Klassisen musiikin historiaa löytyy jo Antiikin ajoilta, ja se on yksi musiikin tyylilajeista, jonka suosiolle ei näy loppua. Jos listaisimme kaikki klassiset muusikot, olisi se paljon pidempi kuin esimerkiksi rock- tai pop-artistien listaus.
Vaikka monet maailmankuulut klassisen musiikin taiteilijat elivät kauan aikaa sitten, heidän musiikkiaan arvostetaan ja kuunnellaan edelleen. Voidaankin sanoa, että nämä klassisen musiikin "klassikot" ovat todella jättäneet jälkensä laajemmin kuin vain musiikin historiaan.
Klassista musiikkia kutsutaan myös länsimaiseksi taidemusiikiksi. Se voidaan jakaa yhdeksään eri aikakauteen, Antiikin aikakaudelta lähtien tämän päivän nykymusiikkiin asti. Tässä artikkelissa pääset tutustumaan kaikkien aikojen parhaisiin klassisen musiikin säveltäjiin. Tunnettuja säveltäjiä ovat esimerkiksi Johann Sebastian Bach, Franz Schubert, Ludwig van Beethoven, Wolfgang Amadeus Mozart sekä Jean Sibelius.
Hildegard von Bingen (1098-1179)
Yksi varhaisimmista klassisen musiikin esikuvista on abbedissa Bingen ja hänen säveltämänsä runot. Hän on saanut suurempaa huomiota historian kirjoissa vasta vuosisatoja kuolemansa jälkeen. Ei ole poikkeus historiassa, että teosten alkuperä ja alkuperäiset tekijät jäävät tuntemattomiksi.

Lisäksi mainittakoon, että historia on yleensä melko epäsuosiva naisia kohtaan, joten taiteellisten teosten tunnustaminen naisen ansioksi on jo itsessään merkittävä saavutus. Hildegard von Bingen oli monen alan osaaja, joten hänen runonsa käsittelevät muun muassa teologiaa, lääketiedettä ja kosmologiaa.
Asiantuntijat ovat arvelleet, että hän ehkä kärsi migreenistä. Näiden uskotaan aiheuttaneen hänelle "näkyjä", jotka hän sitten muutti musiikiksi. Bingenin teokset nousivat suosioon 1970-luvulla, kun Philip Pickett ja New London Consort esittivät ensimmäisen kerran neljä hänen lauluaan englanniksi latinan sijaan.
Vuonna 1983 Emma Kirkby ja Gothic Voices julkaisivat albumin nimeltä "A Feather on the Breath of God", josta tuli yllätysmenestys herättäen kiinnostuksen Bingeniä kohtaan. CD-levyä myytiin 260 000 kappaletta, mikä tekee siitä kaikkien aikojen yhdenneksitoista myydyimmän klassisen musiikin levyn.
Tuon ajan kuuluisien ihmisten nimiä oli Suomessa tapana käännättää suomen kielelle, ja siksi saatatkin tuntea Hildegard von Bingenin myös Hildegard Bingeniläisen nimellä!
Johann Sebastian Bach (1685-1750)
Klassisesta musiikista ei tietenkään voi puhua mainitsematta ajattomia klassisia säveltäjiä, kuten Bachia. Hän oli taidemusiikin barokkikauden (noin 1600-1750) tähtiä. Aikakausi oli uskomattomien uusien kehityskulkujen aikaa musiikissa, ja silloin kehitettiin muun muassa konsertto, sonaatti ja ooppera.
Ennen barokkia musiikki oli lähes yksinomaan uskonnollista. Musiikin kirjoittaminen useammalle kuin yhdelle soittimelle kerrallaan oli vallankumouksellista. Oli myös ennenkuulumatonta käyttää musiikkia muiden kuin uskonnollisten arvostuksen tunteiden välittämiseen.
Bach oli alaa mullistava säveltäjä vallankumouksellisena aikana. Hän kirjoitti musiikkia, joka oli tarkoitettu kymmenien soittimien ja laulajien esittämäksi. Monia hänen teoksiaan ei esitetty usein niiden monimutkaisuuden vuoksi.
Kiinnostaisiko sinua laulutunnit Turku?
Wolfgang Amadeus Mozart (1756-1791)
Toinen säveltäjä ja muusikko, jota ei voida jättää huomiotta, on musiikin ihmelapsi Mozart. Klassismin aikakausi (noin 1750-1830) saattoi Mozartin kukoistukseen. Myös termi 'klassinen musiikki' on itseasiassa perua näiltä ajoilta, vaikka klassisen musiikin historia juontaakin juurensa syvemmälle.

Puhallinsoittimet liittyivät soittimien joukkoon orkestereissa. Jousikvartetti keksittiin, pianosta tuli suosittu ja sinfonia syntyi. Enää ei oltu vain jousisoittimien, urkujen tai cembalon armoilla musiikillisessa luovuudessa.
Mozart kirjoitti lyhyen elämänsä aikana 41 sinfoniaa, lukuisia konserttoja ja vallankumouksellisia italialaisia oopperoita. Kuvittele mitä kaikkea muuta hän olisi kerennyt musiikin maailmalle luomaan, jos hän olisi elänyt kauemmin kuin vain 35 vuotta!
Ludwig van Beethoven (1770-1827)
Beethoven oli yksi Mozartin menestyksen vanavedessä esiin nousseista säveltäjistä, jotka ovat edelleen aikojemme arvostetuimpia. Beethoven säelsi musiikkia aina klassismista uudelle romantiikan aikakaudelle - jättäen jälkensä molempiin.
Romantiikan aikakaudelle (noin 1830-1900) on ominaista musiikissa välittyneet voimakkaat tunteet. Muista, että vain noin 100 vuotta aikaisemmin länsimainen taidemusiikki oli yleensä pehmeää ja tarkoitettu enimmäkseen kristillisen jumalan palvonnan muodoksi.
Myös yleisö pääsi kokemaan monenlaisia tunteita kuunnellessaan ihastuneena tätä uutta klassisen musiikin tyyliä. Beethovenin teokset pystyivät kuvaamaan monimutkaisia sisäisiä tunteita tavalla, jota kukaan muu säveltäjä ei ollut tehnyt aiemmin.
Tai olisiko laulutunnit Tampere parempi vaihtoehto?

Hänen musiikkinsa herättää edelleen hymyjä, kyyneleitä, jännitystä ja riemua. Yksi yllättävä asia Beethovenista on paljastunut vasta myöhemmin... tutkijat eivät löytäneet häneltä rytmitajuun ja siten musiikilliseen lahjakkuuteen viittaavaa geeniä. Tässäkin kova työ on siis ehkä voittanut synnynnäisen lahjakkuuden!
Camille Saint-Saëns (1835-1921)
Saint-Saënsin musiikintäyteinen elämä osui Beethovenin lisäksi enimmäkseen romantiikan aikakaudelle, joten hänen teoksilleen on myös ominaista valtava tunteiden kuvaaminen. Hänen työstään tekee ainutlaatuista Saint-Saënsin absoluuttinen sävelkorva.
Hänen sävellyksensä osoittavat valtavia teknisiä taitoja ja musiikillisia kykyjä. Hän oli myös uskomattoman älykäs ja opiskeli vapaa-ajallaan monipuolisesti uusia asioita, kuten arkeologiaa, tähtitiedettä, kirjallisuutta, taiteita ja kieliä.
Vaikka Saint-Saënsin uraa ei ole tarkoituksenmukaista tiivistää vain yhteen teokseen, on mainittava, että useimmat ihmiset tuntevat hänen teoksistaan erityisesti "Danse Macabren" eli suomeksi Kalmantanssin. Se on hänen tunnetuin ja kuolemattomin sävellyksensä.
Pjotr Iljitš Tšaikovski (1840-1893)
Tuottelias säveltäjä Tšaikovski kirjoitti elämänsä aikana yli 160 teosta, joista monet ovat säilyneet erittäin suosittuina tähän päivään asti. Tunnet varmasti hänen säveltämiään baletteja, kuten Joutsenlammen, Pähkinänsärkijän ja Prinsessa Ruususen.
Erityisesti hänen orkesterialkusoittoaan 1812 käytetään monissa populaarikulttuurin tuotoksissa, kuten elokuvassa V for Vendetta (suom. V niin kuin verikosto), ammattipainija Claudio Castagnolin sisääntulomusiikkina ja Sea of Thieves nimisessä Xbox One -pelissä.
Laulutunteja on saatavilla ympäri Suomea, laulunopetus Jyväskylä!
Claude Debussy (1862-1918)
Debussy oli impressionistisen aikakauden mestari. Hän oli musiikin uudistaja, jonka teokset eivät noudattaneet perinteistä draaman kaavaa, mutta loivat sitäkin enemmän tunteita ja kohtauksia. Debussyn teokset olivat abstraktimpia kuin mihin aikanaan oli totuttu, mikä loi yleisölle pohdiskelun aihetta.
Hänen teoksensa, kuten Prélude à l'après-midi d'un faune, Nocturne ja Clair de Lune, ovat edelleen hänen tunnetuimpia teoksiaan. Hänen vaikutuksensa ja tyylinsä näkyy edelleen monissa tämän päivän muusikoissa ja teoksissa.
Amy Beach (1867-1944)
Yhdysvaltojen New Hampshiresta kotoisin oleva Amy Beach ansaitsee kaiken kunnian. Hän on ensimmäinen naispuolinen sinfonikko Yhdysvalloista, jonka teoksia on esitelty kansainvälisesti. Hän kirjoitti ensimmäiset laulunsa jo ennen kouluikää. Yhdysvalloista tulee monia muitakin suuria muusikkoja.

Hän soitti Beethovenia 7-vuotiaana ja debytoi Bostonin Music Hallissa 16-vuotiaana, mikä oli valtava saavutus. Valitettavasti Amyn mentäessä naimisiin 18-vuotiaana, hänen esiintymisensä rajoittuivat kahteen vuodessa ja hän luopui pianonsoitosta, kuten sen ajan keskiluokkaiselle vaimolle oli suotavaa.
Leskeksi tultuaan hän lähti lopulta Eurooppaan ja jatkoi musiikin opintojaan. Hän palasi Yhdysvaltoihin vuonna 1914 ja kannusti muita naisia musiikin pariin. Hän on edelleen keskeinen hahmo kuuluisien nykysäveltäjien joukossa.
Vaughan Williams (1872-1958)
Williams oli uskomattoman tärkeä hahmo modernin klassisen musiikin säveltäjien joukossa. Englantilaisten kansanlaulujen innoittamana Williams keräsi ja tutki alueellisia englantilaisia kansanlauluja ja runoja omia sävellyksiään varten.
Laulunopetus Oulu - löydä oma opettajasi.

Hänen hieman myrskyisä elämänsä esti häntä toisinaan säveltämästä, ja säveltäjänä hän onnistui vasta 30-vuotiaana. Silti hän kirjoitti useita kuuluisia sinfonioita ja muita teoksia, jotka toivat uudenlaisen äänen klassiseen musiikkiin.
Yksi hänen tunnetuimmista teoksistaan "The Lark Ascending" on loistava esimerkki luonnon inspiroimasta, optimistisesta ja vapaalta kuulostavasta musiikista, jota hän sävelsi aikansa raskaan saksalaisvaikutteisen musiikin vastapainoksi.
Wynton Marsalis (1961 - nykypäivä)
Klassinen musiikki elää edelleen, vaikka se ei ehkä olekaan suuren yleisön suosituin musiikin tyylilaji. Uudet muusikot ovat saaneet vaikutteita tästä tyylilajista silloinkin, kun tekevät toisen tyylilajin, kuten kantrin, musiikkia. Yksi loistava esimerkki on muusikko Marsalis, joka työskentelee sekä jazzin että klassisen musiikin parissa.
Vuonna 1983 hänelle myönnettiin Grammy-palkinto sekä jazzin että klassisen musiikin kategoriassa. Hän on ensimmäinen muusikko, joka on yltänyt tähän saavutukseen. Vaikka Marsalis työskentelee enimmäkseen jazzin parissa, hänen panostaan klassiseen musiikkiin ei voi olla huomaamatta.
Nykyajan nousevat klassisen musiikin tähdet
Haluatko kuunnella muiden nykypäivän klassisten säveltäjien tulkintoja tästä ajattomasta genrestä? Tutustu näiden uusien tulokkaiden musiikkiin, sillä joukosta löytyy myös nouseva suomalainen tähti:
- Bruce Liu
- Klaus Mäkelä
- Leia Zhu
- Theo Plath
Nämä uuden ajan muusikot ovat vaikuttaneet suuresti klassiseen musiikkiin ja sen trendeihin. He inspiroivat kaikkia muusikkoja ja tulevia sukupolvia, sillä klassinen musiikki on vahva perusta monille muille muusikoille genrestä riippumatta. Olethan jo tutustunut rockin suurimpiin artisteihin?
Haluaisitko sinä tehdä musiikkia? Laulamisesta on hyvä aloittaa. Hanki laulutunteja hioaksesi laulutaitojasi ja syventääksesi intohimoasi musiikkia kohtaan. Kokeneiden opettajien avulla voit parantaa tekniikkaasi, laajentaa äänialuettasi ja rakentaa itseluottamusta esiintymiseen. Kokeile jo tänään!