Kadut olivat täynnä liehuvia lippuja ja musiikkia, mutta ihmiset uskalsivat vain kuiskia.
Tämä lainaus on tuulesta temmattu, mutta se voisi hyvin kuvata vuotta 1933, kun Adolf Hitler nousi valtaan Saksassa. Saksalaiset kipuilivat ensimmäisen maailmansodan jälkeen suuren laman kourissa, ja uusi hallinto lupasi vakautta ja kasvua.
Näin näytti myös tapahtuvan: työttömyys laski, paraatit korvasivat poliittiset väännöt ja kansallinen ylpeys heräsi uudelleen henkiin. Lavastetun spektaakkelin takana piili kuitenkin sensuuria, valvontaa ja vainoa.
Kaaoksesta kontrolliin
Saksa astui 1930-luvulle nöyryytettynä ja murtuneena. Ensimmäinen maailmansota oli päättynyt katkeraan tappioon, ja Versaillesin rauhansopimus vaati murskaavia sotakorvauksia. Samaan aikaan inflaatio söi säästöt ja aiheutti massatyöttömyyttä ja nälänhätää.
Monet kaipasivat vakautta ja uutta suuntaa, mihin Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue (NSDAP) tarttui Adolf Hitlerin johdolla. Puolue lupasi jälleenrakentaa talouden, uhmata Versaillesin rauhansopimusta ja palauttaa kansallisen ylpeyden.
Hitler nimitettiin tammikuussa 1933 hauraan koalitiohallituksen kansleriksi, ja muutaman kuukauden kuluttua Weimarin tasavallassa (1919–1933) vallinnut demokratia oli tipotiessään. Nopeat hallinnolliset muutokset järkyttivät monia.
Saksan valtiopäivätalon tuhopolton (27. helmikuuta 1933) myötä rajoitettiin sananvapautta, kokoontumisvapautta ja yksityisyyden suojaa. Valtalaki (23. maaliskuuta 1933) puolestaan siirsi lainsäädäntövallan Hitlerille ja hänen puolueelleen.
Samalla oppositiopuolueet ja ammattiliitot kiellettiin, osavaltioiden hallitukset keskitettiin ja virkamiehet pakotettiin vannomaan uskollisuutta Führerille. Yhdenmukaistamisena (Gleichschaltung) tunnettu politiikka tarkoitti totaalista kontrollia – tuomioistuimista kulttuuriklubeihin.
Pelosta tuli osa jokapäiväistä arkea. Salainen valtionpoliisi Gestapo tukeutui tavallisiin saksalaisiin, jotka ilmiantoivat naapureitaan, työtovereitaan ja perheenjäseniään sopimattomista kommenteista. Ihmiset oppivat pitämään mölynsä mahassa, jos heillä ylipäätään oli niitä.
Lupaukset vauraudesta
Kontrollistaan huolimatta hallinnon suosio kasvoi, sillä se onnistui elvyttämään taloutta ja lisäämään järjestystä. Massiiviset julkiset rakennushankkeet – uudet moottoritiet (Autobahnen), sillat ja urheilustadionit – työllistivät miljoonia.
Nopea uudelleenvarustelu loi työpaikkoja myös teräs-, kemian- ja aseteollisuudessa. Viralliset työttömyysluvut laskivat 1933–1936 kuudesta miljoonasta alle miljoonaan, mutta laskuun vaikuttivat juutalaisten ja naisten poistaminen työvoimasta ja nuorten miesten kutsunnat.
Työntekijöiden vapaa-aikaa alettiin valjastaa hallinnon käyttöön. Kraft durch Freude (KdF, "Voimaa ilosta") -järjestön mukaan työläinen oli tehokkaimmillaan hyvin levänneenä ja virkistyneenä. Järjestö tuki työntekijöiden lomia, tarjosi teatterilippuja ja järjesti kulttuuritapahtumia.
Kansalaisia houkuteltiin myös omilla autoilla: Volkswagen-säästöohjelma lupasi edullisen kansanauton, mutta harva sai luvatun auton ennen toisen maailmansodan syttymistä. Maanviljelijöille tarjottiin puolestaan vakaita hintoja ja velkahuojennuksia, ja kauppiaat löysivät uusia asiakkaita luoton virratessa.
Vauraus oli kuitenkin ehdollista ja tiukasti valvottua. Itsenäiset ammattiliitot katosivat, lakkoilu kiellettiin ja palkat määräsi valtio. Kulutustavaroita oli edelleen niukasti saatavilla, sillä valtaosa resursseista käytettiin armeijan kehittämiseen.
Tiukka valvonta kulki käsi kädessä propagandan kanssa. Propagandaministeri Joseph Goebbels muutti radion, elokuvat, sanomalehdet ja taiteen lojaaliuden välineiksi:
- Pilkkahintaiset radiot toivat Hitlerin puheet jokaisen olohuoneeseen – ja löysivät vähemmän yllättäen vain paikalliset taajuudet.
- Aikalaiset elokuvat ylistivät sotaa ja "rodullista puhtautta".
- Julisteet kehottivat uhrauksiin ja valppauteen "valtion vihollisia" vastaan.
Propaganda puri erityisesti lapsiin ja nuoriin. Hitlerjugend (Hitler-nuoret) ja Bund Deutscher Mädel (Saksan tyttöliitto) muovasivat asenteita retkillä, lauluilla ja univormuilla, jotka lisäsivät innostusta ja kuuliaisuutta ja kitkivät natsivastaisia vaikutteita.
Myös sukupuolirooleja politisoitiin. Naisten tuli noudattaa kolmen koon periaatetta: Kinder, Küche, Kirche – lapset, keittiö, kirkko. Avioliittolainoilla palkittiin varhaisia häitä ja Mutterkreuz-kunniamerkeillä (Äitienristi) suuria, "puhdasrotuisia" perheitä.
Jäikö historiahammasta kolottamaan? Tutustu seuraavaksi Venäjän vallankumouksiin!
Natsi-Saksa ulkopuolisen silmin
Näennäinen vakaus katosi heti, kun astuttiin ”kansanyhteisön” ulkopuolelle. Ensimmäinen ja armottomin vaino kohdistui juutalaisiin, joiden boikotointi, irtisanominen ja julkinen häirintä käynnistyi 1933. Nürnbergin lait (1935) riistivät heiltä kansalaisuuden ja kielsivät juutalaisten ja ei-juutalaisten väliset avioliitot ja seksuaaliset suhteet.
Askel askeleelta juutalaisvastainen propaganda täytti tiedotusvälineet ja luokkahuoneet. Tilanne kärjistyi Kristalliyönä 9–10. marraskuuta 1938, kun juutalaisten synagogia poltettiin, kauppoja tuhottiin, noin 90 ihmistä tapettiin ja noin 30 000 miestä vietiin keskitysleireille.
Vainot kohdistuivat myös muihin vähemmistöryhmiin. Salainen Aktion T4 -rotuhygieniaohjelma pyrki hankkiutumaan eroon vammaisista, henkisesti sairaista ja muista "ei-toivotuista" jäsenistä. Vuosien 1939–1945 välillä surmattiin yhteensä noin 275 000–300 000 ihmistä.
Myös romanit, homoseksuaalit ja Jehovan todistajat, jotka kieltäytyivät vannomasta uskollisuutta Hitlerille, joutuivat vainojen kohteeksi. Varhaisilla leireillä oli myös poliittisia vastustajia sosiaalidemokraateista kommunisteihin ja äänekkäisiin pappeihin.
Terrorin ilmapiiri aiheutti vastarintaa, joka tukahdutettiin nopeasti:
- Opiskelijoiden Hans ja Sophie Schollin johtama Valkoinen ruusu -liike jakoi natsivastaisia lehtisiä, joissa kehotettiin moraaliseen heräämiseen.
- Pastori Martin Niemöller ja katolinen piispa Clemens von Galen arvostelivat avoimesti natsipolitiikkaa.
- Armeijan upseerit suunnittelivat Hitlerin salamurhaa heinäkuussa 1944, mutta epäonnistuminen johti laajoihin teloituksiin.
Pelon ja propagandan myötä iso osa saksalaisista pysyi passiivisina tai mukautui systeemiin. Jotkut kuitenkin tekivät hiljaista vastarintaa piilottamalla juutalaisia, väärentämällä henkilöllisyystodistuksia ja levittämällä kiellettyjä uutisia. Yksittäiset teot eivät horjuttaneet hallintoa, mutta ne pitivät epäinhimillisessä tilanteessa inhimillisyyden liekkiä yllä.
Romahdus ja tuomio
Vuoden 1945 kynnyksellä natsi-Saksa oli romahtamispisteessä. Liittoutuneiden pommitukset tuhosivat sen kaupunkeja ja tehtaita, ja se oli joutunut kahden rintaman sotaan, jossa Neuvostoliiton joukot lähenivät idästä, amerikkalaiset ja britit lännestä.
Hitler vetäytyi Berliinin bunkkeriinsa ja vaati joukkojaan taistelemaan kuolemaan saakka. Kun puna-armeija saavutti kaupungin portit, Hitler riisti henkensä huhtikuussa 1945. Tapahtuma symboloi monille sodan loppua, ja Saksa antautui virallisesti 8. toukokuuta.
Natsien rikosten laajuus paljastui vasta sodan päätyttyä. Liittoutuneet löysivät keskitysleirejä täynnä ruumiita, kaasukammioita ja luurangonlaihoja selviytyjä. Holokaustissa murhattiin yhteensä noin kuusi miljoonaa juutalaista, miljoonia puolalaisia ja neuvostoliittolaisia siviilejä ja sotavankeja sekä satoja tuhansia romaneja ja vammaisia.
Sodan jälkeen natsijohtajia syytettiin sotarikoksistaan Nürnbergin oikeudenkäynneissä. Vaikka osa tuomioista on myöhemmin nähty kostohenkisinä, oikeudenkäynti teki sodasta rikoksen koko ihmisyyttä vastaan.
Tavallisille saksalaisille tilinteko oli henkilökohtaisempaa: heidän oli kohdattava naapureiden osallisuus, kaupunkien tuho ja moraalinen konkurssi, jota monet olivat tukeneet tai ainakin suvainneet.
Historian varoitusmerkit
Natsi-Saksa on esimerkki siitä, miten demokratia voi murentua vähitellen pelon, propagandan ja uudistuslupausten kautta. Taloudellinen ahdinko ja sosiaalinen jakautuminen loivat otollisen maaperän autoritarismille, jossa yhden sana on laki. Monet seurasivat perässä – joko vakaumuksesta tai halusta pysyä hengissä.
Varoitusmerkit ovat edelleen ajankohtaisia. Talouskriisi ja nöyryytyksen tunne ruokkivat ääriliikkeitä, ja toivon hiipuessa lupaukset paremmasta huomisesta vahvistuvat. Propaganda toimii sekin yhä: tiedon hallinta ja sensuuri muokkaavat sitä, mihin ihmiset uskovat ja keihin syyttävä sormi osoittaa.
Elämä natsi-Saksassa ei ollut täynnä synkkyyttä, ja juuri se teki siitä vaarallista. Vakauden ja kuuluvuudentunteen vastineeksi vaadittiin kuuliaisuutta ja syntipukkeja. Tämä vaihtokaupan tunnistaminen on yksi historian selkeimpiä varoituksia.
Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!
Ladataan...
