Opi nuorena mahdollisimman paljon, sillä myöhemmin elämä on liian kiireistä.
Dana Stewart Scott, yhdysvaltalainen tieteilijä
Onko sinulla tapana tehdä kotitehtävät yömyöhään tai tuijottaa läppärin näyttöä pitkiä pätkiä saamatta mitään aikaiseksi? Et varmasti ole ainoa, sillä kotitehtävät ovat osa jokaisen suomalaisen koulutaivalta.
Kotitehtäviä on monenlaisia. Jotkut ovat todella hyödyllisiä ja nopeita, toiset tyhjää täynnä ja työläitä, ja monet osuvat näiden ääripäiden väliin. Myös kotitehtävien määrä vaihtelee: yhden opettajan tehtäviin saa käyttää tunnin päivässä ja toisen 5 minuuttia.
Jos kotitehtäviä on annettu, ne pitää kuitenkin tehdä. Esittelemme tässä artikkelissa tapoja, joilla kotitehtäviin saa lisätehoa. Tavoitteena ei kuitenkaan ole tehdä läksyjä mahdollisimman nopeasti vaan saada niistä mahdollisimman paljon irti eli oppia. Siitähän kotitehtävissä on kyse – tai ainakin pitäisi olla.
Jos kotitehtävät tuntuvat todella työläiltä tai stressaavilta, kannattaa tutustua myös toiseen artikkeliimme, joka tarjoaa täsmävinkkejä läksystressiin.
Suunnittele ja aikatauluta
Suunnitteleminen tekee kaikesta tehokkaampaa, myös kotiläksyistä. Hyvä ensimmäinen vaihe onkin listata, mitä kaikkea pitää saada tehdyksi ja mihin mennessä. Kotitehtävien priorisointi on helppoa: tee aina huomisen kotitehtävät ensimmäisenä. Jos paukkuja tai aikaa jää yli, tee jotain ekstraa tai mikä tuntuu helpoimmalta.
Kotitehtävien tekemisestä kannattaa rakentaa rutiini: jos kotitehtävät tekee joka päivä samaan aikaan, aloittaminen on huomattavasti helpompaa. Jotkut tykkäävät tehdä ne heti koulun ja välipalan jälkeen, toiset taas iltaruuan ja treenien jälkeen.
Tärkeintä on se, että läksyt tulee tehtyä, mutta suunnittelussa kannattaa miettiä energiatasoja. Jos iltapäivä ja alkuilta menee kavereiden kanssa häärätessä tai treenatessa, kotitehtäviin ei välttämättä jaksa keskittyä.
Kotitehtäväsessiota kannattaa myös aikatauluttaa. Tässä voi hyödyntää esimerkiksi ns. Pomodoro-tekniikkaa, jossa työskennellään 25 minuutin pätkissä 5 minuutin tauoilla. Tällainen vuorottelu takaa sen, että kotitehtäviin jaksaa keskittyä.
Tätä voi kuitenkin soveltaa. Jotkut opiskelevat kerralla tunnin ja pitävät 10 minuutin tauon, kun taas toiset opiskelevat 15 minuutin sykleissä (lyhyet pätkät sopivat varsinkin lapsille). Lisäporkkanan saa siitä, kun lapsen antaa valita, pitääkö hän tauon vai ei. Monesti lapsi jatkaa, mutta jos ei, niin tauko auttaa keskittymään uudelleen.
Aluksi minuuttimääriä voi olla vaikea arvioida, joten suunnittelun voi aloittaa ottamalla aikaa kotitehtäviin käytettävästä ajasta. Lisätehoa saa monesti myös pelkästä takarajasta, joten ”teen läksyt 30 minuutissa” -tavoite voi toimia.
Läksyapu Superprofissa oman opettajan kanssa!

Rakenna mukava opiskelunurkkaus
Kotoa olisi hyvä löytyä rauhallinen nurkkaus, jossa kotitehtävät saa tehtyä ilman häiriötekijöitä. Häiriötekijöiksi voi laskea niin lemmikit, vanhemmat, puhelimen pärinän kuin liikenteen äänetkin.
Opiskelunurkkauksesta kannattaa tehdä mukava – monet aikuiset haluavat panostaa mukavaan työpöytään tai työhuoneeseen, joten miksei lapset ja nuoretkin?
Työpöydälle kannattaa varata kaikki tarvittava vihkoista teroittimiin ja kyniin, jotta aloittaminen on helppoa. Työpiste kannattaa myös pitää siistinä, sillä ylimääräinen krääsä ja sotku vaikeuttaa keskittymistä ja tiedon käsittelyä.
Kotitehtävien ajaksi kaikki ylimääräinen kannattaa laittaa säppiin. Laita siis puhelimet äänettömälle, sulje ylimääräiset ikkunat, kerro muille, että teet kotitehtäviä, ja keskity niihin täysillä.
Kokeile eri tapoja
Tällaisia vinkkilistoja lukiessa on hyvä pitää mielessä, että oppijoita on monenlaisia. Kaikki tämänkään artikkelin neuvoista ei siis toimi kaikilla, ja niitä kannattaa soveltaa mielin määrin:
- Kotitehtävät kannattaa tehdä silloin, kun itse on virkeimmillään ja niihin on aikaa. Hyvä nyrkkisääntö on syödä ensin ja opiskella sitten, jotta energiaa riittää, mutta syöminen onnistuu missä vaiheessa päivää tahansa. Tärkeintä on se, että läksyt tulee tehtyä, eikä siihen ole kaikille täydellistä aikaa.
- Kotitehtävät on usein tarkoitus tehdä yksin, mutta mikään ei estä pistämästä opiskelupiiriä pystyyn ja pohtimaan tehtäviä yhdessä. Tässä on tietysti se vaara, että yksi tekee tehtävät ja muut kopioivat, mutta parhaimmillaan ryhmätyö helpottaa uusien asioiden oppimista.
- Oletko koskaan kokeillut kuunnella musiikkia kotitehtävien taustalla? Se voi tehdä kotiläksyjen tekemisestä mukavampaa, tuoda lisäenergiaa ja auttaa keskittymään. Ensin on hyvä kokeilla, millainen musiikki auttaa keskittymään (vai auttaako), ja opiskelua varten voi sitten tehdä oman soittolistan!
Nykyään opiskelu onnistuu myös todella monipuolisesti. Jos esimerkiksi matematiikan yhtälöt eivät tahdo aueta, YouTubesta voi löytää opetusvideoita. Tarjolla on myös monenlaisia oppimispelejä ja -sovelluksia, jotka tuovat harjoitteluun lisää mielenkiintoa.

Palkitse itseäsi
Kotiläksyjen tekemiselle kannattaa antaa porkkana. Se voi olla juuri se, eli terveellinen, herkullinen porkkana (tai muu herkku) – tai sitten telkkarin katsomista, kavereiden kanssa hengailua, videopelien pelaamista tai mitä ikinä.
Kun kotitehtävätunnelin päässä siintää palkinto – pienikin sellainen – niiden tekemiseen on helpompi motivoitua.
Silloin tällöin palkinto voi olla isompi, kuten elokuvateatterireissu, herkkulounas tai uusi videopeli, jotta motivaatio pysyy yllä. Tämä sopii esimerkiksi koemenestykseen tai tietyn ajanjakson päätteeksi (esim. kuukausi), jolloin kotitehtävät tuli tehtyä poikkeuksellisen nohevasti.
Palkinnot voi yhdistää kotitehtävien suunnitteluun. Kaiken taustalla voi olla päätavoite, kuten tietyn päättöarvosanan saaminen, mitä voi tukea välitavoitteilla:
- Tee kotiläksyt kuukauden ajan samaan aikaan ja rakenna siitä rutiini.
- Saa välikokeesta 9.
Välitavoitteet kannattaa kirjata ylös, ja niiden palkinnot voi miettiä ennakkoon, mikä lisää jälleen motivaatiota.

Tee läksyt huolella
Vaikka tämä blogiteksti tarjoaa vinkkejä tehokkaaseen työskentelyyn, tavoitteeksi ei kannata ottaa sitä, että kotitehtävät saa tehtyä mahdollisimman nopeasti. Kotitehtävien tekemisestä on monia hyötyjä, joten niiden tekemiseen on syytä panostaa.
Kotitehtävät tekevät tunneista helpompia, ja kun tunneilla ymmärtää mitä tekee, kokeetkin ovat helpompia. Jos kotitehtävät tekee hutiloiden ja kauhealla kiireellä, pitää joko
- varautua siihen, että koenumero ei ole aina parhaasta päästä tai
- valmistautua kertaamaan hurjasti ennen koetta.
Koemenestys ei tietenkään ole kaikki kaikessa, mutta se on usein oppimisen mittari. Näiden vinkkien tavoitteena on siis tehostaa oppimista kahdelta kantilta: tuoda kotitehtävien tekemiseen lisää nopeutta ja tehostaa niistä saatuja oppeja.
Jos kotitehtävät tuntuvat todella työläiltä, niiden kanssa ei tarvitse jäädä yksin. Oppilaat ja opiskelijat voivat kääntyä opettajan puoleen, sillä kotitehtäviä voi aina soveltaa ja räätälöidä. Tarjolla on myös läksyapua, muun muassa meillä Superprofilla.
Tuutorimme tarjoavat monenlaista apua, esimerkiksi jos
- opiskelumotivaatio on nollassa
- kotitehtävien tekemisestä on vaikea rakentaa rutiinia
- vanhemmilla ei ole riittävästi aikaa lapsen kotitehtävien tukemiseen
- opittava aihe tuntuu haastavalta.
Kotitehtävien tekemiseen onkin tarjolla monenlaista tukea. On myös tärkeä muistaa, että kotitehtäviä ja oppijoita on monenlaisia. ”Hyvä kotitehtävä” ei välttämättä ole hyvä kaikille, ja kotitehtävät voivat olla myös huonoja.
Läksyjen kanssa tuskailu ei siis aina johdu oppijasta, vaan voi olla, että kotitehtävät ovat liian vaikeita tai niitä on liikaa. Ongelmat kannattaa ottaa rohkeasti puheeksi, jotta ongelmien juurisyyt saadaan selville ja niihin saa apua!









