Jos vapaamittainen runo on villi metsä ja haiku tarkasti leikattu timantti, limerikki on irkkupubi – meluisa, kujeileva ja naurua täynnä. Limerikit ovat ihastuttaneet ja vihastuttaneet kuulijoita satojen vuosien ajan; suosion taustalla on viiden säkeen tiivis paketti, hauska rytmi ja leikkisät teemat. Tämä blogiteksti esittelee limerikkien historiaa, ominaispiirteitä ja kirjoittamista.
Mistä limerikki sai alkunsa?
Limerikki-runon nimi juontuu todennäköisesti Irlannin Limerick-kaupunkiin, mutta yhteys on hieman hämärän peitossa. Joidenkin mukaan nimen taustalla on vanha viisisäkeinen komparuno, joka sisälsi kysymyksen "Will you come up to Limerick?"
Toiset taas uskovat englantilaisten sotilaiden tuoneen runomuodon Ranskasta Limerickiin vuonna 1700. Oli miten oli, limerikin kaltaisia runoja rustattiin jo keskiajalla. 1700-luvulle tultaessa ne levisivät englannin suullisessa kansanperinteessä tiuhaan ja usein nimettöminä.
Askel "vakavampaan" suuntaan otettiin vuonna 1846, kun englantilainen taidemaalari-runoilija Edward Lear julkaisi A Book of Nonsense -limerikkikokoelman. Hänen versionsa olivat kokoperheelle sopivia, rivouden sijaan hullunkurisia:
There was an Old Man with a nose,
Who said, 'If you choose to suppose,
That my nose is too long,
You are certainly wrong!'
That remarkable Man with a nose.
Tässä samainen Ville-Juhani Sutisen suomentamana:
Olipa kerran vanha herra nenineen,
joka sanoi: "Jos tulette siihen tulokseen,
että nenä mitat ylittää,
erehdytte tykkänään!"
Se oli tuo ihmeellinen herra nenineen.
Kuten kohta nähdään, limerikki on yksi vaikeimmista runolajeista suomeksi, eikä Sutisen suomennos onnistu aivan kiteyttämään Learin hullunkurisuutta. Runojen kääntäminen on kuitenkin niin haastavaa ja pähkähullua puuhaa, että pelkästä yrityksestä on syytä nostaa hattua!
Limerikin rakennuspalat
Limerikki voi vaikuttaa ensisilmäyksellä yksinkertaiselta (vähän niin kuin haikut), mutta se nojaa hyvän vitsin tapaan ajoitukseen. Tässä sen tärkeimmät rakennuspalat:
- Viisi säettä: Limerikissä on aina viisi säettä, joista ensimmäinen päättyy yleensä (paikan)nimeen ja viides tarjoaa yllättävän käänteen.
- Riimikaava AABBA: Limerikin kaksi ensimmäistä ja viimeinen säe rimmaavat keskenään, samoin kolmas ja neljäs. A-säkeet muodostuvat kolmesta jalasta, b-säkeet kahdesta.
- Anapesti-runojalka: Limerikin runojalka koostuu kahdesta lyhyestä ja yhdestä pitkästä tavusta: ti-ti-TAA. Ensimmäisessä, toisessa ja viimeisessä säkeessä on kolme runojalkaa (9 tavua), kolmannessa ja neljännessä kaksi (6 tavua).
Runojalka tarkoittaa runon poljentoyksikköä ja runosäkeen perusosaa. Se muodostuu painottomien ja painollisten tavujen tai lyhyiden ja pitkien tavujen vaihtelusta. Anapesti-runojalassa on kaksi lyhyttä ja yksi pitkä tavu (ti-ti-TAA).
Tässä kuuluisa limerikki, jonka avaussäkeestä on tehty monenlaisia versioita:
There once was a man from Nantucket (A)
Who kept all his cash in a bucket. (A)
But his daughter, named Nan, (B)
Ran away with a man (B)
And as for the bucket, Nantucket. (A)
Vitsi menettää usein tehonsa, jos se pitää selittää, mutta sikäli mikäli yllä oleva limerikki ei aukea: viimeisen säkeen "Nantucket" kuulostaa samalta kuin"Nan took it". Nan-tytär vei siis mukanaan paitsi isänsä ämpärin myös sinne piilotetut rahat!
Limerikki istuu anapesteineen ja tavurakenteineen suomen kieleen hieman kömpelösti, mutta monet ovat kokeilleet huumorirunoutta ja onnistuneetkin siinä. Tässä Jussi Hämäläisen (v.) ja Reino Hirvisepän (o.) oivat esimerkit:
Näky tervehtii katsojia junista:
taidenäyttely painajaisunista!
Arkkitehtuurin kalsan
kruunaa taideteos Palsan,
jossa taiteilija hirtetään munista.
Eräs uimari läheltä Hauhoa
yli Atlantin aatteli kauhoa.
Teko sisua kysyi.
Mies pinnalla pysyi,
kun pääss' oli vain - sahajauhoa.
Jos kaipaat runoiluun lisähaastetta, tutustu perinteiseen sonettiin!
Mikä limerikeissä viehättää?
Limerikit ovat kestäneet ajan hammasta hyvin, mille keksii (ainakin) neljä syytä:
- Limerikit ovat lyhyitä ja ytimekkäitä. Viisi säettä on sopivan pitkä kohtauksen rakentamiseen ja sopivan lyhyt muistettavaksi ja esitettäväksi. Tuskin on sattumaa, että mieleenpainuva lastenrunous muistuttaa usein limerikkiä.
- Limerikit ovat yhteisöllisiä. Huumori on usein parasta porukalla, ja sama pätee limerikkiin. Hyvä limerikki kannustaa keksimään omia versioita ja esittämään niitä. Limerikki eli pitkään ennen kaikkea suullisessa kansanperinteessä.
- Limerikit ovat universaalisti hauskoja. Vaikka vitsi olisi yksinkertainen, rytmi ja riimit lisäävät sen tehoa. Tutkimusten mukaan riimit ja toisto voivat myös madaltaa "kognitiivista suojamuuria" ja helpottaa asioiden käsittelyä. Limerikit on siis kuin tehty naurettaviksi!
- Limerikki tasapainottelee vapauden ja rakenteen välillä. Säännöt ja raamit ovat selkeät (viisi säettä, loppusoinnut ja tasainen rytmi), mutta niiden puitteissa kaikki käy. Selkeyden ja kaaoksen yhteispeli on osa tyylin viehätystä.
Limerikki puree myös kaikenlaiseen yleisöön. Toisessa ääripäässä ovat Edward Learin runojen hullunkuriset ja lämpimät hahmot – pitkänokkaiset miehet, kaukaisten maiden naiset ja temppuilevat eläimet, jotka sopivat erityisesti lapsille.
Toinen päätyyppi on aikuisille suunnattu rivo ja ronski limerikki, joka oli erityisen suosittu 1700- ja 1800-luvun Englannissa. Niiden huumori nojaa kaksimielisyyteen, vihjailuun ja sanaleikkeihin, jotka tasapainottelevat hyvän maun rajoilla.
Tämä kontrasti lisäsi limerikin suosiota. Se sopi niin putipuhtaisiin puutarhajuhliin kuin sottaisiin pubeihin. Viktoriaanisen ajan vanhempi saattoi lukea Learin limerikin lapsilleen ja kertoa myöhemmin kumppanilleen sen skandaalinkäryisen version.
Kahtiajako näkyy tietyllä tapaa yhä. Monet vitsikirjat ja verkkosivut ovat täynnä rivompaa limerikkirunoutta, kun taas koulun penkeillä pysytellään viattomissa, hassuissa aiheissa. Limerikki onkin runouden kentän kameleontti, joka voi naurattaa tai punastuttaa tilanteen mukaan.
Miten kirjoittaa limerikki?
Limerikki ja suomen kieli eivät sovi kovinkaan hyvin yhteen, koska suomen kielen sanat ovat usein englannin virkaveljiään pidempiä ja sanapaino on lähes poikkeuksetta ensimmäisellä tavulla. Tämä ei ole kuitenkaan este eikä välttämättä edes hidaste: limerikkejä voi kirjoittaa, vaikka tavut menisivät painoineen vähän sinne päin:
- Aloita yksinkertaisella: vältä pitkiä ja raskaita yhdyssanoja.
- Unohda ti-ti-TAA: tähtää sen sijaan yleisesti reippaaseen ja laulavaan rytmiin.
- Hyödynnä paikannimiä: "Janne asui hän Kouvolassa…", "Eräs mies läheltä Turkua…" Paikallissijaa vaihtamalla saa eri loppusoinnun: "Kouvolassa, Kouvolasta, Kouvolaa".
- Panosta lopetukseen: viimeinen säe kääntää limerikin päälaelleen kuin puujalkavitsi.
Viimeinen vinkki kannattaa ottaa mukaan sitten, kun rakenne alkaa sujua. Jos alusta asti yrittää sekä runoilla että naurattaa, kirjoittamisesta tulee herkästi pakkopullaa. Jos näin käy, vaihda tyyliä ja kokeile vapaamittaista runoa, jossa saa naurattaa tai itkettää ilman sääntöjä!
Tässä allekirjoittaneen kaksi limerikkiä, joista toinen käsittelee tälle runoaiheiselle blogisarjalle totuttuun tapaan teetä:
Muka runoilija, kotina Saimaa,
riimikirjaa kaivaa ja kaivaa.
Haiku jo taipuu,
sonettikin raikuu,
mutta limerikki päätä se vaivaa.
Kaapissa monenlaisia teitä,
kupissa useimmiten Earl Greytä.
Kun kuppi kaatui,
lapsen tasolle taantui
ja seinään ilmestyi reikä.
Täyttyvätkö näissä limerikin tunnusmerkit? Eivät ihan. Tavumäärät eivät oikein täsmää, viimeiset säkeet voisivat olla yllättävämpiä ja varmasti hauskempiakin. Jostain se pitää kuitenkin aloittaa! Haastamme seuraavaksi Superprof-lukijat rustaamaan oman arkilimerikin, ja rohkeimmat voivat jakaa parhaat (tai huonoimmat) luomuksensa alla olevassa kommenttikentässä.
Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!
Ladataan...
