Jerusalem, Haifa, Tel Aviv – Israel ja sen kaupungit herättävät eri ihmisille erilaisia mielikuvia. Tänä päivänä alueesta tulee monelle vahviten mieleen Israelin ja Palestiinan konflikti, jossa molemmat osapuolet kokevat, että alue kuuluu heille.
Israel julistautui itsenäiseksi 14. toukokuuta 1948, mutta konflikti sionistien, palestiinalaisten ja joidenkin naapurimaista saapuneiden vapaaehtoisten välillä oli alkanut jo vuonna 1947. Naapurimaiden armeijat liittyivät avoimesti sotaan vasta itsenäisyysjulistuksen jälkeen.
Tämä blogiteksti ei kuitenkaan keskity konfliktiin vaan siihen, miten Israelin valtio sai alkunsa. Virallisesti se syntyi vuonna 1948, mutta monet taustatekijät ovat vaikuttaneet siihen, minkälainen valtio Israel on tänä päivänä.
Muinainen Israel
Israelin muinaishistoriaa selitettiin pitkään Raamatun kautta: Jumala vapautti varhaiset israelilaiset Egyptin orjuudesta ja ohjasi heidät luvattuun maahan eli nykyisen Israelin alueelle, jonka he sitten valloittivat ja asuttivat.
Tutkijat eivät ole pystyneet todistamaan Raamatun kertomuksia, ja käsitys varhaisista israelilaisheimoista vaihtelee. Tietyt asiat ovat kuitenkin faktuaalista faktaa:
Niin sanotulta etelä-Levantin alueelta, johon nyky-Israel ja Palestiina kuuluvat, on löydetty työkaluja noin 1,5 miljoonan vuoden takaa. Sieltä löytyy siis vanhimpia homidien – eli ihmisten esi-isien – jäänteitä Afrikan ulkopuolelta.
Tästä pitää tulla melkoinen matka eteenpäin ennen ensimmäisten kulttuurien syntyä. Varhaisimmat vakiintuneen asutuksen merkit ovat ajalta ennen 10 000 eaa., ja muun muassa keräilyyn ja metsästykseen nojannut Natufin kulttuuri (noin 11 700–9 600 eaa.) asutti aluetta.
Pronssikaudella (3 500–1 200 eaa.) alueella alkoi vakiintua ns. kanaanilainen kulttuuri. Se on saanut nimensä Kanaaninmaasta, joka tarkoitti Raamatussa luvattua maata, jonne israelilaiset johdettiin Egyptistä.
Ensimmäinen maininta israelilaisista on puolestaan peräisin Egyptistä noin vuodelta 1209 eaa. niin sanotusta Merenptahin steelasta, joka oli saman nimisen faaraon kaiverruttama hieroglyfiteksti. Siinä mainittu ”Israel” ei kuitenkaan tiettävästi tarkoittanut maantieteellistä aluetta tai kaupunkia vaan väestöryhmää, joka eli jossain Palestiinan alueella.
Maantieteelliseksi nimeksi Israel vakiintui noin 1000-luvulta eteenpäin eaa., kun Palestiinan aluetta hallitsi Israelin kuningaskunta, joka hajosi myöhemmin Israelin ja Juudan kuningaskunnaksi. Näihin aikoihin myös juutalaisuus erottui omaksi uskonnokseen.
Israel ja Juuda olivat jatkuvassa konfliktissa naapureidensa kanssa. Israel jäi 720 eaa. Assyrian sotilasmahdin jalkoihin, minkä seurauksena tuhannet juutalaiset karkotettiin alueelta. Tästä alkoikin juutalaisten diaspora eli maanpakolaisuus.
Yksi räikeimmistä esimerkeistä on ns. Babylonin vankeus, jossa Babylonia valloitti Juudan ja sen pääkaupunki Jerusalemin ja karkotti juutalaiset Babyloniaan vuonna 587 eaa. He saivat palata Jerusalemiin noin 70 vuotta myöhemmin, mutta tilanne toistui aina vallan vaihtuessa.
Näin tapahtui myös vuonna 63 eaa., kun Rooman valtakunta levisi Lähi-itään. Muutama vuosisata tästä keisari Konstantinus julisti kristinuskon valtakunnan uskonnoksi. Samalla hän alkoi kutsua aluetta Palestiinaksi.
Juutalaiset joutuivat jälleen jättämään maansa, ja he levittäytyivät eri mantereille uuden kodin perässä.
Juutalainen diaspora
Tähän mennessä artikkeli ei ole keskittynyt niinkään israelilaisiin vaan juutalaisiin. Tälle on selkeä syy: Israelin valtio on kohtalaisen nuori, ja se rakentuu juutalaisnationalismin eli sionismin varaan, joka syntyi 1800-luvulla. Ei mennä kuitenkaan vielä niin pitkälle, vaan perehdytään tarkemmin juutalaisten diasporaan.
Jättäessään Palestiinan – tai ”Israelin maan” (Eretz Israel), kuten he kutsuivat sitä – juutalaisyhteisöt levittäytyivät erityisesti Eurooppaan ja Venäjälle. He tekivät parhaansa sulautuakseen uusiin oloihin ja rakentaakseen uusia yhteisöjä.
Ajan mittaan juutalaisyhteisöt alkoivatkin sulautua ympäröiviin kulttuureihin. Tämä näkyi esimerkiksi siinä, että juutalaisten puhuman heprean kielen asema heikkeni ja se yhdistyi muihin kieliin. Monet heistä kääntyivät myös muihin uskontoihin, kuten kristinuskoon ja islamiin.
Muihin kulttuureihin sulautuminen olikin iso syy sille, miksi yhteisöt menestyivät – erikoissäännöistä ja rajoituksista huolimatta. Keskiajalla kristinuskon rooli kuitenkin vahvistui, mikä ajoi juutalaisia ahtaalle.
Tämä saattoi näkyä erillisinä rajoituksina, kuten ammatin harjoittamisen kieltona tai erillisinä asuinalueina, mutta monesti keinot olivat paljon kovempia. Esimerkiksi Espanjasta juutalaiset karkotettiin vuonna 1492, ja suoranaiset vainot vain lisääntyivät ristiretkien myötä.
1800-luvulle tultaessa iso osa juutalaisista asui Venäjällä. Ajanjakso muistetaan ns. pogromeista, jotka tarkoittavat viranomaisten hyväksymiä iskuja tiettyä kansanryhmää – pääasiassa juutalaisia – vastaan. Näistä ensimmäiset tehtiin jo 1821, mutta ne yltyivät 1880-luvulla keisari Aleksanteri II:n salamurhan myötä, josta syytettiin virheellisesti juutalaisia.
1800-luku muistetaan myös nationalististen aatteiden synnystä. Ranskan vuoden 1789 vallankumous innosti ihmisiä ympäri Eurooppaa rakentamaan oman kansakuntansa. Tästä syntyi myös sionismin liike, minkä taustalla oli kolme syytä:
- Juutalaisten määrä oli vähentynyt.
- Juutalaisvainot olivat lisääntyneet.
- Juutalaiset olivat hajaantuneet ympäri maailmaa.
Liikkeen ytimessä oli ajatus ”juutalaisvaltion” rakentamisesta, ja paikaksi valikoitui Palestiina. Liike sai kunnolla vauhtia itävaltalaistoimittaja Theodor Herzlin julkaisemasta pamfletista ”Ehdotus nykyaikaisesta ratkaisusta juutalaiskysymykseen” vuonna 1896.
Ukrainan sodalla on Israelin ja Hamasin sodan tavoin pitkät juuret.
Israelin synty
Juutalaisvaltion rakentaminen liittyi olennaisesti ensimmäiseen maailmansotaan ja Iso-Britanniaan. Britit näkivät Palestiinan alueen strategisesti tärkeänä ja sotivat Osmanien valtakunnan kanssa sen herruudesta.
Britannia oli kuitenkin kokenut sodassa merkittäviä tappioita ja toivoi tukea Yhdysvalloilta. He kääntyivätkin Yhdysvaltojen merkittävien juutalaisyhteisöjen puoleen, jotta ne painostaisivat Yhdysvaltoja osallistumaan sotaan – vastineeksi juutalaisille luvattiin kotipaikka Palestiinasta.
USA osallistui lopulta sotaan, joskaan ei tästä syystä. Asiassa oli kuitenkin yksi mutta: Iso-Britannia oli luvannut Palestiinan myös arabinationalisteille, jotta ne vastustivat Osmanien valtaa sisältä päin.
Sodan päätyttyä Iso-Britannia olikin tilanteessa, jossa se oli luvannut maata sekä arabeille että juutalaisille. Alueelle alkoi muuttaa enemmän ja enemmän juutalaisia, mikä ei miellyttänyt arabiväestöä, ja siirtolaisia vastustettiin väkivaltaisesti.
Juutalaisten muuttoaaltoja Palestiinaan kutsutaan alijoiksi (alija). Niistä ensimmäinen tapahtui vuosina 1882–1903 osmanivallan aikana, kun juutalaiset pakenivat Venäjällä tehtyjä pogromeja. Tästä muuttoliikenne vain kiihtyi:
- alija (1882–1903): n. 25 000–35 000 ihmistä
- alija (1904–1914): n. 40 000 ihmistä
- alija (1919–1923): n. 40 000 ihmistä
- alija (1924–1924): n. 82 000 ihmistä
- alija (1929–1939): n. 250 000 ihmistä
1920-luvulla Palestiinassa asui noin 500 000 muslimia, 80 000 juutalaista ja 70 000 kristittyä – vuonna 1947 1,2 miljoonaa muslimia, 630 000 juutalaista ja 143 000 kristittyjä. Arabiväestö oli siis yhä enemmistössä, mutta vaakakuppi oli tasoittunut merkittävästi.
Muuttoliikenteen myötä juutalaisten ja arabien välit tulehtuivat, ja hyökkäyksiä tehtiin molemmin puolin. Vuonna 1936 brittihallinto ehdotti, että alue jaettaisiin kahtia juutalais- ja palestiinalaisalueisiin, sillä yhteiselo oli mahdotonta.
Ehdotusta vastustivat erityisesti arabit, sillä he olivat selkeä enemmistö, ja he kokivat sen vääryydeksi, että juutalaiset saisivat suhteessa suuremman osan.
Kahtiajakoa ei koskaan tapahtunut, ja palestiinalaiset kapinoivat vuosina 1936–1939 brittihallintoa vastaan. Britannia kukisti kapinalliset kovin ottein, mutta se oli käynyt selväksi, että sopu ei alueella synny. Näin Iso-Britannia vetäytyi alueelta ja sysäsi vastuun YK:n (Yhdistyneiden kansakuntien) ratkaistavaksi.
YK esitti vastaavanlaista kahden valtion mallia, mutta sekään ei toteutunut. Arabien ja juutalaisten välille syttyi sisällissota, joka päättyi juutalaisten voittoon. 14 toukokuuta 1948 Iso-Britannian lippu laskettiin Jerusalemissa viimeisen kerran, ja samana päivänä annettiin Israelin itsenäisyysjulistus.
Näin Israelin valtio sai alkunsa, ja kaiken taustalla oli 1800-luvulla perustettu sionistinen liike. Liikkeen tavoitteena oli perustaa juutalaisille oma valtio, ja paikaksi valikoitui Palestiina. Alueella asui kuitenkin arabeja, joiden asema heikkeni juutalaisen määrän lisääntyessä.
Israelin ja Palestiinan konflikti juontuukin tähän vastakkainasetteluun: molemmat osapuolet kokevat, että alue kuuluu heille.
Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!
Ladataan...
Kiitos asia tietoa
Miten rikkaiden juutalaisten muutto USA:sta vaikutti asiaan lisää? Joissain kirjoituksissa on kerrottu, että New Yorkissa väki sai tarpeekseen juutalaisista ’koronkiskureista’ eli rahanlainaajista ja ostivat palan maata tuolta nykyisen Israelin suunnalta , houkuttelivat sinne oman valtion maalailulla.. no muuttihan sinne väkeä USASTA. Ja nyt tilanne on tämä kun lääni loppuu Israelilaisilta ja pitää saada lisää maata! Nämä originaalit olivat alueella jo noin 900 vuotta sitten erään lähteen mukaan. Miksi heidät pitää tappaa ka kartoittaa? Vähän niinkuin Karjalasta suomalaiset pois ja venäläiset tilalle! 1947 sodassa. On muuten Karjala karmeassa kunnossa, rakennukset aivan ruokottomassa kunnossa, ei palveluita ja tiet rikki. Kuvista päätellen ei Putin kyllä välitä siitä minkä on perinyt Suomelta..
Paremmassa kunnossa kuin Suomen puolella, jossa ihmiset ovat oman onnensa varassa. Nyt vielä kun Venäjä viha on myrkyttänyt ilmapiirin.
Itärajan itäpuoli on sata vuotta jäljessä Suomen puolesta. Olen käynyt isäni kotipaikalla Sakkolan Kiviniemestä, ja nähnyt paikan päällä alennustilan.
Hyvä, perusteellinen.
Paljon mielenkiintoista asiaa ja nippelit tietoa.
Monimutkaisia asioita kun maa alueita otetaan ja perustetaan valtioita vanhoja kirjoitusten pohjalta.