Geenimuokkaus on ollut vuosikymmenten ajan sekä vallankumouksellinen työkalu että eettisten kiistojen aihe. Mahdollisuus muokata perimää herättää toiveita vakavien sairauksien ehkäisystä ja hoidosta, mutta mihin raja pitäisi vetää?
Vaikka somaattinen geeniterapia on laajalti hyväksytty tiettyjen sairauksien hoidossa, ns. ituradan geenimuokkaus – eli muutokset, jotka periytyvät tuleville sukupolville – aiheuttaa kiivasta keskustelua sen kauaskantoisten seurauksien vuoksi. Onko meillä oikeus muokata perimää pysyvästi ja mitä seurauksia sillä voi olla yhteiskunnalle?
Tämä artikkeli esittelee
- geenimuokkauksen historiaa
- sen eri muotoja
- siihen liittyviä eettisiä kysymyksiä.
Tieteellisen kehityksen historiaa
Historian kirjoista löytyy monia innovaatioita, jotka ovat herättäneet eettistä parranpärinää. Heinäkuussa 1996 Skotlannin Roslin-instituutissa syntyi Dolly-niminen lammas – historian ensimmäinen aikuisen somaattisesta solusta kloonattu nisäkäs.
Kokeilu herätti maailmanlaajuisen debatin kloonauksen eettisyydestä. Kloonauskeskustelut eivät kuitenkaan olleet uusia: vuosikymmeniä aiemmin brittiläinen kehitysbiologi John Gurdon onnistui kloonaamaan afrikkalaisia kynsisammakoita.
Vuonna 1978 syntyi puolestaan maailman ensimmäinen koeputkihedelmöitetty lapsi, Louise Brown. Koeputkilapset herättivät kiivasta keskustelua avusteisen lisääntymisen eettisyydestä. Nykyään keinohedelmöitys on yleinen ja laajalti hyväksytty toimenpide, mikä on osoitus tieteellisen käsityksen kehityksestä.
Yksi 2000-luvun mielenkiintoisimmista tapauksista liittyy kantasolututkimukseen. Yhdysvaltain entinen presidentti George W. Bush torjui toistuvasti kantasolututkimuksen rahoituksen vedoten eettisiin ja uskonnollisiin huoliin – ihmisen ei tule leikkiä Jumalaa. Nyt olemme uuden debatin äärellä, kun uusi CRISPR-teknologia pakottaa yhteiskunnan pohtimaan geenimuokkauksen etiikkaa.
Geenimuokkauksen perusteet: somaattinen vs. sukusolut
Geenimuokkauksen avulla voidaan muokata geneettistä materiaalia tarkasti, nopeasti ja suhteellisen edullisesti. Kaikki geenimuokkaus ei ole kuitenkaan samanlaista. Eettisen keskustelun kannalta on tärkeä ymmärtää ero somaattisen muokkauksen ja ituradan eli sukusolujen muokkauksen välillä.
Somaattisen geenimuokkauksen voi ajatella lääkkeenä sairauden hoitoon: se vaikuttaa ongelmaan vain omassa kehossa. Sukusolujen kohdalla muokataan puolestaan perhereseptiä: pysyvä muutos vaikuttaa paitsi nyt tekeillä olevaan kakkuun (eli sukupolveen) myös kaikkiin seuraaviin.
Somaattinen geenimuokkaus
Kuvitellaan geneettinen sairaus, kuten sirppisoluanemia, jossa viallinen DNA aiheuttaa sirpinmuotoisia punasoluja ja sitä kautta kipua sekä vakavia terveysongelmia. Somaattisen geenimuokkauksen avulla lääkärit voivat korjata DNA-virheen kehon tietyissä soluissa, jolloin geenimuokkaus auttaa itseä muttei periydy eteenpäin. Tällaista geeniterapiaa on käytetty jo esimerkiksi verisyöpien ja immuunijärjestelmän häiriöiden hoidossa.
Sukusolujen geenimuokkaus
Kuvitellaan seuraavaksi pariskunta, joilla molemmilla on geneettinen sairaus (esim. kystinen fibrioosi), joka voi periytyä jälkipolville. Sukusolujen muokkauksen avulla alkion DNA:ta pystytään muokkaamaan niin, ettei taudilla ole mahdollisuuksia kehittyä – ei kyseisessä lapsessa eikä tulevissa sukupolvissa.
Vaikka tämä kuulostaa lupaavalta, se herättää eettisiä huolenaiheita. Mitä jos muokkauksella on tahattomia sairauksia, jotka eivät vaikuta vain yhteen ihmiseen vaan koko sukulinjaan? Tosielämän esimerkki on Kiinasta vuodelta 2018, kun tutkija He Jiankui muokkasi kaksoistyttöjen Lulun ja Nanan geenejä tehdäkseen heistä vastustuskykyiset HIV:lle.
Jiankui joutui myrskyn silmään: häntä syytettiin vastuuttomuudesta, sillä kyseisen sukusolun muokkauksen pitkän aikavälin vaikutuksia ei tunneta, mikä johti lopulta kolmen vuoden vankeustuomioon lääketieteellisen etiikan rikkomisesta.
Somaattinen muokkaus
- Kohdennetaan tiettyihin solutyyppeihin
- Ei vaikuta lisääntymissoluihin
- Rajoittuu hoidettavaan yksilöön
- Erittäin säännelty ja lääketieteellisesti hyväksytty
Sukusolujen muokkaus
- Muuttaa geenejä varhaisessa kehitysvaiheessa
- Vaikuttaa kaikkiin organismin soluihin
- Muokkaukset periytyvät tuleville sukupolville
- Herättää syviä eettisiä ja yhteiskunnallisia huolenaiheita
Geenimuokkauksen eettiset vaikutukset
Geenimuokkaus avaa ovia mullistaville lääketieteellisille edistysaskeleille, mutta se haastaa samalla monia eettisiä periaatteita:
1. Välttämättömyys vs. kosmetiikka
Yksi keskeisistä kysymyksistä liittyy siihen, pitäisikö geenimuokkausta käyttää vain hengenvaarallisten sairauksien parantamiseen vai myös muihin tarkoituksiin, kuten silmien värin, fyysisten ominaisuuksien tai älykkyysosamäärän valitsemiseen.
Esimerkiksi voi ottaa yllä esitellyn pariskunnan, joista molemmat kantavat perinnöllisen vakavan sairauden geeniä. Geeniterapialla voitaisiin varmistaa, että heidän lapsensa syntyy terveenä, mutta voisivatko he samalla muokata lapsen pituutta tai taiteellista silmää?
2. Suostumus ja itsemääräämisoikeus
Toisin kuin somaattista geeniterapiaa saavat aikuiset, alkiot eivät voi suostua geneettisiin muutoksiin, jotka vaikuttavat heidän elämäänsä ja siirtyvät tuleville sukupolville. Yleinen esimerkki tästä on "kuplapoikana" tunnettu David Vetter, joka sairasti harvinaista synnynnäistä immuunipuutosta.
Vetter eli suurimman osan elämästään eristetyssä muovisessa kuplassa. Jos geenimuokkaus olisi ollut 1970-luvun alussa vaihtoehto, hänen elämänsä olisi voinut olla täysin erilainen. Onko kuitenkaan eettistä tehdä tällainen päätös ennen lapsen syntymää?
3. Sosiaalinen eriarvoisuus
Geenimuokkaus mahdollistaa ns. "designlapsien" synnyn – lapsien, joiden perimää on muokattu tiettyjen fyysisten tai älyllisten ominaisuuksien toivossa. Jos edistykselliset geeniteknologiat rajoittuvat vain varakkaisiin perheisiin, tämä lisää sosiaalista eriarvoisuutta.
Kuvitellaan tulevaisuus, jossa eliittiperheet varmistavat geenimuuntelun avulla lapselleen ylivertaisen älykkyyden, fyysisen kestävyyden ja vastustuskyvyn. He ovat etulyöntiasemassa koulutuksessa, työelämässä ja muilla elämän osa-alueilla, mikä jakaa yhteiskunnan entistä voimakkaammin kahtia.
4. Tahattomat seuraukset
Genetiikka on monimutkaista, ja yhden geenin muokkaamisella voi olla yllättäviä heijastusvaikutuksia. Ympäristötekijät ja geenien vuorovaikutus mutkistavat tuloksia entisestään, joten sukusolujen muokkauksen pitkän aikavälin vaikutuksia on vaikea ennustaa.
Lulun ja Nanan geenimuokkauskokeilu kuvastaa tätä hyvin. He Jiankui pyrki tekemään heistä immuuneja aidsia aiheuttavalle hi-virukselle, mutta muokattu CCR5-geeni ei suojaa pelkältä HIV:ltä vaan myös muilta sairauksilta. Tämä herätti tutkijoiden keskuudessa epäilyksiä muokkauksen tahattomista vaikutuksista.
Jos tämä artikkeli jättää nälkäiseksi, tutustu seuraavaksi ruokavalion rooliin sairauksien ehkäisyssä!
Olemmeko valmiita laajamittaiseen geenimuokkaukseen?
Historia on osoittanut, että teknologia kehittyy usein eettistä keskustelua nopeammin. 1970-luvulla pelättiin, että koeputkihedelmöitys johtaa "designvauvoihin" ja luonnottomaan lisääntymiseen. Yli 8 miljoonaa koeputkilasta myöhemmin nämä pelot eivät toteutuneet, mutta lisääntymisteknologian eettiset kysymykset ovat yhä ajankohtaisia.
Ydinteknologia kehitettiin puolestaan ensin sotakäyttöön, mutta myöhemmin siitä tuli merkittävä energialähde. Tämä toimii muistutuksena siitä, että mullistavia innovaatioita voidaan käyttää sekä hyvään että pahaan.
Yksi viime aikojen suurimmista kysymyksistä liittyy tekoälyyn. Se herättää huolta työpaikkojen syrjäyttämisestä, yksityisyyden suojasta ja päätöksenteon vääristymistä. Geenimuokkauksen kehitys herättää samanlaisia eettisiä ja yhteiskunnallisia kysymyksiä.
CRISPR ja muut geenimuokkausteknologiat tarjoavat ennennäkemättömiä lääketieteellisiä mahdollisuuksia, mutta ne vaativat myös huolellista valvontaa. Kysymys ei ole enää siitä, onko geenimuokkaus mahdollista, vaan siitä, mihin raja tulisi vetää ja kuka sen tekee.
Sääntelyelimet ympäri maailmaa suhtautuvat geenimuokkaukseen varoen ja asettavat tiukkoja ohjeita estääkseen epäeettisen käytön. Teknologian kehittyessä julkisen keskustelun ja eettisten näkökohtien on pysyttävä mukana – tai jopa kuljettava kehityksen edellä.
Geenimuokkausta on tässä artikkelissa tarkasteltu ihmisnäkökulmasta, mutta sen potentiaali ulottuu paljon laajemmalle. Geenieditointia hyödynnetään jo maanviljelyssä, missä se voi parantaa elintarviketurvaa, vähentää torjunta-aineiden tarvetta ja auttaa sopeutumaan ilmastonmuutokseen.
Geenimuokkauksella voidaan myös suojella uhanalaisia lajeja. Erässä yhdysvaltalaistutkimuksessa havaittiin, että CRISPR-tekniikan avulla voidaan tunnistaa uhanalaisia kaloja niiden samannäköisten sukulaisten joukosta.
Geenimuokkauksella voisikin olla merkittävä rooli terveydenhuollossa, ilmastonmuutoksen torjunnassa sekä luonnon monimuotoisuuden suojelussa, mutta sen soveltaminen on yhä alkuvaiheessa. Jotta sen hurja potentiaali saadaan valjastettua, tarvitaan lisää tutkimusta, lisää teknologista kehitystä, lisää säätelyä ja lisää eettistä keskustelua.
Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!
Ladataan...
