Ranskan suuri vallankumous muistetaan erityisesti ns. terrorin tai hirmuvallan ajasta, joka kesti syyskuusta 1793 heinäkuuhun 1794. Terrorin taustalla oli vainoharhainen pelko ja halu suojella vallankumousta hinnalla millä hyvänsä.
Uuden tuomioistuimen ja lakimuutosten myötä kuka tahansa voitiin tuomita vallankumouksen vihollisena, mikä kylvi paniikkia ranskalaisten keskuudessa. Lopulta hirmuvalta törmäsi seinään, ja sen arkkitehdit saivat maistaa omaa lääkettään.
Vallankumouksesta hirmuvaltaan
Ranskan suurta vallankumousta (1789–1799) pidetään yhtenä historian merkittävimmistä tapahtumista. Se merkkasi feodaalijärjestelmän ja sääty-yhteiskunnan loppua Ranskassa, loi raamit demokraattiselle tasavallalle ja levitti kansallisaatetta ympäri maailmaa.
Tutkijat ovat löytäneet vallankumoukselle monia syitä:
- 1700-luvun loppupuolella yleistynyt valistusaate korosti järkeä, tasa-arvoa ja kehitystä.
- Ranskassa oli epäoikeudenmukainen säätyjärjestelmä, jossa työnteko ja verojen maksu olivat kolmannen säädyn harteilla. Papisto ja aatelisto nauttivat verovapauksista ja etuoikeuksista.
- Kuningas Ludvig XVI nähtiin heikkona ja päättämättömänä johtajana, ja kansa oli kääntynyt kuningatar Marie Antoinettea vastaan.
- Ranska oli ajautunut taloudelliseen kriisiin jatkuvan sotimisen ja kalliin hovielämän myötä.
- Ranska oli vuonna 1789 väkiluvultaan Euroopan suurin valtio, joka kärsi mittavasta nälänhädästä.
Levottomuuksien ja yleisen tyytymättömyyden seurauksena kolmas sääty julistautui kansalliskokoukseksi, joka edustaisi säätyjen sijaan koko kansaa. Tämä tarkoitti kapinaa kuningasta vastaan, mikä käynnisti Ranskan suuren vallankumouksen.
Tilanne äityi väkivaltaisuuksiin erityisesti maaseudulla, jossa talonpojat hyökkäsivät aatelisten linnoihin ja asutuksiin. Kuningas Ludvig XVI yritti hajottaa kansalliskokouksen armeijan avulla siinä onnistumatta – elokuussa 1789 kansalliskokous lakkautti kaikki säätyerioikeudet, mikä tiesi feodalismin loppua.
Kansalliskokous hyväksyi elokuussa 1789 ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistuksen, jolla taattiin tasa-arvo ja henkilökohtainen vapaus. Julistuksen tavoitteet eivät kuitenkaan toteutuneet ensiyrittämällä, sillä kansalliskokouksen rivit alkoivat rakoilla:
Jakobiinit
- vaativat tasavaltaa
- saivat kannatusta erityisesti köyhiltä
- kannattivat suoraa demokratiaa
- ajoivat tasa-arvoa
- suosivat nopeaa toimintaa.
Girondistit
- olivat maltillisempia
- koostuivat pääosin juristeista ja älymystöstä
- suosivat asteittaisia uudistuksia
- korostivat valistusajan periaatteita
- etsivät kompromisseja ja välttivät äärikeinoja.
Sisäiset ristiriidat ja epäluottamus loivat pohjan hirmuvallan nousulle. Kun kuningas Ludvig XVI epäonnistui palaamaan vallan kahvaan, hänet tuomittiin kuolemaan maanpetoksesta tammikuussa 1793. Ranskasta tuli virallisesti tasavalta, mutta monarkian kaatuminen ei tuonut vakautta. Maa oli keskellä vallankumousta, jonka rakoilevat rivit kohtasivat yhä suurempaa ulkoista ja sisäistä painetta.
Vallankumoukseen ja terrorin aikaan voi tutustua myös valkokankaalla!
Vallankumous radikalisoituu
Monarkian särkyminen ajoi Ranskan puun ja kuoren väliin. Se ajautui sotaan usean Euroopan monarkkivaltion kanssa, mm. Iso-Britannian, Itävallan ja Preussin, jotka pyrkivät palauttamaan monarkian ja estämään vallankumouksen leviämisen. Painetta tuli myös sisältä, kun talonpojat vastustivat vallankumoushallitusta asein Vendéen kapinassa.
Vendéen kapinassa talonpojat vastustivat vallankumoushallitusta asein. Kapinaa on pidetty ensimmäisenä modernina kansanmurhana: kapinassa ja sen tukahduttamisessa kuoli 150 000–400 000 alueen asukasta.
Sisäisen ja ulkoisen paineen seurauksena vallankumous turvautui koviin keinoihin. Valtaan nousseet jakobiinit uskoivat, että vallankumouksesta voi selvitä vain tiukan ja keskitetyn valvonnan kautta; heille terrori oli välttämättömyys, jotta visio moraalisesta yhteiskunnasta käy toteen.
Huhtikuussa 1793 perustetun Yhteishyvän valiokunnan tehtävänä oli suojella vallankumousta ja valtiota kaikilta uhilta. Valiokunnan johtohahmoihin ja sitä kautta terrorin ajan tärkeimpiin henkilöihin kuuluivat mm. Maximilien Robespierre, Georges Danton ja Jean-Paul Marat.
Georges Danton oli karismaattinen vallankumousjohtaja ja kampanjoi vallankumoustuomioistuinta, joka pystyi pidättämään jokaisen vallankumouksen vastustajan tai sellaiseksi epäillyn. Dantonin tavoitteenaan oli rauhoittaa ja vakauttaa vallankumous, ja hän riitautui radikaalimman Robespierren kanssa.
Maximilien Robespierre puolusti hyveen ja terrorin liittoa vallankumouksen pelastamiseksi: "Terrori ei ole muuta kuin oikeutta, nopeaa, ankaraa ja joustamatonta; se siis kumpuaa hyveestä". Hän nousi vallankumoushallituksen johtoon ja hallitsi sitä radikaalinrautaisella otteella.
Jean-Paul Marat oli Kansan ystävä -lehden toimittaja, joka tunnettiin kiihkeästä retoriikastaan ja vaatimuksistaan vastavallankumouksellisten rankaisemiseksi. Hän vaikutti ratkaisevasti hirmuvallan aikakauden ilmapiiriin ja nousi marttyyriksi jouduttuaan salamurhan uhriksi.
Terrorin aika rakentui kahden lain ympärille:
- Syyskuussa 1793 hyväksytty epäiltyjen laki (Loi des suspects) määräsi kaikkien vallankumouksen vihollisten ja epäiltyjen pidättämisen.
- Kesäkuussa 1794 prairialkuun 22. päivän laki (Loi de Prairial) epäsi syytetyiltä oikeuden julkiseen oikeudenkäyntiin, lainopilliseen apuun ja syytettyjen kuolemiseen sekä määräsi kuoleman ainoaksi mahdolliseksi rangaistukseksi.
Terrori aiheutti laajaa pelkoa ja vainoharhaisuutta. Tuhansia ihmisiä tuomittiin ilman riittäviä todisteita tai oikeudenkäyntiä, ja ranskalaiset elivät jatkuvassa pelossa siitä, että heidät tuomitaan vallankumouksen vihollisina. Mielivaltaiset puhdistukset johtivat lopulta siihen, että luottamus vallankumouksen sisällä murtui.
Terrorin päätös ja perintö
Hirmuvallan aikakausi saavutti murtumispisteensä kesällä 1794. Robespierren johdolla toteutetut yhä armottomammat puhdistukset lisäsivät tyytymättömyyttä myös vallankumouksellisten keskuudessa – maltillisemmat pelkäsivät Ranskan ajautuvat täystuhoon.
Diktaattorin ja tyrannin maineen saanut Robespierre syrjäytettiin ns. Thermidorin vallankaappauksessa heinäkuussa 1794. Pidätyksen jälkeen hänet yritti tiettävästi riistää henkensä, mutta hänet saatiin pidettyä hengissä seuraavan päivän mestaukseen asti. Seuraavina päivinä telotettiin yli 100 Robespierren liittolaista.
Hirmuvalta kuoli Robespierren mukana. Vallankumous jatkui yhä, mutta se siirtyi uuteen, maltillisempaan vaiheeseen. Terrorin aika jätti kuitenkin pysyvät jäljen Ranskan ja laajemmin koko maailman historiaan:
- Poliittisen vallan keskittäminen viittoi tietä vahvojen johtajien, kuten Napoleon Bonaparten, nousulle.
- Vallankumouksen alkuperäiset ihanteet – vapaus, tasa-arvo ja veljeys – muuttuivat paradoksiksi, kun vallankumouksen nimissä rikottiin perusoikeuksia.
- Väkivalta vakiintui poliittisen kontrollin välineeksi: sekä Napoleonin että Bourbonien aikana käytettiin samanlaisia sortomenetelmiä.
- Terrori toimi sekä varoittavana esimerkkinä että inspiraationa myöhemmille radikaaleille vallankumouksellisille.
- Vallankumous lisäsi epäluuloa ja pelkoa ääriliikkeitä kohtaan, mikä on näkynyt Ranskassa varsinkin epävarmoina aikoina.
Terrorin aika numeroina
Villeimmät arviot terrorin ajan pidätyksistä pyörivät 300 000 tietämillä. Virallisia kuolemantuomioita langetettiin ja teloituksia suoritettiin noin 16 600. Ilman oikeudenkäyntiä on arvioitu kuolleen 10 000–12 000 ihmistä ja vankiloissa samana verran. Kokonaisuhriluku oli siis noin 35 000–40 000.
Aikakauden symboliksi muodostui giljotiini, mutta erityisesti maakunnissa suoritettiin myös julmempia teloituksia. Esimerkiksi Jean-Baptiste Carrier tuli tunnetuksi hukutuksistaan: hän hukututti marraskuun 1793 ja helmikuun 1794 välisenä aikana yli 2 000 ihmistä Loirejokeen.
Vaikka noin 85 % terrorin ajan uhreista kuului kolmanteen säätyyn eli alempiin yhteiskuntaluokkiin, ajanjakso muistetaan ylempien säätyluokkien tuhosta ja teloituksista. Mestattujen joukossa olivat mm.
- entinen kuningas Ludvig XVI ja kuningatar Marie Antoinette
- girondistijohtajat Jacques Pierre Brissot ja Pierre Vergniaud
- Orléans-suvun aatelinen ja kuningas Ludvig XVI:n serkku Philippe Égalité
- alkuvaiheen vallankumousjohtaja Jean Sylvain Bailly.
Hirmuvallan aika toimii muistutuksena siitä, kuinka nopeasti vallankumouksen ihanteet voivat kääntyä itseään vastaan. Vapaus, tasa-arvo ja veljeys tekivät nopeasti tilaa pelolle, vainoille ja epäluulolle. Ajanjakso on myös varoittava esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, kun valta keskitetään ilman vastavoimaa.
Hirmuvallan päättyminen ei palauttanut kadotettua rauhaa, mutta se viitoitti tietä uudenlaiselle yhteiskunnalle – sellaisen, joka tänäkin päivänä muokkaa käsitystämme demokratiasta ja kansalaisoikeuksista.
Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!
Ladataan...
