Biologia on yksi perinteisistä tieteenaloista. Se tutkii kirjaimellisesti elämää. Se kattaa kaikkea aina kasvitieteestä ihmisen genetiikkaan. Jos et ole vielä päättänyt mitä haluat opiskella, suosittelemme tutustumaan biologian ihmeelliseen maailmaan.
Ilman biologiaa emme ymmärtäisi maailmaa. Se mitä biologia tutkii, on elämän ehto. Siksi biologia tarjoaa yhteiskunnallisesti tärkeän työn sekä mahdollisuuksia erikoistua sen moninaisiin eri osa-alueisiin. Jos rakastat uuden oppimista ja itsesi kehittämistä, on biologian ala kuin sinulle tehty.
Biologian yksityisopettajille riittää kysyntää, sillä uusia alan opiskelijoita (tai sellaiseksi pyrkiviä) löytyy koko ajan vain enemmän. Tässä artikkelissa käymme läpi mitä kaikkia hyötyä, etuja ja merkitystä biologia voi tuoda sinulle ja koko maailmalle.
Biologian käytännönläheisyys
Biologiaa voidaan suositella erityisesti heille, jotka kaipaavat käytännönläheistä tekemistä. Muistat ehkä jo koulunpenkiltä luonnontieteiden tunnit, joilla pääsi kirjaimellisesti tutkimaan uusia asioita esimerkiksi mikroskoopin avulla. Samaa pääsee tekemään vielä aikuisenakin, kun opiskelee biologiksi.
Ei ihme, että biologian opiskelu kiinnostaa nuoria yhä vuodesta toiseen. Oli se sitten biologian tai lääketieteen alalle, on biologian suosio kiistatonta. Käytännönläheisyys tekee myös biologian opiskelusta helpompaa ja mielekkäämpää.
On tutkittu, että asiat jäävät paremmin teorian opiskelusta mieleen, kun niitä pääsee testaamaan tosielämässä. Voidaan esimerkiksi opiskella etologian (eli eläinten käyttäytymisen) teoriaa ja tämän jälkeen lähteä tarkkailemaan eläimiä luontoon.
Uusimmat tutkimusmenetelmät
Biologian tieteenala on yksi edistyneimmistä. Tutkiihan se asioita, jotka ovat aina olleet olemassa. Biologian tutkiminen on myös kohtuullisen suoraviivaista toisin kuin esimerkiksi sosiaalitieteiden tutkimus. Tutkimusmenetelmiä leimaa myös kokeellisuus.

Biologian ala on jatkuvien uusien innovaatioiden, teknologisten ratkaisujen ja evoluution kehityksen vaikutuksen alaisena. Se on sekoitus perinteisiä ja moderneja tutkimustapoja. Suomalaiset tutkimuslaitokset tunnetaan korkealaatuisesta ja kansainvälisestä biologian tutkimuksesta.
Vastauksia suuriin kysymyksiin
Biologia antaa vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Se avaa asioita, joita monet meistä pohtivat ennen nukkumaanmenoa. Biologiakaan ei ole aina pelkkiä lukuja ja faktoja. Se myös selittää asioita. Se pyrkii ymmärtämään sellaista mihin ei vielä ole vastauksia, esimerkiksi kuoleman jälkeisen elämän mahdollisuutta.
Biologia määrittelee myös elämän kriteerit. Tämä on käsitteenä paljon mittavampi kuin vain ihmisen elämä. Samalla biologia ratkoo mahdollisia tulevaisuuden ongelmia, ja ennustaa niiden syntyä nykytilanteen pohjalta.
Monipuolisia uramahdollisuuksia
Biologian opiskelu luo mahdollisuuksia toimia monissa erilaisissa työelämän rooleissa. Sinusta voi tulla esimerkiksi tutkija, opettaja tai jopa lääkäri. Saatat työskennellä asiantuntijana julkisella, yksityisellä tai kolmannella sektorilla.

On vaikea nimetä alaa, joka ei hyödy biologien työstä. Sitä tarvitaan kaikkialla, ja biologian tutkimusta myös yhdistetään monien muiden alojen kanssa. Biologiassa on monia osa-alueita, joihin löytyy omat erikoistuneet asiantuntijat. Biologian opiskelijana voit erikoistua esimerkiksi:
- Aerobiologiaan
- Anatomiaan
- Biotekniikkaan
- Ekologiaan
- Eläintieteeseen
- Epidemiologiaan
- Evoluutiobiologiaan
- Fysiologiaan
- Kasvitieteeseen
- Kehitysbiologiaan
- Meribiologiaan
- Mikrobiologiaan
- Molekyylibiologiaan
- Neurotieteeseen
- Patologiaan
- Perinnöllisyystieteeseen
- Sienitieteeseen
- Solubiologiaan
- Systematiikkaan
- Ympäristötieteeseen
Nämä ja kymmenet muut osa-alueet odottavat erikoistumistasi. Monipuolinen tieteenala takaa sen, että aina löytyy uutta opittavaa. Esimerkiksi eläintieteen alta löytyy monia alaryhmiä kuten herpetologia, joka tarkoittaa sammakkoeläinten ja matelijoiden tutkimusta. Kaikille löytyy jotakin!
Kaiken elävän ytimessä
Biologia selittää miksi toimimme niin kuin toimimme. Moni reaktiomme on vaistomaista toimintaa, joka perustuu siihen, että kaikkien eliöiden eli elävien organismien tarkoitus on pysyä elossa. Periaatteessa myös ihminen on eliö.
Alan tutkimus selittää yksityiskohtaiseksi miksi solumme tarvitsevat nesteytystä, miten istutetaan myöhemmin syömäkelpoista ruokaa ja mitä fyysisen kunnon ylläpitäminen vaatii. Biologia voi kuulostaa kaukaiselta ja tylsältä tutkimukselta, mutta se liittyy meidän jokapäiväiseen elämäämme.
Ymmärrys ihmisen terveydestä
Biologia selittää sairauksia, niiden kehityskulkuja sekä mahdollisia parannuskeinoja. Biologia opettaa meille perusasioita, kuten sen mikä on ihmisen peruslämpö (ja miksi). Biologian avulla tiedämme miten pysyä terveenä ja hyvinvoivana. Tiedämme miten eri aineet ja toiminnot vaikuttavat kehoomme.

Elämän lisäksi biologia määrittelee kuoleman. Mitä se käytännössä on ja mitä siinä tapahtuu. Kuolema on yksi elämän kriteereistä. Kaikella elollisella on alku- ja päätepiste. Biologinen kuolema on osa elämää. Mitä tulee terveyteen, osaa biologia auttaa meitä elämään mahdollisimman terveenä ja pitkäikäisesti.
Ekosysteemin hahmottaminen
Ekosysteemin tutkiminen ottaa askeleen pidemmälle, koska sillä tarkoitetaan elollisen ja elottoman välisten tietyllä alueella tapahtuvien vuorovaikutusten tutkimista. Se tutkii peruskoulustakin tuttuja asioita kuten ravintoketjua. Sitä miten yksi eliö vaikuttaa toiseen.
Ekosysteemin ravintoketjussa kasvit ja eläimet jaetaan tuottajiin ja kuluttajiin. Tuottajalla tarkoitetaan eliötä, joka on omavarainen. Omavaraiset eliöt kykenevät tuottamaan raaka-ainetta yhteyttämisen eli fotosynteesin avulla. Esimerkiksi me ihmiset olemme kuluttajia, sillä olemme riippuvaisia muista eliöistä.
Ympäristön tulevaisuus
Ympäristöasiat ovat jatkuvasti pinnalla - ja syystä. Moni hakeutuu biologian opiskeluihin ymmärtääkseen paremmin mitä ympäristölle tapahtuu ja mistä ilmastonmuutoksessa on todella kyse. Ympäristöasioiden asiantuntijoille on koko ajan entistä enemmän kysyntää.
Ympäristöasioiden parissa pääset oppimaan muun muassa mitä kasvillisuus tarvitsee kukoistaakseen, ja miten hiilidioksiditasot ja lämpötilan muutokset vaikuttavat fotosynteesiin. Biologeja työskentelee paljon myös luonnonsuojelun parissa ympäri maailman.
Arvostettu asiantuntijuus
Biologiaa voi opiskella aina tohtoriksi saakka. Biologia on arvotettu ala yliopistoissa. Viralliset opinnot on tärkeä osa alaa, sillä harva asiantuntija on opiskellut biologiaa ilman tutkinnon suorittamista. Yleensä opiskelut hoidetaan vähintään maisterin tasolle asti.

Biologi on kunnioitettu työnimike. Kunnioitus näkyy myös biologien palkkatasossa. Keskimääräinen palkka on yli Suomen mediaanitulon. Kysyntää riittää. Esimerkiksi Helsingin Yliopiston bio- ja ympäristötieteellistä tiedekunnasta valmistuvista 93 % oli töissä viisi vuotta valmistumisen jälkeen.
Yhteiskunnallinen merkitys
Kaikki mitä tiedämme eläimistä (mukaan lukien meistä itsestämme), kasveista ja ympäristöstämme on tieteellisen tutkimuksen ansiota. Tutkijan työtä voidaan pitää tylsänä, mutta sen merkitys yhteiskunnalle on korvaamaton. Eikä tutkijan työ todellisuudessa ole niin kuivaa miltä moni saa sen kuulostamaan.
Yksi syy miksi biologiasta löytyy niin monia osa-alueita, on se, että se laajenee tieteenä jatkuvasti. Tieteelliset läpimurrot ja innovaatiot tuovat mukanaan aina uutta tutkittavaa. Kun ihmiselämä pitenee, tulee uusia sairauksia tutkittavaksi. Kun aikamme maapallolla jatkuu, tulee uusia uhkakuvia ratkaistavaksi.
Biologian alalla kaivataan jatkuvasti uusia tutkijoita, asiantuntijoita ja opettajia. Alaa voi opiskella monissa suomalaisissa yliopistoissa. Hae sinäkin rohkeasti mukaan biologian opintoihin. Koulun biologian ja yliopiston pääsykokeisiin opiskeluun on tarjolla apua.
Superprofin biologian yksityisopettajat tarjoavat opetusta biologian saloihin niin lähi- kuin verkko-opetuksen muodossa. Opettajia löytyy joka lähtöön erilaisten opiskelijoiden tarpeisiin. Osa on erikoistunut biologian tiettyihin osa-alueisiin, osa saattaa olla vielä opiskelijoita itsekin, mutta hallitsee esimerkiksi pääsykokeisiin valmistautumisen hyvin omasta kokemuksesta.
Tutustu biologian opettajien hintoihin, koulutukseen ja osaamiseen. Yksityisopetuksesta voi hyötyä kuka tahansa biologiasta kiinnostunut ikään katsomatta. Siitä on hyötyä myös heille, jotka eivät tähtää biologin uralle vaan haluavat hyödyntää tietoa lähinnä omassa elämässään.