Kiinnostavatko saksan kieli ja saksalainen kulttuuri sinua? Jos vastasit kyllä, et todellakaan ole ainoa, sillä Saksa on suosittu kohde niin matkailijoiden kuin opiskelijoidenkin keskuudessa!
Erottamattomana osana kulttuuriin ja miksei myös kieleenkin kuuluu historia, sillä historian tuntemus on paitsi yleissivistystä, auttaa se myös ymmärtämään paremmin nykypäivää.
Varsinkin Berliini on Saksan pääkaupunkina ollut monien merkittävien historiallisten tapahtumien näyttämönä. Jos suunnitelmissa on Berliiniin matkustaminen, on varmasti myös tarkoituksena vierailla joissakin lukuisista kaupungin nähtävyyksistä ja maamerkeistä. Yksi kaupungin historian merkittävimmistä kohteista on Berliinin muuri, joka aikanaan jakoi kaupungin kahtia itään ja länteen.
Tämänkertaisessa artikkelissa käsittelemme tämän muurin nousua ja tuhoa. Jos Berliinin historia kiinnostaa, jatka siis lukemista – lopuksi kerromme, missä muuria voi vielä tänäkin päivänä tutkia omin silmin!
Muurin historiallinen tausta
Kaupungin kahtia jakanut muuri juontaa juurensa toiseen maailmansotaan. Se oli vuosina 1939–1945 tapahtunut kansainvälinen konflikti, jonka osapuolet jaetaan akselivaltoihin ja liittoutuneisiin. Akselivaltojen tärkeimmät valtiot olivat Saksa, Italia ja Japani, kun taas liittoutuneiden Neuvostoliitto, Yhdysvallat ja Yhdistynyt kuningaskunta.
Historian tuhoisimmaksi sodaksi muodostunut konflikti päättyi akselivaltojen tappioon. Sodan seurauksena liittoutuneet jakoivat tappion kärsineen Saksan neljään miehitysvyöhykkeeseen: koillisessa Neuvostoliiton, kaakossa Yhdysvaltain, lounaassa Ranskan ja luoteessa Britannian vyöhykkeeseen. Pääkaupunki Berliini sijaitsi Neuvostoliiton vyöhykkeellä, mutta myös se jaettiin neljään osaan niin, että Neuvostoliitto hallitsi itäpuolta ja muilla oli omat alueensa kaupungin länsipuolella.
Osapuolten välit kiristyivät, ja vuonna 1948 Neuvostoliitto aloitti lopulta noin vuoden kestäneen Berliinin saarron, jossa muiden miehittäjäosapuolten maayhteys Berliiniin katkaistiin. 1949 Yhdysvaltain, Britannian ja Ranskan miehitysvyöhykkeistä muodostettiin Saksan liittotasavalta eli niin kutsuttu Länsi-Saksa. Neuvostoliiton vyöhykkeestä puolestaan tuli Saksan demokraattinen tasavalta eli Itä-Saksa.
Tuohon aikaan puhuttiin rautaesiripusta, jolla tarkoitettiin Euroopan kahtia jakavaa jakolinjaa. Tämä linja jakoi Euroopan länteen ja itään. Raja ei ollut vain sotilaallinen, vaan myös ideologinen: lännessä uskottiin läntisiin arvoihin, kun taas Neuvostoliiton hallitsemassa idässä kommunismi oli vallalla oleva aate.
Löydä saksan opettaja Superprofilta!
Berliinin muurin rakentaminen
Saksassa rautaesirippu näkyi varsin konkreettisesti, sillä tämä rajalinja kulki maan halki jakaen sen kahtia. Saksaa jakanut raja suljettiin vuonna 1952, mutta vaikka muualla rajavavalvonta oli tiukkaa, Berliinissä oli yhä mahdollista liikkua idän ja lännen välillä.
Tämä johti siihen, että vuosien aikana valtava joukko idän asukkaita siirtyi länteen Berliinissä. Puhutaan jopa miljoonista ihmisistä, joista suuri osa oli koulutettua, parhaassa työiässä olevaa väkeä. Parempi elintaso lienee ollut yksi merkittävimmistä syistä haluta muuttaa länteen. Ajateltiin, että Berliinissä asuminen oli parempaa lännen puolella korkeamman elintason ja vapauden vuoksi. Tämän muuttoliikkeen arvioidaan olleen lähtölaukaus ja perimmäinen syy muurin rakentamiselle – itäpuolen viranomaisten tarkoituksena oli estää ihmisten pako länteen.
Berliinin muurin voidaan katsoa saaneen alkunsa 13. elokuuta 1961, kun Saksan demokraattisen tasavallan joukot alkoivat rakentaa piikkilanka-aitaa lännen ja idän rajalinjalle kaupungissa. Muuria ei suinkaan pystytetty yhdessä yössä tai yhdellä kertaa, vaan sitä rakennettiin useassa vaiheessa vuosien aikana. Rakennusvaiheita oli useita, ja muuria rakennettiin vielä 1970-luvullakin.
Muuri jakoi kaupungin kahtia
Syitä haluta elää mieluummin lännen puolella oli erilaisia: jotkut halusivat kohentaa elintasoaan, ja jotkut taas halusivat siirtyä toiselle puolelle poliittisista syistä. Alkuvaiheessa, kun varsinaista muuria ei vielä ollut, loikkaaminen oli luonnollisesti helpompaa kuin myöhemmin turvatoimien kiristyessä.
Turvatoimiin kuului muun muassa vartiotorneja ja virallisia rajanylityspaikkoja. Rajalinjalle jätettiin myös tyhjä maakaistale, joka erityisesti vaikeutti toiselle puolelle siirtymistä – tällaisen kaistaleen ylittäminen huomaamatta olisi käytännössä mahdotonta.
Toiselle puolelle loikkaamisen yrittäminen oli luonnollisesti vaarallista. Pakoa länteen yritettiin eri keinoin niin ylittämällä kuin alittamallakin esteitä. On arvioitu, että yli 100 000 itäsaksalaista olisi yrittänyt paeta Saksan jakaneen rajan tai muurin yli. Berliinin sisällä paossa onnistuneista ei ole tarkkaa tietoa, mutta arvioiden mukaan heidän lukumääränsä olisi joitakin tuhansia.
Rajamuurin ylittäminen oli luonnollisesti kiellettyä, eikä sen yrittämisestä selvinnyt pelkillä nuhteilla. Itä-Saksan rajavartijoilla oli lupa tulittaa ylitystä yrittäneitä, ja pakoa estämään oli lisäksi asetettu muun muassa miinoja.
Muurin murtuminen
Berliinin muuri jakoi kaupunkia aina vuoteen 1989 asti – toisin sanoen 28 vuotta. Muuri murtui 9. marraskuuta, mutta pinnan alla kupli jo sitä ennen syksyllä, kun itäsaksalaiset osoittivat mieltä hallintoa vastaan. Muurin murtumiseen konkreettisesti johtanut tapahtumaketju alkoi kuitenkin vahingossa.
Tapahtumat saivat alkunsa tiedotustilaisuudesta, jossa käsiteltiin lievennyksiä tiukkoihin matkustusrajoituksiin. Ratkaisevaan asemaan nousi tiedotteen lukija, joka ei ollut täysin perillä uudistuksista, joista hänen oli määrä ilmoittaa. Toisin kuin alun perin oli tarkoitettu, ehkä hieman hämmentynytkin tiedottaja ilmoitti, että jatkossa rajan saisi ylittää ilman ennakkoehtoja, ja että muutos astuisi voimaan välittömästi.
Kuten voi arvata, tämä oli todellinen uutispommi niiden keskuudessa, joiden elämää maata halkonut raja oli koskettanut lähes 30 vuotta. Uutisen levitessä ihmismassat siirtyivät muurille, jonka vartijoilla ei oikeastaan ollut muuta tehtävissä kuin antaa periksi.
Rajavartija Harald Jägeriä on tituleerattu mieheksi, joka avasi Berliinin muurin. Hän oli paikalla Bornholmer Straßen rajanylityspisteellä, kun kansa uutiset kuultuaan alkoi vyöryä kohti länttä. Paikan ylin upseeri Jäger otti yhteyttä esimeheensä tässä hankalassa tilanteessa, mutta kun ratkaisua ei löytynyt, päätyi Jäger historialliseen ratkaisuun. Portti länteen avattiin, minkä jälkeen tuhannet ja taas tuhannet ihmiset astuivat länteen vapaasti – rautaesirippu oli alkanut murentua.
Muuria vastustaneet ihmisjoukot ryhtyivät myös itse tuumasta toimeen ja alkoivat purkaa muuria omin käsin. Varttuneemmat lukijat varmasti muistavat ikoniset tv-kuvat muurilla keikkuvista ihmisistä, ja nuoremmat aiheesta kiinnostuneet voivat löytää videomateriaalia esimerkiksi YouTubesta.
Berliinin muuri nykyään
Muurin virallinen konkreettinen purkaminen aloitettiin pian symbolisen murtumisen jälkeen. Suurin osa muurista purettiin, mutta paloja siitä on yhä edelleen jäljellä muistuttamassa menneestä – jos kaupungin historia kiinnostaa, ovat ne melkeinpä välttämättömiä vierailukohteita. Muurin jäljellä olevat osat ovat nykyään suosittuja turistikohteita Berliinissä.
Tunnetuin muurin jäljellä olevista osista lienee Friedrichshainin kaupunginosassa sijaitseva East Side Gallery. Se on paitsi yli kilometrin mittainen säilytetty osa muuria, myös taideteosten kokonaisuus. Muuriin on maalattu erilaisia teoksia, joista erityisen tunnettu on Dmitri Vrubelin Mein Gott, hilf mir, diese tödliche Liebe zu überleben (englanniksi My God, Help Me to Survive This Deadly Love), jossa kuvataan kommunistijohtajat Leonid Brežnev ja Erich Honecker suutelemassa.
Toinen suosittu nähtävyys on niin kutsuttu Checkpoint Charlie, joka sijaitsee Friedrichstraße-kadulla. Se oli tunnettu rajanylityspaikka Länsi- ja Itä-Berliinin välillä. Alkuperäinen vartiokoppi on siirretty museoon, mutta jäljennökseen siitä pääsee tutustumaan alkuperäisellä paikalla kadulla!
Berliinin jaon päätyttyä muuri hävitettiin melkeinpä kokonaan, mikä on ymmärrettävää, onhan muuri symboli ihmisten erottelulle ja sorrolle, jollaista varsinkin tänä päivänä on mahdotonta hyväksyä. Joidenkin arvostelijoiden mielestä muuria ei kuitenkaan olisi pitänyt purkaa näin suuressa mittakaavassa historiallisten syiden vuoksi.
Jos nykyään haluaa nähdä palan muuria, ei välttämättä tarvitse matkustaa nimenomaan Berliiniin, sillä muurinpalasia on viety eri puolille maailmaa. Esimerkiksi New Yorkissa Yhdistyneiden kansakuntien päämajan puistossa on nähtävillä pieni osa muuria. Tiesitkö, että myös tallinnalaisessa miehitysten ja vapauden museo Vabamussa on palanen muuria?
Berliinin muuri oli yksi konkreettisimmista sodanjälkeisen Euroopan rajalinjojen ilmenemismuodoista. Se ei erottanut vain itää lännestä, vaan myös tavallisia berliiniläisiä perheitä ja sukulaisia toisistaan: jos sukua jäi muurin toiselle puolelle, ei yhteydenpidolle jäänyt kovinkaan hyviä edellytyksiä. Muurin jäljellä olevat osat toimivat tärkeänä muistutuksena menneestä ja historian oppituntina myöhemmille sukupolville. Jos edessä on Berliinin matka, riittää muurin historiaan tutustumisessa tekemistä parhaimmillaan jopa moneksi päiväksi!
Piditkö tästä artikkelista? Jätä arvostelu!
Ladataan...
