää aperitiivi ja sen päättää makea jälkiruoka, kuten mochi-kakut. Ateriointi päätetään perinteisellä teeseremonialla. Valitettavasti tämän keittiön tyyli ei ole enää tätä päivää. On vaikea löytää honzen-ryori keittiötä mistään päin Japania.

Japanilainen teeseremonia
Japanilainen teeseremonia on tuhansia vuosia vanha rituaali. Kuva: Unsplash / Chris Lawton

Jotkin honzen-ryorin elementit ovat huomattavissa perinteisissä japanilaisissa häissä. Mutta tämän tyylinen ruokailu maksaa mansikoita, joten sen on korvannut uudemman tyylinen keittiö; kaiseki-ryori.

Kaiseki-ryori

Tämän keittiön ruokailuelämys keskittyy harmoniaan ruokien ulkonäön, maun, koostumuksen ja värin välillä. Alun perin tämä ateria alkoi kulhollisella misokeittoa täydennettynä kolmella muulla ruokalajilla. Nykyään tätä pidetään tavallisena illallisena japanilaisessa kodissa tai ravintolassa .

Tyypillisesti ravintolat aloittavat ruokailukokemuksesi alkupalalla. Tämän jälkeen päästään kiinni kausiluonteisiin ruokiin, kuten sushiin ja useisiin lisukkeisiin. Seuraavaksi pääset nauttimaan sashimista.

Haudutetun ruoan osuus voisi koostua esimerkiksi vihanneksista, lihasta, kalasta tai tofusta. Tämän jälkeen pääset maistamaan keittoa. Grillattu ruoka, tyypillisesti kalaa, seuraa yhdessä marinoidun kaalin tai retiisin kera. Seuraavana saattaisi eteesi ilmestyä sukiyakia.

Lopuksi kohtaat japanilaisen perusruoan, riisin, joka on sekoitettu kauden tuoreisiin ainesosiin. Aterian voi päättää jälkiruoalla kuten sesongin hedelmillä, makeisella tai kakulla. Tämä kaikki voi kuulostaa paljolta, mutta japanilaiset suosivat pieniä annoskokoja, joten jokainen annos on vain muutaman suupalan verran.

Washoku vai Yoshoku

Yoshoku tarkoittaa länsimaista ruokaa, joka on mukautettu osaksi japanilaista ruokakulttuuria. Washoku sen sijaan viittaa perinteiseen japanilaiseen keittiöön. Helpoin tapa selvittää, syötkö perinteisiä vai "päivitettyjä" japanilaisia ​​ruokia, on niiden tarjoilu.

Japanilaisia ravintolassa
Eri ruokakulttuurien törmäyksiä ei voida välttää. Kuva: Unsplash / Redd F

Perinteiset ruoat tarjoillaan yksittäisissä kulhoissa. Makujen sekoittamista keskenään pidetään huonona. Nämä ateriat syödään aina puikoilla keittoa lukuun ottamatta. Japanissa perinneruokien syöminen liitetään hyvään terveyteen.

Sitä vastoin yoshokuksi luokiteltava ruoka saattaa olla makujen sekoitus. Sinulle saatetaan tarjota esimerkiksi lautasellinen teriyaki-kanaa riisipedillä. Tämäntyyppiseen ruokailuun länsimaiset lusikat ovat hyväksyttäviä ruokailuvälineitä.

Jotkut yoshoku ruoat ovat niin suosittuja Japanissa, että niitä tarjoillaan osana washoku ruokien valikoimaa. Ei ole kuitenkaan epäilystäkään siitä, mitä perinteinen japanilainen ruoka on. Se on eleganttia, maukasta ja aisteihin vetoavaa. Perinneruokien määritelmä on Japanissa kiistanalainen.

Se on varmaa, että japanilainen ruokakulttuuri ei ole vain ruokaa. Se on tapoja, tyyliä ja osa japanilaisten identiteettiä.

Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!

5,00 (1 arvio(t))
Ladataan...

Emilia Liberman

Oman elämänsä generalisti, joka on aina oppimassa uutta ja tutustumassa uusiin kulttuureihin.